Salaisia JFK asiakirjoja tänään julki USA:ssa

Tänään julkaistaan USA:ssa salaisia asiakirjoja koskien JFK:n salamurhaa.
1882860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 188

Vanhimmat

Luuleeko joku todellakin että Pentagon ja CIA paljastavat nyt kansalle olleensa JFK:n murhan takana?

Äänestä
  • 4)Kennedyn pään vamma:
    Huomattavaa on, että Kennedyllä oli pyöreä ja ulkoneva takaraivo, pääosuman jälkeen näyttää siltä, että koko takaraivo on pyyhkiytynyt pois, paikalla on vain musta tasainen alue.
    Kasvot on koskemattomat, mutta kasvojen päälle on tuplavalotettu tai väritetty punainen roiske.

    Tämä on hyvin ongelmallista siinä mielessä, että kaikki silminnäkijät ja Kennedyjen avuksi syöksynyt SS agentti Clint Hill kuvaa Kennedyn takaraivon kohtaa veriseksi aukoksi, kuvissa kohta on kuitenkin musta.

    Äänestä

  • Huomattavaa on, että Kennedyllä oli pyöreä ja ulkoneva takaraivo, pääosuman jälkeen näyttää siltä, että koko takaraivo on pyyhkiytynyt pois, paikalla on vain musta tasainen alue.

    Tämä on hyvin ongelmallista siinä mielessä, että kaikki silminnäkijät ja Kennedyjen avuksi syöksynyt SS agentti Clint Hill kuvaa Kennedyn takaraivon kohtaa veriseksi aukoksi, kuvissa kohta on kuitenkin musta, veri taas on punaista.

    Äänestä

  • Kuski Greer ampuu edestä:

    Kennedyn autonkuljettaja SS agentti Greer kääntyy katsomaan Kennedyä ensimmäisen kerran ja toteaa ettei ensimmäinen luoti ollut kuolettava.

    Greer painaa jarrua ja Kennedyn pää liikkuu eteenpäin, Greer ottaa vasemmalla kädellään aseen kätköstä, kääntyy reilummin taakse Kennedyyn päin ja ampuu "lonkalta" Kennedyn oikeaan ohimoon räjähtävän luodin, jonka voimasta Kennedyn lähes koko takaraivo tuhoutuu, puolet aivomassaa lentää takaistuimille, takaluukulle ja takana tulleen moottoripyöräpoliisin päälle.

    Äänestä

  • SALALIITTO.

    Kellermanin leski June kertoi 2.3.1992 kirjailija Vince Palamaralle, että hänen miehensä uskoi Kennedyn murhan taustalla olleen salaliiton.
    Ehkä Roylla oli huono omatunto, ja hän puoliksi tunnusti vaimolleen, mutta ei kertonut sitä, että hän itse oli merkittävä osa tuota salaliittoa.

    Ja vähän ennen laukauksia turvamiehet käskytettiin pois!

    JFK assassination: Secret Service Standdown

    Kaksi SS-agenttia oli määrätty seuraamaan Kennedyn autoa juosten, ja tarpeen vaatiessa roikkumaan Kennedyä kuljettaneen auton takaosassa olevissa kahvoissa.

    Vähän ennen murhaa, takana olevasta SS = Salaisen Salamurhapalvelun autosta yksi SS-agentti käskyttää nuo kaksi turvamiestä pois. Toinen pois komennettu levittelee ihmeissään käsiään, kaveri on selvästi hämmästynyt.

    Käsiään levittelevä SS-agentti on Henry Rybka, hän kuoli 1975 sydänkohtaukseen. Ei vaikuta kovin vanhalta videossa tuo Henry, joten syytä olettaa, ettei sydänkohtaus ollut luonnollinen.

    Turvamiesten poiskomennus liittää siis takana autossa tulleet SS-agentitkin vahvasti murhasalaliittoon, lukuun ottamatta tietenkin SS-agentti Clint Hilliä, tämä vertaansa vailla oleva sankari ja rehellinen mies, ainoana agenteista reagoi laukauksiin ja yritti suojella Kennedyjä loikkaamalla Kennedyjä kuljettaneen auton kyytiin vauhdista.

    Myöskään Kennedyn autoa jalan seuranneita kahta SS-agenttia ei voi yhdistää salaliittolaisiin, tästä on todisteena SS-agentti Henry Rybkan käsien levittely, murhasalaliittolaiset estivät häntä tekemästä työtään ja olemasta siellä, missä hänen olisi pitänyt olla hänelle annettujen alkuperäisten ohjeiden mukaan.

  • Todiste 2. Conallyjen käytös:

    Välittömästi kuvernööripari Conallyt huomaavat Greerin ampuvan.
    Keskittäkää katseenne auton keskellä istuvaan Teksasin kuvernööripariin, jotka ovat SS-agentti Greerin tulilinjalla.
    Molemmat vilkaisevat hätäisesti kuskin suuntaan, ja suojautuvat sitten matalaksi.
    Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat EDESTÄ tulevaan uhkaan, eli kuskin ampumaan laukaukseen.
    Conallyt eivät tosin tiedä KETÄ Greer ampuu, onhan hän turvamies, joten Conallyt todennäköisesti olettavat Greerin vain vastaavan salamurhaajan tulitukseen.
    Mrs. Conally huudahtaa "HE aikovat tappaa meidät kaikki"

    Äänestä

  • Mitään todella merkittävää ja salaista ei koskaan julkaista

    Äänestä

  • Jotain hyvin hämärää tässä tutkinnassa on ollut

    Äänestä

  • Kuski Greer ampuu edestä:

    Kennedyn autonkuljettaja SS agentti Greer kääntyy katsomaan Kennedyä ensimmäisen kerran ja toteaa ettei ensimmäinen luoti ollut kuolettava.

    Greer painaa jarrua ja Kennedyn pää liikkuu eteenpäin, Greer ottaa vasemmalla kädellään aseen kätköstä, kääntyy reilummin taakse Kennedyyn päin ja ampuu "lonkalta" Kennedyn oikeaan ohimoon räjähtävän luodin, jonka voimasta Kennedyn lähes koko takaraivo tuhoutuu, puolet aivomassaa lentää takaistuimille, takaluukulle ja takana tulleen moottoripyöräpoliisin päälle

    Äänestä

  • Ammuttuaan Kennedyn Greer ojentaa aseen Kellermanille, joka piilottaa sen.

    Äänestä

  • oliko ase erikoisvalmisteinen salamurha-ase, ehkä paineilmatoiminen räjähtävällä luodilla?

    Äänestä

  • Jossain tutkimuksessa oli näytillä tämä ase

    Äänestä

  • epäkeskot kirjoitti:

    Kuski Greer ampuu edestä:

    Kennedyn autonkuljettaja SS agentti Greer kääntyy katsomaan Kennedyä ensimmäisen kerran ja toteaa ettei ensimmäinen luoti ollut kuolettava.

    Greer painaa jarrua ja Kennedyn pää liikkuu eteenpäin, Greer ottaa vasemmalla kädellään aseen kätköstä, kääntyy reilummin taakse Kennedyyn päin ja ampuu "lonkalta" Kennedyn oikeaan ohimoon räjähtävän luodin, jonka voimasta Kennedyn lähes koko takaraivo tuhoutuu, puolet aivomassaa lentää takaistuimille, takaluukulle ja takana tulleen moottoripyöräpoliisin päälle.

    http://www.documentingreality.com/forum/f237/jfk-autopsy-pictures-assassination-116117/

    Sivuston viimeinen kuva vaikuttaa autenttiselta, tukee muiden todisteiden pohella edestä tullutta laukausta otsaan, jossa on epäilyttävä kolmion muotoinen leikkaus (Yritys peittää otsassa oleva luodin sisäänmenoaukko).

    Koko vasen takaraivo poissa, todenmäköisesti kyseessä oli myös räjähtävä luoti.

    Äänestä

  • Vaikuttaisi tosiaan siltä, että Greer ampuu, mutta miksi?

    Äänestä

  • Totta tosiaan, niin muuten ampuukin

    Äänestä

  • Kennedyn pääosuma tuli edestä, pieni reikä otsassa ja koko takaraivo lentänyt taivaan tuuliin, tyypillinen vamma edestä ammutulle.

    Äänestä

  • Usassa on vallan kaapannut rikollinen juutalaismafia, ne ei tutki itseään.

    Äänestä

  • Päänahka ja siinä vielä kiinne oleva luunpalanen on kääntynyt TAKAA eteen päin, ei ylhäältä alaspäin, joten sen suuren kirkkaan verenpunaisen reijän aivoihin pitäisi näkyä tuosta luunpalasta TAAKSEPÄIN, ei ylöspäin.

    Loogiikkasi mukaan siis, jos sinulle avataan vasemmalta oikealle avautuva ovi, niin väität varmaan, että se oviaukko onkin oven yläpuolella, eikö?

    Mutta miksemme näe juutalaisen Zabruderin filmiltä sitä nyrkinkokoista kirkkaan verenpunaista reikää aivoihin, sitä ei näy takaraivolla, eikä sitä näy pään sivulla, missä se on?

    Onko joku piilottanut sen?

    Äänestä

  • LBJ käski piilottaa sen

    Äänestä

Jos yksi castrolaismielinen solttu teki tämän kaiken ihan itsekseen, niin miksi kaikki piti julistaa salaiseksi alunperin vuoteen 2038 asti? Siis se korkeimman oikeuden 75 vuoden salassapitopäätös.
Surkuhupaista.
Mutta vielä tämänkään jälkeen ei ampuja selviä....

Äänestä
  • Kennedyn päänahka ei ollut "valahtanut" minnekään, vaan se oli repeytynyt moneen osaan ja lentänyt auton takaosaan aivojen kanssa, myös kallon luunpalasia oli lentänyt tielle.
    Kaikki silminnäkijät todistavat Kennedyllä olleen nyrkin mentävä verinen reikä pään oikeassa takaosassa.
    Myös Zabruderin filmin ruuduista 313, 314, 315, jne näkyy, että noin 1/2 kennedyn takaraivoa puuttuu, kohta on aivan tasainen, vaikka Kennedyllä oli erittäin korkea takaraivo. Lisäksi kohta on filmiruutuun väritetty mustaksi, vaikka sen pitäisi olla punainen verestä, mikä jo sinällään on vahva todiste vaikutusvaltaisesta salaliitosta.

    Kenellä oli motiivi ja valta väärentää Kennedyn murhakuvat, Oswald se ei kuitenkaan ollut, hän oli täysin syytön syntipukki, joka oli etukäteen lavastettu rooliinsa, murhauttamalla Oswad, estettiin häntä todistamasta syyttömyyttään ja lopetettiin näin kaikki tutkimukset alkuunsa.

    Ratkaisevien ruutujen käsittelylle voi olla monta syytä.

    1. Life Magasin osti filmin ja kaikki oikeudet siihen 150 kilotaalalla, ehkä Life M. ei halunnut näyttää lukijoilleen liian raakoja ja verisiä kuvia, vaan sensuroi ne.

    2. Joku vaikutusvaltainen taho halusi LM:n sensuroivan kuvat, jottei totuus salamurhasta tulisi julki.

    Jacqueline Kennedy oli ensimmäinen joka näki tuon ammottavan haavan, ja pelästyi, tämän huomaa selvästi filmistä.

    Salaisen palvelun agentti Clint Hill oli siis toinen, joka näki välittömästi lähietäisyydeltä Presidentti Kennedyn ammottavan aukon pään oikeassa takaosassa.

