"Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maallemme"

"Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras!"

>>Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille - "Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras."

"Kirsti Paakkanen on köyhän perheen tytär, jonka tie yritysmaailman huipulle ei ole ollut itsestään selvä.
Vuorineuvos Ilpo Kokkilaa ja Marimekon entistä omistajaa Kirsti Paakkasta yhdistää lapsuus Saarijärvellä. Jukka Saastamoisen kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Rakentajan jälki – Ilpo Kokkila Kalmarin kylätieltä kauppatorille (Docendo) sivutaan myös Paakkasen elämää.

Vuonna 1929 syntynyt Paakkanen syntyi vähävaraiseen perheeseen. Hän tietää ”miltä tuntuu olla syrjitty köyhän talon tyttö”.

Kokkila toteaa teoksessa, että Paakkanen on sen jälkeen ehtinyt avata monia ovia." (Taloussanomat)

Vuonna 1929 Saarijärven Lannevedellä syntynyt Paakkanen on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän tietää, miltä tuntuu olla köyhän talon tyttö.

Entinen yritysjohtaja ja entinen Marimekon omistaja Kirsti Paakkanen, 88, on testamentannut omaisuutensa Suomen lahjakkaille lapsille.
Kaikkiaan Paakkanen sai Marimekon osakkeiden myynneistään nykyrahassa mitattuna reilusti yli 50 miljoonaa euroa.
Kirsti Paakkasella ei ole omia lapsia.<< (Taloussanomat)
- -
Suomessa elää huonoissa oloissa tuhansia köyhiä lapsia, josta asiasta on varmaan meillä kaikilla paha olo, ja tämä uutinen on heille, maamme köyhille lapsille!

Kiitos, Kirsti!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kiitos_Kirsti kirjoitti:

"Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras!"

>>Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille - "Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras."

"Kirsti Paakkanen on köyhän perheen tytär, jonka tie yritysmaailman huipulle ei ole ollut itsestään selvä.
Vuorineuvos Ilpo Kokkilaa ja Marimekon entistä omistajaa Kirsti Paakkasta yhdistää lapsuus Saarijärvellä. Jukka Saastamoisen kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Rakentajan jälki – Ilpo Kokkila Kalmarin kylätieltä kauppatorille (Docendo) sivutaan myös Paakkasen elämää.

Vuonna 1929 syntynyt Paakkanen syntyi vähävaraiseen perheeseen. Hän tietää ”miltä tuntuu olla syrjitty köyhän talon tyttö”.

Kokkila toteaa teoksessa, että Paakkanen on sen jälkeen ehtinyt avata monia ovia." (Taloussanomat)

Vuonna 1929 Saarijärven Lannevedellä syntynyt Paakkanen on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän tietää, miltä tuntuu olla köyhän talon tyttö.

Entinen yritysjohtaja ja entinen Marimekon omistaja Kirsti Paakkanen, 88, on testamentannut omaisuutensa Suomen lahjakkaille lapsille.
Kaikkiaan Paakkanen sai Marimekon osakkeiden myynneistään nykyrahassa mitattuna reilusti yli 50 miljoonaa euroa.
Kirsti Paakkasella ei ole omia lapsia.<< (Taloussanomat)
- -
Suomessa elää huonoissa oloissa tuhansia köyhiä lapsia, josta asiasta on varmaan meillä kaikilla paha olo, ja tämä uutinen on heille, maamme köyhille lapsille!

Kiitos, Kirsti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu