J. Virolaisen blogista:
12. Nykyisin vallalla olevan ja lakiin perustuvan periaatteen (todistelun välittömyysperiaate) mukaan esitutkintamateriaalia ei voida käyttää suullisessa oikeudenkäynnissä sellaisenaan syytettä tukevana näyttönä. KKO:n osalta tästä ei tosin ole laissa nimenomaista säännöstä tilanteessa, jossa KKo toimii ensimmäisenä oikeuasteena. Olisi kuitenkin hyvin omituista ja sangen merkillistä, jos KKO tässä tapauksessa eli Nissisen jutussa katsoisi voivansa tyystin ohittaa edellä mainitun periaatteen ja sen todistelulle asettamat vaatimukset. On siten johdonmukaista lähteä siitä, että kun syyttäjä on luopunut kymmenen todistajan, joita voidaan perustellusti kutsua avaintodistajiksi, kuulemisesta pääkäsittelyssä, hänen näyttönsä perustuu yksinomaan Matti Nissisen omaan kertomukseen ja asiassa esitettäviin kirjallisiin todisteisiin. Kun Matti Nissinen tulee epäilemttä 15.11. kertomaan, että hänen toimintansa perustui ajattelemattomuuteen ja harkitsemattomuuteen, KKO ei voi tuomita häntä tahallisesta virkarikoksesta, josta syyttäjä on esittänyt ensisijaisen syytevaatimuksen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin on, miltä vaikuttaa.
Juu kuulkaas se on jo tehty, "pelastus" - sillä ko. mies päästetään pelkillä sakoilla josta oli jo sovittu ettei muuta rangaistusta edes haeta! Sakkoja tulee vähän, - joiden määrä on vähäinen sillä sen summa lasketaan nyt tämän palkasta, jonka rikollinen saa puolitetusta kokonaissummasta n. 15 000 e /kk josta puolet saa nyt "lomailustaan" ja viralta pidätyksen ajalta, ihan kuten kansan varoilla myös oikeutta käyvä huumerikollinen Suomen poliisissa J. Aarnio sai palkkaa koko tutkintavankeuden ajan - näin myös Nissinen!
Se mihin Nissinen syyllistyi oli rahallisesti varsin vähäinen summa josta kysymys, mutta moraalisesti hän on leimattu mies jos jatkaakin virassaan valtakunnan syyttäjän toimessa!
Kaikki mihin nyt ryhtyy on epäilyttävää joka suhteessa, se on varmaa oli sitten valtion virassa tai muualla !
Verratkaa taas huumediileri Aarnion rikokseen ja useisiin jopa samalla, kokonaiskulut kansalle maksettavaksi päätyneestä oikeuskuluista yms. on jo liki 10 miljoonaa euroa, ja rikollisen kanssarikollinen rahaa Aarniolla tekevä Leppiniemi on saamassa jo yli 3 miljoonaa euroa tuon edellisen lisäksi, ja juttu ei ole vieläkään loppumassa!!!