Älä hae Vimpeliin kunnanjohtajaksi

Selvittäkää

Täällä on pitkä ja synkkä lista poispotkittuja kunnanjohtajia.

69

1851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hankalapaikka

      Ei kannata hakea, paitsi jos on masokistin vikaa!

      • helpolla_eteenpain

        Mikä ettei, jos vain kuuntelee, mitä "pomot" sanoo ja ei esitä osaavaa (vaikka olisikin), saa aika hyvän palkan helpolla. Perusohje: kun ei tee mitään eikä sano mitään, voi päästä pitkälle taas seuraavaan hommaan.


      • nimikkeidenmukaan

        Siellä taisi olla hakijana yksi proviisori eli apteekkari (jos on saanut oikeudet). Ajattelee varmaan menneitä aikoja, kun kunnissa ei ollut johtajavirkaa. Sillloin kylän kerma oli: pappi, apteekkari, nimismies ja ehkä pari kansakoulun opea


    • latergiasynoplus

      Tuota noin-ketäänhän EI ole potkittu pois vaan ovat hakeneet oman menestyksen takia eteenpäin urallaan mikä on aivan normaalia toimintaa jos haluaa edetä urallaan.
      Vai- miten olisi omalla kohdallasi?

      • täälläpotkittiinpäähän

        Aivan kuten edellinen lappajärveläinen kunnanjohtaja.


      • luulluttoisin

        eikö vimpelin kunnanjohtajuus ookkaan uran huippu.


    • poispoisbois

      Sebbo tulee oletko valmis.Ilmola kiittää ja kuittaa

    • autoilevajohtaja

      Pirtukoski on tosiaan laittanu hakupaperit.Voi ottakaa nyt seppo meiltä pois vaivoistamme.Lypsyllekkin voi joskus ehtiä jottei rengin tarvi uupua utareiden viereen,

    • Saasnährämitätulee

      Yhdeksän rohkeaa on kuulemma hakenut!

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Katselin läpi ehdokkaiden CV-tietoja täytyy sanoa taso on heikko, tulossa jos kuka vaan valitaan tilanne tulee olemaan hyvin huono kunnanjohtamisen kannalta. Empä ihmettele kukaan ei todellinen pystyvä halua tulla edes pätkätyöläiseksi kokeilemaan onnea. Joku mainitsi täällä ei kukaan viihdy se täysin totta parin vuoden välein organisaattori vaihtuu . Olisko kuitenkin ollut parempi jos jollain olisi ollut omasta pitäjästä rohkeutta hypätä kurasaappaisiin, jolloin haukut jäisi kotinurkille.

      • mäystin

        No olipas NS: pakokaasupäästö tavikselta.
        Fiksu olis kirjoittanut asiaa eikä perättömiä.


      • Uimakandi_evp

        Kerro ny ihmeessä mistä niitä CV-tietoja saat ja kävit kahtomassa. Julkisuuteen ei taideta antaa muuta kun nimi ja koulutus.
        Vimpeläiset tietää Vimpelin kunnanpäättäjien tavan hoitaa asioita. Helepompaa olla kuntapäättäjä tai rivikuntalainen kuin kunnanjohtaja. Mitä sitä omien kanssa tietentahtoen tappelemaan ja mainettaan enempiä pilaamaan? Kyse ei ole rohkeudesta vaan pienestä piiristä ja syyseuraus-suhteesta.


    • haloovimpeliläinen

      Kiitos maisteri hyvistä analyyseistä näin se menee

    • Rerseenpeikä

      No kun katsoo Vimpelin kunnanhallituksen ja valtuuston kokoonpanoa, etenkin puheenjohtajistoa.... Niin enpä yhtää ihmettele. Niin se metsä vastas, kuinka sinne huutelee.

    • Huomasin jo pikkupoikana, kun erään suurehkon kotimaisen kaupungin katuja kesäkuumalla tallasin, että minä haluan isona tulla pikkukunnan johtajaksi.

      Tasavallallamme on hallitus ja sen yläpuolella oli silloin Kekkonen. Kunnissa mitään Kekkosta ei olisi vaan olisin itse oman kuntani kekkonen. Tietenkään minulla ei olisi valtuuksia uudelleenjärjestää kunnallisvaaleja jos niiden lopputulos ei toimivaa valtuustoa aikaansaisikaan, mutta silti. Olisin käytännössä oman kuntani pääministeriksi valittu virkamies, jolla olisi virkavastuu, mutta erittäin hyvät mahdollisuudet vältellä sitä.

      Onneksi Suomessa riittää mitättömän kokoisia kuntia jokaiselle kekkoseksi pyrkivälle.

    • vinninkepulainen

      Uskon kyllä tuleva kuntajohtaja ei tule pitkään viihtymään täällä liittyy varmasti siihen poispotkittujen kerhoon. Täällä niitä on riittänyt jo todella useita eli jatkoa seuraa. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä ei pidä hakeutua siihen seuraan. Lista on synkkä

    • lyökkösenkommari

      katos kepulainen olisko vinnin kepulainen itse halukas itse en usko koulutus tausta kansakoulu ei tuu mittään

    • joskusminäkinsiellä

      Älä ainakaan hae, jos et ole syntyjäsi vimpeliläinen tai jos et pelaa pesäpalloa. Sisäänpäin kääntynyt kunta, minne ei vieraspaikkakuntalaiset ole tervetulleita.

      • tutkijateppo

        Kerroppa kuinka moni kunnanjohtaja on ollut nimenomaan vimpeliläinen/pesäpalloilija?
        Huuhaata provoilet!


    • toinen_vinninpiirinkepu

      Vinninvävy jos vielä kepulainen sopisi hyvin kunnanjohtajaksi lyökkösen kommunisti kirjoittaa paskaa

    • sääskenmaajussi

      Ei helvetti Vinninvävystä kuntajohtajaa kepuista saatu jo tarpeeksi tämä toinenkin "maahanmuuttaja" vävy itte kirjoitat paskaa

    • soinistavaan

      Keitä nämä pakolaisvävyt ovat ja mistä onko sitä tietoa ja missä tämä vinni on

    • näinsevaao

      Nuo yhdeksän hakijaa ovat vääristä pitäjistä, nyt ootellaan tuleeko hakijoita valitsijoille mieleisistä pitäjistä. Mikäli tulee niin kelpaa epäpäteväkin henkilö,kuten täällä on nähty muissakin valinnoissa.

    • maisteri_tietää

      Olipa MAISTERI lukenut hyvin CV- hakijoiden kun tiesi koko lössi epäpäteviä ja nyt haetaan lisää jatkoilla hakijoita

    • rampakalta

      Olen muuten täysin samoilla ajatuksilla maisterilla viime käden tiedot paras antaa maisterin tehdä valinta

    • kepunvaltuutettu

      rampakka kirjoittaa nämä hakijat oli matkassa maisteri oli kyllä cv-tutkinut

    • Läskiksmeni

      Alajärveläiset vittuilee, laittoivat oman ehdokkaan kisaan, ei, ei, ei ja ei......

    • HOISKOLAINENAARETTI

      Odotamme maisterin tietoja asiasta

    • hallaperältäkepu

      On hyvä että meillä on maisteri joka tietää asioista ja tiedottaa:kiitos

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Minua on pyydetty antamaan lausunto näistä tulevista kunnanjohtaja hakijoista KUKA ON PÄTEVIN HAKIJA TULEVAAN TEHTÄVÄÄN. Hakijoitten CV-TARKASTELUN pohjalle vetää pätevin ja sopivin joka ottaa haasteen vastaan ja pystyisi jotenkin saamaan Vimpelinkunnan hyvälle kasvupohjalle vaikka haastetta tulee olemaan tasetta ajatellen. No sanompa sitten kuka tullaan valitsemaan parhain henkilö on KÄRKKÄINEN jolla on pystyvimmät tiedot taidot näistä hakijoista, tämä toinen JÄMSEN hänellä on liian monta paikkaa ollut samoissa tehtävissä tavallaan voidaan sanoa HEITTOKEPPI joka on tietty huono meriitti, eli KÄRKKÄINEN on tuleva KUNNANJOHTAJA VIMPELIIN ja toiseksi hänellä on se oikea suuntainen maisteri koulutus joilla taas muilla hakijoilla ei ole insinööristä puhumattakaan.. Sitten palatakseni vielä terveysasema keskusteluun josta paljon erinäköisia keskusteluja saatu aikaseksi, ALAJÄRVEN TERVEYSKESKUS tulee olemaan se VIMPELIN PÄÄTERVEYSASEMA josta niin monesti ennenkin kirjoittanut joten
      tämä tällä erään kumoan muut turhat huhutiedot.

      • ethetsittepysty

        --Minua on pyydetty antamaan lausunto --
        Selvääkin selvempi itsekeksimä vale.
        Vai kykenetkö todistamaan?


    • opintieltä

      Hyvä maisteri kiitos koirat alkaa haukkumaan

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Totta koirat alkaa räksyttämään kuolat valuen kun ei ole muuta sanomista, onneksi
      nyt saadaan kuntajohtajaksi näistä paras ehdokas hyvä niin. Mitä olen pitkään aikaa seurannu
      TULEVA KUNNANJOHTAJA KÄRKKÄINEN on ehdottomasti pystyvin tietämykseltään ja erittäin hyvä henkilönä pärjäämään kaikkien ihmisten kanssa jota täällä todella tarvitaan.
      En mitenkään ole naisjohtajaa pois sulkeva, mutta täällä on niin vahvat ennakkokäsitykset vallalla nainen ei tule pärjäämään alkaa välitön vyörytys muiden taholta omien tavoitteiden saavuttamiseksi, näin tässä kävi edelliselle. Toivotaan tulevan johtajan ottaessa kuntalouden halttuun, täällä on joitain ei montakaan jotka heti alkaa suunnittelemaan omia kiekuroitaan
      olisko parasta nyt kuitenkin pitää mölyt mahassa ja antaa uuden johtajan viedä kuntaa hänen näkemysten mukaan.

      • Doctore

        Höpö höpö kenenkäänhakijan CV tietoja et ole päässyt lukemaan Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa Täällä on fiksujakin ihmisiä saitilla


      • vanhapaska
        Doctore kirjoitti:

        Höpö höpö kenenkäänhakijan CV tietoja et ole päässyt lukemaan Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa Täällä on fiksujakin ihmisiä saitilla

        Olet paskavanhaäijänkäppyrä olet vitun tyhmä paska


      • täysurpo_apina
        vanhapaska kirjoitti:

        Olet paskavanhaäijänkäppyrä olet vitun tyhmä paska

        Minäkin sanon todella urpo tämä doctore pitsä vielä olla b-talo voimissaan hänelle olisi paikka siellä


    • maisterin_oppilas

      maisteri laittoi porukan hiljaiseksi ei pärjättäs ilman maisteria

    • väärinmeni

      No niin maisteri-nyt laajennetaan skaalaa:
      kerro kuka on tuleva Alajärven hallintojohtaja!
      Veikkaan ettet uskalla avautua.

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. En haluaisi mitenkään ketään suosia Alajärven hallintojohtajan virkaan hakijoiden suhteen, olen hyvin perillä näistä tulevista ehdokkaista heidän taustoista sekä CV tiedoista.
      Täytyy sanoa parhaimmat teot ja näytöt on mies hakijalla joten se siinä, mutta jos halutaan tasapuolisuuden nimissä valita nainen onhan se vaihtoehto sekin, mutta hallinto johtajan virka vaatii eritason koulutusta kuin kasvatustieteen maisterin tutkinto joten valinta tulee olemaan hyvin selvä jos kokemuksen ja koulutuksen mukaan valinta suoritetaan. Koskaan ei pidä sukupuolen perusteella tai kiintiön mukaan valintaa suorittaa näinkin tärkeään tehtävään, vaan kyllä puoltavana tekijänä pitää olla kokemus sekä siihen soveltuva koulutus, joka nyt sattuu olemaan tällä mies ehdokkaalla muiden kohdalla on tässä kohdassa on puutostila.

    • tircort

      Eipä ole maisteri mikään pynttärin virveli kun ei osaa arvella edes talousjohtajan parhaasta ehdokkaasta (tietämättömyyttään).
      Näihä se on tietty jo kauanaikaa jotta pelkkää provoilua vaan yrittää mutta liika on aina liikaa ja totuus /maine?? on mennyttä.

    • alajärvenvaltuutettu

      Olen samaa mieltä maisterin kanssa kasvatustieteen maisteri on kuin merkonomi tähän virkaan mitä itsekin olen katsellu ehdokkaat se mies ehokas on paras, seuraan kyllä maisterin ajatuksia uskon tähänkin valintaan maisterin ajatukset oikeita. Nyt ei auta kotikenttäetu.Katsotaan sitten

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Olin lomalla ja tuli paljon yksityis pyyntöjä kommentoida tositieto asioita Vimpelin kunnanjohtajan loppusuora valinnoissa olevista ehdokkaista kuka olisi se joka nostaisi Vimpelin huonosta taloustilanteesta kuiville jaloille. Aikaisemmin kyllä sanoin vahvasti ja eipä ole ajatus muuttunut mitenkään ehdokkaiden kannalta paras on KAUPPATIETEIDEN MAISTERI TIMO KÄRKKÄINEN mitä tulee tämän insinöörin tietojen katsomiseen ei mitenkään vakuuta hänen taidot, ja toisaalta mihinkään Seinäjoen maakuntaan kuuluvana ei missään kunnassa ole insinöörin taidoilla olevaa kunnanjohtajaa se siitä sitten, sitä riskiä ei nyt kannata hyödyttää. Samoin pakko sanoa myös tämän naishakijan suhteen ekonomi taustaisen henkilön sukupuoli lähtöisesti ajatellen kokemusta siihen on liian paljon entisestä naispuolisesta johtajasta joten valinta ei kohdistu häneen millään mittarilla. Lopuksi vielä tuleva Vimpelin kunnajohtaja on TIMO KÄRKKÄINEN, eikä hänen valintansa ole mitenkää huono tähän tilanteeseen ja minun valintaan vaikuttaa hänen hyvät henkilökohtaiset kyvyt pärjätä muidenkin ihmisten kanssa joista on hyvät meriitit, täällä viimeiset kolme valintaa mitkä valittu on olleet todella surkeat lähtökohdat pärjätä. SUMMANA SANOISIN VALINTA ON HELPPO SUORITTAA NÄILLÄ MENNÄÄN

    • patruunantieltä

      Tää oli paras mitä pitkään aikaan

    • RattiMäkelä

      Eikös Ilmolan kunnanjohtaja Sebbo Ratti Pirtukoski hakenutkaan paikkaa.
      Käsittääkseni sillä on naisystävä Vimpelissä ja maitotila Perhossa jota äitimuorinsa hoitelee.Olis saanu kaks kärpästä yhellä iskulla Sebbopoika meinaan.

    • RÄTTIJUSTUS

      EI KAI MERKONOMI PAPEREILLA HAETA TÄHÄN VIRKAAN

    • s_market_kassa

      Totta merkonomi on hyvä kaupankassalle ei muuhun

    • patruunantieltä

      Joo merkonomi sopii hyvin vaikka burkeripaikkaan myyyjäksi toden totta ei muuhun

    • KOPSARI_HOISKOSTA

      Tervehdys. Olin lomalla ja tuli paljon yksityis pyyntöjä kommentoida tositieto asioita Vimpelin kunnanjohtajan loppusuora valinnoissa olevista ehdokkaista kuka olisi se joka nostaisi Vimpelin huonosta taloustilanteesta kuiville jaloille. Aikaisemmin kyllä sanoin vahvasti ja eipä ole ajatus muuttunut mitenkään ehdokkaiden kannalta paras on KAUPPATIETEIDEN MAISTERI TIMO KÄRKKÄINEN mitä tulee tämän insinöörin tietojen katsomiseen ei mitenkään vakuuta hänen taidot, ja toisaalta mihinkään Seinäjoen maakuntaan kuuluvana ei missään kunnassa ole insinöörin taidoilla olevaa kunnanjohtajaa se siitä sitten, sitä riskiä ei nyt kannata hyödyttää. Samoin pakko sanoa myös tämän naishakijan suhteen ekonomi taustaisen henkilön sukupuoli lähtöisesti ajatellen kokemusta siihen on liian paljon entisestä naispuolisesta johtajasta joten valinta ei kohdistu häneen millään mittarilla. Lopuksi vielä tuleva Vimpelin kunnanjohtaja on TIMO KÄRKKÄINEN, eikä hänen valintansa ole mitenkää huono tähän tilanteeseen ja minun valintaan vaikuttaa hänen hyvät henkilökohtaiset kyvyt pärjätä muidenkin ihmisten kanssa joista on hyvät meriitit, täällä viimeiset kolme valintaa mitkä valittu on olleet todella surkeat lähtökohdat pärjätä. SUMMANA SANOISIN VALINTA ON HELPPO SUORITTAA NÄILLÄ MENNÄÄN

    • KOPSARI_HOISKOSTA

      vielä lisänä tämä oli TUOHIPERÄNMAISTERIN KIRJOITUS EI MINUN

    • työllinen

      Sivusta seuraaja.Vimpeli on tosi sairas puikkopallopitäjä.Luuloovat että pesäpallo on urheilua,eihän sitä pelata kuin suurimmaksiosaksi pohjanmaalla.Se joka ei pelaa pesäpalloa syrjäytyy ja kaverit kiusaa,Nyt niitä kiusattuja kulkee humme - ja viinahöyryissä pitkin kylää.
      Vimpeli kuolee pallo kädessä.
      Viereiset kunnat tarjoaa muutakin kuin pallopelejä.On ,golf,paini,judo,ammunta ,yu on jokkisrataa
      ja hevosille hiittirataa jne,jne.
      Vimpelissä tenavat ajaa liikuntahallin ja saarikentän väliä.,aika kapea-alaista touhua.
      Kunnanjohtajan varmaan pitää sitoutua pallopelihin ei muuten tuu valituksi.

    • Mitänuoriintulee

      Vai on monipuolista harrastushommaa naapurikunnissa, aika paljon luen eri maakuntien lehtiä niin täytyy kyllä tunnustaa että järviseudulta jos juttua urheilusivuilla on niin tahtoopa vaan yleensä olla Vimpeliläisistä...

      Lappajärvi myös ollut hyvin esillä, kiitos sen painijatytön.

      Sekin ihmetyttää kun esimerkiksi Alajärvellä pitäis olla järvien ympäryksen nuorekkain väestö mutta niimpä vain on kela-kulut ihan omassa luokassaan joten keskittykäähän vaan arvioimaan ja luokittelemaan oman raittinne väkeä.

      • täälläkin_ristiturp

        No mutta veikko, eikös sinun sytumäkunnassasi ole ne kela-kulut aivan omassa luokassaan. Mitenkähän pienet ne olisivat täällä Vimpelissä, jos olisimme tehneet vaikka kuntaliitoksen Lappajärven tai Lehtimäen kanssa.


      • nurmoosta_oikeapainija

        Onko sama harrastaja naispainija Lappajärvellä oikeen vellihousu naama surkeena kyllä lentäs ketoon kuhan näyttäsin oikeen nelsonotheen


    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Kohta saamme virallisen tiedon KUNNANJOHTAJAN NIMITYKSESTÄ näitä on käsitelty CV-TIETOJEN POHJILTA joista yksimielisiä puheenvuoroja joiden pohjalta annetaan viralliset suositukset päättäjille, jotka ovat hyvin saman suuntaisia mitä itsekin CV- pohjalle olen tullut mulla tietty on henkilökohtaisia tuttavuuksia monenkin kanssa näiden pohjalta on helppo asettua tämän taakse hänen henkilökohtaisten omanaisuuksien vuoksi ei kunta johtaminen ole yksittäisasian tahoinen vaan siihen riippuu ihmisen kohtaaminen muiden ihmisten kanssa pärjääminen ja silloin näkemykseni on vakaasti KAUPPATIETEIDEN MAISTERI TIMO KÄRKKÄINEN se täytyy vielä uudelleen mainita, hänen taidot on CV-PARHAAT sekä monista eri tehtävistä yhteiskuntatasolla kokemuspohjaiset, jotka muilta noviiseilta puuttuvat. Oli vielä otettava kantaa vääriä huhuja trollien taholta oli monissa portaaleissa

    • patruunantieltä

      On tämä maisteri kyllä tietohenkilö

    • patruunantieltä

      Lisänä vakuuttavat asiat

    • VINNINKEPU

      Kohta saamme maisterin valitseman kunnanjohtajan. KANNATAN

    • Jrdzmllnvybcssylöojbcf

      Ei kyllä houkutellut hyviä hakijoita Vimpelin kunnanjohtajan paikka. Valitettavasti. Joudumme nyt pakolla valitsemaan jonkun tehtävään.

    • kepulainen_vinnistä

      Totta maisterihan kertoi kuka valitaan muuten olen samalla kannalla

    • Eipäollutihmeellisiä

      Surkeista hakijoista pitää valita se vähiten surkea. Tää meidän kyläpahanen ei ole vaan vetovoimainen🙁 Tänne ei halukkaita ole, enkä ihmettele asiaa. Jotain pitäis tehdä, mutta kunnan kukkaro on tyhjä, niin mitään ei investoida. Mutta valitaan edes joku virkaan, niin saapa hän sitten sammuttaa, kuolevan kylän viimeiset valot.

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Monet ottaneet yksityisesti yhteyttä Kunnanjohtajan valinta prosessiin missä ollaan menossa, tilanne nyt valinta on tehty ,Tuleva VIMPELIN KUNNANJOHTAJA ON TIMO KÄRKKÄINEN joten turhat kirjoitukset muiden puolesta on täysin turhia nimityksen julkaisua vailla vailla oleva nimitys. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • TUOHIPERÄNMAISTERI

      Tervehdys. Äsken soitti yksi valtuutettu koskien nyt vellovaan kunnanjohtaja valintaan jopa on aktiivisesti eräitten taholta annettu ymmärtää kuka tähän vaativaan johtaja paikkaan olisi sopiva henkilö, tälläinen toiminta on edesvastuutonta toimintaa, kyllä valinta joka kyllä jo päätetty priteerit kohdistuu oikeaan henkilöön tästä on turha enään mitään trollia saada aikaiseksi vihanlietsontaa joitain vastaan. Annetaan uudelle johtajalle nyt täysi rauha hoitaa tulevia todella haastavia asioita, tulossa on soteasiat maakunta vaalit nyt ei vanhoja juttuja enään varaa nostella käsiteltävksi, ettei vaan toistu tämä mikä koski edellisiä kunnajohtajia olisivat vaan parivuoden pestin kestäviä ja sitten lähtö hermolomalle kun huomasivat ettei mitkään hyvät asiat edenneet. Tulossa on suuret muutokset jotka vaikuttavat koko kunta kentään, näistä voidaan tehdä uudet juttusarjat kuhan kiireiltäni ehdin leipätyönohessa.
      Saamme todella hyvän kuntajohtajan jolla vankka kokemus monista kuntakenttään sopivista tehtävistä mitä tämä kunta tarvitsee kääntääkseen kunnan positiiviselle uralle, aikasemmin olen tuonut nimen jääköön se nyt sanomatta. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • valtuutettu_kokoomus

      Maisteri uskon että olet nainen siitä syystä kummia värinöitä se tuottaa joillekkin rollata totuutta jatka

    • OPINTIELTÄ

      Odotamme maisterin kirjoitusta uudelle hänen valitsemalleen KUNNANJOHTAJALLE

    • Tietovuoto

      Nyt olisi tämän "maisterin" vain ymmärrettävä lopettaa nämä juttunsa, ettei tulisi mitään ongelmia.

    • patruunantieltä

      On tämä maisteri viisas mies täytyy sanoa ihan magiaa oli hänen tietonsa ei voi uskoa todeksi kun lueskelin hänen kirjoituksiaan tietovuodolle sanosin täällä voi kuka tahansa kirjoittaa joten se siitä mene paskalle jos ruikuttaa

    • Tietovuoto

      Vai magiaa hänen tietonsa , mistähän saanut . Arvatkaapas ?????

    • securefast

      Maisteri= vasikka joka kertoo tietoja joita ei ole tarkoitettu julkisuuteen ennen aikojaan.
      Selvitetäänpä asiaa.....
      Kuka on SE joka vuotaa?

    • puuoskari

      Kuule sokurivastus maisterilla ei ole mitään kontaktia valtuuston jäseniin,ainut mikä vuotaa on sen pyöränrengas jolla maisteri sutaa eestakasi pitkin kylää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe