eteenpäin.
Pilakuvaksi sopisi tilanne jossa Sipilä ajaa suurta tiejyrää jossa lukee Henkilökohtainen sopiminen. Jyrän alta juoksevat pakoon SAK, STTK ja PAM.
Pilakuvaksi sopisi tilanne jossa Sipilä ajaa suurta tiejyrää jossa lukee Henkilökohtainen sopiminen. Jyrän alta juoksevat pakoon SAK, STTK ja PAM.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jo nyt on matalapalkka-aloja, joiden töissä täydellä viikkotuntimäärällä tienaa niin vähän, että palkalla ei elä. Joudutaan tekemään toista työtä ja hakemaan vielä asumis- ynnä muita tukia.
Paikallinen sopiminen on jo nyt mahdollista siihen suuntaan, että hyvälle työntekijälle on mahdollista maksaa lisiä. Onneksi on kuitenkin minimipalkka, muutoinhan työntekijät on aivan heitteillä ja yrittäjän armoilla. Käsitän sen, että yrittäjällä on rekrytoinnissa aikamoiset riskit, kun ei aina voi tietää onko palkattu henkilö sopiva, vastuullinen ja kaikin puolin hyvä sekä luotettava.
Aina sanotaan, kun purnataan ns. perustason työllisten huonosta palkasta: "Olisi kannattanut kouluttautua, että pääsee niihin ökypalkka töihin!" Miksei, mutta vaikka meillä jokaikisellä olisi korkeakoulututkinto ja pitkät opinnot suoritettuna, kaikille ei vain riitä huippuvirkoja. Faktaa sekin, että jonkun pitää tässäkin maassa tehdä siivoojan, hoitajan,myyjän ja muiden huonosti arvostettuja alojen työt. Tulevaisuudessa varmaan maahanmuuttajat tekee ne työt jotka ei muille kelpaa.
Ihmetyttää yleensäkin työn arvostus, joku Veikkauksen pomo tai ministeriön paperinpyörittäjä nostaa kymppitonnien liksaa, mutta vanhusten hoitaja saa vain murto-osan. Taatusti hoitajan työ on raskaampaa ja jopa vastuullisempaa kuin edellä mainitut esimerkit.
No, sitten kun jäät eläkkeelle, huonoista palkkatuloista johtuen eläkkeesi on TODELLA PIENI, näet jopa nälkää!!!! Työvuosien aikana kaikki tulot menneet elämiseen, mutta noilla huippupalkoilla olet elänyt leveästi, hankkinut maallista omaisuutta yli oman tarpeen ja sitten sinut vielä palkitaan super suurella eläkkeellä. Tämä eriarvoistuminen on lisäänytynyt kovaa vauhtia, ei ihme, että me köyhät olemme katkeria sekä vihaisia.
45 vuotta tein erittäin kuormittavaa ja raskasta työtä jonka takia tuli kulumia niveliin ja muutakin työperäistä kremppaa ja minut palkittiin pitkästä työurasta hyvin, hyvin pienellä eläkkeellä. Olen kotini vanki siinä mielessä, että ei ole varaa matkustella eikä edes syödä sitä mitä mieli tekee. Onneksi kirjasto, maantiekävely ja metsien lenkkipolut sekä marjastus on vielä ilmaista hupia. Autorämästäkin jouduin luopumaan, kun ei ole varallisuutta pitää.
Sipilä ajaa paikallista sopimusta sen takia kun on yrittäjätaustainen, kaikki vain revitään alaisen selkänahasta jotta maksimoidaan omat voitot. Jo nyt juurikin noilla matalapalkka-aloilla on kiristetty työtahti maksimiin. Ei paljon naurata!
Paikallinen sopiminen on tänäkin päivänä täysin mahdollista työntekijän ja työnantajan välillä. Poliittisesti ajettuna se tarkoittaa käytännössä työntekijän aseman heikentämistä ja työehtosopimusten purkamiseen pyrkimistä.
Meillä on historian kapitalistisin hallitus, joten liekö se nyt jonkinmoinen ihmetys, että työntekijän asemaa haluavat todenteolla heikentää. Tästä tullaan vielä näkemään jeesustelua sitten, kun tajutaan , miten lyhytkatseista politiikkaa sellainen on. Veropohja näivettyy ja yhteiskunnalliset ongelmat kaatuvat päälle. Yleinen tyytymättömyys tulee kasvamaan rajusti, mikäli kokoomus saa ajettua unelmansa läpi eli purettua tes-järjestelmän. Onko meillä sortovuodet 2.0 edessä? Sitten vielä ihmetellään populismin nousua ja yleisen tunnelman kiristymistä. Älykääpiöt.
Kamut maksaa mun vaalirahoituksen.. Rovikaatulee..
Sipilä jo aloitti paikallisen sopimisen ja antoi sukulaisille 2 milliä.
Hyvähän siinä on paikallisesti sopia, kun työantajalla on neuvottelupöydässä pari kallista lakimiestä apuna. Työntekijöillä ei sellaiseen ole varaa. Siinäpä sitten "neuvottelet".
Ei siinä mitään lakimiehiä tarvita kun tehdään määrä aikaisia sopimuksia ja kysytään tuutko töihin tolla jos et seuraava..... jakoon vai ei neuvottelut on samaa rataa. Siinä on sul sit paikalliset neuvottelut käyty,kun takana ei ole minkäänlaisia alarajoja eikä reuna ehtoja .Pienel palkal pyöreit päivii ja joustoo täytyy olla . Otat kato sitte pari vapaata ku ny ei just oo tarpeeks töitä ja tuut sitte ku o. Tai teet sillo ku on 24/24 ja vapaana sitte ku taas ei o. Sillast se paikallinen o.
Jos oike lykästää saat käyttää omaa autoo työajoon ja pankkituliäs ja velotellla sit jäkikätee menot. Pääset kuule hyvää asemaa .Siin tuntee olevasa tärkee ku melkeeku pyörittäs fimaa hartiapankil tai ainaki ois korvaamato osa sitä. Erijuttu näkyyks se sitte lompsassa. Mut duunarille se noit hommat onki kutsumus tehtäviä ja ain se täytyy pitää huoli ja muistaa joustaa et hommat jatkuu