Kehosi lakkaa olemasta ja siirryt parabeelin "olettamuuden" ulottuvuuteen, jossa elät uuden elämäsi, kunnes kuolet.
Vastaukset 7
- Exmc2
Tai ehkä jopa hyperbelin tai paraboloidin ulottuvuuteen. Mistäs sen tietää.
Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.
- himps
Jos tarkoitatte olemattomuutta - tommostahan elo ollut ihan pienestä pitäen,
Näin vanhana ja vaivaisena mietin eloni lopuksi polttohautausta - ei niin paljon paskaa jää maahan kun tuli on polttanut pahimmat pöpöt. - velho3
Olemme kuoleman jälkeen , sitä mitä ennen kuolemaakin, se on elämän laki, joten kaikista vaikeuksista. ja kärsimyksistä on päästävä eroon tämän elämän aokana, muutoin ne siirtyvät ns. psykologisena perimänä eli perisybtinä uudelle syntyvälle lapselle perimänä. ja sen mukaan tiedottomsati toimimaan elämässään, ellei hän elämänsä aikana oivalla tuota perimäänsä, ja vapaudu siitä
- OivallammeKehossa
Fyysisen kehon kuoleman jälkeen persoonan itsekäs eli materialistisin osio kuoleutuu entropian kuluttamana pikkuhiljaa pois. Näitä tasoja joissa itsekäs ego suhteellisen mukavissa ja euforisissa merkeissä pikkuhiljaa kuluu ja haihtuu, sanotaan astraalitasoiksi. LSD:n vaikutuksen alaisuudessa voidaan päästä näille euforiatasoille, muttei korkeammalle. Nuo tasot ovat mielikuvitusta, mutta kokijoille usein lumoavan todellisen oloisia, missä näytetään eleltävän suht normaalin oloista mutta kevyttä elämää.
Tämä siis luonnonjärjestyksen pakottamana.
Tarkoitus on kuitenkin oivaltaa vapaaehtoisesti. Vapaaehtoinen oivaltaminen on mahdollista tässä fyysisessä kehossa ja elämässä, missä luonto ei heti pakota hajaantumiseen. Entropian hajottavaa vaikutusta hidastaa meillä se, että olemme tottuneet ylläpitämään tätä egoa. Harjoituksen ja/tai monien monien elämien myötä oivallamme kuitenkin myös kehossa. Tässä kehossa oivaltaminen on syvällistä
ja lopullista, kun se tapahtuu. Oivallukset korkeammilla tasoilla ovat kuin haihtuvaa mielikuvitusta eivätkä useinkaan jää pysyviksi, jos mukana ei ole fyysinen keho tuomassa riittävää konkretiaa. Siksi tulee oivaltaa kehossa. - MikäPysyy
Kun itsekäs ego on kokonaan hajaantunut, jää jäljelle vielä altruistlnen ego. Altruistinen ego muistaa kaiken, mahdollistaa jälleensyntymismuistin. Tähän egoon entropia vaikuttaa vain nimellisesti. Tässä kausaalipersoonassa olijat ja elämänsä muistajat eivät koe kuolemaa. Heille fyysisen kehon tai astraalikehon menettäminen ei ole kuolema. Kausaalikeho liittyneenä eetterikehoon on se "kuolematon sähkökeho", missä todellinen kuolemattomuus rakentuu ja mahdollistuu. Abstraktina hahmona.
- Karmanpyörre
Kuolemaa ei ole. Kun hopealanka katkeaa niin sielu jättää asuinsijansa, vankilansa, liharuumiinsa joka jää mätänemään ja muuttuu mullaksi. Jos hommat jäävät pahasti kesken nin tulo takaisin tänne murheenlaaksoon tapahtuu pikaisesti. Taas aloitetaan vauvasta ansioittemme mukaan saamissamme elämänolosuhteissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451