    Mr. SPECTER. Mitä huomioita teit Presidentti Kennedyn kunnosta saapuessanne sairaalaan?
    Mr. HILL. Hänen (Presidentti Kennedyn) päänsä oikea TAKAOSA oli poissa. Se lojui takaistuimella. Hänen aivonsa oli näkyvissä. Verta ja aivonpalasia oli ympäri auton TAKAOSAA. Mrs. Kennedy oli yltäpäältä veressä. Verta oli niin paljon, ettei voinut sanoa oliko muita vammoja, kuin se SUURI AMMOTTAVA HAAVA pään oikeassa TAKAOSASSA.

    Äänestä

  • Ohimoluu ei ole kirkkaan punainen, vaan vaaleanpunainen, eikä sen yläpuolella näy mitään reikää.

    Sen sijaan puolet Kennedyn takaraivoa näyttää puuttuvan, se kohta on aivan tasainen ja väritetty mustaksi.

    Lisäksi Kennedyn takaraivon vasemman puolen hiukset näyttävät sojottavan pystyssä, tämä sopii edestä ammuttuun luotiteoriaan, räjähtävä luoti avasi takaraivon, nosti hiukset pystyyn ja käänsi päänahan ja siinä vielä kiinne olleen luunpalan eteenpäin.

    Suuri kirkkaan veren punainen reikä aivoihin pitäisi siis olla tuosta luunpalasta taaksepäin, mutta miksi sitä ei näy.

    Onko joku maalannut sen mustaksi?

    Äänestä

Ei ole saatu dokumentoitua vielä .. heti kun ovat valmiita, niin sitten.

Äänestä
  • Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

    Äänestä

  • Hämmästyttävä tosiasia on se,että pian Jiiäfkoon murhan jälkeen salainen palvelu pesi murha-auton,myöskin sisältä.Tuohan on vastoin alkeellisimpiakin murha-tutkimuksen aääntöjä.
    Peittely huipentui auton osalta siihen,että 1970-luvun alussa se laitettiin kylmän viileesti paaliin,ilmeisesti kulujen "leikkaamiseksi".
    Siis suurvallalla ei ollut muka varaa varastoida yhtä historiallisesti merkittävää autoa,kun jopa tavalliset yksityishenkilötkin ovat siihen kyenneet.

    https://aijaa.com/olQIbi Kuvasarja 312,313,321,335,337
    https://aijaa.com/jpFMCs

    Äänestä

  • KUNINGASIDEA kirjoitti:

    Hämmästyttävä tosiasia on se,että pian Jiiäfkoon murhan jälkeen salainen palvelu pesi murha-auton,myöskin sisältä.Tuohan on vastoin alkeellisimpiakin murha-tutkimuksen aääntöjä.
    Peittely huipentui auton osalta siihen,että 1970-luvun alussa se laitettiin kylmän viileesti paaliin,ilmeisesti kulujen "leikkaamiseksi".
    Siis suurvallalla ei ollut muka varaa varastoida yhtä historiallisesti merkittävää autoa,kun jopa tavalliset yksityishenkilötkin ovat siihen kyenneet.

    https://aijaa.com/olQIbi Kuvasarja 312,313,321,335,337
    https://aijaa.com/jpFMCs

    Oikastaas taas salaliittopuusilmän valheita.

    Auto oli viikkoja takavarikoituna ja sinä aikana kaikki todisteet kuvattiin ja kerättiin talteen. Sitten auto puhdistettiin ja lähetettiin korjattavaksi. Samalla autoon tehtiin päivityksiä osiin ja varusteluun. Sama auto oli tapauksen jälkeen vielä pitkään palveluksessa ja sitten museoitiin.

    Salaliittoumpipuusilmien valheet ja vääristelyt on legendaarisia.

    Äänestä

Uusista asiakirjoista ilmenee että FBI päälikkö Hoover oli tietoinen Oswaldiin kohdistuvasta uhasta salamurhan jälkeen ja oli vaatinut Oswaldille kunnon suojelua Dallasissa. Se oli luvattu Dallasin poliisijohdon toimesta mutta sitä ei kuitenkaan noudatettu. Jack Rubyn onnistui helposti pääsemään Dallasin poliisitalon parkkihalliin ja murhaamaan Oswaldin.

Äänestä
  • Luultavasti tuo aikansa korruptoitunein poliisijohtaja Hoover halusi antaa sellaisen vaikutelman, että Oswaldia muka suojeltaisiin. Hänhän oli ihan tarjottimella siinä käytävällä ...PAM!!
    Mitkä olivat Rubyn mafiayhteydet??..muka Kennedyn kiivas kannattaja...heh..

    Äänestä

  • Ainoa+ampumalinja,+joka+täsmää+100%+tarkkuudella+on+linja,+joka+vedetään+Kennedyn+takaraivon+ulostuloaukosta,+otsan+sisäänmenoreijän+kautta+kuski+William+Greerin+vasempaan+käteen.Myös+Greerin+kaikki+kehon+liikkeet+ovat+täydellisessä+synkronissa+Kennedyn+saaman+pääosuman+kanssa.Myös+Conallyt+näkevät+Greerin+ampuvan+ja+he+painuvat+matalaksi+penkeilleen,+Mrs.+Conally+nostaa+jopa+kädessään+olleen+kukkapuskan+kasvojensa+suojaksi.Tämä+liike+on+täysin+refleksinomainen+kaikilla+ihmisillä,+käsillä+koitetaan+suojella+kehon+tärkeitä+elimiä,+rinnan+aluetta+ja+päätä.Sillä+ei+ole+mitään+merkitystä,+onko+käsissä+paperilehtiö,+avainnippu,+kukkapuska+taikka+kännykkä,+kädet+jäykistyvät+suojeluasentoon.Zabruderin+filmin+ratkaisevasta+ruudusta+on+poistettu+Greerin+kädestä+ase,+Kennedyn+massiivinen+verenpunainen+reikä+takaraivossa+on+maalattu+mustaksi+ja+veriroiske+lisätty+Kennedyn+naaman+etupuolelle,+vaikka+sen+alkuperäinen+paikka+oli+Kennedyn+takaraivolla.

    Äänestä

Oswaldin ampuminen on huijausta. Häntä ei oikeasti ammuttu. Katso ajoitus kun ase laukeaa ja kuinka hän tvistaa ja huutaa. Twist and shout ja Ruby tuesday tulivat sen takia Jenkeissä hitti levyiksi kun ne liippasivat aihetta. http://www.pbs.org/ktca/americanphotography/features/popups/oswald.html
Tämä ei varmaan paljastu arkistoista.
https://www.youtube.com/watch?v=YgVWot_xrxE
https://www.youtube.com/watch?v=a00_tPLcE_g
Kennedyn murhan takana olivat Palmen murhaajien isoisät (kuvainnollisesti). Nuo false flag terroristit ovat kansainvälistä sakkia jossa media on mukana.
Rubykin sai Palme jutussa oman hahmonsa, joka oli peliluolanpitäjä Sigge Sedergren niin kuin Rubykin, mutta nyt kävikin niin, että sen sijaan että hän olis ampunut Petterssonin niin Pettersson ampuikin hänet erhtyen pitämään tuota Palmena. Tällä selitettiin Petterssonin motiivi, kun Tingström-motiivi ei mennyt läpi. Teidän täytyy ujuttautua noiden lavastajamurhaajien alitajuntaan. Kennedy tosin ammuttiin oikeasti josta on filmi materiaalia. Oswaldin filmaus on jo lavastettua siinä mielessä, ettei itse kuolemista näytetä tai kuinka hän saatuaan luodin mahaansa käyttäytyi siitä eteen päin. Alkaa tuo tyypillinen hässäkkä ja kamera heiluu niin kuin aina näissä false flag iskuissa. Ettekö ole huomanneet.
https://www.youtube.com/watch?v=r6PcVCqg3tg
https://www.youtube.com/watch?v=m5khMFFKslw
KOMMENTTI:
Notice how not a single cop flinches when the gun goes off?
Huomaa kuinka yksikään poliisi ei sävähdä kun ase laukeaa!
Kyllä ainakin vasemmassa laidassa oleva poliisi koukistaa kätensä aseen lauetessa.
https://www.youtube.com/watch?v=m5khMFFKslw (Tässä videossa sen näkee kohsassa 13:07 kun poliisi nostaa samalla lailla kätensä ilmaan kuin Oswald mutta puristaa ne yhteen ja huutaa.)
Tuo stillkuva, missä Oswald on juuri saanut luodin mahaansa, ei ole tästä vidosta. Sen on ottanut joku muu. Tuokin taitaa olla eri kameralla otettu; https://www.youtube.com/watch?v=r6PcVCqg3tg (siinä kohta 0:11on on se stillkuva mutta videon kuvakulma on ero kohdassa 0:21) Tuo twist and shout ilme on vielä jollain muulla kameralla otettu. Jos katsotte tätä Lincolnin murhasta yehtyä maalausta niin siinä ase on jo lauennut savupilvestä päätellen eikä lincoln tajua vielä mitään. Mutta se onkin maalaus. Klikkaa niin artikkelissa on se maalaus ja siinäkin vasemmassa laidassa oleva sotilas reagoi kädenliikkeellä laukaukseen ennen kuin itse uhri. Mutta se on taiteilijan kömmähdys. Sotilas on Lincolnin vävy. Ei kuulu asiaan.
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=15842&mobile=on
Sitten on nuo oudot yhteensattumat oma lukunsa. Palmeen murhaan taas yritettiin tekemällä tehden saada aikaan samankaltaisuutta Kennedyn murhan kanssa alemmuuskompleksin takia kun Palme ei ollut niin tärkeä henkilö kuin Amerikan presidentit ylipäätään.
http://samulijuntunen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/206894-outoja-yhteensattumia

Palme ei päässyt edes Hyamsin teokseen "Salamurhat" vai olisko tuo kirjoitettu ennen Palmen "poismenoa". Kyllä! Se on tehty jo vuonna 1977.
"Salamurhat ovat kaikessa karmeudessaan värikästä poliittista historiaa: Caesar, Abraham Lincoln, Frans Ferdinand. Koko maailmaa järkyttävää nyky-yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa: Kennedyt, Martin Luther King. Murha on jatkuvasti käytetty poliittinen ase. Hyamsin teos on tutkimus poliittisten murhien motiiveista, luonteesta ja vaikutuksesta. Se sisältää laajalti kiintoisaa historiallista tietoa, sellaistakin mikä historiankirjoissa yleensä jätetään mainitsematta. Hyamsin keskeinen teema on murhan mahdollinen oikeutus. Alkuteokseen on lisätty Matti Klingen kirjoittama luku, jossa käsitellään Suomessa tehtyjä poliittisia murhia." (niitä on kaksi)
Tämä teille jos olette kiinnostuneet poliittisista murhista ylipäätään.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen teoria.

    Äänestä

  • SALALIITTO.

    Kellermanin leski June kertoi 2.3.1992 kirjailija Vince Palamaralle, että hänen miehensä uskoi Kennedyn murhan taustalla olleen salaliiton.
    Ehkä Roylla oli huono omatunto, ja hän puoliksi tunnusti vaimolleen, mutta ei kertonut sitä, että hän itse oli merkittävä osa tuota salaliittoa.

    Ja vähän ennen laukauksia turvamiehet käskytettiin pois!

    JFK assassination: Secret Service Standdown

    Kaksi SS-agenttia oli määrätty seuraamaan Kennedyn autoa juosten, ja tarpeen vaatiessa roikkumaan Kennedyä kuljettaneen auton takaosassa olevissa kahvoissa.

    Vähän ennen murhaa, takana olevasta SS = Salaisen Salamurhapalvelun autosta yksi SS-agentti käskyttää nuo kaksi turvamiestä pois. Toinen pois komennettu levittelee ihmeissään käsiään, kaveri on selvästi hämmästynyt.

    Käsiään levittelevä SS-agentti on Henry Rybka, hän kuoli 1975 sydänkohtaukseen. Ei vaikuta kovin vanhalta videossa tuo Henry, joten syytä olettaa, ettei sydänkohtaus ollut luonnollinen.

    Turvamiesten poiskomennus liittää siis takana autossa tulleet SS-agentitkin vahvasti murhasalaliittoon, lukuun ottamatta tietenkin SS-agentti Clint Hilliä, tämä vertaansa vailla oleva sankari ja rehellinen mies, ainoana agenteista reagoi laukauksiin ja yritti suojella Kennedyjä loikkaamalla Kennedyjä kuljettaneen auton kyytiin vauhdista.

    Myöskään Kennedyn autoa jalan seuranneita kahta SS-agenttia ei voi yhdistää salaliittolaisiin, tästä on todisteena SS-agentti Henry Rybkan käsien levittely, murhasalaliittolaiset estivät häntä tekemästä työtään ja olemasta siellä, missä hänen olisi pitänyt olla hänelle annettujen alkuperäisten ohjeiden mukaan.

    Äänestä

  • Kellerman oli selvästi tuon salamurhaajien johtohahmoja.

    Äänestä

  • Life Magasin osti kaikki oikeudet juutalaisen Zapruderin filmiin 150.000 dollarilla, seuraavassa lehdessä julkaistiin osa filmin ruuduista ja myöhemmin julkaistussa kirjassa "The Day Kennedy Died" julkaistiin "kaikki" ruudut, mutta Life Magasin ei koskaan antanut lupaa filmin näyttämiseen televisiossa.

    1975 Life Magasin myi filmin ja sen oikeudet takaisin Zabruderin perheelle yhdellä dollarilla.

    Abraham Zabruder kuoli syöpään vuonna 1970, hänen Bell & Howell 414PD Director Series kameransa on nyt kansallisarkiston omaisuutta kuten myös filmi, hallitus osti sen Zabruderin perheeltä 16.000.000 dollarilla vuonna 1999.

    Perinteisestihän rikoksen todistusaineisto takavarikoidaan ja otetaan ilman sen kummempaa maksua käyttöön, mutta jostain syystä Usan hallitus halusi suojella itseään maksamalla Zabruderin perheen hiljaiseksi 16 miljoonalla dollarilla.

    Äänestä

Kennedy ammuttiin edestä.

Äänestä
  • Kennedy oli viime hetkillään vihollistensa ympäröimä. Salaisen palvelun agenttien piti suojella Kennedyä, mutta itse asiassa he olivat osa salaliittoa ja suorittivat murhan.

    Kennedyn kurkun läpi on ammuttu luoti, kuljettaja suorittaa nopean vilkaisun Kennedyyn, sitten kuljettaja kääntyy uudelleen Kennedyyn päin, hartialinja on melkein menosuuntaan, josta voi päätellä kuljettajan joutuneen irroittamaan vasemman kätensäkin ratista.

    Samalla sekunnilla kun kuljettaja kääntyy Kennedyyn päin toisen kerran, Kennedyn aivot lentävät taivaan tuuliin. Kennedyn pään vammat sopivat tähän luodin tulokulmaan. Kennedyllä oli pieni luodin sisäänmenoaukko oikeassa ohimossa ja suuri luodin ulostuloaukko oikeassa takaraivossa.

    Hetkellä jolloin Kennedyn päähän osuu kaikki on samassa linjassa, Kennedyn pää on Jackien sylissä, vähän Jackieen päin kääntyneenä, eli kuljettajan vasen käsi, luodin sisäänmenoaukko otsassa ja ulostuloaukko takaraivossa on samassa linjassa.

    Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen Texasin kuvernööriin ja hänen vaimoonsa Nellie Conallyyn, jotka lähietäisyydeltä näkevär kuljettaja SS-agentti William Greerin ampuvan, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
    Myös kuvernööri John Connally tekee nopean vilkaisun kuskin suuntaan ja suojautuu sitten lattialle.

    Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat edestä tulevaan uhkaan.

    Kannattaa myös huomioida SS-agenttien nokkamiehen Roy_Kellermanin käytös, joka on melko välinpitämätöntä, hän ei esimerkiksi reagoi laukauksiin mitenkään, ihan kuin olisi ennakkoon tiennyt, että tässä kohdassa laukauksia tulee. Roy vilkaisee Kennedyä aivan kuin todetakseen, että homma tuli tehtyä, huomaa miten Roy kääntyy takaisin ja ikäänkuin nojaa tukevammin istuimeensa, ottaen mukavamman asennon. Eikös sen pitäisi edes vetää pistoolinsa esiin, ja vastata attentaattiin.

    Äänestä

  • Roy oli porukan johtaja

    Äänestä

  • On hyvin tärkeää selvittää mikä kansa jatkuvasti salamurhaa ihmisiä ja terrorisoi maailmaa.

    Äänestä

Rikollinen korruptioeliitti ei tutki itseään, vaan vierittää omista rikoksistaan syyn jonkun toisen niskoille.

Äänestä
  • Tuo autonkuljettajako Kennedyn ampui?

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

Salaiset IFK kansiot kiinnostavat myös täällä Suomessa näin liigakauden kynnyksellä.

Äänestä
  • Yhtäkaikki, sekä virallisen valheen nielleet, että salaliiton paljastaneet ovat yhtä mieltä siitä, että Kennedyn päässä pitäisi olla suuri nyrkin mentävä verinen reikä jossain kohtaa.
    Tästä reijästä on lentänyt ulos verta ja noin puolet oikeanpuoleisesta aivosta.

    Mutta miksemme näe sitä suurta verenpunaista reikää juutalaisen Zabruderin filmiltä, onko joku piilottanut sen?
    Filmiä katsellessa näyttäisi siltä, että pääosuman jälkeen osa Kennedyn takaraivosta puuttuu ja se kohta on maalattu filmiin mustaksi.

    Miksi se maalattiin mustaksi?

    Äänestä

  • 1. Kuski Greer ampuu edestä:

    Kennedyn autonkuljettaja SS agentti Greer kääntyy katsomaan Kennedyä ensimmäisen kerran ja toteaa ettei ensimmäinen luoti ollut kuolettava.

    Greer painaa jarrua ja Kennedyn pää liikkuu eteenpäin, Greer ottaa vasemmalla kädellään aseen kätköstä, kääntyy reilummin taakse Kennedyyn päin ja ampuu "lonkalta" Kennedyn oikeaan ohimoon räjähtävän luodin, jonka voimasta Kennedyn lähes koko takaraivo tuhoutuu, puolet aivomassaa lentää takaistuimille, takaluukulle ja takana tulleen moottoripyöräpoliisin päälle.

    Äänestä

  • 2) Todiste 2. Conallyjen käytös:

    Välittömästi kuvernööripari Conallyt huomaavat Greerin ampuvan.
    Keskittäkää katseenne auton keskellä istuvaan Teksasin kuvernööripariin, jotka ovat SS-agentti Greerin tulilinjalla.
    Molemmat vilkaisevat hätäisesti kuskin suuntaan, ja suojautuvat sitten matalaksi.
    Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat EDESTÄ tulevaan uhkaan, eli kuskin ampumaan laukaukseen.
    Conallyt eivät tosin tiedä KETÄ Greer ampuu, onhan hän turvamies, joten Conallyt todennäköisesti olettavat Greerin vain vastaavan salamurhaajan tulitukseen.
    Mrs. Conally huudahtaa "HE aikovat tappaa meidät kaikki"

    Äänestä

Mutta missä on se suuri verinen aukko?

Äänestä
  • 1. Murhan valmistelu, autoa jalan seuranneet agentit komennetaan pois edestä.

    2. Varapresidentti LBJ jättäytynyt kauas autoletkan hännille, pois tulilinjalta.

    3. Osuma selkään ei voit tulla korkealta, koska selän sisäänmenoreikä on ALEMPANA, kuin kurkun ulostuloreikä. Laukaus ammuttiin siis lähes vaakatasosta.

    4. Kuski Greerin kehon ja vasemman käden liikkeet ovat synkronissa Kennedyn saaman pääosuman kanssa.

    5. Conallyjen suojautumisliikkeet ovat synkronissa Greerin ampuman laukauksen kanssa.

    6. Kennedyn pään raju liike, taakse ja vasemmalle, sopii edestä ammuttuun laukaukseen.

    7. Kennedyn pään vammaa ei saa aikaiseksi kokovaippaluodilla, vaan kyseessä oli räjähtävä luoti.

    8. Zabruderin filmiä on karkeasti ja selvästi retusoitu, Kennedyn pään ammottava verenpunainen aukko on väritetty mustaksi, naaman eteen on siirretty punainen veriläiskä, jonka oikea paikka on takaraivon kohdalla ja Greerin kädestä on poistettu ase.

    9. Kennedyn ympärillä oli ammunnan alettua 10 hampaisiin asti aseistettua Salaisen Salamurhapalvelun agenttia, joiden ainoa tehtävä oli suojella Kennedyä jopa ruumiillaan, mutta ainoastaan yksi, Clint Hill, toimii niin kuin oli määrätty.

    10. Salamurhakaksikko Greer ja Kellerman häiritsevät sairaalassa hoitohenkilökuntaa, he tyrkyttävät omia näkemyksiään luotien tulosuunnista ja takavarikoivat kaikki Kennedystä otetut röntgenkuvat ja filmit, lisäksi he estävät aseella uhkaamalla FBI agenttien tulon tutkimaan Kennedyn ruumista.

    11. Kennedyä kuljettaneen auton takaosaa siivotaan, verta sekä aivonpalasia heitetään auton etuosaan, jotta tarina takaa tulleista laukauksista olisi uskottavampi.

    12. Syntipukiksi valittu Oswald murhataan, jotta ei pääse todistamaan syyttömyyttään.

    13. Kennedyn murhaa tutkinut komissio esittelee valokuvaa lähes ehjästä päästä, joka selvästikään EI ole Kennedyn pää. Kuvan miehellä on siili tukka jonka läpi päänahka näkyy kauttaaltaan. Kennedyllä oli pitkä ja paksu tukka jonka alta ei päänahka näkynyt.

    14. Kaikki lääkärit, hoitohenkilökunta, silminnäkijät ja SS agentti Clint Hill kuvaa Kennedyn oikeassa takaraivossa olleen nyrkin mentävän verenpunaisen aukon, josta verta, kallonpalasia ja aivomateriaalia oli lentänyt ulos, virallisen valheen mukaan tällaista ei ollut olemassakaan.

    15. Roy Kellerman tunnustaa kuolinvuoteellaan vaimolleen Kennedyn murhan takana olleen salaliiton. Kellermanin leski June kertoi 2.3.1992 kirjailija Vince Palamaralle, että hänen miehensä uskoi Kennedyn murhan taustalla olleen salaliiton.
    Ehkä Roylla oli huono omatunto, ja hän puoliksi tunnusti vaimolleen, mutta ei kertonut sitä, että hän itse oli merkittävä osa tuota salaliittoa.

    16. Kuusi paikalla ollutta silminnäkijätodistajaa teki havaintoja Kennedyn auton SISÄLLÄ ammutusta laukauksesta:

    a) Mary Moorman sanoi nähneensä Greerin ampuvan taaksepäin, mutta luuli Greerin vastaavan salamurhaajan tulitukseen.

    b) Jean Hill näki saman, mutta kun hän yritti kertoa autossa ammutusta laukauksesta, Senaattori Arlen Spector(33 asteen vapaamuurari) vaihtoi puheenaihetta tai sanoi "Nyt on kahviaika"

    c) Austin P. Miller vastasi Arlen Spectorin kysymykseen "Mistä laukaukset tulivat?" sanomalla "from right there in the car." eli Kennedyn autosta.

    d) Clinton J. Hill "..olin juuri tavoittamaisillani Kennedyn auton, kun kuulin jonkun laukaisevan revolverin kovaan kohteeseen......siinä oli jonkunlainen kaiku."

    e) Hugh Betzner näki aseen yhden Kennedyn autossa olleen agentin kädessä ja kuuli äänen "Kuin ilotulitteita olisi laukaistu autossa"

    f) Senaattori Ralph Yarborough tuli autoletkan kolmannessa autossa ja sanoi "Haistoin aseruudin autossa"

    Äänestä

  • selvä sisäpiirihomma

    Äänestä

  • KUSKIgreerAMPUUedestä.kennedynAUTONKULJETTAJAssAGENTTIgreerKÄÄNTYYkatsomaanKENNEDYÄensimmäisenKERRANjaTOTEAAetteiENSIMMÄINENluotiOLEkuolettava.GreerPAINAAjarruaJAkennedynPÄÄliikkuuETEENPÄINgreerOTTAAvasemmallaKÄDELLÄÄNaseenKÄTKÖSTÄkääntyyREILUMMINtaakseKENNEDYYNpäinJAampuuLONKALTAkennedynOIKEAANohimoonRÄJÄHTÄVÄNluodinJONAKvoimastaKENNEDYNlähesKOKOtakaraivoTUHOUTUUpuoletAIVOMASSAAlentääTAKAISTUIMELLEtakaluukulleJAtakanaTULLEENmoottoripyöräpoliisinPÄÄLLE.

    Äänestä

No niin, vihdoinkin on todistettu, että Kennedy ammuttiin takasuunnasta. Nyt hörhöt voivat siis tumpata läpeensä kaikki ulostetut valheet grässy knöölin aaveampujasta (joka piti itse piirtää suttuiseen kuvaan LOL) Johan tätä hajua siedettiinkin vuosikymmenet.

Äänestä
  • Kuka muka ampui takaapäin Kennedyn?

    Kerro nimi!

    Äänestä

  • Videolta se selviää

    Äänestä

  • Servaan-ja-runkkaankekke kirjoitti:

    Kuka muka ampui takaapäin Kennedyn?

    Kerro nimi!

    Yhden teorian mukaan Lee Harvey Oswald. Toisen teorian mukaan Frank Sturgis Dal-Texin toisesta kerroksesta.

    http://4.bp.blogspot.com/_7Bqr1I5gzyk/TIF_1XlrVkI/AAAAAAAAEiQ/gj2eV93j4mA/s1600/adt3.gif Ihmistä muistuttava hahmo toisen kerroksen ikkunassa.

    https://22novembernetwork.files.wordpress.com/2016/12/matchtrajb.png?w=627
    "Red line through skull is made by using the entry and exit points through the known medical evidence and Zapruder film 313"

    PS: älä kuluta voimiasi runkkaamiseen, vaan keskity aiheeseen.

    Äänestä

Kennedy ammuttiin edestä

Äänestä
  • Takaa ammuttiin todistetusti.

    Äänestä

  • Takaraivoon.osui kirjoitti:

    Takaa ammuttiin todistetusti.

    Näytätkö nyt vihdoin ja viimein sen suuren verenpunaisen aukon Kennedyn päästä, ihan sama näytätkö sen pään sivusta tai mistä tahansa, missä se sun mielestä sitten onkaan.

    Ja lähteenä käytä Zabruderin filmin ruutuja.

    Area51DeluxeAssassins:
    Doctor Baxter, "literally the right side of his head had been blown off"
    Doctor Grossman, "large defect parietal just above right ear"
    DoctorJenkins, "a great laceration on the right side of the head"
    Doctor Salyer, "exit wound right temporal region"
    Doctor Seldin, " the entire frontal, temporal and parietal bones were shattered"

    Äänestä

Joo.....edestä

Äänestä
  • todista

    Äänestä

  • Tässä todisteet

    Äänestä

Haisee haudattu koira

Äänestä

JFK-palstojen patologinen valehtelija, Kiljupunkero, väittää, että sekä Zapruderin filmi että Kodakin lausunto on väärennetty, koska hänen väittämän mukaan sillä halutaan salata salaliitto ja ylläpitää tarinaa Yksinäisestä ampujasta, Lee Harvey Oswaldista.

Kiljupunkero väittää, että mm. Kennedyn takaraivo on maalattu mustaksi, koska halutaan salata edestä ammuttu laukaus, koska kaikkien täytyy uskoa, että Lee Harvey Oswald oli ampuja.

Miten väärennetystä filmistä, joka on väärennetty salaliiton salaamista varten, löytyy kuitenkin todisteita salaliitosta, esim. "todiste" edestäpäin ammutusta laukauksesta?

Patologisella valehtelijatrollimme on niin tyhmä, ettei tajua debunkkaavansa itseään.

Äänestä
  • Skeidaa suoltava Takaraivo multinikki on palkattu trolli, mutta kuka on palkan maksaja?

    Äänestä

  • En ole koskaan mitään Kodakin lausuntoa nähnyt missään, joten kommenttisi on valhetta.

    Äänestä

Et siis vieläkään ole löytänyt Kennedyn päästä, sitä nyrkinmentävää veren punaista reikää, josta aivot näkyy?

Äänestä
  • Tuohon aikaan oli omat konstinsa filmiruutujen muokkaamiseen, ja niitä kutsuttiin kuvan retusoimiseksi.

    Perustekniikat: Jos haluttiin lisätä jotain kaksoisvalotettiin ja vasta sitten kehitettiin tai sitten yksinkertaisesti piirrettiin tai väritettiin ruutua. Ruudusta voitiin poistaa jotain esim. raaputtamalla tai hiomalla.

    Ratkaisevia ruutuja on selkeästi, amatöörimäisesti ja kiireellä muokattu,

    Kennedyn pään suuri veren punainen nyrkin mentävä aukko on väritetty mustaksi, veriroiske on jälkivalotettu Kennedyn naaman eteen, vaikka sen oikea paikka olisi takaraivon kohta ja lisäksi William Greerin kädestä on poistettu ase, siinä näkyy selvästi neliön muotoinen muokattu alue, jossa värit ei täsmää ympäristöön.

    Nämä Zabruderin filmin muokatut ruudut 313-320 ovat myös epäselvempiä, kuin ruudut juuri ennen päälaukausta ja päälaukauksen jälkeen, mikä jo sinällään on todiste kuvankäsittelystä.

    Äänestä

  • kuukerin.elli kirjoitti:

    Tuohon aikaan oli omat konstinsa filmiruutujen muokkaamiseen, ja niitä kutsuttiin kuvan retusoimiseksi.

    Perustekniikat: Jos haluttiin lisätä jotain kaksoisvalotettiin ja vasta sitten kehitettiin tai sitten yksinkertaisesti piirrettiin tai väritettiin ruutua. Ruudusta voitiin poistaa jotain esim. raaputtamalla tai hiomalla.

    Ratkaisevia ruutuja on selkeästi, amatöörimäisesti ja kiireellä muokattu,

    Kennedyn pään suuri veren punainen nyrkin mentävä aukko on väritetty mustaksi, veriroiske on jälkivalotettu Kennedyn naaman eteen, vaikka sen oikea paikka olisi takaraivon kohta ja lisäksi William Greerin kädestä on poistettu ase, siinä näkyy selvästi neliön muotoinen muokattu alue, jossa värit ei täsmää ympäristöön.

    Nämä Zabruderin filmin muokatut ruudut 313-320 ovat myös epäselvempiä, kuin ruudut juuri ennen päälaukausta ja päälaukauksen jälkeen, mikä jo sinällään on todiste kuvankäsittelystä.

    Epäterävyys johtuu kameran liikkeistä, eikä mistään kuvankäsittelystä. Jos katsot esim. framea 311, niin huomaat, että nurmikolla olevat ihmiset on epäselviä, kun taas Kennedy on tarkempi. Tietenkin se johtuu siitä, että Zapruder seuraa kamerallaan Kennedyä = Kennedy on "paikallaan" kameran silmässä, kun taas ihmiset nurmikolla on liikkeessä.

    Laukausten aikana Zapruderin käsi ei ole vakaa, jonka vuoksi frameissa näkyy liike-epäterävyyttä, aivan kuten nurmikolla seisoneissa ihmissä framessa 311.

    Mielestäsi siis kuvan "heilahdus" on vahinko, tai väistämätön efekti, joka on tapahtunut kuvankäsittelyn seurauksena. Jos katsot frameja 313-320, niin huomaat kyllä, että siellä välillä on terävämpiä frameja, ja samoin frameissa ennen 313 on myös samalla lailla heilahtaneita, kuten esim. frame 313.

    Oletko oikeasti näin tyhmä, vai oletko palkattu trolli???

    Äänestä

JFK-palstojen patologinen valehtelija, Kiljupunkero, väittää, että sekä Zapruderin filmi että Kodakin lausunto on väärennetty, koska hänen väittämän mukaan sillä halutaan salata salaliitto ja ylläpitää tarinaa Yksinäisestä ampujasta, Lee Harvey Oswaldista.

Kiljupunkero väittää, että mm. Kennedyn takaraivo on maalattu mustaksi, koska halutaan salata edestä ammuttu laukaus, koska kaikkien täytyy uskoa, että Lee Harvey Oswald oli ampuja.

Miten väärennetystä filmistä, joka on väärennetty salaliiton salaamista varten, löytyy kuitenkin todisteita salaliitosta, esim. "todiste" edestäpäin ammutusta laukauksesta?

Patologinen valehtelijatrollimme on niin tyhmä, ettei tajua omien uskomustensa ristiriitaisuuksia ja mahdottomuuksia.

Äänestä
  • -Miten väärennetystä filmistä, joka on väärennetty salaliiton salaamista varten, löytyy kuitenkin todisteita salaliitosta, esim. "todiste" edestäpäin ammutusta laukauksesta?
    --------------------------

    No hyvin yksinkertaisesti, jos kerran Kennedyn pään kohta jonka kuuluisi olla veren punainen onkin musta, niin tokihan silloin on kyseessä selvä peittely-yritys ja väärennös.

    Miksi sinnulle on aivan mahdotonta ymmärtää yksinkertaista tosiasiaa, minkä me kaikki muut näemme selvästi?

    Oletko jälkeenjäänyt vai muuten jotenkin aivotoiminnaltasi rajoittunut?

    Äänestä

  • etko.ummarra kirjoitti:

    -Miten väärennetystä filmistä, joka on väärennetty salaliiton salaamista varten, löytyy kuitenkin todisteita salaliitosta, esim. "todiste" edestäpäin ammutusta laukauksesta?
    --------------------------

    No hyvin yksinkertaisesti, jos kerran Kennedyn pään kohta jonka kuuluisi olla veren punainen onkin musta, niin tokihan silloin on kyseessä selvä peittely-yritys ja väärennös.

    Miksi sinnulle on aivan mahdotonta ymmärtää yksinkertaista tosiasiaa, minkä me kaikki muut näemme selvästi?

    Oletko jälkeenjäänyt vai muuten jotenkin aivotoiminnaltasi rajoittunut?

    Tylsää trollaamista, Punkero. Yritä nyt vastata, että miksi salaliittoa salaava väärennetty filmi sisältääkin todisteita salaliitosta.

    "Teillä muilla" tarkoitat tietenkin itseäsi ja sivupersooniasi eri nikeillä. Aika jälkeenjäänyttä touhua sulla. Kuinka monta kymmentä vuotta olet sitä omaa kiljusoppaasi kiskonut?

    PS: et ole vieläkään kyennyt esittämään todisteita mustasta maalista.

    Äänestä

Minä en millään löydä Zabruderin filmistä Kennedyn päästä sitä suurta verenpunaista nyrkinmentävää reikää aivoihin.

Kaikki lääkärit, patologit, Jackie ja Clint Hill näki sen.

Löydätkö sinä sitä?

Äänestä

Mr. SPECTER. Mitä huomioita teit Presidentti Kennedyn kunnosta saapuessanne sairaalaan?
Mr. HILL. Hänen (Presidentti Kennedyn) päänsä oikea TAKAOSA oli poissa. Se lojui takaistuimella. Hänen aivonsa oli näkyvissä. Verta ja aivonpalasia oli ympäri auton TAKAOSAA. Mrs. Kennedy oli yltäpäältä veressä. Verta oli niin paljon, ettei voinut sanoa oliko muita vammoja, kuin se SUURI AMMOTTAVA HAAVA pään oikeassa TAKAOSASSA.

Äänestä
  • Kennedyn päässä oli suuri verinen reikä aivoihin.

    Äänestä

  • Filmiä on selvästi käsitelty

    Äänestä

...........SUURI AMMOTTAVA HAAVA pään oikeassa TAKAOSASSA.

Missä se on, ei näy kuin mustaa.

Rikkiammuttu pää on yleensä kauttaaltaan veren punainen.

Äänestä
  • "Rikkiammuttu pää on yleensä kauttaaltaan veren punainen."

    Tämän näköisiä olivat kymmenet tuhannet USA:n ja Britannian ohjuksilla kappaleiksi räjäyttämät lapset v. 2003, kun Irakin öljyvarat piti ryöstää kansanmurhan kautta. Suomikin on antanut rikokselle täyden sinauksen ja pahimmat sotakiimaiset mätäaivot ovat vieneet meidät sotilasliittoon USA:n kanssa, solmimalla isäntämaasopimuksen.

    https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTL7SsnfvGRta2A3I4PZnx2K9eEMDmLp_gpgQzaL0h-9I1Ney3BuQ

    Äänestä

  • "Demokratian" vienti on kovaa puhaa, ja pitihän Setä Samulin pelastaa Irakin lapset pahalta diktaattori Saddamilta.

    Äänestä

  • -Miten väärennetystä filmistä, joka on väärennetty salaliiton salaamista varten, löytyy kuitenkin todisteita salaliitosta, esim. "todiste" edestäpäin ammutusta laukauksesta?
    --------------------------

    No hyvin yksinkertaisesti, jos kerran Kennedyn pään kohta jonka kuuluisi olla veren punainen onkin musta, niin tokihan silloin on kyseessä selvä peittely-yritys ja väärennös.

    Miksi sinnulle on aivan mahdotonta ymmärtää yksinkertaista tosiasiaa, minkä me kaikki muut näemme selvästi?

    Oletko jälkeenjäänyt vai muuten jotenkin aivotoiminnaltasi rajoittunut?

    Äänestä

Selvästi pääosuma tuli edestä.

Äänestä

Greer ampui Kennedyä päähän edestä

Äänestä

> Kallonpalan paikalta olisi pitänyt paljastua verinen aukko, josta aivot näkyvät, näin ei
> kuitenkaan ole, vaan kohta on ilmeisesti maalattu filmiin mustaksi.

Tämä on todettuna vaikka mitenkä monessa lähteessä, että kyse ei ollut filmin retusoimisesta tai mustaamiseta.

Lääkärien tutkimuksen jälkeen Kennedyn päässä oleva verinen aukko peitettiin ruumiiden ehostamisessa käytetyllä mustalla vahalla.

Äänestä
  • Mutta miksi se veren punainen vamma on peitetty jo Zabruderin filmiin mustalla?

    Äänestä

  • Nopea.tohtori kirjoitti:

    Mutta miksi se veren punainen vamma on peitetty jo Zabruderin filmiin mustalla?

    "Miksi", on väärä kysymys. Oikea kysymys on "onko vamma peitetty mustalla maalilla". Oikea vastaus on "ei".

    Äänestä

  • No miksei se sitten näy?

    Äänestä

  • sokea.olet kirjoitti:

    No miksei se sitten näy?

    Koska sitä ei ole.

    Äänestä

Suomi24: Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta.

Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti...
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti....
Tästä on poistettu viesti...

Äänestä
  • Juuri näin. Salaliittouskovaisen pää ei kestä "kilpailua", joksi sellainen nämä keskustelut mieltää.

    Äänestä

  • Miksi salaliittoteoriat on usein hilpeyttä aiheuttavaa komediaa?
    http://kuvanjako.fi/n62i6-1920.jpg

    Joko nyt olet valmis näyttämään esityksesi massiivisen, verisen avohaavan Zabruderin filmin ruuduista??

    Äänestä

  • mabyrobot kirjoitti:

    Miksi salaliittoteoriat on usein hilpeyttä aiheuttavaa komediaa?
    http://kuvanjako.fi/n62i6-1920.jpg

    Joko nyt olet valmis näyttämään esityksesi massiivisen, verisen avohaavan Zabruderin filmin ruuduista??

    Minkä esitykseni???

    Joko nyt olet valmis näyttämään todisteet mustasta maalista?

    Äänestä

  • Miksi salaliittoteoriat on usein hilpeyttä aiheuttavaa komediaa?
    http://kuvanjako.fi/n62i6-1920.jpg
    Minkä esitykseni???

    No tässähän kuvassa esität, miten Kennedyn päässä on suuri aukko, mistä aivot on lentänyt ulos.

    Mik-si sit-ten et pys-ty näyt-tä-mään si-tä suur-ta ve-ris-tä auk-koa Zabruderin fil-min ruu-duis-ta?

    Sinähän tyhmää olet ja kaiken lisäksi huono muistinen.

    Äänestä

  • Tarkennetaan vielä että voit näyttää sen suuren verisen aukon mistä tahansa Kennedyn pään kohdasta, missä se sun tietojen ja käsityksen mukaan sijaisi. Ja lähteenä tietenkin käytät Zabruderin "muokkaamattomia" filmiruutuja.

    Äänestä

  • monta.viikkoa kirjoitti:

    Miksi salaliittoteoriat on usein hilpeyttä aiheuttavaa komediaa?
    http://kuvanjako.fi/n62i6-1920.jpg
    Minkä esitykseni???

    No tässähän kuvassa esität, miten Kennedyn päässä on suuri aukko, mistä aivot on lentänyt ulos.

    Mik-si sit-ten et pys-ty näyt-tä-mään si-tä suur-ta ve-ris-tä auk-koa Zabruderin fil-min ruu-duis-ta?

    Sinähän tyhmää olet ja kaiken lisäksi huono muistinen.

    Älä jaksa tuota tarkoitushakuista vääristelyä kun se näkyy ja haisee kauas. Tiedät kyllä, mikä kuvan ydin on. Se on varsin selkeä kiteytys, miten idiootteja te salaliittouskovaiset olette ja se sua vituttaakin niin että eturauhases viheltää.

    Äänestä

  • Melkoinen retardi kun linkittää omiin kuviinsa, joissa näkyy suuri reikä Kennedyn päässä, mutta ei sitten kuitenkaan pysty sitä suurta reikää näyttämään Zabruderin filmiltä.

    Näytteletkö tyhmempää kuin oikeasti olet?

    Äänestä

  • ......mutta missä on se SUURI KIRKKAAN VEREN PUNAINEN REPALEINEN PIRSTOUTUNUT NYRKINMENTÄVÄ AUKKO Kennedyn päässä, josta puolet oikean puoleista verensekaista aivolohkoa on lentänyt ulos?

    Sen reijän täytyy olla aivan hirvittävän näköinen!

    Näemme vain sen hirvittävän näköisen reijän päältä kääntyneen vaaleanpunaisen kallon luun kappaleen roikkuvan päänahan riekaleessa, emme siis itse reikää.

    Missä on se iso verenpunainen repaleinen reikä, onko joku retusoinut sen........?

    Oletko jo löytänyt sen?

    Äänestä

  • missä.reikä kirjoitti:

    Melkoinen retardi kun linkittää omiin kuviinsa, joissa näkyy suuri reikä Kennedyn päässä, mutta ei sitten kuitenkaan pysty sitä suurta reikää näyttämään Zabruderin filmiltä.

    Näytteletkö tyhmempää kuin oikeasti olet?

    Melkoinen retardi, kun et tajunnut kuvan ideaa. Jos ratakiskosta vääntäminen ei auta, niin sitten ei voi kuin todeta, että olet menetetty tapaus.

    PS: mitä tarkoittaa, kun linkitetään omiin kuviin? Mitä olen linkittänyt omiin kuviin? Olen pahoillani, mutta retardi-Suomi-retardi -sanakirjaa ei löydy valikosta.

    Äänestä

  • .......mutta missä on se SUURI KIRKKAAN VEREN PUNAINEN REPALEINEN PIRSTOUTUNUT NYRKINMENTÄVÄ AUKKO Kennedyn päässä, josta puolet oikean puoleista verensekaista aivolohkoa on lentänyt ulos?

    Sen reijän täytyy olla aivan hirvittävän näköinen!

    Näemme vain sen hirvittävän näköisen reijän päältä kääntyneen vaaleanpunaisen kallon luun kappaleen roikkuvan päänahan riekaleessa, emme siis itse reikää.

    Missä on se iso verenpunainen repaleinen reikä, onko joku retusoinut sen........?

    Oletko jo löytänyt sen?

    Äänestä

  • Tyypillinen salaliittoteoreetikoiden askartelema "ainoa totuus" valitsemalla vain siihen sopiva aineisto ja ignooraamalla muut. Valitettavasti video on ristiriidassa monien muiden todistajalausuntojen, silminäkijöiden, tulkintojen yms. kanssa. Jos Zapruderin filmi ja tietyt kuvat olisikin väärennetty ja todistettu väärennetyksi, asian luonne olisi ollut jo vuosikymmeniä toinen. Mutta kun mitään ei ole todistettu. On vain teorioita, väitteitä, uskomuksia yms. Kuten sanoin aiemmin, tapaukseen liittyy niin paljon keskenään ristiriitaista ja toinen toisensa kumoavaa tietoa, että täätlä Suomi24-näkökulmasta on idiotismia lähteä julistamaan yhtä mutu-perusteista totuutta.

    Äänestä

  • Kyllähän sen jokainen tervejärkinen näkee, että Zabruderin filmin ruutuja on tökerösti muokattu, kun sinäkään et löydä sitä veristä vammaa Kennedyn päästä, vaikka olet jo monta päivää tihrustellut ta tirskunut hermostuksissas.

    Äänestä

  • tirsku.mummo kirjoitti:

    Kyllähän sen jokainen tervejärkinen näkee, että Zabruderin filmin ruutuja on tökerösti muokattu, kun sinäkään et löydä sitä veristä vammaa Kennedyn päästä, vaikka olet jo monta päivää tihrustellut ta tirskunut hermostuksissas.

    Et voi tulla sanomaan oletuksen pohjalta, että näin on todellisuudessa. Et ole koskaan esittänyt todisteita väitteillesi. Väite ilman todisteita ei vain pysty muuttamaan keskustelua mihinkään suuntaan, mutta silti olet viikkotolkulla hokenut pakko-oireisesti samaa mantraa. Ja missä olet? Edelleen poljet paikallasi lähtöpisteessä. Miten siis on sun järkesi terveyden laita? Eihän se hyvältä näytä. Katsos, pulliainen, kun me keskustelemme täällä faktoista faktoina, teorioista teorioina, uskomuksista uskomuksina jne. Sinä tyrkytät teorioita, oletuksia ja uskomuksia niin ne olisi faktoja. Kyllähän sen jokainen tervejärkinen tajuaa, että sellainen osoittaa älyn heikkoutta, jos ei tajua, miksi teoria on teoria ja milloin teoriasta tulee fakta.

    Kennedyn päävamman olen esittäny sulle useita kertoja, mutta kun olet palkattu trolli, niin tottakai toistat samaa kuin papukaija. Sä et vaan osaa.

