Tarja Halonen vähättelee seksuaalista häririntää

Tarja Halonen Iltalehdessä:

Presidentti Tarja Halonen seksuaalisesta häirinnästä Ylellä: ”Se oli aikaisemmin huomattavasti tavanomaisempaa”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710242200481873_pi.shtml

Höpsistä Tarjaseni
On itsestään selvyys, että Tarjan kohdalla ikä jo suojaa vahvasti seksuaaliselta häirinnältä, mutta ei se sitä tarkoita, että seksuaalinen häirintä maailmassa olisi jotenkin vähentynyt, päinvastoin, se on entistä yleisempää ja röyhdeämpää nykyään erilaisten kultturien kohdatessa.
15425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mielestäni kaikenlainen häirintä pitää nostaa esiin ja näkyväksi. Esimerkiksi vasemmistonaisten harrastama sormella tökkiminen ja taputtelu on vastenmielistä katsottavaa telkkarissa ja sinänsä heidän huonon tapakulttuurin levittämistä maailmassamme, jossa lasten ja nuorten soisi entistä vahvemmin tiedostaa oikeuttaan oman kehon rajojen ja koskemattomuuden kertakaikkiseen loukkaamattomuuteen. Mitään vähättelyä tai harmaata aluetta, puhumattakaan Tarjan höpinöistä avioliittotarkoituksessa tapahtuvasta työpaikkalähentelystä ei tule hyväksyä lieventävänä asiana. Mitä ihmettä se Tarja Halonen edes liitti haastattelussa yhteen avioliittoaikeet ja seksuaalisen häirinnän. Ei taida olla enää ihan kartalla rakkausasioissakaan tuo Halonen.

Äänestä
  • Tarja Halonen on itse tarrannut Yhdysvaltojen presidentin George W Bushin kraiveliin kiinni ja oikomaan solmiota. Se jos mikä täyttää seksuaalisen häirinnän tunnusmerkit. Vai tekikö Tarja sen avioliittotarkoituksessa. ??

    Äänestä

Halonen voisi aloittaa kotoaan seksuaalisen häirintävalistuksensa. Ensimmäiseksi voisi valistaa aviopuoliso Pentti Arajärveä, että pöytäseurueena istuvan prinsessan rintavakoon töllääminen juhlaillallisella on seksuaalista häirintää.

Äänestä
  • Vaasan hovioikeus on vapauttanut vuonna 1986 syntyneen miehen rikoshyödyn menetyskorvauksista pari vuotta sitten sattuneessa ampuma-aserikoksessa.

    Tuomittu työskenteli sanojensa mukaan deaktivoitujen aseiden maahantuojana. Miehellä oli hallussaan useita aseita, joiden hallussapidosta hän ei ollut kertonut poliisille.

    Mies oli ollut ystävänsä kanssa mökillä kevättalvella 2015. Miehet olivat juovuksissa. Kaksikko oli ottanut uudelleen toimintakuntoiseksi korjatun Uzi-konepistoolin ja räiskinyt sillä metsään. Hovioikeuteen valittanut mies ampui yhden lippaan tyhjäksi.

    Ammuskelusta jäi oikeuden todisteeksi vielä videotallenne.

    Miehen itsensä mielestä kyse oli "kokeiluluonteisesta" ampumisesta, eikä tilanne ollut vaarallinen humalasta huolimatta. Hän ei tiennyt, että hänen ystävänsä Uzi-konepistoolilla ei ollut lupaa.

    Käräjäoikeus tuomitsi miehen neljän kuukauden vankeusrangaistukseen, joka annettiin valvontarangaistuksena. Hän syyllistyi ampuma-aserikokseen ja "erittäin vaarallisen" konetuliaseen käyttämiseen

    Äänestä

Tarja Halonen voisi aloittaa seksuaalisen häirintävalistuksensa ihan omasta kotoaan. Aivan aluksi hän voisi valistaa aviopuolisoaan Pentti Arajärveä, että pöytäseuralaisena olevan prinsessan rintojen töllääminen juhlapäivällisellä on hävytöntä seksuaalista häirintää.

Äänestä
  • Jos Helinä-keiju3 (nimeksi sopisi paremmin Hulina-kilju0) olisi edes yhden viikon juomatta, niin hän ei näkisi mörköjä siellä missä niitä ei ole.

    Äänestä

Halostiltut elää menneessä jolloin ei haloskan kiimaiset kutsuvieraat oleet kähmimässä ja raiskailemassa nuoria naisia.
Kauhea asia suvakeille jos eivät raiskailiisi niin paljon vaan käyttäisivät vaikka seksileluja..
Hakkarainen ehdotti eduskunnassa pakolaismiehille seksileluja - Biaudet huudahti: "Joku raja!"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201704212200106594_pi.shtml
.

Äänestä
  • Taisi Hakkarainen odottaa ihan omaa pumpattavaa Barbaraa iltojensa iloksi.

    Äänestä

Mitä pahaa siinä?
Silsi suositteli matuillekin,
Ehkä säästyisi moni likka ei toivotulta yllätykseltä.

Äänestä

Tässä Tarjalle uutisia nykymaailmasta: vai että vähentynyt, hah! uutinen Iltasanomista kertoo päinvastaista

lainaus:

Naisten joukkoahdistelu ”taharrush gamae” nousi otsikoihin Saksassa: ”Yritettiin kokeilla, meneekö läpi tällainen”

Saksan mediassa nousi sunnuntaina esille termi ”taharrush gamae”, jonka kerrotaan olevan arabimaissa jo kauan tunnettu käsite.

Die Weltin mukaan termi tarkoittaa naisten ahdistelua, johon miehet joukolla osallistuvat. Ahdistelun taso saattaa vaihdella kopeloinnista aina raiskaukseen saakka. Samassa yhteydessä uhri saatetaan myös ryöstää. Usein uhria saatetaan hämätä ensin esimerkiksi tanssimalla joukolla tämän ympärillä.

Lehden mukaan ilmiö on ollut Saksassa aiemmin tuntematon. BKA on painottanut suhtautuvansa vakavasti uudenvuodenyön tapahtumiin sekä niiden kansalaisissa herättämään pelkoon. Poliisi on myös kertonut suunnittelevansa uusia keinoja joukkoahdistelun torjumiseksi.
Taustalla naisten ja miesten erotteleminen toisistaan
Tampereen yliopiston Lähi-idän ja islamin tutkija Susanne Dahlgren kääntäisi ”taharrush gamae” -termin suomeksi joukkoahdisteluksi. Ilmiöstä käytetään myös muotoa ”taharrush ginsi”, joka kääntyy seksuaalihäirinnäksi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001064214.html

Äänestä

Halosen opetuslapsi, SDP.n kansanedustaja Anna Kontula on jo puhunut julkisesti lähisukulaisten avioliiton puolesta. Nyt puoluetta johtaa Li, joko lakialoite valmistelussa?

Äänestä

Jos Tarjaa joku ahdistelee,niin sokea pitää olla.

Äänestä

Siis Tarja kohtaa seksuaalista häirintää ainoastaan Naantalissa. Ihmisethän eivät Tarjaa mahda paljoa ahdistella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Tarja Halonen Iltalehdessä:

Presidentti Tarja Halonen seksuaalisesta häirinnästä Ylellä: ”Se oli aikaisemmin huomattavasti tavanomaisempaa”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710242200481873_pi.shtml

Höpsistä Tarjaseni
On itsestään selvyys, että Tarjan kohdalla ikä jo suojaa vahvasti seksuaaliselta häirinnältä, mutta ei se sitä tarkoita, että seksuaalinen häirintä maailmassa olisi jotenkin vähentynyt, päinvastoin, se on entistä yleisempää ja röyhdeämpää nykyään erilaisten kultturien kohdatessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu