Venäjän rikollinen vaikuttaminen USA:n presidentinvaaleihin saa taas yhden ansaitsemansa rangaistuksen. USA:n kongressi on laatinut lain, joka velvoittaa Trumpin hallinnon paljastamaan Putinin hallinnon oligarkkien eli Venäjän kansalta rahoja varastaneiden ja ne ulkomaille vieneiden nimet, tilit ja sijoitukset sekä takavarikoimaan nuo rahat ja palauttamaan ne Venäjän valtiolle. Laki astuu voimaan 2. helmikuuta. Jos se toimii kuten odotetaan, Putin on pulassa, vaikka Venäjän valtio saa toki budjetttiinsa runsaasti rahaa takaisin, näissä sijoituksissa puhutaan jopa biljoonasta dollarista. Nämä rahat nimittäin häviävät Putinin lähipiiriltä ja ystäviltä. Kun Putinin toiminta on johtanut siihen, että hänen tukijoiltaan häviävää miljardeja dollareita, tulemme näkemään mielenkiintoisia aikoja. Venäjän kansa kiittää USA:n toimia, mutta Venäjän rikollinen hallinto ei. Yksi mahdollisuus noiden rahojen käyttämiseksi olisi toki vahingonkorvaus Ukrainalle Venäjän aloittamasta ja ylläpitämästä sodasta itä-Ukrainassa, koska juuri nuo samat oligarkit, jotka nyt tulevat menettämään varojaan ovat vastuussa tuosta sodasta ja veljeskansan tuhoamisesta.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tyypillinen russofobin vuodatus, jossa hän innokkaana luulee olevansa Venäjän kansan asialla. No, minkäs teet jos on tyhmä pää.
Tiesitkös molokki että takavarikointiin on oltava perusteet, pelkkä tieto oligarkista varojen takana ei riitä.
"Tyypillinen russofobin vuodatus, jossa hän innokkaana luulee olevansa Venäjän kansan asialla. No, minkäs teet jos on tyhmä pää."
Hauskaa, että satuit käyttämään tuota termiä russofobi juuri sen 150-vuotispäivänä. Se tosin tarkoittaa eri asiaa kuin mitä sinä sillä tarkoitat, koska sinä käytät sitä merkityksessä Putinin rikollisen hallinnon vastustaja etkä tarkoituksessa venäjäpelkoinen. Käsityksesi mukaan kun sinä puolustat miljardeja Venäjän kansalta varastaneita oligarkkeja, niin sinä sitten muka olet oikeasti tavallisen venäläisen puolella. Mutta tuo käsitys on väärä, ole vain rikollisten puolella. Minä puolustan noiden rikoksilla hankittujen rahojen takavarikointia ja palautusta Venäjälle.
"Tiesitkös molokki että takavarikointiin on oltava perusteet, pelkkä tieto oligarkista varojen takana ei riitä."
USA:n viranomaisilla ja tiedustelupalveluilla on runsaasti tietoa noiden oligarkkien rikoksista ja vaikka kaikkia dollareita ei saadakaan takavarikoitua, niin on aivan varmaa, että Putinin ystävät ja lähipiiri tulevat menettämään miljardeja. Hänen tukijansa kärsivät hänen omista toimistaaneivätkä he taatusti ole siitä tyytyväisiä.
Jaaha taas tätä:
" USA:n viranomaisilla ja tiedustelupalveluilla on runsaasti tietoa noiden oligarkkien rikoksista ja vaikka kaikkia dollareita ei saadakaan takavarikoitua, niin on aivan varmaa, että Putinin ystävät ja lähipiiri tulevat menettämään miljardeja. Hänen tukijansa kärsivät hänen omista toimistaaneivätkä he taatusti ole siitä tyytyväisiä."
löytyykö nyt taas varmuudella 50-100 miljardia, vai peräti avauksessasi mainitsema biljoona dollaria, russofobi.
Venäläisten oligarkkien yli biljoonan dollarin sijoituksista länsimaihin löydät halutessasi runsaasti tietoa. Hupaisaa muuten, että kutsut minua russofobiksi, kun minä puolustan miljardien dollarien palautusta Venäjän valtiolle varkailta. Liekö moraalissasi jotain ongelmia?
Putinisteilla ei ole moraalia vaan samanlainen patologinen roiston ja varkaan oireyhtymä kuin kriminaaleilla.
Trollit ovat mafiosojen juoksupoikua.
Venäjän propaganda on kun Lobotomia, saa huutaa totuus suora korvaan ei sinua kuuluu. Kun ihminen kuuntele 15 vuotta venäjän propaganda, tarvitaan vähintään 2 kertaa enemmän aikaa korjata sen, käytännössä ei ikinä. Venäjällä maaorjat eivät halusivat lähteä vapauteen kun ortodoksi kirkko ylistä maaorjan järjestelmä vuosikausia. Venäjällä asiat eivät muuttuu miksikään.
Hyvästi maaorjan maa. Lermontov.
niin, sijoituksia, mitä sitten, ei kenenkään sijoituksia takavarikoida. Sijoittaminen ei ole rikos. Varoja voi jäädyttää kylläkin, mutta siihenkään tuskin kovin laajasti perusteita enää löytyy, niitähän tehtiin jo kauppapakotteiden alkuvaiheessa.
"Hupaisaa muuten, että kutsut minua russofobiksi, kun minä puolustan miljardien dollarien palautusta Venäjän valtiolle varkailta. Liekö moraalissasi jotain ongelmia?"
-Vielä hupaisampaa on se että puolustat miljardien dollarien (kuvitteellista) palausta Venäjän valtiolle, kun sinun mielestäsi kuitenkin Putin= Venäjän valtio. Puolustat siis toisten tekemien sijoitusten antamista Putinille. Hauska tyyppi olet. Onkos tämä nyt sitten jokin Putinin kiero juoni mielestäsi.
"niin, sijoituksia, mitä sitten, ei kenenkään sijoituksia takavarikoida."
Juu, kute sanoin, laki velvoittaa Trumpin hallinnon paljastamaan Putinin hallinnon oligarkkien eli Venäjän kansalta rahoja varastaneiden ja ne ulkomaille vieneiden nimet, tilit ja sijoitukset sekä takavarikoimaan nuo rahat ja palauttamaan ne Venäjän valtiolle.
"Sijoittaminen ei ole rikos."
Aivan, mutta tässä tapauksessa takavarikoidaankin rikoksilla hankittua sijoitusomaisuutta.
"Varoja voi jäädyttää kylläkin, mutta siihenkään tuskin kovin laajasti perusteita enää löytyy, niitähän tehtiin jo kauppapakotteiden alkuvaiheessa."
USA:n kongressi on eri mieltä: varat jäädytetään ja palautetaan Venäjän valtiolle.
"-Vielä hupaisampaa on se että puolustat miljardien dollarien (kuvitteellista) palausta Venäjän valtiolle, kun sinun mielestäsi kuitenkin Putin= Venäjän valtio."
Ehei, ei Putin sentään Venäjään valtio ole. Ja nuo varat on varastettu Venäjän kansalta, joten toki on aivan oikein, että ne palautetaan Venäjän valtiolle.
"Puolustat siis toisten tekemien sijoitusten antamista Putinille. Hauska tyyppi olet. Onkos tämä nyt sitten jokin Putinin kiero juoni mielestäsi."
Putin on tästä niin kusessa kuin voi olla, koska hänen lähipiirinsä ja tukijansa menettävät nuo rikoksilla hankitut miljardit. Putinin hallinto ei pärjää olla ilman näiden miljardöörien tukea.
"Juu, kute sanoin, laki velvoittaa Trumpin hallinnon paljastamaan Putinin hallinnon oligarkkien eli Venäjän kansalta rahoja varastaneiden ja ne ulkomaille vieneiden nimet, tilit ja sijoitukset sekä takavarikoimaan nuo rahat ja palauttamaan ne Venäjän valtiolle. "
Ei usa päätä mitkä varat ovat varastettuja, mitkä ei, vaan oikeutta on ensin käytävä venäjällä. (Vertaa Ukrainan vastaavaa tilannetta).
"Ehei, ei Putin sentään Venäjään valtio ole. Ja nuo varat on varastettu Venäjän kansalta, joten toki on aivan oikein, että ne palautetaan Venäjän valtiolle."
- josta Putin ottaa omansa ja jakaa loput oligarkeille (takaisin) , niinkö? niinhän ne ovat väittämäsi mukaan aiemmin valtion varoille tehneet.
Olet todella ristiriitainen persoona.
"Putin on tästä niin kusessa kuin voi olla, koska hänen lähipiirinsä ja tukijansa menettävät nuo rikoksilla hankitut miljardit. Putinin hallinto ei pärjää olla ilman näiden miljardöörien tukea."
No, kerropa nyt missä elimessä, oikeusasteessa rikokset todetaan tapahtuneeksi? Kyse on nyt mitä ilmeisimmin yksilöistä ja yksilöillä on oikeus tasapuoliseen oikeudenkäyntiin ja kuulemiseen itseään koskevassa rikossyyte asiassa.
Oikeusvaltioissa ei rikoksista voi tuomita muualla kuin oikeudessa. USAn kongressi ei tätä puolta edusta.
"Ei usa päätä mitkä varat ovat varastettuja, mitkä ei, vaan oikeutta on ensin käytävä venäjällä. (Vertaa Ukrainan vastaavaa tilannetta)."
Älä sekoile, kun et ymmärrä yksinkertaista asiaa: kongressin tekemä laki on voimassa USA:ssa ja siellä tehdään varojen ja tilien paljastukset ja takavarikot. USA:n viranomaiset määrittävät itse kuka on rikollinen ja kuka ei. Putinin lähipiiri osallistui suuresti Ukrainan sodan luomiseen, joten tehtävä on siinäkin suhteessa helppo, koska heidät on jo luokiteltu rikollisiksi.
"- josta Putin ottaa omansa ja jakaa loput oligarkeille (takaisin) , niinkö? niinhän ne ovat väittämäsi mukaan aiemmin valtion varoille tehneet.
Olet todella ristiriitainen persoona."
Epäilemättä Putin yrittää palauttaa ystävilleen osan tuosta omaisuudesta, mutta se ei ole niin yksinkertaista kuin luulet.
"No, kerropa nyt missä elimessä, oikeusasteessa rikokset todetaan tapahtuneeksi? Kyse on nyt mitä ilmeisimmin yksilöistä ja yksilöillä on oikeus tasapuoliseen oikeudenkäyntiin ja kuulemiseen itseään koskevassa rikossyyte asiassa."
Kyllä heille taatusti annetaan mahdollisuus vastustaa takavarikkoa oikeudenkäynneissä ja toivottavasti siihen todella menee vuosia.
"Oikeusvaltioissa ei rikoksista voi tuomita muualla kuin oikeudessa. USAn kongressi ei tätä puolta edusta."
Nätä ihmisiä ei yt tuomita, heidän omaisuutensa takavarikoidaan rikoksilla hankittuina.
"Älä sekoile, kun et ymmärrä yksinkertaista asiaa: kongressin tekemä laki on voimassa USA:ssa ja siellä tehdään varojen ja tilien paljastukset ja takavarikot. USA:n viranomaiset määrittävät itse kuka on rikollinen ja kuka ei. Putinin lähipiiri osallistui suuresti Ukrainan sodan luomiseen, joten tehtävä on siinäkin suhteessa helppo, koska heidät on jo luokiteltu rikollisiksi."
Itse sekoilet ja vahvasti, ei usa voi määritellä mikä Venäjällä, Venäjän lakien mukaan on rikos, mikä ei. Jos väitetään Venäjän kansalta varastetun varoja, on se osoitettava Venäjällä Venäjän lakien mukaan tapahtuneeksi. Kyllä sinulla on nyt liian suuret luulot Usan mahdollisuuksista toimia, varoja ne voivat jäädyttää omassa maassaan ja jossain muualla painostamalla, mutta varkaaksi ne ei voi tuomita omien lakiensa mukaan tässä tapauksessa.
"Kyllä heille taatusti annetaan mahdollisuus vastustaa takavarikkoa oikeudenkäynneissä ja toivottavasti siihen todella menee vuosia."
Niin varmaan, mutta mitään takavarikkoa ne ei voi tehdä (ottaa itselleen ja jakaa kelle sattuu esim "venäjän kansalle")
, vaan ainoastaan jäädyttää varat.
Huomioi myös että Venäjälle on tehty ulkomaisia sijoituksia sadoilla miljardeilla viimeisien vuosikymmenten aikana ja Venäjä toimii varojen jäädytyksessä/takavarikossa/rikollisiksi tuomitsemisissa silloin vastavuoroisesti, on niin toimivansa jo ilmoittanutkin. Esim vuoden 2016 ulkomaiset sijoitukset 37 miljardia dollaria Venäjälle.
Joten en usko että tähän älyttömyyteen lähdetään kumminkaan puolin.
https://en.portal.santandertrade.com/establish-overseas/russia/foreign-investment
"Itse sekoilet ja vahvasti, ei usa voi määritellä mikä Venäjällä, Venäjän lakien mukaan on rikos, mikä ei. Jos väitetään Venäjän kansalta varastetun varoja, on se osoitettava Venäjällä Venäjän lakien mukaan tapahtuneeksi."
Ei USA:ssa. Tässä tapauksessa sovelletaan USA:n lakia, joka antaa USA:n viranomaisille oikeuden määritellä rikolliset. Esimerkkinä vaikkapa Putinin hallinnon jäsenet, jotka myötävaikuttivat Ukrainan sotaan, ovat jo lähtökohtaisesti USA.ssa rikollisia, joiden omaisuus voidaan takavarikoida tämän lain perusteella.
"Kyllä sinulla on nyt liian suuret luulot Usan mahdollisuuksista toimia, varoja ne voivat jäädyttää omassa maassaan ja jossain muualla painostamalla, mutta varkaaksi ne ei voi tuomita omien lakiensa mukaan tässä tapauksessa."
En sanonutkaan, että heitä tuomittaisiin varkauksista, vaan kerroin, että heidän omaisuutensa takavarikoidaan. Ja minulla ei ole liian suuria luuloja, tämä laki on Putinin painajainen, koska hänen lähipiirinsä tulee menettämään sen vuoksi miljardeja dollareita.
"Niin varmaan, mutta mitään takavarikkoa ne ei voi tehdä (ottaa itselleen ja jakaa kelle sattuu esim "venäjän kansalle")
, vaan ainoastaan jäädyttää varat."
Jäädyttää, takavarikoida ja palauttaa Venäjän valtiolle, kuten sanoin. Tietysti osa voisi mennä myös vahingonkorvauksena Ukrainalle Venäjän aloittamasta ja ylläpitämästä sodasta.
"Huomioi myös että Venäjälle on tehty ulkomaisia sijoituksia sadoilla miljardeilla viimeisien vuosikymmenten aikana ja Venäjä toimii varojen jäädytyksessä/takavarikossa/rikollisiksi tuomitsemisissa silloin vastavuoroisesti, on niin toimivansa jo ilmoittanutkin. Esim vuoden 2016 ulkomaiset sijoitukset 37 miljardia dollaria Venäjälle.
Joten en usko että tähän älyttömyyteen lähdetään kumminkaan puolin.
https://en.portal.santandertrade.com/establish-overseas/russia/foreign-investment"
Toki Venäjä voi menettää viimeisetkin länsimaiset sijoituksensa toimimalla noin. Se nopeuttaisi Venäjän taloudellista romahdusta. Sinä et usko, mutta laki tulee voimaan 2.helmikuuta.
"Toki Venäjä voi menettää viimeisetkin länsimaiset sijoituksensa toimimalla noin. Se nopeuttaisi Venäjän taloudellista romahdusta. Sinä et usko, mutta laki tulee voimaan 2.helmikuuta."
Luotat liikaa lain voimaan tuloon. Laki voi tulla voimaan, mutta käytännössä mitään ei tapahdu, panokset ovat liian kovat. Et ymmärrä että Venäjän menettäessä länsimaiset sijoituksensa, ensisijaisina kärsijöinä ovat kansainväliset sijoittajat, ei Venäjä.
"Luotat liikaa lain voimaan tuloon. Laki voi tulla voimaan, mutta käytännössä mitään ei tapahdu, panokset ovat liian kovat. Et ymmärrä että Venäjän menettäessä länsimaiset sijoituksensa, ensisijaisina kärsijöinä ovat kansainväliset sijoittajat, ei Venäjä."
Ymmärrän mainiosti, että lailla on suuret vaikutukset myös länsimaiden talouteen ja senkin, että Trump saattaa yrittää estää sen vaikutuksia, mutta todennäköisesti hän ei siihen kykene, koska nuo rikolliset on kuitenkin paljastettava ja toimenpiteet heitä vastaan voidaan aloittaa ilman Trumpin myötävaikutusta. Kerroin jo alotuksessani, että " Jos se toimii kuten odotetaan". Toivottavasti toimii, niin Venäjän kärsivä kansa saa takaisin sille kuuluvia rahoja.
Vladimir ei ole pulassa.....kuinka on Nato trollin laita tehottomaan propagandaan, joka ei iskoistu suureen yleisöön?
"Vladimir ei ole pulassa.....kuinka on Nato trollin laita tehottomaan propagandaan, joka ei iskoistu suureen yleisöön?"
Putin on tästä asiasta erittäin suuressa pulassa. Hän on suosinut oligarkkeja ja antanut heidän varastaa miljardeja saaden näin heidän varauksettoman tuen. Nyt nuo oligarkit ovat menettämässä Putinin toimien takia nuo miljardit. He tulevat kääntymään Putinia vastaan.
Mielenkiintoista nähdä kuinka tuo Venäjän rikollinen mafiajuntta yrittää pestä itsensä ulos roistouksistaan.
jo vetäneet rahansa pois ulkomailta ja siirtäneet ne Venäjälle. Siitä syystä Venäjä kehittyy nyt valtavaa vauhtia. Pietariin on rakentunut kymmeniä jättiostoskeskuksia viime vuosina ja Karjanlan kannakselle nousee ökydatsoja kuin sieniä sateella. Todelliset häviäjät ovat länsimaat itse kun venääinen raha ei enää tuo investointeja länsimaihin.
Oligakkien rahoja on länsimaisissa sijoituksissa vielä yli biljoona dollaria. Niistä takavarikoidaan suuri osa ja se iskee lujaa Putinin lähipiiriin. Venäjällä kehittyy lähinnä Moskovan ja Pietarin alue, muu osa maasta on vajoamassa kehitysmaiden tasolle Putinin politiikan ansiosta.
"OligarkitOvat jo vetäneet rahansa pois ulkomailta ja siirtäneet ne Venäjälle."
Itse asiassa tämähän ei ole totta. Tilastot osoittavat, että valuuttapako Venäjältä on Putinin politiikan ansiosta kiihtynyt aivan viime aikoinakin.
niin on päivänselvää, että nuo rahat kotiutetaan sitä ennen ja kysyiset länsimaat kärsii tappiot.
Kaikkea ei pystytä kotiuttamaan ja on selvää, että noin suuren summan merkitys länsimaiden talouteen tulee niihin vaikuttamaan. Mutta toisaalta kun sijoitukset länsimaissa vähenevät, vähenee myös Putinin rikollisen hallinnon mädättävä vaikutus länsimaiden talouteen.
Venäjän oligarkiat ovat varkaita, mutta eivät ole idioottia. Isot rahat venäjällä ovat vapaata riistaa. Isojen rahan siirto Lännessä on hankala, esimerkiksi Suomessa on paljon miljoonia tai miljardia on kiinteistössä kiinni. 30 miljoonan talo on hankala myydä. Sama tilanne on muilla länsimailla.
Takavarikoidaan? Olet nyt sekaisin, ei mitään takavarikoida ilman oikeuden päätöstä ja tässä asiassahan oikeutta ensisijaisesti käytäisiin Venäjällä, niistä tuomioista voisi sitten valittaa jos on tarvetta, kv tuomioistuimiin, tai pyytää varojen jäädyttämistä/palautusta ulkomailla-lta.
"Takavarikoidaan? Olet nyt sekaisin, ei mitään takavarikoida ilman oikeuden päätöstä ja tässä asiassahan oikeutta ensisijaisesti käytäisiin Venäjällä, niistä tuomioista voisi sitten valittaa jos on tarvetta, kv tuomioistuimiin, tai pyytää varojen jäädyttämistä/palautusta ulkomailla-lta."
Takavarikot tehdään ilman oikeuden päätöstä tämän lain perusteella ja rahojen kohtalosta kiistellään sitten USA:n oikeusasteissa. Toivottavasti siihen menee vuosia, jotta Putinin hallinto ei voi hyötyä noista palautettavista rahoista muka voittonaan.
"Takavarikot tehdään ilman oikeuden päätöstä tämän lain perusteella ja rahojen kohtalosta kiistellään sitten USA:n oikeusasteissa. Toivottavasti siihen menee vuosia, jotta Putinin hallinto ei voi hyötyä noista palautettavista rahoista muka voittonaan."
Minkä lain?
Ai että USAan oikeusasteissa kiistellään Venäjän lainsäädännöstä?
On sinulla omituiset käsitykset, kirjoitat koko ajan rikoksista, Venäjän kansalta varastetuista rahoista. Onko varastettu, vai ei, katsotaan Venäjän lakien mukaan, ei jenkkien.
"Minkä lain?"
Tämän kongressin säätämän lain.
"Ai että USAan oikeusasteissa kiistellään Venäjän lainsäädännöstä?"
Ei. USA:ssa takavarikoidaan rikollisilla keinoilla hankittuja rahoja ja ne palautetaan Venäjän valtiolle. Venäjän ei tarvitse tehdä mitään.
"On sinulla omituiset käsitykset, kirjoitat koko ajan rikoksista, Venäjän kansalta varastetuista rahoista. Onko varastettu, vai ei, katsotaan Venäjän lakien mukaan, ei jenkkien."
Ei Venäjän lait tähän liity mitenkään, USA:n viranomaiset määrittävät nuo rikolliset. Sehän tässä juuri Putinin oligarkkeja häiritsee.
"Ei Venäjän lait tähän liity mitenkään, USA:n viranomaiset määrittävät nuo rikolliset. Sehän tässä juuri Putinin oligarkkeja häiritsee. "
No mitäs sitten jankkaat. USA palauttaa varat Venäjälle, Venäjällä todetaan ettei rikosta ole Venäjän lakien mukaan tapahtunut ja palauttaa varat niille joilta ne on otettu. Summasummarum nolla.
"No mitäs sitten jankkaat. USA palauttaa varat Venäjälle, Venäjällä todetaan ettei rikosta ole Venäjän lakien mukaan tapahtunut ja palauttaa varat niille joilta ne on otettu. Summasummarum nolla."
Ehei, ei se niin mene. USA toki huolehtii, että palautettavat varat menevät valtiolle, jolta ne pitäisi sitten uudestaan varastaa. Ja kuten sanoin, toivottavasti oikeudenkäynnit rahoista kestävät vuosia ja elättävät asianajajien armeijaa.
"Ehei, ei se niin mene. USA toki huolehtii, että palautettavat varat menevät valtiolle, jolta ne pitäisi sitten uudestaan varastaa. Ja kuten sanoin, toivottavasti oikeudenkäynnit rahoista kestävät vuosia ja elättävät asianajajien armeijaa."
- kyllä se niin menee, ei niitä tarvitse "uudelleen varastaa", jos niitä ei ole Venäjän lakien mukaan aiemminkaan varastettu. Koetas nyt tajuta että Venäjällä pätee Venäjän laki, ei Usan.
"Ja kuten sanoin, toivottavasti oikeudenkäynnit rahoista kestävät vuosia ja elättävät asianajajien armeijaa."
Vain hullu tuommoisia toivoo, tiedätkös että tuossa kahakassa esim suomalainen Fortum menettäisi noin 4 miljardin sijoituksensa Venäjällä, saksalaiset valtavia summia. Miten kävisi EU.n ja USAn suhteiden.
"- kyllä se niin menee, ei niitä tarvitse "uudelleen varastaa", jos niitä ei ole Venäjän lakien mukaan aiemminkaan varastettu. Koetas nyt tajuta että Venäjällä pätee Venäjän laki, ei Usan."
Vaan kun USA ei tetenkään anna rahoja takaisin, jos se näkee, että ne ovat menossa takaisin varkaille.
"Vain hullu tuommoisia toivoo, tiedätkös että tuossa kahakassa esim suomalainen Fortum menettäisi noin 4 miljardin sijoituksensa Venäjällä, saksalaiset valtavia summia."
Veäläisten sijoitukset länsimaihin ovat huomattavasti suuremmat kuin länsimaiden.
"Miten kävisi EU.n ja USAn suhteiden."
Ei mitenkään, demokraattinen Eurooppa toki tukee rahojen poisottoa varkailta. Mutta on selvää, että Putinin hallinnon ja lännen välit kärsivät tuosta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on vastatoimi Putinin rikolliselle vaikuttamiselle USA:n vaaleihin.
"Veäläisten sijoitukset länsimaihin ovat huomattavasti suuremmat kuin länsimaiden."
Ei kuules tuolla ole paljoakaan merkitystä. Jos Venäjän sijoitukset ovat sen 1000 miljardia ulkomaille ja Venäjälle on sijoitettu karkeasti arvioiden 600 miljardia. niin luuletko että kansainväliset sijoittajat, joukossa myös US citizens, haluavat menettää tuon 600 miljardia siitä ilosta että Venäläiset menettäisivät enemmän? Hullua ajattelua.
Luuletko että Suomessa ja Fortumilla oltaisiin innoissaan kun 4 miljardin sijoitukset menisivät, oikein juhlat pystyyn kun oligarkit menettäisivät enemmän.
"Ei kuules tuolla ole paljoakaan merkitystä. Jos Venäjän sijoitukset ovat sen 1000 miljardia ulkomaille ja Venäjälle on sijoitettu karkeasti arvioiden 600 miljardia. niin luuletko että kansainväliset sijoittajat, joukossa myös US citizens, haluavat menettää tuon 600 miljardia siitä ilosta että Venäläiset menettäisivät enemmän? Hullua ajattelua.
Luuletko että Suomessa ja Fortumilla oltaisiin innoissaan kun 4 miljardin sijoitukset menisivät, oikein juhlat pystyyn kun oligarkit menettäisivät enemmän."
En lainkaan luule, että sijoittajat ovat tuosta laista innoissaan, mutta tavallisilla venäläisillä on kyllä syytä olla.
"Ei mitenkään, demokraattinen Eurooppa toki tukee rahojen poisottoa varkailta. Mutta on selvää, että Putinin hallinnon ja lännen välit kärsivät tuosta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on vastatoimi Putinin rikolliselle vaikuttamiselle USA:n vaaleihin."
Ehei kuules, esim Saksalla on pelkästään autoteollisuuteen venäjällä sijoitettuna niiiin pitkä penni, etteivät taatusti luovu usan takia niistä.
Ei mitkään valtiot/sijoittajat luovu sijoituksistaan jonkun pressanvaalin takia, varsinkaan kun lopputulokseen ei ollut mitään vaikutusta.
"Ehei kuules, esim Saksalla on pelkästään autoteollisuuteen venäjällä sijoitettuna niiiin pitkä penni, etteivät taatusti luovu usan takia niistä."
Kuka vaatii Saksaa luopumaan sijoituksistaan Venäjälle? Putinko? Eikö Saksa aio totella tuossa tapauksessa Putinia?
"Ei mitkään valtiot/sijoittajat luovu sijoituksistaan jonkun pressanvaalin takia, varsinkaan kun lopputulokseen ei ollut mitään vaikutusta."
Kongressi katsoi nuo rikolliset vaikuttamisyritykset maataan kohtaan niin vakaviksi, että se sääti tämän lain. Turha sitä enää on itkeä, Putinin olisi pitänyt miettiä toimiaan etukäteen.
"En lainkaan luule, että sijoittajat ovat tuosta laista innoissaan, mutta tavallisilla venäläisillä on kyllä syytä olla."
Ei ole syytä olla kenekään tuosta laista innoissan, tosin tämä keskustelu on tavallaan turhaa, koska käytännössä mitään ei tapahdu, panokset ovat kaikille liian suuret.
Kuka vaatii Saksaa luopumaan sijoituksistaan Venäjälle? Putinko? Eikö Saksa aio totella tuossa tapauksessa Putinia?
Tottakai Venäjä laittaa kaikki länsimaiset sijoitukset tarkastelun alle, myös saksalaiset, mikäli Saksa tukee tässä asiassa jenkkejä, mihin en juurikin tuosta syystä usko.
"Kongressi katsoi nuo rikolliset vaikuttamisyritykset maataan kohtaan niin vakaviksi, että se sääti tämän lain. Turha sitä enää on itkeä, Putinin olisi pitänyt miettiä toimiaan etukäteen."
Laki on Putinin kannalta yhdentekevä, koska mitään merkittävää ei sen lain puitteissa tapahdu. Tämä tulet huomaamaan lain astuessa voimaan.
"Ei ole syytä olla kenekään tuosta laista innoissan, tosin tämä keskustelu on tavallaan turhaa, koska käytännössä mitään ei tapahdu, panokset ovat kaikille liian suuret."
Sellaista toivettahan se Putin elättelee, mutta oligarkit taatusti jo hikoavat.
"Tottakai Venäjä laittaa kaikki länsimaiset sijoitukset tarkastelun alle, myös saksalaiset, mikäli Saksa tukee tässä asiassa jenkkejä, mihin en juurikin tuosta syystä usko."
Saksan sijoitukset USA:an ovat huomattavasti suuremmat kuin sen sijoitukset Venäjälle.
"Laki on Putinin kannalta yhdentekevä, koska mitään merkittävää ei sen lain puitteissa tapahdu. Tämä tulet huomaamaan lain astuessa voimaan."
Tämä laki on Putinin painajainen, koska hänen lähipiirinsä ja tukijansa tulevat sen takia menettämään miljardeja dollareita. Tuskinpa hekään tuollaisia summia yhdentekevinä pitävät. Putinin päätöksestä sekaantua USA:n vaaleihin tuli heille katastrofi.
Länsimaiset sijoittajat hikoilevat vielä enemmän jos hikoilla pitää. Tosiasiassa tässä casessa tulet hikoilemaan korkeintaan sinä, kun huomaat ettei laki saanutkaan mitään mullistavaa aikaan.
Se näkee, ken elää. Laki tulee voimaan ensi vuonna 2.helmikuuta.
Palataan siis keväällä asiaan.
Juu. Oligarkit kyllä jo todennäköisesti suhaavat Moskovan ja Washingtonin välillä.
Putin itki Valdai kokouksessa, hänen mielistä Länsi varasti Venäjän vaikutusvalta kun NL romahti.
Putin vanhana kommunistina ja KGB miehinä kaippa kaikki Euroopan maat takaisin Suomesta Saksaan.
Lännestä tulikin tukea sellaisesta vanhoilla korruptoinneilta kun Sarcozi, Shröder ja muut prostituoidut.
Olen huomannut että paljon kehitysvammaisia Suomesta kannatta putinia, Venäjän propaganda lyö heikkoihin paikaihin.
Nato palstalla vaikuttaa tuo Heinäluoman mainitsema klikki, tai saanut vaikutteensa sieltä "niin huonot suhteet Venäjään, kuin uskalletaan"....mitä järkeä tuollaisessa ajatusmaailmassa on?
Nato palstalla vaikuttaa tuo Heinäluoman mainitsema klikki, tai saanut vaikutteensa sieltä "niin huonot suhteet Venäjään, kuin uskalletaan"....mitä järkeä tuollaisessa ajatusmaailmassa on?
Ehei. Toki toivomme hyviä suhteita Venäjään, kunhan se tunnustaa rikolliset toimintansa ja muuttaa käytöstään.
Luuletko että Putinilla on tarvetta muuttaa käytöstään muutaman puolivillaisen politikon, tai trollitoimiston syytämän loan tähden?
"Luuletko että Putinilla on tarvetta muuttaa käytöstään muutaman puolivillaisen politikon, tai trollitoimiston syytämän loan tähden?"
Reaaliteetit ne muuttavat Putinikin politiikan.
Ehkä tälläkin palstalla mukana olevien on hyvä tietää, mitä venäläisessä KGB- "kulttuurissa" peukalolla osoittaminen tarkoittaa?
Putin osoitteli peukalollaan toimittajia tapaamisessaan Trumpin kanssa.
Ele tarkoittaa, että työnnän peukaloni per.eeseenne.
Mahtaa Putini peukalokin lemuta ikiaikaiselle venäläiselle perintelelle. Ei kaikki Venäjältä kuljeteltu mahda olla hyvää?