EU on läpimätä eurooppalaisten kansojen löyhä liitto. Mätä omena pilaa koko sadon, niin myös mätä EU pilaa itsenäiset valtiot alistaen ne kasvottomien byrokraattien ja lobbarien kynittäviksi.
EU:n mätäisyys pilaa kansallisvaltiot
6
60
Vastaukset
Minä en tiedä sinun löyhistä enkä muistakaan haaveista ja mieli hyvistä.
Euroopan unioni on hieno asia ja sen talousalueen hallinta tekee meistä rikkaita.
En ota kantaa siihen mihin se raha menee. Mutta Teollinen ja taloudellinen hallinta
on se mitä yleensä liike- ja talouselämässä tavoitellaan.
Euroopan unionin omavaraisuu ja teollinen ylivoima ja riittävä vapaa markkina-alue.
Tämän päivän teollinen ja automaation ja digitalisaation kehitys johtaa armotta ne
kehittymättömät taloudet ahdinkoon ja se näkyy pakolaisina ja monen mallisena
taloudellisena kriisinä.
Tämä, kun Te ymmärrätte tämän kokonaisuuden ja millä tavalla Euroopan unioni voi
suojella ja tukea omaa kehitystään, aivan kuten Trump European First. Esim. Suomen
talousalueella ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä ilman EU:n vapaakauppa-
aluetta ja sieltä tulevia investointeja ja asiakkaita. Suomen sijainti on varmasti otettu
huomioon monessa tukipäätöksessä.
Koko euroopan teollisuutta ja valtioita siinä tukee lainamarkkinoilla juuri Euroopan
unioni ja sen kokonaisuus. Eli joukkovelkakirjojen korot olisi ihan muuta ilman EU:ta.
EU myös hallitsee rahamarkkinoita ja EKP voi tehdä rahaa myös sijoitusmaailmassa.
Liittovaltio muoto antaisi Euroopan unionille vielä paremmat aseet rahan tekemiseen
ja siten rikastuttaisi Eurooppalaisia yrityksiä ja ihmisiä. On aivan selvää, että Euroopan
unionia ei pysytä haukkumaan rahallisin eikä taloudellisin perustein.
Eli ne jotka ovat asettuneet EU:ta vastaan ovat järjellisesti jälkeen jääneitä ja eivät
kykene ymmärtämään rahamaailmaa eikä taloutta. Se miten raha ja liiketoiminta
jaetaan euroopan sisällä, niin siihen en ota kantaa ja siinä on parasvaihtoehto
tasa-arvo eli Liittovaltio.
Tämän luettuanne, niin tiedätte joidenkin ottaneen rahaa Putinilta ja USA:lta ja Briteiltä.- miksi_valehtelet
Älä aina valehtele. EU-operaatio on jäsenmaiden kansoille huono asia. EU-operaation tavoite on saada omistuksia suurista yrityksistä, maan resursseista jne. ja siinä globalistit on onnistuneet hyvin. Heillä menee hyvin. Siellä liikkuu isot rahat. Me rivikansalaiset joudumme tyytymään roiskeisiin, sillä tämä järjestelmä vähentää työpaikkojen määrää, omavaraisuutta, maan pärjäämistä, lisää maan velkataakkaa, vähentää hyvinvointia jne. Maa joutuu riippuvuustilanteeseen, joka on EU-operaation yksi tavoitteista. Samoin kehitysmaalaisten maahantuonti sitoo meiltä kansalaisilta miljardeja euroja joka perkeleen vuosi. Miten ne lupaukset, joilla meidät jäsenyyteen houkuteltiin korreloi esim. todellisen työttömyyden, jatkuvasti nousevan jättimäisen valtionvelan jne kanssa? Kerro nyt millä tavalla EU on meille kansalaisille hyvä asia ja miten se näkyy oikeassa elämässä? Sometrollipaska riittää, kiitos.
- faktalla-trollia-turpaan
Mädätys onkin se tarkoitus. Globalistit keksivät perustaa "EU;n" ja houkutella siihen mahd. monta maata. Monet maat nielivätkin syötin siimoineen. Nyt katuvat. Britit päättivät, että. nyt riitti riistopolitiikka. Heidän kuningaskunta oli vaarassa. Ne annetut lupaukset oli jotain hienoa. Kyllähän niistä innostuu, että hei nyt tulee jotain hienoa! Kilinvitunlöysätpaskat kusettivat silmät suut täyteen. Alkoi kv-bisneksen levittäminen jäsenmaihin ja niin kv-pankkiirit kätyreineen kirjoittelivat naama leveässä hymyssä nimikirjoituksiaan sopimuksiin. Ne sopimukset merkitsivät heille ja bisneksille hyvää tulevaisuutta, mutta kansalle se merkitsi ikävyyksiä. Ja se näkyy ihan käytännössä. Työpaikat vähenee, työttömyys lisääntyy, sosiaalimenot on tapissa, leipäjonot pitenee, köyhyys lisääntyy. Mutta meidän Arkadianmäen EUnukit voi paksusti ja nostelee palkkojaan miten huvittaa ja repivät karmeita rahoja kaikenlaisilla nimikkeillä. Kuten Päivi Lipponenkin. Kun fakta on se, että se yleishyödyllinen rahankierto, joka meidän suomalaisten hyvinvointia tuki ennen, on nyt ohjattu jatkuvasti voimakkaammin kansainväliseen bisnekseen, niin se EI ole kansan kannalta hyvä asia ollenkaan. Ei se ole meidän puolella oleva EU. Ja sitähän EU on, bisnestä. Nämä trollitehtaan kumipäät yrittää vakuutella, että EU on meille hyvä, mutta se on ihan tyhjää harhaanjohtavaa kirjoittelua kun käytäntö kertoo meille kuitenkin EU-operaation todellisen luonteen.
Mee hoitoon. . . Sulla on ihan selvä Skitsofrenia.
Mee sinne Matu ja Maahanmuutto palstalle.
- säääärki
Mene sinä Liittovaltio perustamaan sitä liittovaltiota Timbuktuun.
Sä oot niin sairas, että et ymmärrä kuntapolitiikan ja EU:n eroa.
Et edes tajua, että olet sekaisin Globaalisaatiosta ja Automaatiosta ja
yleisestä teknologian kehityksestä.
Huu haa Skitsofreniaa ja luuloja lisäksi. Joku muka vie suuryrityksiä Juncker vai ?
Kyllä ne kaikki on pörssiyhtiöitä. Sen kun ostelet Simeksiä ja Ericssonia. . .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28218097Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245749- 1382674
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172213Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3401813Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111070- 59981
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33969Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45964