Uskoni horjuu

Vaikea enää uskoa Jumalaan. Asiat näyttää menevän jatkuvasti väärään suuntaan, vastenmielisemmiksi.

Olen rukoillut 10v ajan enkä pärjää ilman Jeesusta. Sitten sairaatuin skitsofreniaan mutta ajattelin että Jumala minut siitä parantaa.

Välillä elämässäni tuntuu olevan asioita, jotka tapahtuu ilman taivaan isän läsnäoloa ja rakkautta. Sydämmettömiä juttuja.

Myönnån että olen kironnut jopa taivaanisää vihassani. Mutta aina pyytänyt anteeksi jälkeenpäin.

Vieläkö hän meidät pelastaisi?
991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Esim skotsofrenianyhteydessä joudun olemaan tekemisissä kasvottomien hoitajien kanssa joille joudun pakolla kertomaan ja jakamaan elämäni asioita ja kuulumisia samalla kun yhteyden oikeisiin ihmissuhteisiin katkeaa / katkaistaan. Se on inhottavaa ja vastenmielistä.

Äänestä
  • Kaltaisten seura vaatii kaltaisiaan ympärilleen.

    Äänestä

Kun olet terve, et enää usko olemattomiin.

Äänestä
  • Minusta tuommoinen puhe loukkaa minun uskonrauhaani.

    Äänestä

Itse uskon jumalaan sairastuttuani häiriötilaan jo noin 20, nyt olen 58 vuotta. Minulla on ollut toinenkin häiriö ja epileptinen persoonallisuuden kuva, ja ne ovat parantuneet pois. Häiriöistä olen parantunut, mutta syön lääkettä epilepsiaan ja pysyäkseni tasapainoisena vieläkin. Minun häiriöni johtuivat epilepsiasta. Skitsofreenikoilla aivojen hippocontus-osassa on valkuaisaineiden erilaisia heittoja tieteellisesti todistettu. Lääkkeet pitävät sekä aivosi että sinut ilman harhoja. Ne auttavat jokapäiväisissä elämän tilanteissa. Sairauskin voi olla jumalan suunnittelemaa ja sallimaa. Minä rukoilen ja kerron elämästäni jumalalle kaiken. Käytän myös terapiaa, joka auttaa minua, vaikka en olekaan mieleltäni sairas. Voit hyvin hyväksyä ensin sairautesi ja sitten miettiä, miten tekisit elämästäsi parhaan mahdollisen. Hyvinvointisi vaatii sinua hyväksymään sairautesi. Silloin voit kiittää jumalaa.

Äänestä

Olet oikealla tiellä sillä jumalaa ei ole kuin ylivilkkaassa mielikuvituksessa.
Vapahtaja olet sinä.

Äänestä
  • Ei itse voi vapahtaja olla itselle,ei voi itseänäsä pelastaa,se on oltava ulkopuolinen.

    Äänestä

Heittäydy kuin pieni lapsi isän syliin ja sano: En jaksa enää. Pidä sinä minusta huolta ja vie minut perille. Tahdon luottaa sinuun koko sydämestäni.

Jumala voi pitää sinusta huolta kun itse et enää jaksa. Siunausta sinulle!

Äänestä

Room. 4:3 mitä Raamattu sanoo?
"Aabraham uskoi Jumalaa,
ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
1Moos. 15:6 Abram uskoi Herraan,
ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
Jes 35:8-10 Ja siellä on oleva valtatie,
ja sen nimi on "pyhä tie":
sitä ei kulje saastainen;
se on heitä itseänsä varten.
Joka sitä tietä kulkee,
ei eksy - eivät hullutkaan. (= ei Jeesus tiellä eksy hullutkaan.)
Ei ole siellä leijonaa,
ei nouse sinne raateleva peto;
ei sellaista siellä tavata:
lunastetut sitä kulkevat.
Niin Herran vapahdetut palajavat
ja tulevat Siioniin riemuiten,
päänsä päällä iankaikkinen ilo.
Riemu ja ilo saavuttavat heidät,
mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkirevittyhuolestunut kirjoitti:

Vaikea enää uskoa Jumalaan. Asiat näyttää menevän jatkuvasti väärään suuntaan, vastenmielisemmiksi.

Olen rukoillut 10v ajan enkä pärjää ilman Jeesusta. Sitten sairaatuin skitsofreniaan mutta ajattelin että Jumala minut siitä parantaa.

Välillä elämässäni tuntuu olevan asioita, jotka tapahtuu ilman taivaan isän läsnäoloa ja rakkautta. Sydämmettömiä juttuja.

Myönnån että olen kironnut jopa taivaanisää vihassani. Mutta aina pyytänyt anteeksi jälkeenpäin.

Vieläkö hän meidät pelastaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu