Katselin tässä parvekkeella tötsällä ollessani pihalla leikkiviä matuskidejä.
Päiden katkomista ja kurkunleikkuuta näytti olevan muovimiekoilla menossa. Ei näyttänyt kivalta.
Päiden katkomista ja kurkunleikkuuta näytti olevan muovimiekoilla menossa. Ei näyttänyt kivalta.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Aivan mahtavaa! Todella ihanaa! Ei rasismille, ei fasismille, vahva kyllä islamille!
Ja enää ei riitä puhdas vihapuhe vaan rivien välitkin otettu jo tarkkailuun.
Näin ne leikitkin monikulttuuristuu. Tosin se suomalainen leikkikaveri voi jossain vaiheessa ihmetellä. että miksi hän on aina polvillaan kun päätä ihan leikillä katkotaan.
Sitähän ne lapset leikkii ja matkii mitä omat vanhemmat tekee.Meidänkin poika pienenä teki aina leikkiessään kovasti työhönlähtöä ja laittoi muka eväät reppuun ja huuteli moi-moi,nähdään iltapäivällä.
eikö niitä voi päivähoitopaikoissa opettaa että toista ei ikinä saa satuttaa.
Se olisi rasismia.
Ei voi vihapuheen kriteeristö täyttyisi.
Ne käsittelevät traumojaan lapsuuden leikeissä jotta voisivat kouluttautua myöhemmin ja menestyä aikuisina ammateissaan.
Kuinka toivoisinkaan että asia oikeasti olisi noin mutta kun esim.Tanskassa moskeijassa imaami opetti lapsille kuinka vääräuskoinen tapetaan ilman asetta esim.kivellä ja miten kaivetaan nopeasti hauta ettei uhria heti löydetä.Rakkauden uskonnon pyhäkoulu ?
Ihanaa!
Katkooko ne toistensa päitä? Meillä taas pihalla ihan suomalainen pikkupoika, joka metelöi kuin mölyapina! V*tuttaa kuunnella sen potkulaudalla hyppelyitä!
Meilläkin oli samanlainen apina pihalla. Isännöitsijä vähän uhkaili, niin johan lopetti...
Meillä ne järjettömästi palosireenin lailla rääkyvät pikku apinat ovat hyvin tummia ihoiltaan, kun vaaleampiakaan ei enää ole...
Minäkin katselin parvekkeelta kun maahanmuuttotaustaiset lapset ja suomalaiset kersat leikkivät iloisina ja sulassa sovussa ja mukavata näytti olevan.
Tarkoitit varmaan suomalaiset lapset ja maahanmuuttotaustaiset kersat.
Ei vaan tarkoitin niinkuin kirjoitin
No joskus asennevamma oireilee noinkin.LOL.
Kumpiin omat lapsesi kuuluvat?
Voivoi, vanha juttu! Rosvo ja poliisi tappeli, intiaanit kyttäs piilosta lehmipoikaa ja joku huuteli "kuka pelkää mustaa miestä". Kantasuomalaisten lasten leikkejä jo kauan sitten! Tritsat ja nuolipyssyt heilui!
Tarkoitat että maahanmuuttajakersaloiset ja suomalaiset LAPSET.
Tietenkin tarkoitti mutta viikonluopun riekkumisista väsyksissä kirjoitti väärinpäin.
En tarkoittanut, älä vänkää!
Oi miten sööttiä.Ulkomaalaistaustaiset pikkumullahit ja suomalaislapsoset .Kiitos,nyt tuli hyvä mieli.
KIelsikö suvakkimutsis sua kirjoittamasta totuutta asiasta????
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa!
Kantasuomalaisten lasten leikit tarttuvat muihinkin lapsiin. Nykyään ei voi leikkiä edes kotia, sillä ei sitä lapsi tiedä, kuka on isä ja kuka äiti. "Ammuskelu", huitominen ja tähtääminen, piilosta kyttääminen. Siinä niitä pikkupoikien leikkejä, kaikkialla!
MInkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa. Vanha vitsi..
Me 50-luvun kersat leikittiin mieluusti kuka pelkää mustaa miestä ja mutusteltiin Fazun lakupekkaa samalla.
Ja nythän sitä saakin oikeasti pelätä.
Meilläpäin näyttävät potkivan enimmäkseen palloa, 11-vuotias afrikkalaistyttö on koulussa jalkapallopoikien suosikkityttö, paras maalintekijä ja pallonpotkija. Seassa on joku suomalainen pellavapäätyttökin palloa potkimassa, poikien kanssa.
Pellavapäätyttökin siellä koulussa??? Eikä ole vielä lapsivaimona??? Hienoa että on toistaiseksi säästynyt tuolta ongelmalta.
Afrikkalaistyttö siellä niin hyvin toipunut ympärileikkauksesta että kärsii jo potkiskella.Hieno juttu.
Suomalaiset kantis kersat ne kamalia onkin. Aina pidetään meteliä eikä osata käyttäytyä esim bussissa. Kaivavat nenää ja sitten sormi suuhun ja haisevat pahalle.
Meidän lapsukaiset kukkasilta tuoksuu mutta ne teidän musulmaanikakarat haisoo sianpaskalle.
Niin, se on kumma juttu, mutta liittynee jotenkin jokaiselle rodulle ominaistuoksuihin/hajuihin.
Jotkut harvat suomalaiset vanhemmatkin osaavat huolehtia lapsistaan niin että heillä on puhtaat vaatteet päällä koulussa eikä kakkaa housussa. Myös käytöstavat joillain harvoilla suomalaisilla lapsilla on hyvät. Ulkomaalais ja muslimilapset taasen ovat aina erittäin fiksuja ja pitävät siisteydestä huolta ja omaavat kohteliaat käytöstavat aina.
On kai sitä aikaa huolehtia kun töissä ei tarvi käydä kenenkään,mikäs siinä on pikkumullahin pöksyjä silitellessä.
Pitäisi jonkun malliksi kakaroiden katsellessa vetäistä tylsällä veitsellä yhdeltä kakaralta pää irti, saattaisi leikit muuttua rauhanomaisemmiksi?
Kun näitä kirjoituksia lukee, niin olisi varmaan parempi, jos suomalainen "kulttuuri" loppuisi.
Uskon kuitenkin kirjoitusten olevan muutamaan sairaan tyypin öyhötystä.
Se on joo kun seura tekee kaltaisekseen .Olemme kaikki alkaneet öyhöttää .Opimme sen poloiselta maailman matilta.
Niin tai entistä pääministeriä siteeraten umpitylsän impivaaralaiskulttuurimme on aika rikastua maailmanmattien tapojen opeilla.
No mutta jotain vähän positiivisella tavalla värikkäämpää impivaaralaisen tilalle sitten kuin islamilainen beduiinikulttuuri.On kai sitä maailmassa paljon kiinnostavampiakin vaihtoehtoja olemassa .Ei mua ainakaan voisi vähempää kiinnostaa joku homeinen islam.Otetaan mieluummin vaikka joku iloinen,värikäs ja sexy latinomeininki.
Pienet ibrahimtaaperot ne vain siellä kotipihalla harjoittelevat isiensä ja imaamien viitoittamaa pyhää tietä. Lukemaan tuskin koskaan oppivat, ja ihan yhtä huono menestys on matematiikassa & muissa aineissa, mutta kun tulee aika käyttää veistä ja avata vääräuskoisen kaulavaltimo, niin mestariluokan kisällejä ovat. Se on niinsanotusti: Jihad! Kaiken tämän treenaamisen on Suomi maksanut näille, joten lopussa kiitos seisoo.
Joo, Toi suvakki huorittelu on seksuaalista häirintää siinä missä raiskauskin tai lapsen hyväksikäyttö, tosin ei perSun mielestä. Hakkaraisen Teukkakin viittasi kintaalla ME TOO kampanjalle.
"Minä en tämmöisistä asioista kommentoi mitään, se on hömppää! Teuvo hymähti.
Hömppää?
Jos joutuu (seksuaalisen ahdistelun kohteeksi), niin mitä siitä välittämään. Eihän siitä jälkeä jää, Teuvo täräytti hymyillen ja hohotti makeasti päälle."
Niinkö sanoi Teuvo ? No ei luulisi suvakkeja ainakaan haittavan.
Ei kai nyt suvakit pikku häirinnästä ole millänsäkään kun raiskauskin on ihan pikkujuttu heidän mielestään.Heillähän oli ihan slogan :"Raiskaus voi kestää vain 30 sekuntia, mutta rasismi kestää ikuisuuden." Voiko sairaammaksi fanaatikko enää tulla ?
Ja lapset leikkivät...
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nuori-mies-kuoli-miekkaiskussa-koulun-lahella-tukholmassa-poliisi-tutkii-murhana-ketaan-ei-ole-otettu-kiinni/6630410
Onneksi en asu vantaalla. Jos olisi pakko, ottaisin lapseni pois pihalta leikkimästä.
"sisällä.lasten.turva
24.10.2017 18:47
Onneksi en asu vantaalla. Jos olisi pakko, ottaisin lapseni pois pihalta leikkimästä."
Mutta se ei kuule maahanmuuttokriitikko oikein käy, koska olet lähestymiskiellossa lapsiasi ja kaikkia leikkipuistoja, päiväkoteja ja kouluja kohtaan lasten hyväksikäyttötuomiosi takia.
Miksi kirjoittelet omille maanmiehillesi noin törkeästi netissä ? Onko arvomaailmasi lopullisesti vinksallaan vai voitko vielä korjata sitä ?
Jammusetähän se sielä älähti. Totuus satuttaa?
Eikö se Jammu ole ollut vainaa jo vaikka kuinka kauan ja käsittääkseni tämä puheenaihe ei koskenut pedofiileja niin läheisesti kuin se aihe matuihin liittyykin.
Niinpä....
https://www.girlsnotbrides.org/child-marriage-and-the-syrian-conflict-7-things-you-need-to-know/