Voisiko joku selventää?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Ei sinulle tollolle kannata mitään selittää tai selventää, ethän sinä kuitenkaan ymmärtäisi.
Vastailetko aina maanmiehillesi tuolla tavoin netissä ? Johtuuko tuo ihmisvihasta,arvomaailman puuttumisesta vai asennevammasta ?
En ole pietarilainen trolli, vaan asun Suomessa ja vastailen heille
Eli häiriintynyt vihervassari? Huonolta näyttää tulevaisuutesi!
Tuskin vastaaja on ryssä, joten hän ei vastannut maamiehelleen.
Venäläisen valloittajan paras yhteistyötoveri on maanpuolustahdoton ja -taidoton suvakki, koska pelkällä paskapuheella ja loisimalla toisten verovaroilla alkoholijuomia ryypäten ei valtioita puolusteta.
Miksi teillä suvakeilla on nykyisin tapana leimata kaikki kanssanne eri mieltä olevat venäläisiksi trolleiksi, vaikka oma aatteenne on suoraa jatkumoa neuvostokommunismille?
En suvaitse venäläisiä eli en ole suvakki ja muslimeille ei ole toistaiseksi tullut tilaisuutta uhrata ylipäätään ajatuksia, mutta vastaan silti:
Koska sinä ja mm. tämän ketjun aloittaja olette Venäjä -trolleja.
Miksi yritätte niin vimmaisesti kieltää asian?
Hyvä kysymys.Samoin heillä on tapana nimitellä maahanmuuttokriittisiä natseiksi vaikka koko homeinen vihreys perustettiin natsisimin raunioille.Mutta eiväthän nuo pikku tyhjäpäät tunne historiaa ja tulevaisuutta taas eivät ole näkemässä kun kannattamansa asiat toteutuvat.
Kato, onhan niistä esimerkiksi...tuota..ääh...niin tuota.... on niistä. Säähän oot natsi ja rasisti
Miksi ajatella asiaa hyötynäkökulmasta. Annetaan turvaa sotaa ja sortoa pakeneville ihmisille. Se on varmasti se tarkoitus.
Onko ruotsissa sota?
Entä Venäjällä?
100 000 Suomeen tunkeutunutta venäläistä ja määrä senkun kasvaa.
Entäs Syyriassa? Eikö se loppunut jo ja jälleenrakentajia tarvitaan kovasti.
Niin,ISIS on lyöty ! Miksei näkynyt ilontanssia kuten Turun puukotusten jälkeen ? Miksi pojat eivät lähde kotiin ? Hei...ei kai nämä äijät vaan ole sitä väärää puolta ?
Kuten arvata pystyi ei suvakit kyenneet listaamaan yhtäkään hyödyllistä asiaa. Mitäs suvakki tähän?
Emme suvaitse venäläisiä !
Ketkä te ? Tehän olette rasisteja sitten ,teistä oikein hyökyy viha ja vihapuhe tiettyä kansanryhmää kohtaan ! Ettekö TE tiedä ettei sellainen ole sallittua ?
"Kuten arvata pystyi ei suvakit kyenneet listaamaan yhtäkään hyödyllistä asiaa. Mitäs suvakki tähän?"
No eihän suvakki siihenkään mitään.
Me suomalaiset tietenkin.
Miksi kyselet tyhmiä, trolli?
Me suomalaiset tietenkin.
Miksi kyselet tyhmiä, trolli?
Ei Suomessa edes voi olla mitään "venäläistä kansaryhmää" pysyvällä statuksella, mutta jos on niin jo on aika kiireen vilkaan lähteä pois Suomesta.
No musulmaanit on olleet täällä 2 vuotta ja hekin ovat kansanryhmä vaikka vasta anovat turvapaikaa ja yrittävät hiki otsalla muistaa nimensä.Heistä ei pahaa sanaa saa sanoa niin oletan ettei kaksoiskansalaisuuden saaneista töissäkäyvistä venäläisistäkään.
Muslimit eivät jo lähtökohtaisesti ole tulleet tähän maahan pysyvästi vaan pakolaisina.
Siinä on hirmuinen ero sille joka tulee rauhallisesta maasta lähtökohtaisesti jäämään.
Ei mikään maa voi eikä saa elättää tai luottaa sellaisiin joita ei syntymämaassaan tunnusteta uuden maan kansalaisiksi.
Suomessa ei siis voi eikä saisi olla olemassakaan mitään "venäläistä" kansanryhmää tai jos on, niin on syytä miettiä uudestaan miksi tänne on tullut ja meinaako jäädä.
Saattaahan nuo minkinrehuna mennä jätemyllyn läpi vedettynä ja raksuiksi puristettuna. Tosin tiedä sitten kelpaako sellainen huumeilla marinoitu hörhö edes minkille.
Voi olla suvakki aika pilaantunutta lihaa. Mitäs suvakki tähän?
Mitä hyötyä Venäjästä tai venäläisistä on koskaan ollut Suomelle?
Mitäs ryssä -trolli tähän?
Nyt oli kyllä niin jäätävä aloitus että nauran kippurassa varmaan huomenakin :DDD Eipä taida tulla vastaukseksi kuin kettuilua meinaan mahtaa olla vastaukset vähissä ;)
Tarviiko niistä olla mitään hyötyä kun suurin osa kuitenkin palaa maahansa?
Mitä hyötyä on 100 000 venäläisestä Suomessa? Heistä yksikään ei palaa vahingossakaan Venäjälle.
Miten niin palaa maahansa ? Eihän ne muslimit mitään palaa kun odottelevat muijiaan ja kersojaan myös tänne ja siinä jo määrä ainakin tuplaantuu kun he saapuvat .Eihän nämä lähde edes vaikka 2500 € roikotetaan porkkanana että saataisiin ulos maasta.
Tottakai reilusti yli puolet joutuvat palaamaan kun eivät saa pysyvää oleskelulupaa Suomessa.
Näin tulee Migrin mukaan käymään yli puolelle muslimipakolaisista.
Minä kysyn miksi samaa sääntöä ei sovelleta venäläisiin jotka tulivat 1980 -luvulta lähtien Suomeen kaiken maailman ihmesyiden varjolla maasta jossa ei ollut mitään sotaa?
No eihän ne vaan siltikään lähde.Laittomasti jäävät maahan ja myönteisen päätöksen saaneet majoittaa nurkkiinsa.Justiinhan se päätettiin että laittomille aletaan maksaa toimeentulotukea.
Kaikki tänne tulevat myös jäävät joko laillisesti tai laittomasti ja jos poliisi yhden laittoman yrittää taluttaa koneeseen niin suvakit vyöryy paikalle palautusta estämään.
Totta.Kannattaisi tosiaan ottaa ne rajatarkastukset käyttöön ja katsoa millaista jihadistia tänne päästetään koska pois niitä ei ikinä saada.Ikuisessa täysihoidossa.
Niin, miksi venäläiset jotka tulivat 1980 -luvulta lähtien Suomeen kaiken maailman ihmesyiden varjolla maasta jossa ei ollut mitään sotaa, eivät lähde takaisin Venäjälle?
Venäjällähän pitäisi mennä oman ilmoituksensa mukaan nykyään niin kovaa.
Miksi siis?
Suomeen ei pitäisi päästää ainuttakaa venäläistä maasta jossa ei ole mitään sotaa. Ja silti niitä tulee joka vuosi lisää.
Miksi tulee?
Muslimipakolaiset eivät lähde koska Suomi ei liikoja kysele menneisyydestä ja valehtelujen paljastuttuakin täysihoito vaan jatkuu.Ja onhan heillä sitten se tehtäväkin jota ovat tulleet suorittamaan ja ennen ei parane lähteä kuin Suurmoskeija komeilee keskellä Helsinkiä,suomalaiset on alistettu Sharia-lain alle ja yksi pieni pimahtanut Venäjästä pakkomielteen ottanut myös vihdoin tajunnut että ei Igor ollut uhka vaan islam.
Venäläiset ovat luku-ja kirjoitustaitoisia ,monet koulutettuja ja ainakin minun naapuristossani asuvat käyvät töissä eli he eivät ole Suomessa täysihoidossa kuten Irakin soltut.
Eihän Somaliassakaan ole sotaa ollut enää 30 vuoteen ja edelleen heitä vaan tulee .Miksi tulee ? Ja miksi ne 30 vuotta sitten tulleet eivät ole lähteneet takaisin kotiinsa kun sota loppui ?
Vastaatko jo kysymykseen sensijaan että yrität epätoivoisesti vaihtaa puheenaihetta?
Miksi venäläiset jotka tulivat 1980 -luvulta lähtien Suomeen kaiken maailman ihmesyiden varjolla maasta jossa ei ollut mitään sotaa, eivät lähde takaisin Venäjälle?
Venäjällähän pitäisi mennä oman ilmoituksensa mukaan nykyään niin kovaa.
Miksi siis?
Somaliassa on jatkuva sisällissota mutta Venäjällä ei ole edes levottomuuksia. Ja silti venäläisiä tulee joka vuosi lisää maahan jossa elävät kaksoiskansalaisina joka jo sinällään on rasite Suomelle.
Miten tällainen touhu voi jatkua kenenkään siihen puuttumatta?
En minä yritä vaihtaa puheenaihetta .Minä olen puhunut tässä ihan kokoajan näistä Lähi-idästä tulleista turvapaikanhakijoista.Sinun kysymykseesi venäläisistä maahanmuuttajista en osaa vastata koska en ole venäläinen .Sen tiedän että Koivisto avasi ovet todella monelle jotka tulivat jos joku isoisoisoäidinsiskonveljenkumminkaima oli joskus nähnyt inkeriläisen.Mutta ainakaan minun kotikaupungissani asuvaa yli tuhatta venäläistä ei pelkää kukaan ja hyvin harvoin kuulee sanottavan heistä mitään negatiivista.Hyvin siis kotoutuvat,menevät töihin ja kaikki perusasiat he osaavat jo tulleessaan ettei tarvitse opettaa muuta kuin kieli ja senkin he opettelevat mielellään ( toisin kuin esim .jotkut somalit jotka 16 vuoden maassaolon jälkeenkään eivät osaa kymmentä sanaa enempää suomea ja miksi opetellakaan kun saavat ilmaisen tulkin aina halutessaan ) Uuden vuoden aikaan kaupungissa on 10 000 venäläistä kun sukulaiset tulevat tänne juhlimaan ja siltikään ei kenenkään kaulaa viilletä tai meitä kaupunkilaisia varoitella pukeutumisen tai katseiden suhteen ettemme vaan aiheuttaisi agressioita ja äkkiradikalisoitumista kuten näiden arabien kanssa on varoiteltu.
Koivisto salli maahanmuuton paljasjalkaisille inkeriläisille, mutta miksi vanavedessä on tullut yli puolet lisää serkkua, vaimoa ja kumminkaimaa?
Kyse oli siitä, että jos sinä näet ongelman tietyn muukalaisjoukon maahanmuutossa, miksi et näe samaa ongelmaa vastaavan paljon suuremman muukalaisjoukon maahanmuutossa vaikka tämä suurempi joukko oleskelee maassa pysyvästi kahden maan kansalaisena?
"Uuden vuoden aikaan kaupungissa on 10 000 venäläistä kun sukulaiset tulevat tänne juhlimaan"
Mitä ihmettä suvun pitää tulla Suomeen jos joku on lähtenyt pois Venäjältä?
Ei tämä maa ole mikään yleinen venäläishotelli jossa käydään sukuloimassa.
Ei Suomessa ylipäätään voi olla olemassakaan mitään ulkolaisia kuppikuntia, nimittäin jos joku asuu Suomessa vakituisesti, on oltava Suomen kansalainen eli sitoutunut menoon maassa maan tavalla.
Jos ei siihen pysty, ei pidä ensinkään tulla Suomeen oleskelemaan pysyvällä statuksella.
Krimi ja Ukraina ovat varoittava esimerkki siitä mitä venäläiset "turistit" ovat maissa saaneet aikaan.
Miksikö suhtaudun toisiin maahantulijoihin myönteisemmin kuin toisiin...tjaa-a...
koska kukaan venäläinen ei Allahu Akbaria huutaen ole hyökännyt keskellä päivää suomalaisten kimppuun ja koska venäläiset eivät sellaista ole harrastaneet muissakaan Euroopan maissa.Islam on se uhka,ei kansallisuus ja onneksemme ainakaan minun kotikaupunkini venäläiset eivät ole muslimeja vaan enimmäkseen ortodokseja.Heitä varten ei tarvita kaikessa erityisjärjestelyitä kouluruokailusta lähtien vaan he elävät maassa maan tavalla .Lyhyesti sanottuna he sopeutuvat ja kotutuvat paremmin,he ymmärtävät länsimaisen elämäntyylin ja mikä tärkeintä,he eivät pidä meitä vihollisinaan .Enempää en osaa asiasta sanoa mutta varmasti sinun on mahdollista löytää joku joka tietää enemmän .Jotenkin minusta on kuitenkin ihan normaalia että jos joku venäläinen asuu täällä pysyvästi niin hänen sukulaisensa voivat vierailla hänen luonaan lomillaan.Oudompaa minusta on se että elätämme 12 henkistä somaliperhettä vuosikymmenet ja he käyvät entisessä kotimaassaan lomilla ja jotkut jopa lähettävät lapsensa sinne kouluun.
Siis kävihän tuttavanikin juuri Australiassa siskonsa luona ja viippyi 6 viikkoa.Hän maksoi matkansa itse ja samoin nuo Suomessa asuvia sukulaisiaan tervehtimään tulevat venäläiset tekevät .Minusta se on ihan ok.Mutta se vähän kirveltää kun veromaksajien rahoilla somali-isä lennättää tyttärensä Somaliaan ympärileikattavaksi.
Ei kukaan noin sokea olekaan Suomen kokemalle historialle ja sille mitä Euroopassa tapahtuu koko ajan valtioiden välillä ja millainen asenne venäläisillä on Suomea ja länttä kohtaan noin yleensä Venäjän mediassa, historiankirjoituksessa ja muissa yhteyksissä.
"mikä tärkeintä,he eivät pidä meitä vihollisinaan ."
Eikös venäläiset jatkuvasti katso asiakseen puuttua esim. Suomen maanpuolustuspolitiikkaan?
Syytä muistaa, että esim. Ukrainassa venäläiset ovat alkaneet suhtautua vihamielisesti kantaväkeen.
Lisäksi historiallinen fakta on, että venäläiset ovat suomalaisten vuosisatoja vanhoja vihollisia.
Et sinä historiaa puheella pyyhi pois.
"hänen sukulaisensa voivat vierailla hänen luonaan lomillaan."
Tottakai mutta ei sentään koko suku. Helpompaa on mennä itse suvun luokse, eikö?
"Islam on se uhka, ei kansallisuus"
Eri mieltä. Voin vain todeta saman kuin edellisessä, että kuka täällä asuu pysyvästi, ei ylipäätään voi olla kahden maan kansalainen vaan on syytä olla pelkästään Suomen kansalainen ja totutella elämään maassa maan tavoilla ja edistää pelkästään suomalaista kulttuuria.
Ellei tätä halua, ei ole syytä ylipäätään tulla elämään tähän maahan pysyvästi.
En tiedä kuinka monella kotikaupunkini venäläislähtöisellä on pelkästään Suomen kansalaisuus ,varmaan siitäkin joku tilasto jostain löytyisi.Minä kerroin oman mielipiteeni eikä minulla ole siihen muuta lisättävää.
Sen verran tuossa vielä tarkistelin että kotikaupungissani asuu yli 1800 venäläistä syntyperää olevaa ihmistä ja kaksi yleisintä muuttosyytä ovat olleet avioituminen ja inkerinsuomalaisten paluumuutto.
Kotikaupunkisi+venäläisistä+100%:lla+on+kaksoiskansalaisuus.
Kun+he+menevät+Venäjälle,+he+ovat+venäläisiä.+Kun+he+tulevat+Suomeen+he+ovat+Suomen+ja+Venäjän+kaksoiskansalaisia.
Mitä+Suomi+tästä+hyötyy?
Ei+tällainen+touhu+onnistu+missään+muualla.+Venäjän+nykypolitiikasta+ja+toiminnasta+johtuen+maahan+haluaville+venäläisille+on+laitettava+ehdottomaksi+ehdoksi,+että+luopuvat+Venäjän+kansalaisuudesta.
Niin,Suomen laki mahdollistaa tällaisen eikä se ole minun tai maahan tulleiden venäläisten syy.Suomi otti käytännön voimaan vuonna 2003 ja joku syy siihen kai oli että päättäjämme niin halusivat tehdä aivan kuin on olemassa syy siihenkin että haluavat maahan kehitysmaamuslimeja nyt pilvin pimein vaikka meillä ei ole siihen varaa ja rutkasti ongelmia seuraa jatkossa.
Virkamies- ja poliitiikoperkeleet köyhdyttävät kansaa tuolla paskalla, siinä ainoa syy loisimiselle.
Katalaanit jo kyllästy tuohon paskaan. Ja englantilaiset
Mitä hyötyä on suvaisemattomista kuten persuista, yhtä tyhjää sakkia.
Pitävät teidät hörhöt kurissa että edes jonkinlainen järjestys säilyy.
Maksavat itse oman elatuksensa ja verorahoillaan ruokkivat muutaman suvakinkin.Sellainen ero.Kelpaa sitä miekkarissa suvakin rumpua takoa kun on massu täynnä.
Venäjä on pelastanut suomen , siis koko kansan olemassaolon, aina!
1. Ruotsalaiskatolisen kansanmurhan estäminen n. 1200- 1300 luvulla. 2. Ruotsalaisen expansion vastustaminen suomen alueelle vv. 1600- 1800. Suomen vapauttaminen kruunun eliitin siirtomaana 1806. Suomen autonomia ja itsenäisyyden tunnustaminen n. 1850 ja 1918.
Suomen pelastaminen natsi- saksan miehitykseltä 1939. Suomen itsenäisyyden kertaalleen palauttaminen 1944. Ja taas joku natsitrolli yrittää estää kirjoittamista, buahhhahahhaaaa
Nyt siis Putin estää suomea sortumasta natoon, paperikissaan, johon liittyminen on silkkaa tyhmyyttä.
Muistelen kuinka sotavetaraanit nauroivat tipahtaneille ryssille.
Hahahahahahaha !
1. 1200 -luvulla ei ollut olemassakaan mitään Venäjää tai Ruotsia !
2. Venäjä ei tunnustanut koskaan Suomen itsenäisyyttä vaan Suomi taisteli itsensä irti tammikuusta 1918 ! Suomi oli tällöin sodassa Venäjän kanssa ja se näkyi maassa Leninin organisoimana punakapinana.
3. Natsi-Saksa ei koskaan suunnitellut pienimässäkään määrin Suomen miehittämistä. Vain Venäjän miehittäminen oli työn alla!
Natsi-Saksa nyt kuitenkin vain valloitti Suomen, kannattaa tutustua historiaan.
Natsi-Saksa ei tunnetusti koskaan edes yrittänyt valloittaa Suomea.
Vain Venäjän.
Hitler päinvastoin varoitteli Suomea Venäjästä.
Läskeistä suvakeista saisi talipalloja pikkulintujen iloksi.
Suvakit ovat nykypäivän natseja.
Anything...
Kuten arvata pystyi ei suvakit kyenneet listaamaan yhtäkään hyödyllistä asiaa vieläkään. Mitäs suvakki tähän?
Mitä täällä turhaan tuollaisia kysellään? Kohta se massa tulee ja peittää maan kuin heinäsirkat. Mitään emme mahda, eivätkä ne kuitenkaan mahdu inarinjärven jäälle.
Sinne ne kyllä joutaisivat, kevättä odottelemaan.
Haitoista voisi tehdä pitkän listan mutta kun kysyttiin hyödyistä? En keksi yhtäkään. No jos oikein kaivetaan niin eripuran luojina ihan eliittiä mutta eipä voi suomen hyödyksi tuotakaan laskea.
No mitä?