Ei rauhaa saada aikaan

Israel vaatii hamasia laskemaan aseet ja tunnustamaan Israelin valtion ennenkuin neuvottelut alkavat. Mutta hamas sanoi EI molemmille. Ja hizbollah vaatii Juutalaisia lopettamaan Palestiinan miehityksen ja vaatii Juutalaisia menemään sinne mistä ovat tulleetkin. Eli rauhaa ei saada aikaan.
37498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Keskity sinä vaan keskikaljakoreihisi. Ja yritä olla rähisemättä sen puukkos kanssa kun kaljat loppuu kesken.

Äänestä
  • Aloittaja

    Keskity sinä kts vaan noihin muslimi jorinoihin ja iranin ylistämiseen

    1Äänestä

  • Aloittajan kommentit on usein kärkeviä ja en ole niistä useinkaan samaa mieltä. Nyt häneltä on kuitenkin hyvä ja asiallinen avaus. Siksi siihen pitäisi vastata samalla mitalla eikä nimittelemällä alkoholistiksi.

    Toistaiseksi palestiinalaisten yhteistyöllä ei ole juurikaan merkitystä. Hamas on pitänyt Gazaa hallinnassa aseilla ja aseita se ei ole lupautunut luopumaan.

    1Äänestä

  • jos zionistit,
    luopuis terrorista...

    Äänestä

Jer 12->"Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, (hisbollhit) jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltä.

Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa.

Ja jos he ( ) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin (b-alla) kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.

Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra."

1Äänestä
  • "Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa."

    Koskee vain oikeita Israelilaisia

    1Äänestä

Parannuksen kautta ihminen Jeesuksessa saa rauhan Isän Jumalan kanssa.

Äänestä

Lk 2 "Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."

Äänestä
  • AntiDaavid.

    Minkä Daavid yhdisti, sen tämä erotti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hyvä kts on lukenut Raamattua. Miltä se tuntuu koraanin jälkeen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    fari.g kirjoitti:

    AntiDaavid.

    Minkä Daavid yhdisti, sen tämä erotti.

    Nyt on hamas ilmoittanut, ettei se suostu rauhaan, vaikka palattaisiin vuoden 1967 rajoihin.

    Ikävää

    Äänestä

  • totuusonvoittaja kirjoitti:

    Nyt on hamas ilmoittanut, ettei se suostu rauhaan, vaikka palattaisiin vuoden 1967 rajoihin.

    Ikävää

    Eikö maailma ole sanonut, että terroristien kanssa ei edes neuvotella, joten Hamasin sanomisilla ei ole paljon merkitystä.

    1Äänestä

  • Tuo viesti oli KTS-sälle eikä KTS-sältä

    Äänestä

  • fari.g kirjoitti:

    AntiDaavid.

    Minkä Daavid yhdisti, sen tämä erotti.

    Kirjoitettu on Sakarja: 12:10
    Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle
    ja Jerusalemin asukasten päälle armon
    ja rukouksen hengen.
    -He katsovat minuun,
    -jonka he ovat lävistäneet.
    -Ja he valittavat häntä,
    -niinkuin valitetaan ainokaista,
    -murehtivat häntä katkerasti,
    -niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    Äänestä

Niin kauan, kun maailmassa on yhtään muslimia, ei rauhaa saada aikaan.

Äänestä
  • Ai jaa? Kumma juttu että suurin osa sotien uhreista on ihan kristittyjen välisistä sodista.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Ai jaa? Kumma juttu että suurin osa sotien uhreista on ihan kristittyjen välisistä sodista.

    Hmmm. Anteeksi, KTS. Missä kristittyjen välisissä sodissa? Valtioissa asuu muitakin kuin kristittyjä, tällaiset oletukset ovat olkiukkoja, eikä esim. Talvisotaa ja Jatkosotaa voi kutsua nimellä "kristittyjen ja ateistien väliset sodat".

    Esim. USA ei ole kristitty maa, siellä ei ole valtiouskontoa. Venäjää voi kutsua jossain määrin kristityksi maaksi, sillä orodoksinen usko on Äiti Venäjän usko, mutta asuu siellä muitakin. Aikoinaan se oli juutalaisiin nähden kenties maailman suurin juutalaisvaltio. Ateistinen Neuvostoliitto myös aikaansai muslimi-invaasiot NL:n lähi-idän maista.

    Että. Ja vieläpä "kristittyjen väliset sodat"? No joo.

    Sattuu sitä lipsauksia Kooteellekin.
    .

    Äänestä

  • KunniaVenäjälle kirjoitti:

    Tässä ortodoksikristityt (eivät juutalaiset) Kubanin kazakat pistävät tanssiksi:
    https://www.youtube.com/watch?v=mEEGTP61Dto

    Tämä on iloista rauhan sanomaa.
    .

    Äänestä

  • KunniaVenäjälle kirjoitti:

    Hmmm. Anteeksi, KTS. Missä kristittyjen välisissä sodissa? Valtioissa asuu muitakin kuin kristittyjä, tällaiset oletukset ovat olkiukkoja, eikä esim. Talvisotaa ja Jatkosotaa voi kutsua nimellä "kristittyjen ja ateistien väliset sodat".

    Esim. USA ei ole kristitty maa, siellä ei ole valtiouskontoa. Venäjää voi kutsua jossain määrin kristityksi maaksi, sillä orodoksinen usko on Äiti Venäjän usko, mutta asuu siellä muitakin. Aikoinaan se oli juutalaisiin nähden kenties maailman suurin juutalaisvaltio. Ateistinen Neuvostoliitto myös aikaansai muslimi-invaasiot NL:n lähi-idän maista.

    Että. Ja vieläpä "kristittyjen väliset sodat"? No joo.

    Sattuu sitä lipsauksia Kooteellekin.
    .

    " Talvisotaa ja Jatkosotaa voi kutsua nimellä "kristittyjen ja ateistien väliset sodat". "

    Ei voi.

    Puna-armeijassa oli ateisteja aikuisten oikeasti vain politrukeissa.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Ai jaa? Kumma juttu että suurin osa sotien uhreista on ihan kristittyjen välisistä sodista.

    Nykyisen Israelin tähänastiset sodat ja Suomen talvi ja Jatkosodat ovat olleet selvästikin Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumalan sotia.
    1 Aik 5:22
    Paljon oli surmattuina kaatuneita,
    sillä sota oli Jumalan sota.
    Ja he asettuivat asumaan heidän sijaansa aina pakkosiirtolaisuuteen saakka.
    Suomi tuolloin huusi avuksi Israelin Jumalaa ja itsenäisyys säilyi.
    Mutta Israelin säilyminen on vielä suurempi ihme.

    Äänestä

  • Ja venäläiset rukoilivat VIELÄ enemmän ja voittivat sodan useita vastustajia vastaan.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Ja venäläiset rukoilivat VIELÄ enemmän ja voittivat sodan useita vastustajia vastaan.

    Venäläiset rukoilivat ja huusivat avuksi Staalina . Israelin Jumala kuuntele muuta kuin Jumalan Pojan Jeesuksen nimessä anotun rukouksen.
    Pyhimyksien ja marian nimissä esitetyt rukoukset mitätöityvät aina.

    1Äänestä

  • Jeesuksen-veren-voima kirjoitti:

    Venäläiset rukoilivat ja huusivat avuksi Staalina . Israelin Jumala kuuntele muuta kuin Jumalan Pojan Jeesuksen nimessä anotun rukouksen.
    Pyhimyksien ja marian nimissä esitetyt rukoukset mitätöityvät aina.

    Ja kuten huomaamme, tällaiset perättömät ja herjaavat Venäjän vastaiset viestit Aller sallii, mutta poistaa asialliset ja Venäjään ystävällisesti asennoituvat viestit.

    Jos / kun sota syyttyy, te medioiden ruotsalaisetvihaviestittäjät olitte siihen syylliset.
    .

    Äänestä

  • Aloittaja

    KTS-- kirjoitti:

    Ja venäläiset rukoilivat VIELÄ enemmän ja voittivat sodan useita vastustajia vastaan.

    "Ja venäläiset rukoilivat VIELÄ enemmän ja voittivat sodan useita vastustajia vastaan."

    HEH HEH HEEE!!!

    Ei ateisti kansa voinut rukoilla Jumalaa

    Äänestä

  • totuusonvoittaja kirjoitti:

    "Ja venäläiset rukoilivat VIELÄ enemmän ja voittivat sodan useita vastustajia vastaan."

    HEH HEH HEEE!!!

    Ei ateisti kansa voinut rukoilla Jumalaa

    Kansa ei ollut ateistinen vaan sen johtajat.

    Kun tappio alkoi häämöttää, teki Stalin pragmaattisen täyskäännöksen virallisessa suhtautumisessa kirkkoihin ja päästi kansanjoukot niihin palvelemaan Jumalaa ja rukoilemaan Äiti-Venäjän puolesta. Johtuiko sitten tästä vai mistä mutta sotaonni kääntyi ja kävi kuten kävi.

    Kaikki kommunistit ovat ateisteja. Vasta Krutzevin aikana sai harjoittaa uskontoa tosin vain orttodoksikirkko ja vain kirkon sisäällä. Ja karbatsovin aikana sai jo toimia kirkon ulkopuolellakin ja muitakin uskontokuntia sallittiin.

    Eikä venäjä voittanut yksin vaan USA ja Englanti hyökkäsivät lännestä ja toivat aseapua venäjälle jäämeren ja murmanskin kautta rataa pitkin etelään. Radan pistivät suomalaiset muutaman kerran poikki.

    Äänestä

Hamasin aseiden tarkoituksena on puolustaa Gazaa. Niistä ei luovuta. Se olisi itsemurha.

Äänestä
  • Hamasin aseiden tarkoituksen ei ole puolustaa Gazaa vaan niitä on tarkoitus käyttää hyökkäyksiin Israelia vastaan. Gazassa on ainakin muutama vuosi sitten ollut aseita niin paljon, että niitä on mm. viety Egyptiin.

    Se voi kyllä pitää paikkansa, että jos Hamas louvuttaisi aseet, olisi se Hamasin itsemurha, koska Hamasin valta Gazassa perustuu paljolti väkivaltaan ja pelon ilmapiiriin.

    Hamasin peruskirja määrittää Hamasin päämääräksi tuhota Israel väkivallalla. Ilman aseita Hamasin on lähes mahdotonta harjoittaa väkivaltaa Israelia vastaan. Aseista loupuminen olisi siis käytännössä vastoin Hamasin peruskirjaa ja veisi pohjan siltä mihin Hamasin kannatus perustuu.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Jubba kirjoitti:

    Hamasin aseiden tarkoituksen ei ole puolustaa Gazaa vaan niitä on tarkoitus käyttää hyökkäyksiin Israelia vastaan. Gazassa on ainakin muutama vuosi sitten ollut aseita niin paljon, että niitä on mm. viety Egyptiin.

    Se voi kyllä pitää paikkansa, että jos Hamas louvuttaisi aseet, olisi se Hamasin itsemurha, koska Hamasin valta Gazassa perustuu paljolti väkivaltaan ja pelon ilmapiiriin.

    Hamasin peruskirja määrittää Hamasin päämääräksi tuhota Israel väkivallalla. Ilman aseita Hamasin on lähes mahdotonta harjoittaa väkivaltaa Israelia vastaan. Aseista loupuminen olisi siis käytännössä vastoin Hamasin peruskirjaa ja veisi pohjan siltä mihin Hamasin kannatus perustuu.

    Jos Israel laskisi aseensa Israelin valtio tuhoutuisi, mutta jos arabit laskisi aseensa tulisi RAUHA.

    Äänestä

  • hm4s, "Hamasin aseiden tarkoituksena on puolustaa Gazaa. Niistä ei luovuta. Se olisi itsemurha."

    Hamas puolustaa naisia ja lapsia etukateen tulittamalla Israelia mm. raketein ja ohjusten ja paimentamalla naiset ja lapset tuli asemien valittomaan laheisyyteen suojaan ja turvaan. Israel reagoi siihen odotetulla tavalla, niin etta kylla se hm4s on nyt oikeassa.

    Äänestä

Hamas ja kaikki muutkin kuin Juutalaiset ovat tunkeutunut omin lupineen Jumalan Aarahamille ja Iisakille ja Jaakobille annetulle maa-alueelle.
Joten olisi vain suostuttava Israelin vallan alle heti.

Äänestä

Eikö Hamas ole Iranin ohjauksessa.

He ovat käyttäneet hyväksi maailman antisemitismia imeäkseen rahaa ja kannatusta.

Paitsi, että antsemitismi on vääryys, sen lopettaminen oikaisee, ei vain Lähi-idän, vaan koko maailman tilannetta.

Kristillisen maailman odotus juutalaisten kääntymisestä kristinuskoon, on saanut aikaan aikaan sen, että myötätuntoa ei ole herunut juutalaisia kohtaan Israelissa, koska uskonnon mukaan heidän kuuluikin kärsiä niin kauan, kunnes kääntyvät. Se on julmaa, itsekästä ja raakalaismaista ajattelua,

Islamin tavoite ei kuitenkaan ole juutalaisten kääntyminen kristityiksi, vaan kaikkien kääntyminen islamiin Israelin ja temppelivuoren omistuksen kautta. Siitä tulisi pyhiinvaelluskohde rahavirtoineen Iranin papistolle, koska he ovat kateellisia Saudeille Mekasta .

Nytpä syntysikin sota rukoussuunnasta, Mekka vai Jerusalem, ja miehet pääsisivät taas taistelemaan jumalan tiellä. Se on islamin ikiaikainen velvollisuus ja aina siihen syy löytyy, kun on soturisukua.

