Liberaalien tavoitteena eurooppalainen Venäjä,

jota EU hallitsee terrorilla.

"Informaatiovaikuttamisen keinoin Venäjä pyrkii hajottamaan länttä ja synnyttämään maailmaan uuden kahtiajaon."
- Venäjä pyrkii synnyttämään kaksinapaisen maailman, ei kahtiajaon. Mutta Amerikka hilaa tätä vastaan, koska se ei halua antaa Venäjälle asemaa eikä valtaa.

"Kautta valtakautensa Putin on antanut viitteitä siitä, että Venäjä hallitsee, ei länsi."
- Tasa-arvoa Venäjä kaipaa.

"…vähättelevästä suhtautumisesta, jonka kohteeksi se sanoo joutuneensa. Tyytymätön, kansainväliseen järjestykseen muutosta hakeva Venäjä on vaikea kumppani kaikille naapureilleen:"
- Venäjähän on kohdannut vähättelevää suhtautumista lännestä. Kaikkien kanssa se kuitenkin pyrkii hakemaan yhteistyötä.

Amerikka ja länsi on Venäjän kimpussa vaatien, vähätellen ja uhkaillen. Yleensä sanotaan, että konflikteissa ja riidoissa on kaksi osapuolta ja näkemystä. Kuitenkin tässä tilanteessa Venäjän kokemus kiistetään ja sitä kutsutaan informaatiovaikuttamiseksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rfi kirjoitti:

jota EU hallitsee terrorilla.

"Informaatiovaikuttamisen keinoin Venäjä pyrkii hajottamaan länttä ja synnyttämään maailmaan uuden kahtiajaon."
- Venäjä pyrkii synnyttämään kaksinapaisen maailman, ei kahtiajaon. Mutta Amerikka hilaa tätä vastaan, koska se ei halua antaa Venäjälle asemaa eikä valtaa.

"Kautta valtakautensa Putin on antanut viitteitä siitä, että Venäjä hallitsee, ei länsi."
- Tasa-arvoa Venäjä kaipaa.

"…vähättelevästä suhtautumisesta, jonka kohteeksi se sanoo joutuneensa. Tyytymätön, kansainväliseen järjestykseen muutosta hakeva Venäjä on vaikea kumppani kaikille naapureilleen:"
- Venäjähän on kohdannut vähättelevää suhtautumista lännestä. Kaikkien kanssa se kuitenkin pyrkii hakemaan yhteistyötä.

Amerikka ja länsi on Venäjän kimpussa vaatien, vähätellen ja uhkaillen. Yleensä sanotaan, että konflikteissa ja riidoissa on kaksi osapuolta ja näkemystä. Kuitenkin tässä tilanteessa Venäjän kokemus kiistetään ja sitä kutsutaan informaatiovaikuttamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu