Tämä Kalajoella oleva rengasliike on huippukallis. Katselin pikaisesti nettihintoja. Raahesta saa rengassarjan n. 15-17 prossaa halvemmalla, joka on lähes sata euroa minun renkaissa. Kannattaa lähteä sinne. Mutta onko muualla vielä edullisempia.
Ja miksi hitossa tämä Kalajoki on monessa muussakin asiassa se kaikkein kallein paikka ostaa aivan tavallistakin tavaraa?
Ja miksi hitossa tämä Kalajoki on monessa muussakin asiassa se kaikkein kallein paikka ostaa aivan tavallistakin tavaraa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kai se ihme ole. Liikkeet laitetaan viideltä kiinni, kun ei haluta palkata muita töihin. Myynnin volyymi jää siitä johtuen pieneksi. Sitten pitää yrittää sikahinnoilla kompensoida surkeaa myyntiä. Kierre on valmis. Varmaan yksi syy on myös siinä, että monessa vanhassa liikkeessä on uusi sukupolvi ohjaksissa. Niistä moni on semmoisia vässyköitä, jotka on tottunu saamaan kaiken valmiiksi nokan eteen kannettuna. Pitää saada talot, autot ja Thaimaanmatkat, vaikka velkarahalla, jotta voi päteä muille kylän junteille. Silti nuitten eteen ei haluta tehdä yhtään ylimääräistä työtä, kun on totuttu siihen valmiiseen passaukseen. "Pitää olla vapaa-aikaa." Sitten vielä ihmetellään, kun porukka käy ennemmin Ylivieskassa tai kauempanakin kaupoilla.
Erkkikin on lähtenyt kuulema lomalle, en tiedä, menikö taimaahan. on se yhtä perkelettä että sattuu löttövoitto sukuun.
Onko joku ostanut paikkakunnalta renkaat? Osta renkaat muualta hyvä ihminen!
Mitä renkaista, mutta että Erkki?