Politikot muuttaa valheen totuudeksi

Risto Ryti sanoi vuonna 1944
Kansani pelastumisen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetksikään ole menetänyt uskoani. Pahimmat viholisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne , jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja Kekkonen sanoi aikanaan, että kokoomusta ei missään tapauksessa saa päästää hallitukseen. Oli oikeassa. Mutta kun kepu on unohtanut alkiolaisuusaatteensa, ei hallitukseen pitäisi päästää myöskään kepua.

Äänestä

Kekkonen sanoi myös, että kaikessa päätöksenteossa on ensimmäisenä, Isänmaan ja suomenkansan etu.

Äänestä
  • Nyt on ensimmäisellä sijalla kapitalistin etu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SipiläKokoomusUlos kirjoitti:

Risto Ryti sanoi vuonna 1944
Kansani pelastumisen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetksikään ole menetänyt uskoani. Pahimmat viholisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne , jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu