tervetuloa koulutukseen marokkoon

marokonkauhu

suomen valtio on järjettömässä tilassa, hallinnollisessa psykoosissa, se on vaarallinen itselleeen ja lähimmäisilleen

vaikken ole rikkonut lakeja

minut on karkoitettu Suomesta pohjois Afrikkaan

Vaikka olen Suomessa syntynyt

ja isäni oli 4 vuotta sodassa. Puolalainen ex vaimo on useita kertoja pyytänyt Suomen pollisia pidättämään minut , ja kun tapahtuneita rikoksia ei ole haluttu tutkia, pidätetyksi tulemisen uhka on edelleen reaalinen. Perusturva johtaja Riitta Vanhasen 2010 tekemä karkoituspäätös voimassa. ---

pakolaisoloissani minua on potkittu paikasta toiseen

2013 Suomen konsulaatti Rabatissa maksoi 500 miljoonaa euroa pimeää marokon hallinnolle että he muuttaisivat lakia. Estäisivät minua ja muutamaa kymmentä suomalaisia eläkeläis poliiseja asumasta Agadirissa NOLLA verolla . Jouduimme pakenemaan Portugaliin joka tarjosi 10 vuoden verovapahtamista . Suomi yritti saada myös Portugalia muuttamaan lakejaan, mutta he eivät suostuneet . Uusia 10 vuoden sopimuksia ei portugal enää myönnä, mutta jo aloitettuja he eivät voi purkaa. Tämä aikaansai minulle ongelman

he vaativat että on joka vuosi oltava vähintäin 6 kk portugalissa, muutoin sopimus ei ole voimassa. Minulle ja vaimolleni on iso rangaistus joutua asumaan euroopan puolella 6 kk vuodessa. En halua mennä sinne lainkaan

Afrikka on paljon vapaampi isompi kauniimpi mielenkiintoisempi. Meillä on hyvä enduro bmw r 800 paris dakar ja nautimme vuorten ja erämaiden hiljaisuudesta. Järjestämme ryhmä seikkailuja suomalaisille ja saksalaisille Anti Atlantis vuoristoon ja länsi saharan 1500 km pitkille rannoille. Ilmoittautumiset FB sivulleni

24 km etelään Agadirin lentokentältä sidi BIBI ja TAKAD
tarjoaa luotettavia tallipaikkoja enduroille 20 euroa / vuosi

voitte ostaa uuden EU sta tax freenä , jos se rekisteriöidään Marokkoon

Suomessa liikennevakuutukset lähes 20 000 e vuodessa, Marokossa riittää 100 e

ryan air lentää agadiriin alle satasella, hotelli huoneet 7 euroa - 20 e / day Takadissa. Takuupuhdas cannabis vain poliisilta tai santarmilta 5 e / gramma.

tarkoituksemme on perustaa kerho enduro polkupyörä tai patikka matkailua , bluesia, pilveä, jatsia rock and rollia
harrastavien kesken. www.unianova.eu

1

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parovekolaiset

      Ottakaa molemmat yliannos ja vaietkaa moisesta paskasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe