Suomessa syntyy vuosittain noin 60.000 lasta, heistä vain noin 20 on sellaista, joiden sukupuolta ei syntymähetkellä pystytä määrittelemään. Tämä on noin 0,033 % kaikista syntyneistä lapsista. Hekin ovat hedelmöitymishetkellä syntyneet joko pojaksi tai tytöksi, mutta jotkut häiriöt sikiön kehityksessä myöhemmin ovat sekoittaneet heidän kehittymisensä havaittavaksi pojaksi tai tytöksi. Heitä kutsutaan intersukupuolisiksi.
Jotkut puolustelevat sukupuolineutraalia yhteiskuntaa juuri sillä, että on olemassa näitä intersukupuolisia ihmisiä. Toki he ovat ihmisiä ja ansaitsevat ihmisarvon siinä missä muutkin, mutta pitääkö koko yhteiskunnan omaksua sukupuolineutraalinen ajattelutapa ja elämä, vain siksi, että noin 0,033 % on sellaisia, joiden sukupuolta ihminen ei vajavaisen tietonsa puolesta, pysty määrittelemään? Eivät he sen perusteella mitään sukupuolineutraaleja tai "muun" sukupuolisia, ole. Sellaiset nimitykset ovat mitä räikeintä sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
Mitään ei myöskään välitetä siitä, että noin 99,96 % ihmisistä ovat sellaisia, että heidän sukupuolensa on selkeästi määriteltävissä mieheksi tai naiseksi.
Sukupuolineutraalisuudelle ei perusteita
11
277
Vastaukset 11
- TotuusSattuuQXQX
"Jotkut puolustelevat sukupuolineutraalia yhteiskuntaa juuri sillä, että on olemassa näitä intersukupuolisia ihmisiä."
Eihän se ole mikään pääperuste tuolle vaan vain yksi pieni "sivutuote". Eli sukupuolineutraali yhteiskunta ratkaisee samalla myös niiden harvojen henkilöiden ongelman jotka eivät koe olevansa kumpaakaan sukupuolta.
Pääasiallinen hyöty sukupuolineutraaliudesta on se että ihmisiä kohdellaan ihan omina yksilöinään joiden mahdollisuudet elämässä määrittävät vain heidän kykynsä ja kiinnostuksensa, ei heidän sukupuolensa.- Toisenlainentodellisuus
Aloittaja on sopuli jota pelottaa erilaisuus. Jotta ei se snaijaa eikä tahdo käsittää.
Hei tähän asti tilanne ei ole ollut sellainen että mies ei voi toimia päiväkodissa tai sairaanhoitajana eikä nainen voi toimia rekkakuskina tai poliisina joten sukupuolineutraaliudelle ei ole perustetta.
- Puurotvellitsekaisin
Ööööö ... Koetapa selvittää samma Suomeksi, jos mahdollista. Nykypäivänä on nimittäin mieshoitajia päiväkodeissa ja terveydenhuollossa ja naisia sekä poliisina että rekan ratissa.
L.J.H kirjoitti:
Hei tähän asti tilanne ei ole ollut sellainen että mies ei voi toimia päiväkodissa tai sairaanhoitajana eikä nainen voi toimia rekkakuskina tai poliisina joten sukupuolineutraaliudelle ei ole perustetta.
"Hei tähän asti tilanne ei ole ollut sellainen että mies ei voi toimia päiväkodissa tai sairaanhoitajana eikä nainen voi toimia rekkakuskina tai poliisina joten sukupuolineutraaliudelle ei ole perustetta. "
Onneksi pappi voi kuitenkin olla nainen, ja jopa lesbo :-)
" pitääkö koko yhteiskunnan omaksua sukupuolineutraalinen ajattelutapa ja elämä, vain siksi, että noin 0,033 % on sellaisia, joiden sukupuolta ihminen ei vajavaisen tietonsa puolesta, pysty määrittelemään? "
Tottakai täytyy, sillä täytyyhän kaikkien opiskella myös pakkoruotsia.- Revisiitä
Paitsi jos ei ole vajavainen niin ymmärtää miksi on hyvä opiskella myös ruotsin kieltä.
Revisiitä kirjoitti:
Paitsi jos ei ole vajavainen niin ymmärtää miksi on hyvä opiskella myös ruotsin kieltä.
"Paitsi jos ei ole vajavainen niin ymmärtää miksi on hyvä opiskella myös ruotsin kieltä. "
Lappeenrannassa päästään pian pakkoruotsin ikeestä :-)- Vajavaista
Etkö todellakaan kykene kommentoimaan ilman montaa lainausta? Kertoisiko se jotain ...
Vajavaista kirjoitti:
Etkö todellakaan kykene kommentoimaan ilman montaa lainausta? Kertoisiko se jotain ...
"Etkö todellakaan kykene kommentoimaan ilman montaa lainausta? Kertoisiko se jotain ... "
Mitä se kertoo?Revisiitä kirjoitti:
Paitsi jos ei ole vajavainen niin ymmärtää miksi on hyvä opiskella myös ruotsin kieltä.
Muuten ei ole tarpeeksi hinttimäinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???251036- 71922
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha591865- 48855
- 82748
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69654
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646