    Äänestä

  • Miksi salaliittoteoriat on usein hilpeyttä aiheuttavaa komediaa?
    http://kuvanjako.fi/n62i6-1920.jpg
    Minkä esitykseni???

    No tässähän kuvassa esität, miten Kennedyn päässä on suuri aukko, mistä aivot on lentänyt ulos.

    Mik-si sit-ten et pys-ty näyt-tä-mään si-tä suur-ta ve-ris-tä auk-koa Zabruderin fil-min ruu-duis-ta?

    Sinähän tyhmää olet ja kaiken lisäksi huono muistinen.

    Äänestä

  • Tarkennetaan vielä että voit näyttää sen suuren verisen aukon mistä tahansa Kennedyn pään kohdasta, missä se sun tietojen ja käsityksen mukaan sijaisi. Ja lähteenä tietenkin käytät Zabruderin "muokkaamattomia" filmiruutuja.

    Äänestä

Luotettavien lähteitten mukaan Kennedy ja Elvis viettävät lokoisia eläkepäiviä eräällä Karibian saarella. Katsokaa dokumentti.

Äänestä

🎾🎾🎾🛷🛷🛷🛷

Äänestä
  • ETSI KUVASTA VIISI VIRHETTÄ!

    http://kuvanjako.fi/09hu3
    Vasen pää on yksi Warren komission käyttämistä väärennetyistä kuvista, aito JFK:n ruumiinavauksessa otettu kuva oikealla.

    Ero on huomattava, kyseessä EI ole sama pää, Kennedyn hiukset ovat pitemmät ja veren peitossa, takaraivossa näkyy suuri verinen aukko aivoihin.

    Äänestä

  • Vasemman puoleisen pään hiukset ovat lyhyemmät, niska ahavoitunut ja täynnä niskakarvoja, Kennedyn niska oli ajeltu.

    Ja mikä tärkein ero, kaikkien silminnäkijätodistajien mainitsema suuri verenpunainen aukko aivoihin puuttuu, sitä ei ole vasemmanpunaisen kuvan kallon takaraivossa, eikä sitä ole sen kallon sivulla, joten vasemman kuvan kallo EI kuulu Kennedylle.

    Äänestä

Kiinnittäkää huomiota filmillä näkyviin pukumiehiin nurmikolla, mistä he ovat tietäneet ottaa aitiopaikat murhasceneen?

Rikollisella varjohallituksella on ollut tapana järjestää näyttäviä salamurhia ja terroritekoja, ja sitten dokumentoida ne kaikista suunnista.

Kaksi pukumiestä kuvasi salamurhaa myös tien toiselta puolen, eli samalta puolen kuin juutalainen Zabruder, mutta huomattavasti lähempää.

Eli 6 mustiin pukeutunutta pukuhemmoa passissa TÄSMÄLLEEN salamurhapaikalla!

Äänestä
  • Pelotonta porukkaa

    Äänestä

Kirjoitelkaa vapaasti aiheesta kuin aiheesta

Äänestä
  • ...niin minä lupaan mätkiä hampaat irvessä ilmiantonappia. Aina se vähän lohduttaa, kun vitutus on prrrrrkeleenmoinen. Kiljutkin loppu, niin pitää imeksiä maskit pönikän pohjalta. Paskahan siinä lentää komeesti, mutta pääasia, että saan pääni sekaisin, kun ei tätä selvinpäin kestä.

    Äänestä

  • Otan osaa tuskaasi

    Äänestä

  • otan.osaa kirjoitti:

    Otan osaa tuskaasi

    Kiitos. Niin minäkin otan. Kunpa tämä helpottaisi.

    Äänestä

  • Luotettavat asiantuntijat, Parklandin lääkärit, hoitajat ja paikalla olleet silminnäkijät kuvaavat Kennedyn takaraivossa olleen suuren verisen aukon.

    Kaikkien heidän mielestä Warren komission tutkimuksessa esittelemä kuva Kennedyn päästä on väärennös. Kuva esittää täysin ehjää miehen takaraivoa, kaiken lisäksi miehen hiukset ovat paljon lyhyemmät, kuin Kennedyn hiukset.

    https://www.youtube.com/watch?v=9UlKMqpRT1I Parkland witnesses refute JFK autopsy photos

    Äänestä

Kennedyn pään ainoa punainen alue on takaa eteenpäin auennut takaraivon kallonpalanen, joka vielä roikkuu oikean korvan yläpuolella päänahasta kiinne.

Auenneen kallonpalankin paikalta olisi pitänyt paljastua verinen aukko, josta punaiset veriset aivot näkyvät, näin ei kuitenkaan ole, vaan kohta on selvästi maalattu filmiin mustaksi.

Kenellä oli motiivi ja valta väärentää Kennedyn murhakuvat, Oswald se ei kuitenkaan ollut.

Äänestä
  • ...samoja valheita. Niinpä näyttää tulevan. Et taida tuntea käsitettä 'kehitys'.

    Äänestä

On selvää , että viimeinen murhaava laaki ei ole voinut tulla takaa, koska löydösten pitäisi olla ihan toisenlaiset: Veriroiskeet ja aivonkappaleet olisi pitänyt löytyä kuvernöörin niskasta ja yleensäkin auton ohjaamon etuosasta. Mutta verta on rutkasti takapenkillä ja takaluukun kannellekin lensi jotain....laukaus siis tuli etupuolelta.
Ja ennenkaikkea: takaa tullut luoti olisi turmellut Kennedyn otsaa ja kasvoja mutta ne ovat täysin vahingoittumattomat kuvissa.

Äänestä
  • Seli seli... sun mielikuvituksessas kaikki on mahdollista.

    - 10x10 cm kokoinen kallon pala lentää keski-istuimen alle
    - aivojen kappaleita lentää n. metrin päähän kohti auton etuosaa
    - Harperin fragmentti lentää yli kymmenen metrin päähän auton etupuolelle
    - luodin sirpaleita löytyi Nellie Connallyn istuimen alta, etupenkin selkänojasta ja tuulilasiin sekä kehykseen tuli sirpalevaurioita.

    Nämähän sun täytyy ignoorata, jotta ei tule paha mieli.

    Pelkästään Harperin fragmentin sijainti kertoo, että pääosuma ammuttiin takaapäin. Jos laukaus olisi tullut edestä, niin takaluukulla olisi verta, aivoja ja luun kappaleita ja Z-filmissä olisi nähty nopea nytkähdys taaksepäin. Z-filmistä näkyy myös se, että takaluukku on siisti. Eikö niin, että nekin on peitetty mustalla maalilla?

    Kennedyn kasvot ei voi mitenkään turmeltua, kun luoti sirpaloituu iskussa ja sirpaleet sekä paine purkautuu ulos ohimosta. Luodin lentorata EI edelleenkään ole kohti Kennedyn kasvoja, vaan kohti ohimoa, kasvojen ohi.

    Verta on rutkasti takapenkillä, koska Kennedyn pää ammuttiin hajalle. Tiesitkö sen? Sun on vaikeeta hyväksyä, että veri nyt sattui valumaan sinne minne Kennedy kaatui. Aina teiltä räyhiksiltä löytyy kaavoja, yhtälöitä, selityksiä yms. joilla uskottelette itsellenne, että "ei sen noin pitäisi mennä".

    Mitä muuta valehtelisit?

    Äänestä

  • Kennedyfaktat kirjoitti:

    Seli seli... sun mielikuvituksessas kaikki on mahdollista.

    Harperin fragmentti "löytyi" vasta seuraavana päivänä murhasta. Vain ääliö uskoo, että ei olisi löytynyt murhapäivänä! Joten fragment kuskattiin löytöpaikkaan tarkoituksella.

    Äänestä

  • JohnMcAdams kirjoitti:

    Harperin fragmentti "löytyi" vasta seuraavana päivänä murhasta. Vain ääliö uskoo, että ei olisi löytynyt murhapäivänä! Joten fragment kuskattiin löytöpaikkaan tarkoituksella.

    XD tottakai salaliittoräyhiksellä on aina ääliömäinen "debunkkaus" jokaista todistetta varten. Kaikki selitykset kelpaa itsensä vakuutteluun, mutta todistapa nyt, että Harperin fragmentti on viety löytöpaikalle. Väite ilman todisteita on sama kuin salaliittoräyhis housut kintuissa peukalo suussa.

    Äänestä

  • Samat valheet ja kopiopasteijat. Montako kertaa olen tuostakin huuhaasta sut jo servannut? 5 tai 6 kertaa. Ja ei kun toistaa vaan maanisesti. Onnea yrityksellesi :)

    Äänestä

  • Ainoastaan omassa pikku fantasiamaailmassasi.

    Äänestä

  • Kennedyfaktat kirjoitti:

    XD tottakai salaliittoräyhiksellä on aina ääliömäinen "debunkkaus" jokaista todistetta varten. Kaikki selitykset kelpaa itsensä vakuutteluun, mutta todistapa nyt, että Harperin fragmentti on viety löytöpaikalle. Väite ilman todisteita on sama kuin salaliittoräyhis housut kintuissa peukalo suussa.

    Todista sinä, että Sauli on Aaron isä!

    Äänestä

Kuusi paikalla ollutta silminnäkijätodistajaa teki havaintoja Kennedyn auton SISÄLLÄ ammutusta laukauksesta:

a) Mary Moorman sanoi nähneensä Greerin ampuvan taaksepäin, mutta luuli Greerin vastaavan salamurhaajan tulitukseen.

b) Jean Hill näki saman, mutta kun hän yritti kertoa autossa ammutusta laukauksesta, Senaattori Arlen Spector(33 asteen vapaamuurari) vaihtoi puheenaihetta tai sanoi "Nyt on kahviaika"

c) Austin P. Miller vastasi Arlen Spectorin kysymykseen "Mistä laukaukset tulivat?" sanomalla "from right there in the car." eli Kennedyn autosta.

d) Clinton J. Hill "..olin juuri tavoittamaisillani Kennedyn auton, kun kuulin jonkun laukaisevan revolverin kovaan kohteeseen......siinä oli jonkunlainen kaiku."

e) Hugh Betzner näki aseen yhden Kennedyn autossa olleen agentin kädessä ja kuuli äänen "Kuin ilotulitteita olisi laukaistu autossa"

f) Senaattori Ralph Yarborough tuli autoletkan kolmannessa autossa ja sanoi "Haistoin aseruudin autossa"

Äänestä
  • a) ei nähnyt

    b) ei nähnyt

    c) ei sanonut

    d) moni muukin kuuli laukauksia ja kaikuja

    e) ei nähnyt, eikä kuullut ääntä

    f) moni muukin Elmin ja Houstonin risteyksessä haistoi ruudin

    Äänestä

  • Todellakin Greer ampui Kennedyn

    Äänestä

  • Kappasvuan kirjoitti:

    Todellakin Greer ampui Kennedyn

    Näytä todisteet. Esim. ase Greerin kädessä, suuliekki, savupöllähdys tms. Tosiaan, eihän niitä ole, kun ne on väittämäsi mukaan "poistettu ratkaisevista frameista" Z-filmissä^^

    No miten sitten "tiedät", että Greer ampui, jos asetta ja ampumista ei näy filmistä? Palataanko tässä kohtaa taas "todisteisiin", jotka olet itse vääristellyt? Eli Miller kuuli, J. Hill näki, C. Hill näki tai kuuli, M. Moorman näki, senaattori Yarborough näki jne... Niin ja koska Greerin liikkeet ja Kennedyn pään räjähtäminen oli synkassa...

    Huoh.... 100-0

    Äänestä

  • aijaa.com/5Qfm4x Kennedy pääosuma gif

    Keskittäkää katseenne auton keskellä istuvaan Teksasin kuvernööripariin, jotka ovat SS-agentti Greerin tulilinjalla.

    Molemmat vilkaisevat hätäisesti kuskin suuntaan, ja suojautuvat sitten matalaksi.

    Heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat EDESTÄ tulevaan uhkaan, eli kuskin ampumaan laukaukseen.

    Äänestä

Servaus-Smurffi väittää aukon olleen pään oikeassa sivussa, mutta kun sitä ei näy siinäkään.

Alue takaraivosta korvaan asti on väritetty mustaksi, korvan edestä alkaa takaa eteenpäin kääntynyt kallon luunpala (Luunpala ei siis ole reikä) ja siinä kiinni oleva päänahan riekale, ei mitään suurta aukkoa missään. Tämä näkyy erittäin selvästi myäs Servaus-Smurffin lähettämässä GIF-kuvakkeessa.

Ei voi ymmärtää, Servaus_Smurffi kyllä tietää luunpalan olemassaolon ja tietää missä kohtaa se on, mutta kaikesta huolimatta hän väittää luupalaa aukoksi.

Mutta kai tämä on sitten sitä naisen logiikkaa.

Tässä Sorvaus-Smurffille kuva, josta selviää mitä pitää etsiä.
http://kuvanjako.fi/j2dp2

Äänestä
  • http://kuvanjako.fi/caonf-1920.jpg

    Tässä vielä hieman tarkempi ratakiskosta vääntö sulle.

    Ymmärrän kyllä, jos kieltäydyt katsomasta näitä faktoja. Älä välitä, et ole ainoa denialisti salaliittohörhöjen kultissa :)

    Äänestä

  • Kennedyfaktat kirjoitti:

    http://kuvanjako.fi/caonf-1920.jpg

    Tässä vielä hieman tarkempi ratakiskosta vääntö sulle.

    Ymmärrän kyllä, jos kieltäydyt katsomasta näitä faktoja. Älä välitä, et ole ainoa denialisti salaliittohörhöjen kultissa :)

    Salaliittoteoreetikko tohtori McClelland väitti vuosikausia, että vain takaraivossa oli suuri reikä ja että päähän osunut luoti ammuttiin Grassy knollilta. Miksi hän vuonna 1980 muutti lausuntonsa ja myönsi, että koko pään oikea sivu oli poissa ja että se ei ollut sisäänmenokohta? Heitäppä nyt tähän mahtipontiset "kyllämäätiiän" -asiantuntijalausuntosi.

    Äänestä

  • No niin... vimmainen ilmiantonapin takominen käynnissä XD Eikö se pieni turvonnut pää kestä näitä Kennedy-faktoja?

    100-0

    http://kuvanjako.fi/vomxa-1920.jpg

    Äänestä

  • Tästä on poistettu viesti, joka servasi salaliittovenkulan 100-0.

    Äänestä

miirobotos / robotis / ropotis / kyrpää.sullekin / greer.ampui / edestä.ammuttiin / servaurs.smurffi / tuirai / mugelo / epäkeskot / piilluhaukka / JohnMcAdams / murmelikkk / pahalta.näyttää / ja sadat muut multinikin sivupersoonat

26.9.2018 3:13 <- ei ole taaskaan nukuttu yöllä :D

"Servaus-Smurffi väittää aukon olleen pään oikeassa sivussa, mutta kun sitä ei näy siinäkään."

En minä mitään väitä, vaan sinä väität, että minä väitän. Minä pyrin kirjoittamaan kommentteja vain vahvistetuista ja loogisista todisteista, yksityiskohdista, havainnoista yms. ja pyrin myös osoittamaan vääräksi ei-vahvistetut ja epäloogiset, kuvitellut yms. yksityiskohdat, parhaani mukaan.

Mikäli jotain uutta ilmenee, niin asia kehittyy sen mukaisesti. Yksi uusi todiste saattaa debunkata monia tämänhetkisiä vahvistettuja todisteita. Niitä olen odotellut ja etsinyt, mutta toistaiseksi tuloksetta. Siksi nykyiset vahvistetut todisteet sekä loogiset yksityiskohdat on ratkaisevia.

Uskomukset, teoriat, väitteet ilman todisteita yms. pysyy omissa lokeroissaan, kunnes ne pystytään todistamaan ja vahvistamaan. Sinä käytät näitä "faktoina" luomaan oman "kyllämääkuulestiiän" -todellisuutesi. Tässä sinun ja minun välinen ero. Siksi 100-0.

Äänestä
  • Useat silminnäkijätodistajat näkivät Greerin ampuvan Kennedyn

    Äänestä

  • todistajissa.löytyy kirjoitti:

    Useat silminnäkijätodistajat näkivät Greerin ampuvan Kennedyn

    Nimet.

    Äänestä

Voi ei :'( Palstaa terrorisoiva salaliittoreikäpää debunkkasi Harperin fragmentin löytöpaikan:

Todiste: "Sen on joku vienyt sinne"

HAHAHAHA

Äänestä
  • Joko olet bongannut Zabruderin filmiltä kaikki retusoinnit?

    Äänestä

Palstaa terrorisoiva salaliittopunkero on virallisesti servattu 100-0

Realismi vs harhaisuus... Tämä taistelu on lyhyt ja helppo, mutta harhapuolella hikoilu ja eturauhasen vimmattu kirvely on järkyttävää.

:D

PS: miltä se tuntuu saada turpaansa ja löytää itsensä itkemästä tyhmyyttään ja osaamattomuuttaan? Ihan uteliaisuuttani....

Äänestä
  • Tervetuloa Kennedyfaktat takaisin palstalle, kävitkö välillä lataamossa?

    Äänestä

  • no.moi.moi kirjoitti:

    Tervetuloa Kennedyfaktat takaisin palstalle, kävitkö välillä lataamossa?

    Takaisin? Enhän mä ole mihinkään lähtenytkään. Vaihdoin vain nikiksi "Takaapäin.ammuttiin". Ja mihin tarvitaan lataamoa, kun räyhiksen servaaminen antaa vireyttä ja energiaa koko päiväksi^^

    100-0

    Äänestä

Harperin fragmentti löytyi Kennedyn auton etupuolelta yli 10 metrin päästä. Tämäkin kertoo selkeästi, että luodin on täytynyt osua päähän takaapäin.

Salaliittopunkero "debunkkasi" tämän havainnon sanomalla "Joku vei sen sinne!"

HAHAHAHAHAHA XD

Äänestä
  • Ei sun pitänyt mitään frakmenttia nyt etsiskellä, vaan sitä ammottavaa veristä aukkoa Kennedyn päästä.

    Äänestä

Pietarin trolli häivy palstalta

Äänestä
  • hehehehehehe elä nyt itkeskele vaikka saitkin kunnolla turpaas :)

    100-0

    Äänestä

  • Miksi aina vaihdat puheenaihetta, kun sinulta kysyy siitä verisestä aukosta?

    Äänestä

  • asiasta.viidenteen kirjoitti:

    Miksi aina vaihdat puheenaihetta, kun sinulta kysyy siitä verisestä aukosta?

    En ole vaihtanut mitään puheenaihetta, kun puheenaihe on ollut koko ajan sama: Zapruderin filmillä ei näy veristä aukkoa takaraivolla eikä pään sivulla. Olet tyhmä trolli, kun kuvittelet sellaisia.

    100-0

    Äänestä

100-0

Äänestä
  • Joko olet Zabruderin filmistä bongannut sen suuren ja verisen aukon Kennedyn päästä?

    Äänestä

  • eikö.vieläkään kirjoitti:

    Joko olet Zabruderin filmistä bongannut sen suuren ja verisen aukon Kennedyn päästä?

    Ei Zapruderin filmissä näy suurta veristä aukkoa. Ei takaraivolla eikä pään sivullakaan. Olet tyhmä trolli, kun kuvittelet, että siinä näkyy sellainen.

    100-0

    Äänestä

  • Et siis löydä Zabruderin filmin ruuduilta tällaista näkymää, ja miksi et löydä?

    Tässä Sorvaus-Smurffille kuva, josta selviää mitä pitää etsiä.
    http://kuvanjako.fi/j2dp2

    Äänestä

  • sorvaan.servaajaa kirjoitti:

    Et siis löydä Zabruderin filmin ruuduilta tällaista näkymää, ja miksi et löydä?

    Tässä Sorvaus-Smurffille kuva, josta selviää mitä pitää etsiä.
    http://kuvanjako.fi/j2dp2

    Oletko taas bongannut uuden "todisteen"? Eli mielestäsi Zapruderin filmissä pitäisi näkyä verenpunaiset kudokset kuten kuvassa. Ja koska ei näy, niin [fanfaari tähän] Zapruderin filmin täytyy olla väärennetty... Eikö se tunnu susta mitenkään oudolta, kun etukäteen sun täytyy päättää mitä saa olla, mitä ei saa olla, mitä ei voi tapahtua ja mitä täytyy tapahtua ja näiden perusteella luot jatkuvasti keinotekoisesti omaa "todellisuuttasi"??? Minusta tuo on ala-arvoista itsensä kusettamista.

    Yritä miettiä mitä tapahtuu laukauksen jälkeen. Kennedyn on sen jälkeen näkyvissä n. 5 sekuntia ja kaatuu penkille. Tästä hetkestä ruumiinavauskuvien ajankohtaan ruumis ei ehkä käyttäydy kuin vahanukke, jossa ei tapahdu mitään muutoksia. Yritä nyt saada ne omat aivosi veivattua käyntiin, äläkä jatkuvasti copypasteta salaliittosivustojen selektiivistä "todisteiden"keruuta. Suurin osa niistä on debunkattu jo alkumetreillä.

    Äänestä

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyi palstaa terrorisoivan salaliittoräyhiksen juhlinta. Loppui eväät, ja kiljukin, ja jäljelle jäi itkeskelevä hahmo, joka hiljaa nyyhkytti "mutkumäätahon" :'( Kun lähtee debattiin, niin täytyy varautua mm. siten, että varmistelee omien julistamiensa asioiden taustat, ettei tule munattua itseään. Jos rakentaa omaa "todellisuuttaan" aiheesta useasti debunkatuilla asioilla, niin ei kuin syyttää itseään. Noloa on, jos ei suostu myöntämään edes itselleen, että tulipa munattua.

http://kuvanjako.fi/86ts5-1920.jpg

100-0

PS: Ilmiantonappi on tuossa alla harmaan palkin oikeassa reunassa. Sillä saa kevyttä placebo-hoitoa peppukipuun ^^

Äänestä

sorvaan.servaajaa
27.9.2018 3:58 <-- Päivät nukkuu ja yöt valvoo tietokoneen ääressä suosikkisivustoja kahlaten... salaliittosivustot, ufo-sivustot, midget porn sivustot, venäläiset gay-sivustot ja ajoittain Kaalimadosta hän etsii itselleen uutta peppukivaa.

Menisit sinäkin töihin ja hankkisit terveitä harrastuksia. Servaat itsesi 100-0

Äänestä

salaliitto.venkula
26.9.2018 19:20
"Useat silminnäkijätodistajat näkivät Greerin ampuvan Kennedyn "

Venkulan "todistajat":
Mary Moorman
Jean Hill
Austin P. Miller
Clinton J. Hill
Hugh Betzner
Ralph Yarborough

...joista yksikään ei ole nähnyt Greerin ampuvan. Salaliitto.venkulan trollaukset ja häiriköinti on todistettu.

Äänestä

Kuski Greerin kehon ja vasemman käden liikkeet ovat synkronissa Kennedyn saaman pääosuman kanssa.

Conallyjen suojautumisliikkeet ovat synkronissa Greerin ampuman laukauksen kanssa.

Äänestä
  • Keskittäkää katseenne auton keskellä istuvaan Teksasin kuvernööripariin, jotka ovat SS-agentti Greerin tulilinjalla, molemmat vilkaisevat hätäisesti kuskin suuntaan, ja suojautuvat sitten matalaksi, heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat EDESTÄ tulevaan uhkaan, eli kuskin ampumaan laukaukseen.

    Äänestä

Naaman edessä oleva iso veriläiskäkin on punainen, ja se näyttää tulevan ulos naamasta, vaikka tämähän ei pidä paikkaansa, Kennedyn naama oli ehjä, jotain on siis pahasti vialla noissa ruuduissa.

Ei ole olemassa muuta selitystä, kuin se, että joku on niitä ruutuja retusoinut, eli muokannut, koska sinäkään et pysty löytämään sitä linkittämääsi suurta veren PUNAISTA aukkoa mistään kohtaa Kennedyn päätä.

Veri on kirkkaan punaista, ja Zabruderin VÄRI-filmissä rikkiammuttu Kennedyn pää on taas musta sieltä, mistä sen pitäisi olla punainen, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että filmiä on sensuroitu/retusoitu/väritetty/mulkattu jne.

http://kuvanjako.fi/452nq retusoitu mustaksi = salaliitto

Äänestä

Miltä se tuntuu yksin räyhätä jostain 50 vuotta vanhasta tapauksesta?

LELXD

Äänestä
  • Hyvältä tuntuu, varsinkin kun räyhää myös 50 muussa ppaikassa

    Äänestä

Ketä on ropotti

Äänestä

tämä homma on ihan selviö

Äänestä

Joko ashkenatsitrollit luovuttivat?

Äänestä

Tietääkö kukaan mihin riviin pitää kirjoittaa?

Äänestä

1. Murhan valmistelu, autoa jalan seuranneet agentit komennetaan pois edestä.

2. Varapresidentti LBJ jättäytynyt kauas autoletkan hännille, pois tulilinjalta.

3. Osuma selkään ei voit tulla korkealta, koska selän sisäänmenoreikä on ALEMPANA, kuin kurkun ulostuloreikä. Laukaus ammuttiin siis lähes vaakatasosta.

4. Kuski Greerin kehon ja vasemman käden liikkeet ovat synkronissa Kennedyn saaman pääosuman kanssa.

5. Conallyjen suojautumisliikkeet ovat synkronissa Greerin ampuman laukauksen kanssa.

6. Kennedyn pään raju liike, taakse ja vasemmalle, sopii edestä ammuttuun laukaukseen.

7. Kennedyn pään vammaa ei saa aikaiseksi kokovaippaluodilla, vaan kyseessä oli räjähtävä luoti.

8. Zabruderin filmiä on karkeasti ja selvästi retusoitu, Kennedyn pään ammottava verenpunainen aukko on väritetty mustaksi, naaman eteen on siirretty punainen veriläiskä, jonka oikea paikka on takaraivon kohdalla ja Greerin kädestä on poistettu ase.

9. Kennedyn ympärillä oli ammunnan alettua 10 hampaisiin asti aseistettua Salaisen Salamurhapalvelun agenttia, joiden ainoa tehtävä oli suojella Kennedyä jopa ruumiillaan, mutta ainoastaan yksi, Clint Hill, toimii niin kuin oli määrätty.

10. Salamurhakaksikko Greer ja Kellerman häiritsevät sairaalassa hoitohenkilökuntaa, he tyrkyttävät omia näkemyksiään luotien tulosuunnista ja takavarikoivat kaikki Kennedystä otetut röntgenkuvat ja filmit, lisäksi he estävät aseella uhkaamalla FBI agenttien tulon tutkimaan Kennedyn ruumista.

11. Kennedyä kuljettaneen auton takaosaa siivotaan, verta sekä aivonpalasia heitetään auton etuosaan, jotta tarina takaa tulleista laukauksista olisi uskottavampi.

12. Syntipukiksi valittu Oswald murhataan, jotta ei pääse todistamaan syyttömyyttään.

13. Kennedyn murhaa tutkinut komissio esittelee valokuvaa lähes ehjästä päästä, joka selvästikään EI ole Kennedyn pää. Kuvan miehellä on siili tukka jonka läpi päänahka näkyy kauttaaltaan. Kennedyllä oli pitkä ja paksu tukka jonka alta ei päänahka näkynyt.

14. Kaikki lääkärit, hoitohenkilökunta, silminnäkijät ja SS agentti Clint Hill kuvaa Kennedyn oikeassa takaraivossa olleen nyrkin mentävän verenpunaisen aukon, josta verta, kallonpalasia ja aivomateriaalia oli lentänyt ulos, virallisen valheen mukaan tällaista ei ollut olemassakaan.

15. Roy Kellerman tunnustaa kuolinvuoteellaan vaimolleen Kennedyn murhan takana olleen salaliiton. Kellermanin leski June kertoi 2.3.1992 kirjailija Vince Palamaralle, että hänen miehensä uskoi Kennedyn murhan taustalla olleen salaliiton.
Ehkä Roylla oli huono omatunto, ja hän puoliksi tunnusti vaimolleen, mutta ei kertonut sitä, että hän itse oli merkittävä osa tuota salaliittoa.

16. Kuusi paikalla ollutta silminnäkijätodistajaa teki havaintoja Kennedyn auton SISÄLLÄ ammutusta laukauksesta:

a) Mary Moorman sanoi nähneensä Greerin ampuvan taaksepäin, mutta luuli Greerin vastaavan salamurhaajan tulitukseen.

b) Jean Hill näki saman, mutta kun hän yritti kertoa autossa ammutusta laukauksesta, Senaattori Arlen Spector(33 asteen vapaamuurari) vaihtoi puheenaihetta tai sanoi "Nyt on kahviaika"

c) Austin P. Miller vastasi Arlen Spectorin kysymykseen "Mistä laukaukset tulivat?" sanomalla "from right there in the car." eli Kennedyn autosta.

d) Clinton J. Hill "..olin juuri tavoittamaisillani Kennedyn auton, kun kuulin jonkun laukaisevan revolverin kovaan kohteeseen......siinä oli jonkunlainen kaiku."

e) Hugh Betzner näki aseen yhden Kennedyn autossa olleen agentin kädessä ja kuuli äänen "Kuin ilotulitteita olisi laukaistu autossa"

f) Senaattori Ralph Yarborough tuli autoletkan kolmannessa autossa ja sanoi "Haistoin aseruudin autossa"

Äänestä

Eikös joku ollut soittanut ja tiennyt paljon tapahtumasta tutkijat löysivät kuolleen päästyään paikalle

Äänestä

Ihmettelen miten kiväärillä voi ampua kolme tarkkaa laukausta niin nopeasti.

Äänestä

Oikein hyvä että jfk otettiin päiviltä

Äänestä

Miten voi ampua sotilaskiväärillä kerrostalon kuudennesta ikkunasta ulos, ja päästä karkuun, vaikka ulkopuolella on kymmenittäin poliiseja, salaisen palvelun agentteja ja muuta väkeä.

Jopa talon sisällä oli joka kerroksessa ihmisiä.

Sotilaskivääri on erittäin äänekäs, mutta kukaan ei käänny katsomaan kirjavaraston ikkunoihin, kukaan ei ryntää taloon sisään pidättämään ampujaa.

Kaikki tämä on todisteena sen asian puolesta, ettei kirjavarastosta ampunut kukaan, vaan kivääri, hylsyt ja ammukset olivat jätetty sinne etukäteen rekvisiitaksi.

Äänestä

Kukaan ei ampunut kirjavarastosta. Kirjavaraston ulkopuolella oli satoja ihmisiä, poliiseja, salaisen salamurhapalvelun pettureita, ynnä muuta porukkaa, jos kirjavaraston ikkunasta olisi joku ampunut sotilaskiväärillä, hän ei olisi päässyt pakenemaan, ja poliisit olisivat rynnäköineet sisään taloon. Ensimmäisten minuuttien aikana laukausten jälkeen kukaan ei kuitenkaan etsinyt ampujaa kirjavarastosta, kukaan ei kuullut laukauksia ammuttavan talosta, kukaan ei rynnännyt taloon sisään, mikä on vahva todeista siitä, ettei kirjavarastosta ampunut kukaan, kivääri ja hylsyt oli viety sinne hyvissä ajoin rekvisiitaksi.
Äänestä

Äänestä

Jos Kennedyn murhan oikeat syylliset olisi otettu heti kiinni, maailma olisi säästynyt paljolta pahalta.

Zionistit salamurhasivat Kennedyt ja hallitsevat nyt maailmaa diktatuurilla.

Äänestä

Tämä on vain yksi esimerkki, miten ihmiset elää Matrix maailmassa, johon heidät on kytketty valtavalhemedialla ja rikollisen korruptioeliitin/Vapaamuurarien levittämillä valheilla.

Äänestä

Kennedyjen murhia, 11.09.2001 päivän terrori-iskuja Usaan ja maailman laajuista Koronapandemiaa yhdistää yksi tekijä vahvasti.

Kun kerrot valheen tarpeeksi suurena ja toistat sitä jatkuvasti, ihmiset alkavat lopulta uskoa siihen.

Valhe voidaan pitää yllä vain niin kauan kuin valtio pystyy suojelemaan ihmisiä valheen poliittisista, taloudellisista ja/tai sotilaallisista seurauksista.

Näin ollen on elintärkeää, että valtio käyttää kaikkia vallassaan olevia keinoja erimielisten tukahduttamiseen, sillä totuus on valheen vihollinen, ja näin ollen totuus on valtion suurin vihollinen.

Ja vaikka valtio jostain ihmeen kumman syystä joskus tunnustaisikin valehdelleensa, ei ihmiset silti muuttaisi uskomustaan valheeseen.

Ihmisen perusluonteeseen kuuluu "erehtymättömyys", tapa puolustaa omia valintoja, väärä valinta ja huijatuksi tuleminen koetaan nöyryyttäväksi heikkoudeksi, eikä kukaan halua tunnustaa olleensa väärässä.

Äänestä

Tärkeimmät ja paljastavimmat dokumentit tuhottiin jo heti samana vuonna.

Äänestä

Trump siirsi "arkaluontoisten" Kennedy-asiakirjojen julkistamista – yli 2 800 asiakirjaa julki
Jukistamisen viivytyksen taustalla ovat keskustiedustelupalvelu CIA ja liittovaltion poliisi FBI.

Äänestä

Trumpetin piti paljastaa salaiset asiakirjat jo viime presidenttikaudellaan.

Äänestä
  • No miksei Joe "Kakkahousuu" Bidee paljastanut niitä? Joen aika taisi kulua korruptionsa peittelemiseen...

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    No miksei Joe "Kakkahousuu" Bidee paljastanut niitä? Joen aika taisi kulua korruptionsa peittelemiseen...

    Niin piti, mutta mädättäjät sai ylipuhuttua trumpin. Nyt on vähän eri meininki, ellet ole huomannut...

    Äänestä

Mistä minä tiedän, kysy idoliltas.

Tietääkseni se ei edes luvannut paljastaa mitään.

Äänestä

Joseph paljastelee vain pikkutytöille.

Äänestä

Jotenkin absurdilta tuntuu kirjata asioita joihinkin salaisiin asiakirjoihin, jos ne ylipäätänsä halutaan salassa pitää ja toisaalta asiakirjoja voidaan muutella jälkikäteen suotuisemmiksi tilanteen niin vaatiessa etenkin jos tutkimukset suorittaa sama taho joka on tapahtumiin syyllinen voi tutkimuksen pöytäkirjat olla alkujaankin puutteelliset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 105 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jännääjä kirjoitti:

Tänään julkaistaan USA:ssa salaisia asiakirjoja koskien JFK:n salamurhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu