Palstalta on poistettu jo kaksi viestiäni joissa kerroin Sauli Niinistön vuonna 2012 Ilta Sanomille antamasta lausunnosta, jossa hän sanoi, ettei Nato-jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta ja vastasi kysymykseen kannatatteko Natoa selkeästi EI.
Kuitenkin hän oli presidenttinä tekemässä vuonna 2014 isäntämaasopimusta Naton kanssa ja on vahvasti kannattanut Suomen Nato-optiota ja yhteistyötä Naton kanssa.
Miksi hän kannattaa mahdollisuutta liittyä Natoon joka hänen mielestään ei lisäisi Suomen turvallisuutta ?
Mikä on hänen todellinen kantansa ?
Niinistön kritisointi kiellettyä ?
16
135
Vastaukset
- 67i4r5y4
Kaksilla korteilla pelaaminen kolahtaa Niinistön omaan nilkkaan. Kun siitä näin muistutellaan.
- MinkäsTuuliKivelleMahtaa
Ei kolahda vaan kannaus on vakaata! Tiltujen hätä ja parku on suuri:-D
- 56uer5t
Kannatus laskee tottakai aina kun kaksilla korteilla pelaamisesta muistutellaan. Ennen 2012 vaaleja EI Natolle ja vaalien jälkeen KYLLÄ Natolle.
- KerroIhmeessä
Toisitko toveri hyvä referaatin siitä väittämästäsi, jonka mukaan " vaalien jälkeen KYLLÄ Natolle"!
Olet ensimmäinen, joka tietää ja tuntee tuollaisen lausunnon?
- Topra_Huja
Suomen seuraava presidentti ei kannata Natoa. Sen päättää kansa suoralla presidentin vaalilla. Jos Niinistö osaauskottavasti olla Natoa vastaan, niin voi tulla valituksi.
- tujetrge
Niinistöstä ei tiedä mikä hän on. Puhuu toista ja tekee toista.
- TurhaLuulo
Niinistö tulee vuorenvarmasti valituksi eikä näillä 0,3 %:n miesten kannatuksella ole merkitystä!
- 4u45t34
TurhaLuulo kirjoitti:
Niinistö tulee vuorenvarmasti valituksi eikä näillä 0,3 %:n miesten kannatuksella ole merkitystä!
Mutta onko Niinistön todellinen linja viedä Suomi ikään kuin hiipimällä Natoon. Siltä näyttää.
Isäntämaasopimus, Nato-optio, Naton kansa harjoittelu. Lopulta ollaan niin lähellä että liittyminen on vain allekirjoitusta vailla. - rt6ew5rtg
4u45t34 kirjoitti:
Mutta onko Niinistön todellinen linja viedä Suomi ikään kuin hiipimällä Natoon. Siltä näyttää.
Isäntämaasopimus, Nato-optio, Naton kansa harjoittelu. Lopulta ollaan niin lähellä että liittyminen on vain allekirjoitusta vailla.Puheissa ollaan Natoa vastaan ettei Venäjä hermostu mutta teoissa viedään Suomea lähemmäksi Natoa.
- ryhwerw
Niinistön hiipimislinja Natoon jättää Suomen vuosien ajaksi harmaalle vyöhykkeelle . Torvalds pyrkii samaan mutta nopealla aikataululla.
- oipoi
Venäjä on tällä välillä selvästi paljastanut laajentumispyrkimyksensä, joten tilanne on muuttunut.
Putin katsos ajaa maataan samaan, mitä natsisaksa oli 30-luvulla. - 5ue45rt
Selkeästi Natoon menoa kannattava Torvalds on parempi vaihtoehto.
- trollia.munille
Kaikki asiallinen kritiikki on tällä palstalla täysin sallittua, kuten voimme teksteistä huomata, törkeydet joutaakin poistaa, niitä olemme saaneet lukea Niininstöstä aivan tarpeeksi.
- gålkjhgf
itä trollit ensin sikailee, solvaa ja uhoaa palstalla ja sitten kun ylläpito poistaa törkeyksiä alkaa itä vinkujat itkeä ja valittaa. Näitä selkeitä idän trolleja tulee bannata surutta
- sauliruskeakieli
Niinistö on Putinin ja Trumpin perseennuolija.
Jos miehellä ei ole omia aivoja presdenttinä on vaikea toimia.- TiltunTyhmäMieli
Sinuun verrattuna on Sauli terävä kuin partaveitsi!
Uskotko, että pienen valtion pressa voi pomputtaa isompia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770