Tarinaa voisi jatkaa tyyliin; - jos Israelissa on ydinase, ja se olisi nyt islamin käsissä, voisivat Saudit saada ylöstempauksen tuhon omaksi, mutta se olisi heidän oma syynsä, koska olivat syntisiä ja käänsivät aikoinaan rukoussuunnan pois Jerusalemista. Iranista tulisi nyt maailman ylimmäinen pappi . Ja siitäpä sitten matka jatkuisi Euroopan suuntaan alistus-mielessä.

Pelastus on juutalaisista.

Äänestä
  • Ajatus, että juutalaisten pitääkin kärsiä, siis pahansuopana ajatuksena, kunnes kääntyvät krisityiksi, lienee aika vieras ainakin suomalaisten kristittyjen keskuudessa. Ennemmin ajatus saattaa olla sellainen, että mahdollinen kärsimys ennen kääntymystä ikäänkuin "kuuluu asiaan", mutta tätä kärsimystä pitää ennemmin pyrkiä lievittämään kuin lisäämään.

    Äänestä

  • Tverya kirjoitti:

    Ajatus, että juutalaisten pitääkin kärsiä, siis pahansuopana ajatuksena, kunnes kääntyvät krisityiksi, lienee aika vieras ainakin suomalaisten kristittyjen keskuudessa. Ennemmin ajatus saattaa olla sellainen, että mahdollinen kärsimys ennen kääntymystä ikäänkuin "kuuluu asiaan", mutta tätä kärsimystä pitää ennemmin pyrkiä lievittämään kuin lisäämään.

    Kyllä se nimenomaan paitsi "kuuluu asiaan", myös näkyy pahansuopana ivana paitsi juutalaisia, myös homoja, islamilaisia, liberaaleja ja yleensäkin kaikkia niitä kohtaan jotka ajattelevat toisin.

    Äänestä

  • 7yt5 kirjoitti:

    Kyllä se nimenomaan paitsi "kuuluu asiaan", myös näkyy pahansuopana ivana paitsi juutalaisia, myös homoja, islamilaisia, liberaaleja ja yleensäkin kaikkia niitä kohtaan jotka ajattelevat toisin.

    Kuvailemaasi käytöstä olen havainnut vain netissä joidenkin kristittyjen tai sellaisina esiintyvien taholta. Mielestäni kirjoituksissa on ollut piirteitä, jotka kertovat kirjoittajiensa epävakaudesta ja mahdollisista mielenterveysongelmista.

    En ole elävässä elämässä törmännyt kristittyyn, joka ivaisi juutalaisia, homoja, liberaaleja tai muita itsensä kanssa toisin ajattelevia. Sen sijaan olen netissä, radiossa, televisiossa, lehdissä ja elävässä elämässä törmännyt usein liberaaleihin ja ns. suvaitsevaisiin, jotka suhtautuvat erityisen ivallisesti kristittyihin ja konservatiiveihin ja muutenkin kanssaan eri mieltä oleviin.

    Äänestä

Näillä passiivisen vastarinnalla aseilla intia voitti pahan englannin ja itsenäistyi. Samoin itä euroopan maat pääsivät kommunismin orjuudesta vapaaksi,
2Kor. 6:7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
1Kor. 2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
2Kor. 10:4 sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia.
Ef. 6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
Ef. 6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
Biblia (1776) 2Kor. 6:7 Totuuden sanassa, Jumalan väessä vanhurskauden sota-aseiden kautta oikialla ja vasemmalla puolella,

Mutta vain Israel tarvitsee erittäin hyvät aseet, koska tuo kansa, on sitä vihaavien kansojen ympäröimä.
Näyttää kuin koko maailma on liittoutunut tuota ihmeellistä kansaa vastaan. Joten Israelin tilanne muuttuu vain, jos heillä on hyvä sota-aseistus.

Niin kauan kunnes Jeesus Nasaretilainen hallitsee.

Äänestä
  • Israelin tilanne on jo muuttumassa, mutta ei teidän ansiostanne, eikä hallitushaaveistanne, vaan niistä huolimatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

totuusonvoittaja kirjoitti:

Israel vaatii hamasia laskemaan aseet ja tunnustamaan Israelin valtion ennenkuin neuvottelut alkavat. Mutta hamas sanoi EI molemmille. Ja hizbollah vaatii Juutalaisia lopettamaan Palestiinan miehityksen ja vaatii Juutalaisia menemään sinne mistä ovat tulleetkin. Eli rauhaa ei saada aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu