Tunnusta jo sinäkin se päivänselvä tosiasia. Olemme Venäjälle vain valtio jonka on huolehdittava siitä ettei Suomea enää käytetä Venäjää vastaan käynnistettävän sodan lähtöalueena, eteentyönnettynä tukikohtana.
Tunnustan että Suomi on Venäjän puskurivaltio
Pragmaatikon.näkemys
43244
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Venäjä on ikiaikainen Suomen painajainen. Teemmepä mitä tahansa Kreml tulkitsee aina meidän toimenpiteemme vihamieliseksi. Tämä on Suomen tragedia - hirveä naapuri meillä.
En tunnusta tietenkään. Suomi ei todellakaan ole Venäjän puskurivaltio eikä satavarmasti kuulu edes Venäjän etupiiriin. Ja näin siksi, että suomalaiset eivät tuollaista halua.
Se on tietysti totta, että Suomen on huolehdittava, ettei Suomen kautta hyökätä Venäjälle.
Ja aivan yhtä tärkeää on huolehtia, ettei Venäjä hyökkää Suomen kautta lännen kimppuun siinä kun huolehdittava ettei Venäjän kannata hyökätä Suomeenkaan mistään muustakaan syystä. Suomi ei ole Venäjän eteentyönnetty tukikohta.
Ja Suomen riskihän on juuri tämä Venäjän mahdollinen tavalla tai toisella tapahtuva hyökkäys, vaikka juuri nyt se näyttää epätodennäköiseltä, ja Venäjän näkemys Suomen kuulumisesta Venäjän etupiiriin. Suomen on tehtävä selväksi, ettei näin ole ja onneksi näin on tehtykin sanoin ja toimin.
Venäjälle ei sen sijaan kukaan ole hyökkäämässä eikä varsinkaan Suomen kautta. Venäjä sen sijaan on hyökännyt maahan jonka se katsoi kuuluvan etupiiriinsä. Miehittipä vielä strategisesti tärkeän osan maasta. Tätähän ei kukaan osannut ennustaa eikä sekään näyttänyt edes todennäköiseltä! Mutta niin vain tapahtui. No jokainen tietää tämän maan olevan Ukraina. No nyt Ukraina on varmasti Venäjän kannalta 'menetetty'.
olisi puskurivaltio Naton tärkeämmille valtioille. Natossa ei välitettäisi vaikka Suomi tuhoutuisi täysin konfliktissa jos tärkeämmät valtiot kuten Saksa, Britannia ja USA säästyisi Suomen uhraamisella. Trump on nytkin valmis uhraamaan miljoonia etälä-korealaisia ja japanilaisia kunhan vaan USA säästyy Pohjois-Korean uhalta.
Venäjä ei näytä välittävän vähääkään, vaikka se tuhoaa Ukrainassa venäjänkielisten alueita vuonna 2014 aloittamassaan lahtausoperaatiossa.
Venäjä on sotahullu maa, joka hihhuloi aseidensa milloin missäkin maassa.
Todellisuudessa Naton jäsenmaana mitään sotaa ei oskaan edes ala!
Ei Nato ylläpidä mitään puskurivaltioita ja on pelkkä Tiltun toivorikas mielipide se, ettei Nato puolusta jäsenmaitaan!
Tiltun opitäisi ensinnä selvittää itselleen se, että MIKSI Putin riskeeraisi ja hyökkäisi yhteenkään Naton jäsenmaahan??
Itse hän on todennut, että sellaista ei koskaan tule tapahtumaan!
"Tunnustan että Suomi on Venäjän puskurivaltio. Tunnusta jo sinäkin se päivänselvä tosiasia. "
Avauksessa on kyse pelkästä Venäjän Tiltun toiveesta, josta hän pelkää sen jäävän toteutumatta!
Suomi ei ole Venäjän puskurivaltio, vaan siitä ollaan tekemässä Naton ja jenkkien puskurimaa...eteen työnnetty rintama?
Mikä sen kätevämpää, Suomen armeija on Euroopan eliittiä, mutta pitää ymmärtää ettei yhteenkään maahan tulla, ellei omassa maassa ole vaikutusvaltaisia henkilöitä "oikeissa" paikoissa?
Maailmassa EI OLE mitään puskurivaltioita ja Naton jäsenmaana ei mitään sotaa koskaan edes ala!
Putin itse on todennut, että Venäjä ei hyökkää Naton jäsenmaahan!
Ilman jäsenyyttä Pietari itse niitä hyökkäyksiä lupailee Venäjän nimissä!
Suomen itsenäisyys palvelee Venäjän etuja.
juuri näin ja vahva , uskottava puolustus lisäksi hyvät naapuruussuhteet tämä kaikki on molempien maiden etu
tiltun märkä unelma Suomi puskurivaltio ,Suomi kuuluu venäjä etupiiriin okei ehkä näin on voinut olla joskus 1900 luvulla neuvostoliiton aikoihin , mutta tänäpäivänä ei ikinä , kuulumme länsimaiseen yhteiskuntaan ja kohta toivottavasti myös natoon, isäntämaasopimus on askel siihen
ne tiltut ja punapetterit mitkä pitävät Suomea puskurivaltiona voi polttaa suomen passin ja anoa venäjältä turvapaikkaa ei tässä muuta
Suomi ei ole, eikä tule olemaan, minkään valtion puskurivaltio.
Suomi on EU-jäsenmaa ja meillä on puolustamiseen liittyviä yhteistyösopimuksia useiden Naton jäsenmaiden ja Ruotsin kanssa.
Suomessa on yleinen asevelvollisuus ja harjoitettu reservi. Lähes jokainen suomalainen mies ja moni suomalainen nainen on vannonut sotilas valan, jota on sitoutunut noudattamaan.
Riippuu suomen politikasta, onko ja tehdäänkö siitä puskurivaltio, näin yksinkertaista se on?
Jos liitytään Natoon, jossa jo ollaan puolittain isäntämaasopimuksella...olemme Naton puskurimaa Venäjän suuntaan, tämä lienee selvä?
Samoin Baltian maat ja Puola.....mitä muuta kuvittelet?
Nimellä ei ole merkitystä kun Naton jäsenmaana saamme olla rauhassa eikä mitään sotaa koskaan ala.
Kun Venäjä taas romahtaa voimme me puskurivaltiot taas sitä auttaa kriisin yli.
Sotaa ei kukaan toivo, ei edes nato kiimakko kehtaa puolustaa julkisesti maailman suurinta mielettömyyttä.
Mutta nato järjestönä toimii jännitystä lisäävänä tekijänä, provosoi puheillaan ja teoillaan, mihin sellaisella pyritään....asiallista syytä ei ole?
"Sotaa ei kukaan toivo, ei edes nato kiimakko kehtaa puolustaa julkisesti maailman suurinta mielettömyyttä."
Ookkonääpöljä? Enhän minä sellasta puolusta! SINÄHÄN sellaisia lupailet! Etkö muistta?
"Mikäli Suomi jatkaa Nato-intoiluaan ja neutralisoimatta suhteitaan Yhdysvaltoihin ja palaamaan puolueettomuus politiikkaan, johon kuuluisi ystävälliset ja rakentavat suhteet Venäjän kanssa; Venäjä joutuu muodostamaan puskurivyöhykkeen, joka tulisi katkaisemaan Suomen Oulun korkeudelta poikki. Tästä kyseessä oleva alue ulottuisi aina Jäämerelle saakka, mukaan lukien Pohjois-Norjan. Siten Venäjä varjelisi Naton uhan kohdistumista pitkälle Suomen vastaiselle rajavyöhykkeelle. Tämä tulisi tapahtumaan, joko sotilastoimin tai neuvottelemalla."
Koskas minä olisin sotia lupaillut, maalaillut tai toivonut?
"Mutta nato järjestönä toimii jännitystä lisäävänä tekijänä, provosoi puheillaan ja teoillaan, mihin sellaisella pyritään....asiallista syytä ei ole?"
Ei provosoi millään tavalla kunhan vain Venäjä malttaa pysyä oman rajansa sisällä! Sinähän sen nimissä taas uhkailit Suomeen tuloa!
Vituttaako kun et pärjää minulle tietomäärässä?
Ja tuollainen toisto osittaa tyhmyyttä, raukkamaisuutta on irroittaa asiallinen asia kokonaisuudesta....mutta siihen sinä kykenet, et juuri muuhun?
Ei laisinkaan, koska se sinun "tietomääräsi" on pysynyt tiukasti salassa! Lisäksi olen itse vältellyt syystäkin omakehua. Sinulla ei sitä vikaa taas ole:-D
"Ja tuollainen toisto osittaa tyhmyyttä, raukkamaisuutta on irroittaa asiallinen asia kokonaisuudesta."
Millä lailla irroittaa? Itsehän sinä ne lausuittt ja väittämäsi tunkeuduttiin Suomen kamaralle! Eikö se muka ole uhka? Nimitellä saat vapaasti... minua ei sellainen hetkuta!
Mitä-Missä, sinä ja tietomäärä ette kuulu edes samaan lauseeseen, eikä noin halveksittavan historian omaava täysin turha paskiainen kuulu edes tälle palstalle.
Kerrataanko taas vähän niitä sinun saavutuksiasi, vai pitäisikö sanoa suoraan että saastutuksiasi?
Mihinkään muuhunhan sinä et ole koskaan kyennyt.
Kohta se on tuokin nimimerkki historiaa, kuten niin moni muukin.
Nikkaristani päätän minä, eikä surkea nato-kiimakko....tuliko heti selväksi?
Jospa seuraavaksi olisit taas Rommel? Tuliko heti selväksi?
No sinähän et päätä mistään mitään, tuollainen surkea liimaa imuroiva yhteiskunnan elätti.
Ja seuraavaksi voitkin sitten antaa esimerkin minun NATO-kannatuksestani, kun kerran aloit NATO-kiimakoista sekoilemaan.
Katsos kun tuollaisen ihmisjätteen halveksiminen on ihan eri asia kuin NATO:n kannattaminen, ymmärrätkö valtakunnanvalehtelijan paskiainen???
Ps. Ei nuo sinun nikkarisi kiinnosta edes paskan vertaa, mutta aina se hauskaa kun näkee että taas on kusipään nikkari suljettu häiriköinnin takia ja sitten nauretaan...
#Ps. Ei nuo sinun nikkarisi kiinnosta edes paskan vertaa, mutta aina se hauskaa kun näkee että taas on kusipään nikkari suljettu häiriköinnin takia ja sitten nauretaan..#
Eiköhän se ollut kovin kiinnostava, ainakin tunnustit sen suoraan, mitä kiemurtelet?
Mitä tullee häirikiköintiin, katsoppa mistä lainasin ja mitä?
#Millä lailla irroittaa? Itsehän sinä ne lausuittt ja väittämäsi tunkeuduttiin Suomen kamaralle! Eikö se muka ole uhka? Nimitellä saat vapaasti... minua ei sellainen hetkuta! #
Itse olet toistoja syytänyt samasta asiasta, kaipa olet lukenut minun perusteellisen vastineeni...miksi siis toistelet samaa asiaa irtonaisena asiayhteydestä?
No en ole! Harvoin kaannattaa!
Sinä kirjoitit nuo sanat ja kyllähän siinnä selkeästi käy ilmi se, että pidät mahdollisena (ja varmaan suotavanakin) sitä, että Venäjä voi tunkeutua alueellemme!
Sellaista kutsutaan uhaksi!
Asiaa ei auta tippaakaan mikään "asianyhteys" eli ajatelma, että se on sallittua jos ja kun Suomi sallii jne!
Toisen maan rajan ylittäminen ei ole hyväksyttävää missään tilanteressa ja jo pelkkä ajatelma siitä on uhka!
Toki minä ymmärrän, että puhut "suulla suuremmalla" ilman minkään valtakunnan valtuuksia asiaan, mutta sittenkin on tuollaisen latelu sikamaista ja röyhkeää!
Mutta älä sure! Näet tämän siteerauksen varmasti myös jatkossa!
Et selvästi tajua edes sitä mistä keskustellaan, miksi minä sinulle mitään selvittäisin enää?
Jos vastapelurina olisi kaveri, joka jotain ymmärtäisi realisesta maailmasta, tilanne olisi toinen?
Et selvästi tajua edes sitä mistä keskustellaan, miksi minä sinulle mitään selvittäisin enää?
Jos vastapelurina olisi kaveri, joka jotain ymmärtäisi realisesta maailmasta, tilanne olisi toinen?
#Mutta älä sure! Näet tämän siteerauksen varmasti myös jatkossa! #
Varmasti, olen sen jo huomannut, mutta sillä siteerauksen toistoilla todistat ainoastaan oman tyhmyytesi?
"Et selvästi tajua edes sitä mistä keskustellaan..."
Ymmärrän ttoki ja ymmärrän myös, miksi tuo sinua niin suuresti ärsyttää! Olen toki ylpeä siitä, että en osaa katsella asioitta asamasta näkökulmastta kuin sinä!
"siteerauksen toistoilla todistat ainoastaan oman tyhmyytesi?"
Ainoastaan sinulle, jonka mielipiteestä en juurikaan perusta, joten huolesi on turha!
Sinä et ole = tavallinen lukija? Ylipäätään ongelmasi on suuruusluokkien mieltäminen! Onnistut uskottelemaan itsellesi, että 0,3:n prosentin mielipide on enemmistö Suomen kansassa!
Piere trolli kaalia.
Nato ja sen takana olevat voimat on itse Saatanasta.Sen ymmärtää Hengen lahjan saanut ainoastaan.Kaikki sen saatanalliset toimet maailmalla tulee kohtaamaan aikanaan Jumalan vihan täyden voiman.Joten jättäkää Nato sikseen ja keskittykää hyvän tekemiseen.Jumala huolehtii kyllä aikanaan tuomioista!
Puttepossu ja pietarisuuri ovat vapahtajia vai mitä?
Eikös se Venäjällä ole nähty paidattoman messiaan pärskivän jokitörmällä villisti vempuloiva pakastekala kädessään?
Rantavedestä paidaton koheltaja on löytänyt antiikkisen keramiikkikulhon, jonka pohjaan oli historian tuntijoiden suureksi hämmästykseksi printattu teksti: Made in People's Rebublic of Korea.
Paidattoman messiaan on myös nähty kroolaavan taivaan sinessä ja johdatelleen kanaparvea kohti häkkitarhoja.
Toverit, totisesti, totisesti nämä ovat leninistisiä ihmetekoja!!!
Paras hyvä teko olisi se, että opastaisi sinut terveyasemalle, jossa ajavat ”saatanan voimat” pois harvasta kaalistasi!
Eletään vaan rauhassa Venäjä-naapurin kanssa eikä lähdetä noille natohihhulien viitoittamille verisille poluille.
Verisille poluille? Nato ei ole käynyt yhtään maasotaa perustamisestaan lähtien 1949 lähtien!
Venäjä taas sotii parhaillaankin Ukrainassa ja Syyriassa! Ei se "rauhassa eläminen" riipu yksipuolisesti vain meistä!
Nato kävi verisen ja raukkamaisen sodan Libyaa vastaan, itsenäistä ja suveereenia valtiota vastaan. Seuraukset nähdään valtavina pakolaistulvina ja edelleen jatkuvana sekasortona.
Missä silloin oli YK:n päätöslauselmat, joissa olisi tuomittu raakalaismainen hyökkäys, onko ihme ettei laitokseen luoteta?
"Nato kävi verisen ja raukkamaisen sodan Libyaa vastaan, itsenäistä ja suveereenia valtiota vastaan. "
TODELLISUUDESSA Libyassa kansa nousi kapinaan Gaddafia vastaan ja sota oli riehunut jo jonkin aikaa! Naton ilmavoimat kuritti Gaddafion jukkoja ja se puuha ei ollut kovinkaan veristä. Se riitti kääntämään vaa'an kapinallisten eduksi!
"Seuraukset nähdään valtavina pakolaistulvina ja edelleen jatkuvana sekasortona."
Pakolaiset eivät suinkaan ole libyalaisia vaan valtaosa Keski-Afrikan köyhistä valtioista! Toveri tarkoittanee sitä, että Gaddagfin rautain diktatuuri olisi estänyt heidän pääsynsä rannikolle?
"Missä silloin oli YK:n päätöslauselmat, joissa olisi tuomittu raakalaismainen hyökkäys, onko ihme ettei laitokseen luoteta?"
Mikä niistä? Puhut ikäänkuin sitä kansannousua ei olisi ollut laisinkaan??
Arabikevät levisi vuonna 2011 Libyaankin, ja Gaddafin vastustajat aloittivat pian aseellisen kapinan. 17. Helmikuuta alkanut kapina sai pian Naton ilmavoimien tuen. YK:n turvallisuusneuvosto asetti lentokiellon Libyan ilmatilaan ja salli myös ilmaiskut. Sisällissotaan osallistui länsimaisia Nato-joukkoja, mutta Gaddafia ei pyritty tappamaan, koska YK:n päätöslauselma ei oikeuttanut sitä. Gaddafia vastustaneet kapinalliset surmasivat Gaddafin 20. lokakuuta 2011 ja julistivat sodan päättyneeksi 23. lokakuuta.
Libyaa hallitsevaksi tahoksi julistautui Muammar Gaddafin vastaisten kapinallisten Siirtymäajan kansallinen neuvosto (engl. NTC), jonka ovat tunnustaneet useat valtiot.
7. heinäkuuta 2012 järjestettiin vaalit, joissa valittiin Yleinen kansankongressi (engl. GNC, arab. al-Mu’tamar al-Waṭanī al-‘āmm), joka korvasi Siirtymäajan kansallisen neuvoston. Kansankongressin tehtävä oli laatia maalle uusi perustuslaki 18 kuukauden kuluessa. Tämä kuitenkin epäonnistui määräajassa.
Suomen on helppo olla Venäjälle hyvä naapuri. Ei tarvitse kuin olla puolueeton ja sitoutumaton kuten Sveitsi.
Naapurille on turha vittuilla. Ei yhtään tukikohtaa USA:lle Suomesta!
Suomessa ei ole yhtään tukikohttaa vierailla joukoilla eli toiveesi ttoteutui heti!
Me olimme puolueeton ja "hyvä naapuri" syksyllä 1939 ja mittä seurasi? Talvisota ja hyökkäys Suomeen!
"Me olimme puolueeton ja "hyvä naapuri" syksyllä 1939 ja mittä seurasi? Talvisota ja hyökkäys Suomeen!"
Vai hyvä naapuri! :D
Muista toki Vienan ja Aunuksen retket. Itsenäisyytemme tie - Itä-Karjalan valtausyrityksistä vaiettu. Suomen itsenäisyyden historiassa on kohtia, joista on haluttu vaieta.
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2008/11/itsenisyytemme-tie-it-karjalan.html
Neuvostoliittohan hyökkäsi Suomeen syksyllä 1939 eli ennen noita retkiä. Sodassa tietysti pyritään siirtämään sotiminen naapurin alueelle.
Kun itänaapuri tuli Suomen rajan yli aloittaen sodan, niin silloin kyse oli viattomasti omien alueiden turvaamisessa, mutta kun Suomi teki vastaavaa sodan aikana, niin silloin oli kyse hyökkäyksestä.
Eiköhän tuo sinustakin kuullosta jo kovin erikoiselta tulkinnalta? Kohtuutonta varmaan sinustakin on vaatia Suomen olevan ’hyvä naapuri’ hyökkääjää kohtaan.
Kyllä Suomi ennen sotaa oli yhtä hyvä naapuri Neuvostoliitolle kuin Neuvostoliitto Suomellekin. Solmittiinhan jopa hyökkäämättömyyssopimuskin, joka tosin ei merkinnyt yhtään mitään Neuvostoliitolle.
Ei muuten noista ole mitään vaiettu, kyllä koulussa noista jo historiantunneilla kerrottiin. Enemmän vaiettiin Neuvostoliiton tekemisistä. Esim partisaaneista kovin vähän kerrottiin eikä laisinkaan niiden jatkuvista siviilikohteiden tuhoamisista ja siviilien murhista ja raiskauksista. Partisaanithan olivat puhtaasti terroristeja nykytermeillä kuvattuna, vaikka heitä kovasti arvostettiin tuolloin ja yhä edelleenkin itänaapurissa.
Minä olen käynyt kansa- ja oppikouluni 60- luvulla ja vielä 70-luvun alussa. Historia oli vieläpä yksi suosikkiaineistani.
Venäläisen aloittajan tunnustamiset ovat yhdentekeviä.