Syksyn tuuba lunta viskoo ja soittaa

Husiainen

No jo vain kaatui ketju yllättäen kuten aina. No se 500 kommenttia onkin vain meille laina. Robo sen meille lainaa, mutta samalla vahtii. Ei ole robolla älyä senkään vertaa kuin aikansa lainaajilla. Ei ole robolla neuroneja päässä. Siksi sen järki on aina jäässä!
Jatkamme samalla joukolla tai sitten laajennetulla jos enää koko kansakunnasta muita kirjoituskykyisiä löytyy. Harvenemaan päin taitavat olla ne vähätkin.
No ei se mittään. Puutarhuria, metsänhoitajaa ja pehtooria aina tarvitaan siinä missä pizzanpaistajaa ja sen kirjanpitäjääkin

490

6273

    Vastaukset

    • edson

      No hyvä, että tuuba soi ja syksy jatkuu. Tai ainakin, että tuuba soi

      Kyl on harmaata. Ja noi uutisetkin. Onneks alkaa cup-hiihdot. On vähän hiljaista täälläkin, mutta kun ei väkisin mitään synny ei.

      Millä hitolla ne keksii aamuteeveisiinkin jatkuvasti aiheita? Tosin nauhalle pistin Hesan pormestarin haastattelun. Mutta telkkua ei auki kun vasta iltapäivällä tai illansuussa. Näin on ollut liki aina, sillä vaikka olenkin teeveen suurkuluttaja, niin ei koskaan oikein maistu aamusella moinen

      No tässä sitä "väkisin vääntöä" hieman.

    • edson

      Jaa, hitto sentään. Eilen kuulin tai luin kuitenkin tammenterhoista jotain. Oon meinaan ihmetellyt, miksen saa terhoista versoja.

      Niitä terhoja ei saa päästää liian kuiviksi, jos meinaan niitä pitää talven yli sisällä. Kantsii siis kokeilla laittaa heti syksyllä vaikka keveän lehtikarikkeen alle muhimaan. Sanovat, että näin saa helposti uusia taimia.

    • edson
      • Dr.Whoo

        8/10 Ja kaikki arvaamalla tai päättelemällä. Vain Hietasen kommentista olin varma.

        Ylipäätään tästä uudesta tuntemattomasta ensimmäinen ajatukseni oli ja on: Joko taas.


    • Dr.Whoo

      Ja minäpä minä viimein löysin kuin löysinkin täydelliset talvijalkineet. Monessa paikassa monet laatumrkit sovitettuani pääädyin Sievi-shoppiin, ja suoraan hyllystä löytyi täydellisen sopivat talvinilkkurit. Enpä ole koskaan noin mukavia jalkineita omistanut. Rasvanahkaa pinnassa, nauhat ja vetoketju löytyy, superhyper lämmintä pohjallista ja villavuorta ja täysin liukumatonta pohjaa. Tulkoon siis minkälaiset pakkaset tahansa, minä en kangistu ainakaan jaloista.

      Viel pitäis uudet kitkalliset tossut autoonkin laitattaa, taitaa olla rengastamossa nyt kyllä vipinää. Mutta eipä niillä kiirettä ole.

      Rouva W on taas lähdössä reissuun (hesaan, yök). Minä puolestani jo kävinkin vähän täyttelemmässä Liebheriä, mm. muassa rommi-vaahterasiirappi savulohta aimo pala. Luulenpa ettei välttämättä ole hassumpaa.

      • edson

        Tässä varmaan ne talvikenkäsi. http://bot.fi/25b5 . Sama homma edessä eli ne talvikenkien osto.
        Kyllä luotan minäkin sieveihin, kumppani kävellyt jo 10 vuotta ja hyvät kuulemma olleet.
        Mä oon sellanen lampsuttelija, joka ei ole juurikaan kenkiin sijoitellut. Hölmön hommaahan se on. No viime kesänä sitten kyllä kesäkengät tuli ostettua Saksasta. Jos nyt sitten Suomesta.

        Kyl ny siirryttiin jouluaikaan pihalla, kun normaalikynttiläiset valaisevat tänä iltana ulko-oven lähellä pikkuplänttiä.


      • Dr.Whoo

        Likimain tommoset jep. Mutta juu, kenkiin kannattaa sijoittaa. Minäkin olen tyhmyyksissäni lampsinut suurimman osan elämästäni muutaman kympin kengissä, ja ihmetellyt kaikenlaisia outoja kipuja jaloissa. Kuin olisi "marssimurtumia" tai vastaavia. Nyt muutaman vuoden vain laatukenkiä käyttäneenä minkäänlaisia jalkavaivoja ei enää ole ollut.

        Mutta helppoahan se on meille pieni ja sievä (Sievi) jalkaisilla (45) kenkiä ostella, eri se on bigfooteille.


    • edson

      Jippijaijee, ehkä Suomikin siirtyy koko vuodeksi länsieurooppalaiseen aikaan.

      No sitten ensi kesänä joutuisi Balttiassa räpläämään kelloa, mutta nou hätä. Ja eihän nyt tuollainen siirto onnistu kuin siirtymäajan jälkeen. Puoli tuntia kerrallaan juu.

      Hitto, laitoin ulkokynttilät kesäaikana ja huomenna taas joutuu räpläämään. Tosin pimeys se senkun aikaistuu.

      • Dr.Whoo

        Kesäaikaa ehdotti ensimmäisenä Benjamin Franklin joskus 1700 -luvulla. Tosin kyseessä oli vitsi.

        EU:ssa vitsit on tunnetusti vähissä, joten Brysselin pomot tuumivat että ruuvatkaapas kellojanne ees taas. Tosin Suomessa taitaa vallita harvinainen konsensus siitä että kellonruuvaaminen on huono vitsi.


    • Husiainen

      Minä palasin juuri tuolta ulkoa lampsimismatkalta. Lampsin 49 numeron Jomos made by Meyer Werft, Papenburg kun ei ole aivan oikeiden havaintojenne pohjalta Sievillä telakkaa Suomessa, missä mulle kanootit jalkoohin valmistaasi.
      Hyvät ovat kyllä Sievin jalkineet muuten. On mullakin ollut vuosikaudet käytössä sellaiset slip in sieviversiot. Niillä muuten juuri liukastuin ja nilkkani mursin tuusankappaleiksi viime Tammikuussa. Oli pohja kesä ja parkettiliukas

      Ei miinnosta tuo kellonsiirtokaan pätkääkään. Saisivat lopettaa sen.

      Tuntematon on minut tarkastettava myähemmin kun on ollut edelleenkin niitä rojun kärräämishommia

    • Dr.Whoo

      Herra Bigfoot Husander puhuu aloituksessa kirjoittajajoukosta. En ole varma kuinka monta jäsentä joukkoon tarvitaan, saatikka kuinka monta siihen mahtuu. Matemaattisesti ajatellen kuitenkin joukko muodostuu alkioista, eli joukon jäsenistä. Jos joukossa ei ole alkioita, kyse on tyhjästä joukosta. Teoreemani mukaan me kolme emme kuitenkaan missään tunnetuissa tai edes tuntemattomissa oloissa muodosta tyhjää joukkoa? Puhumattakaan turhasta joukosta, vaikka tätä onkin joskus jossain epäilty. Tähän oivallukseen en ole tarvinnut edes könniläisiä tuotteita. Ainakaan paljon.

    • edson

      Hurja joukko oli kans joukko. Joukko-opin se rikollinen joukko. Tais siinä käydä niin, että niistä sitten tuli tyhjä joukko, vaikka ei ollutkaan turha joukko.
      Eli kun vaan pysytään kaidalla tiellä, niin ...

      Seurakunnan muodostaa jo kaksi ihmistä. Mutta koitetaans vääntää yhden moskeijan alle kaikki muslimit, niin joukko hajaantuu osajoukoiks. Kunnan joukot korvataan koht ja tilalle astuu maakunta eli pieni joukko päättää esimerkiksi suuren joukon asioista. No niinhän se etuskuntakin, vaikka joskus tuntuu, että aika tyhjää joukkoo se on.

      Päättymätön ja ääretön joukko on taas pii. Kumma juttu, sillä hyttystenkin joukko on äärellinen.

      Ei helkutti, mulla ei oo ees könniä ja tällaista laskettelen.

    • Husander

      En löytänyt parempaakaan sanaa kuin joukko kuvaamaan aktiivikirjoittajia tähänkin ketjuun. Joukko on tarpeeksi epäselvä kuvaus epämääräisestä lukumäärästä. Ei voinut armeijankaan määritelmiä käyttää eli ryhmää mikä on pienin yksikkö. Muistaakseni se on 8.

      Lopulta hälläkö väliä. Yhteenlaskettu kengän määrä on kuitenkin suuri ja kirjoitusta tulee kuin tämän vuotisista viljan kuivauksista..

      Muistakaa ne "saamarin-kellot", jottei unohdu liikemieheltä ajoissa kantoorille meno.

      Ja tuulta ja vettä tulee huamennakin ja sen perään pakkanen jäätää kaiken maahan. Den är vinter den. Finska vintern! Fy fan!

    • Dr.Whoo

      Jaahas, könniä ruuvattu taasen niska limassa 11 tuntia eteenpäin, kun tommosta mekaanista arvokelloa ei saisi taaksepäin ruuvata. Onneksi tietokoneet, luurit ja tabletit päivittyvät interneteitse oikeaan aikaan.
      Auton navista en muista pitikö se ihte ruuvata oikeaan aikaan. Onhan autossa sitten kello muutenkin.
      Ja ranteessa meikällä tommonen vähän hianompi aurinkokello, joka toimii maailman tappiin saakka ilman muuta virtaa kuin mitä valosta ottaa.

      Ja mitä, akkunasta kattoen "lumet" hävinneet, pari astetta lämmintä ja kevyttä vesikuuroa tänään tarjolla.

    • Husander

      Ilmeisesti ajansiirto on onnistunut muillakin. Minulla se onnistui tavallista paremmin. Käänsin näkyvät kellot uuteen aikaan jo ajoissa ja menin niiden mukaan normaaliaikaani nunnumaan eli käytännössä tuntia myöhemmin.
      Hienoa vihreetä pihaa näkyy parista hikisestä akkunastani. Se inhottava märän valkea oli haihtunut. Toivottavasti ei koskaan palaa muuna kuin heti kuivana kitkaisena pakkaslumena.
      Pehtoori taitaa vielä säätää kukkoansa kun ei ole herännyt.
      Tuntematon sotilas teksti kertoi tuntemattoman olevan minulle tuntematon. Olen itse kirjan lapsena lukenut mutta yhteään elekuvaversiota en muista koskaan kokonaan lkatsoneeni. Mainospätkiä tietenkin nähnyt eräänkin kerran tässä iässä.
      Meikäläinen se olisi ollut "hyödyllinen" sotilas siihen aikaan. Ei olisi suksia tarvinnu! :))))

      • Dr.Whoo

        Aika uskomaton suoritus olla koskaan näkemättä E. Laineen alkuperäiselokuvaa, sehän on tullut telkkaristakin 2000 luvulla joka ittenäisyyspäivä. Nopeasti kaivamieni tilastojen perusteella kuitenkin vain alle 25 kertaa yhteensä telkkarista.

        Ja juu, minkä suurhiihtäjänkin olemme herra Husanderissa mahdollisesti menettäneet.
        Juha Miedollakin on kuulemma oikeasti iso jalka, numeroa 51. Samoin Hectorilla, joka on siis suuri varreltaan, jaloistaan ja ansioistaan kevyen musiikin alalla.

        Menestykseen tarvitaankin siis luultavimmin mittavat jalat?


      • Dr.Whoo

        Mitäs hiivattia täällä tapahtuu? Lieneekö sääntöjen vastaista olla katsomatta tuntematonta, muutoin idioottirobo iskee...varsinkin jos vielä isoa Arskaa mialuummin kattelee.


    • edson

      Rokka vai Rocky vai Rambo?

      Ei ei, vaan Chuck Norris, kaikkien aikojen ykkönen, joka ei tarvitse edes kelloa, sillä vain hän päättää, mitä se aika on. Kerran ratkaisi yksin erään maan verisen sisällisodan. Mm heitti kranaatin ja 50 ihmistä kuoli ennen kuin kranaatti edes räjähti.

      • edson

        Norris on myös jouluihminen ja jos ei löydy kuusenjalkaa, niin http://bot.fi/25cq hän on paikalla heti


      • Dr.Whoo

        Jackie Chan ehdottomasti, hänellä on paras koreografia..


      • Dr.Whoo
        edson kirjoitti:

        Norris on myös jouluihminen ja jos ei löydy kuusenjalkaa, niin http://bot.fi/25cq hän on paikalla heti

        Eikös se Chuck ole oikeastikin jonkun Aasialaisen taistelulajin mestari?

        http://bot.fi/25cs


    • Husander

      Kaikki nuo Norrikset, Khanit ja Steven Segal joka oli se aito japanilaisen sotataiteen osaaja. Robolla oli varmaan mielenhäriö tai Sitten Arnoldin ja Rambon oikean nimen mainitseminen oli liikaa. Välillä sen toimissa ei ole vähäisintäkään, ei edes tekojärkeä niin kuin tajka aikoina sen yhdern huussi runon poistamisessa monta kertaa vaikkei siinä' ollut mitään eikä tarkoitettuketään. Tosin eräs onnistui siitäkin tulkitsemaan että hänen sukujuuriaan pilkatttiin. Se oli kyllä epäonnistumisen huippusuoritus.

      Olipa ilma tosi hilpee. se ei ollut ihan varma tulenko alas reilusti vetenä vai räntänä.

      Ostoksilla kävin Verkkokaupassa ja osti Asuksen 24" näytön missä on ,kaiuttimet eli pääsen samalla eroon vanhoista woofereistani hirmusen kaapelimäärän kanssa.
      Vanhakin vielä toimii mutta olisin joputunut pesemään sen ruudun ellen olisi ostanut uutta ::))))

      • Dr.Whoo

        Joo, tarkemmin kattoen postetun viestin kohdalla on tuo "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena." -teksti, joka ilmeisesti tarkoittaa että sen on poistanut ihminen, ei robo. Automaatin poistoissa lukee "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."

        Tämä taas kenties tarkoittaa sitä, että joku on tehnyt onnettoman ilmiannon "sääntöjen vastaisesta" kirjoituksesta, ja joku s24 moderaattori on tehnyt vielä onnettomamman päätöksen poistaa kirjoitus. Tai sitten ei..

        Se on hyvä peruste ostaa uutta kun vanha tulee liian likaiseksi. Minäkin ostan uudet sukat aina siinä vaiheessa. Muutamia kertojahan ne voi kääntää nurin päin sitä ennen.


      • Husander

        En kyllä ymmärrä mitä poistettavaa tai sääntöjen vastaista olisi mainita Stallone tai Scwarzenegger nimeltä. Teoriassa tuo ilmianto on sairaan mielikuvituksen toimesta mahdollista. Kävihän niin juuri sen huussirunonkin kohdalla minkä jonkun sairas mielikuvitus tulkitsi koskevan iktseään ja madeudun väkeä pilkattvan vaikkei sellainen ollut edes käypäissyt runoilijan mikelessä.
        Mene ja tiedä. Ei ainakaan minkäänlainen sensuurilogiikka voinut tuohonkaan päteä.


      • Dr.Whoo
        Husander kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä mitä poistettavaa tai sääntöjen vastaista olisi mainita Stallone tai Scwarzenegger nimeltä. Teoriassa tuo ilmianto on sairaan mielikuvituksen toimesta mahdollista. Kävihän niin juuri sen huussirunonkin kohdalla minkä jonkun sairas mielikuvitus tulkitsi koskevan iktseään ja madeudun väkeä pilkattvan vaikkei sellainen ollut edes käypäissyt runoilijan mikelessä.
        Mene ja tiedä. Ei ainakaan minkäänlainen sensuurilogiikka voinut tuohonkaan päteä.

        Voitaneen hyvin olettaa, että S24 moderaattorit ovat äö:ltään varsin rajoittuneita, lukutaito siinä ja siinä, lukemisen ymmärtäminen menee jo kokonaan yli heidän ymmärryksensä. Näin ollen on selvää että mitään logiikkaa heidän toimissaan ei voikkaan ole. Sama pätee myös roboon.

        Mahtaneeko koko robo olla tänään töissä, onhan tuo minun lähettää liikkuva kissakin saanut olla?


      • sooli42
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Voitaneen hyvin olettaa, että S24 moderaattorit ovat äö:ltään varsin rajoittuneita, lukutaito siinä ja siinä, lukemisen ymmärtäminen menee jo kokonaan yli heidän ymmärryksensä. Näin ollen on selvää että mitään logiikkaa heidän toimissaan ei voikkaan ole. Sama pätee myös roboon.

        Mahtaneeko koko robo olla tänään töissä, onhan tuo minun lähettää liikkuva kissakin saanut olla?

        "äö"? =äo. Se osaaminen ja ymmärrys?


      • Dr.Whoo
        sooli42 kirjoitti:

        "äö"? =äo. Se osaaminen ja ymmärrys?

        Niin helppoa huomata kuka onkaan hän, joka osaa hienosti tarttua yksittäiseen sanaan tai kirotusvireheeseen. Tervehdys sinullekin.


      • sehieno
        Husander kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä mitä poistettavaa tai sääntöjen vastaista olisi mainita Stallone tai Scwarzenegger nimeltä. Teoriassa tuo ilmianto on sairaan mielikuvituksen toimesta mahdollista. Kävihän niin juuri sen huussirunonkin kohdalla minkä jonkun sairas mielikuvitus tulkitsi koskevan iktseään ja madeudun väkeä pilkattvan vaikkei sellainen ollut edes käypäissyt runoilijan mikelessä.
        Mene ja tiedä. Ei ainakaan minkäänlainen sensuurilogiikka voinut tuohonkaan päteä.

        Schwarzeneggeriäkö tarkoitat? Yksikin väärä kirjain tai kirjaimen puute voi osoittaa kirjoittajan sivistymättömyyden.


      • Se-Husander

        Olen ihan samaa mieltä sehienon kanssa muunmuassa yksi puuttuva kirjain voi osoittaa kirjoitusvirheen mutta siitä huomauttaminen ihan muuta!

        Taidanpa muistaa yhden joka on aina väittänyt olevansa äidinkielenopettaja


      • Dr.Whoo
        sehieno kirjoitti:

        Schwarzeneggeriäkö tarkoitat? Yksikin väärä kirjain tai kirjaimen puute voi osoittaa kirjoittajan sivistymättömyyden.

        Ookkos tosissais, luulekko että täs kaunokirjallisia mestariteoksia kirjoitellahan?

        Miekiin luurilla näpyttelen mitä sattuu, silti Pulizer-tasoista tekstiä pukkaa jatkuvasti.


      • sehieno
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ookkos tosissais, luulekko että täs kaunokirjallisia mestariteoksia kirjoitellahan?

        Miekiin luurilla näpyttelen mitä sattuu, silti Pulizer-tasoista tekstiä pukkaa jatkuvasti.

        Puhummeko nyt Pulizerista vai Pulitzerista?

        Eikö muuten ole fiksumpaa huomauttaa suoraan kuin pitää yllä vihamielistä vihjailua? Älä sinä kiltti poika matki tuota Kallion pirulaista.


      • Den-Husander
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ookkos tosissais, luulekko että täs kaunokirjallisia mestariteoksia kirjoitellahan?

        Miekiin luurilla näpyttelen mitä sattuu, silti Pulizer-tasoista tekstiä pukkaa jatkuvasti.

        Ei kannata Dr. Lännen-Mies lähteä mukaan tuon provosointiin. Se ei yksinkertaisesti kykene olemaan riitelemättä kenen tahansa kanssa. Ihmettelinkin että nyt kesti edes näin kauan näennäishyväntahtoista kirjoittelemista missä kirjoitteli. Kaukana omasta persoonallisuudestaan mikä kuten tiedämme on ylen lennokas. Minäkään en aio tämän enempää vastailla. Mourutkoon ihan omiin nimiinsä ja itsekseen, minkä tarvitsee rauhoittaakseen itseään.
        Pehtoori ja ei innostu tuon provoista.


      • Dr.Whoo
        sehieno kirjoitti:

        Puhummeko nyt Pulizerista vai Pulitzerista?

        Eikö muuten ole fiksumpaa huomauttaa suoraan kuin pitää yllä vihamielistä vihjailua? Älä sinä kiltti poika matki tuota Kallion pirulaista.

        Jaa, miekö nyt kiltti poika. Ja mitäs vihjailuja tässä on viimeaikoina ylläpidetty? Sitäpaitti on sivistymätöntä nimitellä toista pirulaiseksi.

        Valitan mahdollisia kieliopillisia vihreitä.


      • Dr.Whoo
        Den-Husander kirjoitti:

        Ei kannata Dr. Lännen-Mies lähteä mukaan tuon provosointiin. Se ei yksinkertaisesti kykene olemaan riitelemättä kenen tahansa kanssa. Ihmettelinkin että nyt kesti edes näin kauan näennäishyväntahtoista kirjoittelemista missä kirjoitteli. Kaukana omasta persoonallisuudestaan mikä kuten tiedämme on ylen lennokas. Minäkään en aio tämän enempää vastailla. Mourutkoon ihan omiin nimiinsä ja itsekseen, minkä tarvitsee rauhoittaakseen itseään.
        Pehtoori ja ei innostu tuon provoista.

        Eehän mie provosoidu. Sehän on vain hauskaa vähän pilailla henkilön kanssa jolta puuttuu huumorintaju täydellisesti.


      • säälittävää
        Den-Husander kirjoitti:

        Ei kannata Dr. Lännen-Mies lähteä mukaan tuon provosointiin. Se ei yksinkertaisesti kykene olemaan riitelemättä kenen tahansa kanssa. Ihmettelinkin että nyt kesti edes näin kauan näennäishyväntahtoista kirjoittelemista missä kirjoitteli. Kaukana omasta persoonallisuudestaan mikä kuten tiedämme on ylen lennokas. Minäkään en aio tämän enempää vastailla. Mourutkoon ihan omiin nimiinsä ja itsekseen, minkä tarvitsee rauhoittaakseen itseään.
        Pehtoori ja ei innostu tuon provoista.

        Hellanlettas. Kaveria ei jätetä eiks niin?


    • edson

      Hitsi, Norrisin kissakin ilmestynyt tänne. Joo, se Norris taisi olla jonkun värisen vyön mestari.

      Saattaapi olla, että jostain löytäisin vielä painonnostovyöni, mutta ihan varmaan ei enää lisärei'illäkään sopisi päälle eli olen vain kolmen henkselin mestari nykyään. No painonnostovyötä käytin sillail, että neljä vetokoiraa eteen ja minä kiinni sitten siinä vyössä ja jalassa leveät sukset. Hulluu aikaa.

      Taidanpa tässä hihkaista, että sunnuntain jatkot joukolle.

    • Husander

      Ja tässä räntäiseen ilmaan sopiva iloinen ja aurinkoinen. Suorastaan lämmin kuva. https://ibb.co/jsPrfm Siiutä on hyvä jatkaa normaalia talveen valmistautumista normaali keskusteluin ja visoin (Tieto visa-visoin) Pahalainen, ei tainnut lipsahtaa pilkkuvihrettäkään kun vähän perään katsoi! Mitä nyt voi kuva ja teksti häipyä, jos taas robolle soitetaan.

      • Dr.Whoo

        Joo, ja huomautan että suomalaiset ovat ajamassa podiumille.


    • Husiainen

      On tää kyllä ihan eläimellistä joutua lähtemään tuonne viimaan tällein"keskellä" yötä.
      Mutta mitäpä ei eläkeläinen tekisi työnään.

    • edson

      Jahas, se onkin sitten maanantai ja eilenhän meitä on virkistetty pitkästä aikaa. Mitä tulee noiden nimien oikeinkirjoituksiin, niin joskus osasin paremmin ja muistin niiden kirjoitusasujakin. Nyt ei onnaa enää kuin tarkistamalla.

      Taisi olla jännittävä F1 kisa eilen. Tuli niin myöhään se lyhennelmäkin, ettei jaksanut katsoa.

    • edson

      Voihan noita ravistelevia uutisia.

      Typpeä tuprutetaan ja hiilidioksia kans. Juu ja nykyinen muokkaamaton syyspelto ja keväällä sitten sänkeen istutus se vaan kuulemma fosforikuormia vesistöön lisää. Kuulostaa kyllä hiukka epäuskottavaltakin, kun sentään siinä kevätkylvössä on se lannoituskin täsmäsellaista.

      No sitten https://yle.fi/uutiset/3-9902541 täytyi etsiä lohtua, jos nyt edes vähän ja totesivat minunkin olevan pohjimmiltani luterilainen.

      Tänään saunaan, jee. Siellä paatuneinkin puhistuu.

      • Husiainen

        Samma här, pohjimmiltani luterilainen. Se on oikeasxtaan aika luonnollista johtuen siitä minkälaisen koulun ja opetusohjelman on joutunut käymään läpi. Pehtoori on ajallisesti käynyt läpi saman kuin minäkin, mutta oppinut ajattelemaan jälkikäteen ihan itsekin


    • Dr.Whoo

      "Et ole oikeastaan ollenkaan luterilainen."

      Näin siis minä, käsittääkseni joka ainoaan kohtaan vastasin "väärin" ollakseni luterilainen.
      Edustan siis luterilaisuuden vastakohtaa. Olisinkin ollut melkoisen hämmästynyt muunlaisesta lopputuloksesta.
      Mutta ehkäpä minäkin opin myöhemmin ajattelemaan itse..vaikken nyt varsinaisesti sen usko kuuluvan luterilaisuuden edellytyksiin.

      Mutta sauna on aina kannatettava juttu, meikän paatuneisuuden puhdistamiseen tosin ei enää mikään riitä, kaikki toivo pelastuksesta on mennyt jo ajat sitten.

    • Dr.Whoo
      • amummu

        Vaikka olen ollut bönde jo 37v, niin tulos 10/10. En kylläkään tykkää slangista enkä puhu sitä. No, joskus sentään käytän jotain yksittäistä sanaa.


      • Dr.Whoo
        amummu kirjoitti:

        Vaikka olen ollut bönde jo 37v, niin tulos 10/10. En kylläkään tykkää slangista enkä puhu sitä. No, joskus sentään käytän jotain yksittäistä sanaa.

        Joo mut juu, sitä ennen arvattavasti pitkään altistuneena stadilaisuudelle.

        Oohan miekiin stadissa nuorna pari vuotta aikaa viettänyt, mutta en kyllä muista että ihan noin kummaa kieltä olisivat puhuneet.


    • Husiainen

      Olipa kova testi! Vaikka nykyisin oleilen ihan Stadissa eli Kalliossa niin ilmeisesti tänne kuitenkin Laivan tuoneena olen onnistunut välttämään liian tiivistä sekaantumista paikalliseen kasvuiän kielleen. Sen verran on kuitenkin joko vaikutteita tai päättelykykyä kieliasioissa muista kielistä että keskivertostadilaisen lukemaan 6/10 pääsin. A-mummun on täytynyt joko kasvaa Hesassa, tai perehtyä slangiin. Muuten ei kyllä täysiä pinnoja tuosta voi irrota.

      • Dr.Whoo

        Joo, mää olenkin aina epäillyt että jotain epäilyttävää tossa a-mummmussa on. Ettei vain olis ihan syntyperäinen hesalainen, ja vain hämäyksen vuoksi onkin esittänyt hämäläistä? (olikos se nyt hämäläinen..)


      • amummu

        Helppo nakki, vaikka mää oonkin aika monennen polven hämäläinen. Ennen tänne böndelle muuttoa asuin parikymmentä vuotta Hesassa, ja kävin siellä kaikki koulunikin kansiksen ekaa luokkaa lukuunottamatta. Että kyllä slangia olen kuullut. Ja vieläkin kuulen, kun tapaamme erästä ystäväpariskuntaa, jonka mies on stadilaisista stadilaisin, bamlaa aina tavatessamme stadia.

        Tunnustan: yhden sanan arvasin. Blaadaaminen on outo, mutta osuin oikeaan sulkemalla pois kaksi muuta vaihtoehtoa. Röökaaminen olisi ollut tutumpi sana, vaikka itse en koskaan sitä hommaa ole harrastanut. En ole edes maistanut. Eikä harmita tippaakaan.


      • Dr.Whoo

        "En ole edes maistanut."

        Häh? Mitä ny putelikaupalla..


      • amummu

        Tippa se just harmittaiskin, siksi putelikaupalla;))


    • Husander

      Päättelyni osui oikeaan, eli a-mummu onkin käynyt koulunsa stadissa eli kasvanut slangiin.
      Mitä siihen putelikaupalla tulee, niin jos oikein tarkasti muistellaan niin a-mummuhan turkkulaisista keskustellessa heti huomautti turkkulaisten juomatavoista eli kulttuurista.
      On siis "pääteltävä" että noilla Tallinnan konserttimatkoilla nautitaan siis muutakin kuin musiikkia :=}

      Tämä kirjoitus oli juuri vaihtamani kiipparin testaus. Tämä on minun vanha asus merkkinen kiipparini jonka sisko joskus antoi. Tässä on näppäimet vähän kauempana toisistaa ja kirjaimet sinivalaistuja. Tässä on myös volyymin säätö kiertonappi, mikä nyt siis sopii yhteen tämän uuden pikkukoväänisin varustetun asus monitorin kanssa. Toistaiseksi näyttävät myös kirjainkontaktit toimivan. Eivät kyllä kauan toimi minun konekirjoitustavallani.

      Pitäisi varmaan itsenikin käydä taas Baltian puolella hakemassa uusi lasti "valkosipulilaardia" Latviasta

      • amummu

        Jaa, mitäs yhteyttä Tallinnan konserteilla on Turkkusen kurkkukulttuuriin? Mutta totta on, että konserttireissuillamme sampus on hupaa: joskus ostetaan konsertin jälkisessioihin ihan kaksi putelia viiteen pekkaan, siis putelikaupalla, kuten Dr. uumoili.


      • Huikkanenko

        No ei kai niillä olekaan kuin huumorimielessä. Sn verran vaan itsekin muistin siitä turkkulaislohkaisustasi että siihen liittyivät turkkulaisten mielellään putelien tyhjentäminen.
        Sensijaan paremmin muistan erään a-mummun pitävän Tullamoren kasteesta ja siitä vedin johdon, että Tallinnan reissulla mahdolisesti muutakin nautittaisiin kuin "Georg Otsia".
        Sitä minäkin menisin sieltä suunnasta hakemaan tai sitten Matusalem rhummia, jota sitäkin löytyy superalkoista Latvian rajoilla.


      • amummu

        Joo Tullis on aine, mitä pitää ostaa sieltä, missä se on kohtuuhintaista. Ja Tallinnassa se vielä on ollut. Laivallakin jo ryöstävät sillä, aiemmin hinta kilpaili kaupungin hintojen kanssa.

        Matusalem hyvä aine (ainakin meille vanhoille)! Siippa aikoinaan jollain ulkomaan reisullaan sen keksi. Sen jälkeen ostettiin aina, kun sattui löytymään. Alkostakin sitä sai jonkin aikaa, mutta ei enää moniin vuosiin, ellei nyt sitten ihan viime aikoina ole tullut listoille.


    • edson

      10 / 10

      Entisiä ammattikavereita lämmöllä muistaen, vaikka enpä juuri slangia ole koskaan käyttänyt. Sopii kuitenkin kuin nenä päähän niille, joiden monet sukupolvet ovat kiinteästi paikkaa asuttaneet. Olen itse ylpeä, että joihinkin tällaisiin sain aikanani tutustua.

      Jumanpliut, aarinko tuli esiin

    • Dr.Whoo
      • amummu

        Tästäkin tuli hämäläiselle sentään 11/13!


      • Dr.Whoo
        amummu kirjoitti:

        Tästäkin tuli hämäläiselle sentään 11/13!

        Aika hyvä tulos hämäläiselle, tosin testi oli kyllä turhan helppo.

        Vaikka ei Turussa kylläkään nykyään tuohon tyyliin juurikaan kuule puhuttavan. Omassa puheessani ei turkulaisuutta huomaa edes nuotista enää...toisaalta rva W (e-pohjalainen) hymyilee jostain syystä vähän vinosti noin väittäessäni.


    • Indoeurohusander

      Mää kun en ole edes laivan tuoma Turkkuseen niin jouduin 30 sekunnin suorituksessa tyytymään 10/13 mutta siis edelleenkin varaturkulaiseksi kelpaavaksi. Olin tosin vuonna 65 Pansiossa 3 kk laivaston aliupseerikoulussa.
      Mutta kehittäkääpä kielitestit englanniksi, saksaksi, ruotsiksi, indonesiaksi tai arabiaksi niin katotaan sitteen kuka miten pärjää :))))

      • Indo-Husiainen

        Kielen testaamiseksi sinun on ensin selvitettävä, mitä tässä artikkelissa on?
        شركة جيدة


      • Dr.Whoo
        Indo-Husiainen kirjoitti:

        Kielen testaamiseksi sinun on ensin selvitettävä, mitä tässä artikkelissa on?
        شركة جيدة

        sytiry ävyH = شركة جيدة


    • edson

      صباح الخير

      Ja parei ajaa vaan Turun ohitustietä 9/13.

      Avasin aamun lehdet ja jos samaa sontaa tänään uutisissakin, niin en kato en. Toisaalta käy sääliks, että pitää joittenki muuttaa ihan eläkepäiviks Portugaliin ja ei pelkän ilmaston takii.

    • Dr.Whoo

      "Uutisista" puheenollen, nythän on näin että jokaisen kunnon ihmisen tulee yrittää selvittää naapuriensa, sukulaistensa ynnä kaiken maailman julkkisten tulot ja päivitellä kumppaninsa kanssa että miten tuokin nyt noin paljon/vähän tienaa.
      Mie taas tässäkin asiassa asiassa asetun poikkiteloin ja totean: EVVK.
      Riittää kun tiedän omat tuloni. Joita tosin en edes muista.

    • edson

      Minun on "pakko" muistaa tuloni, sillä ne ovat sitä luokkaa, jotta menot helposti voisivat lipsahtaa yli tulojen. Silmiin tarttui "uutisista" kuitenkin jonkun eläketulot ja olisivatkohan olleet 600 000 / vuosi. Miten tuollaisella oikein voi pärjätä? Kyllä sitä on hankkiuduttava maahan, missä eväät ainakin ovat halvempia.

      Nyt voi sitten talvi tulla. Kaikki polttopuut pieninä ja suojassa. Hiton kiva duuni-ilma oli meinaan ulkona.

      • Dr.Whoo

        Joo, meinasin tuossa tarjota suuria summia rengasliikkeelle uusista kitkoista, mutta oli sen verran porukkaa jonossa että siirsin tulevaisuuteen. Nyt lähiaikoina ei liene liukkaista pelkoa, vähän ihmettyttikin ruuhka. Ja ohan tuossa omassa biilissä kitkat alla, alkaa olla vähän kulunutta mallia vain.

        Rva W:n autoon laitetaan nastat alle turvallisuussyistä. Periaatteessa vastustan kyllä turhaa teiden raapimista nastoilla, näillä seutuvilla ei juuri sellaisia liukkaita ole ettei kitkoilla pärjäisi. Mutta naiset eivät osaa lukea keliä ja sopeuttaa ajoatapaansa kelien mukaan yhtä taitavasti kuin me miehet.


      • Husiainen

        Se on tota Dr. Whoo hyvin funtsinut tuon ajoturvallisuuden jaon ottam,alla itselleen kitkat kuten minäkin ja ajelemalla "älykkäästi" olosuhteet huomioon ottaen ja ilmastoa ylenpalttiselta pien rispaamiselta säästäen. Jos minulla olisi vielä vaimo, niin minäkin valitsisin hänelle 200 nastan kiekot. Ex. vaimollani ei tosin ole ajokorttiakaan.

        Se tuo kelin lukeminen ja ennakoiminen onkin ilmeisesti miehille luonnollisempi omaksua. Ehkä se on evoluution tulosta kun miehet ovat joutuneet metsästämään safkat kautta historian ja siinä on joutunut ennakoimaan tapahtumia ja lukemaan jälkiä! :)


    • edson

      Minulla on "taktiikkana" raapia nastoilla asfaltia silviisiin, että en lähde liikenteeseen kuin lumikelillä. Nyt meinaan seisoo nelipyöräasunto vähintään kolme viikkoa poistettuna liikenteeestä ja sit otan ja ajan ja pidän menopelin jarrut ainakin kunnossa, kun ei suola roisku. Täällä on se mahdollisuus, että ajaa niitä teitä, joita ei suolata. Tää on tietty säästöä trafimaksuistakin ja mahdollista meille eläkeläisille. Kauppakassilla raapimme sitten paikallisia asfalteja kauppareisuilla.

      Tuli hurjat tiemaksut Ruotsin puolelta, kun ajoimme syyskuussa noin viisi päivää siellä ja kait juuri niitä teitä, mistä tiemaksu / ruuhkamaksu peritään. No summa oli 1,5 € No voihan tietty tulla varsinaisia tiemaksujakin, sillä tämä lasku oli ns. "ilmoitus ruuhkaverosta" eli ruuhkamaksu.

    • Husander

      Petkele! Nyt kyllä kutittaa takaraivoa. Niin moni näyttää verotietojen mukaan tienanneen enemmän kuin minä eläkeläinen. Kuinka se on mahdollista kun se Keskonmäkikin tienaa eläkeläisenä 600000 euroa vuodessa eikä tarvi ees veroa maksaa. Mitenkähän mahtaa pärjätä!

      Harmittaa kyllä että muut tienaavat enemmän vaikka itsellä rahat riittää kaikkeen mitä mieleen juolahtaa. Usotteks työ?

    • Dr.Whoo

      Päivän uutinen heti näin aamutuimaan:

      Isänpäivän vietosta luovutaan Helsingin päiväkodeissa, tilalle tulee sukupuolineutraali läheistenpäivä. Nythän on tavoitteena luopua kaikista miehiin viittaavista ammattinimikkeistäkikin, joten olishan se selvää sukupuolisyrjintää nimitellä isiä isiksi, vai?

      • Kallion-Pirulainen

        Ei, kun muutetaan Thaimaahan. Siellä edelleenkin miestä saa sanoa mieheksi ja isiä isiksi. Henkilöitä ei ole muualla kuin kirjallisuudessa. Siellä olisi maukasta ruokaakin tarjolla.
        Mitenkähän esimerkiksi niissä maissa joissa koko kielen historiassa ja rakenteessa on maskuliini, feminiin ja neutri kuten vaikkapa saksankielen der, die , das tuo sukupuoli hävitetään,

        Siellä kun säännönmukaisesti käytetään ilmaisuja kuten Herr Dr. Schwanz tai Frau Dr. Schwanzin. Maasilma menee tavallaan ja massallaa mutta meillä muutaman ihmisen asuttamassa maassa feministit hyppii pöydillä ja muiden ajatukset alleen talloo


      • Dr.Whoo
        Kallion-Pirulainen kirjoitti:

        Ei, kun muutetaan Thaimaahan. Siellä edelleenkin miestä saa sanoa mieheksi ja isiä isiksi. Henkilöitä ei ole muualla kuin kirjallisuudessa. Siellä olisi maukasta ruokaakin tarjolla.
        Mitenkähän esimerkiksi niissä maissa joissa koko kielen historiassa ja rakenteessa on maskuliini, feminiin ja neutri kuten vaikkapa saksankielen der, die , das tuo sukupuoli hävitetään,

        Siellä kun säännönmukaisesti käytetään ilmaisuja kuten Herr Dr. Schwanz tai Frau Dr. Schwanzin. Maasilma menee tavallaan ja massallaa mutta meillä muutaman ihmisen asuttamassa maassa feministit hyppii pöydillä ja muiden ajatukset alleen talloo

        Ja ajatellaanpa kuinka paljon arkaluontoista tietoa pelkästään henkilön nimestä paljastuu. Matti Virtanen esimerkiksi on taatusti valkoinen, suomalainen keski-ikäinen tai vanhempi mies.

        Eli olisko sitten ainut riittävän tietosuojan takaava systeemi antaa jokaiselle nimen sijasta tunnisteeksi numerosarja? Joka olisi kätevää tatuoida vaikka otsaan, olisi samalla varma henkilöllisyystodistus.


      • Dr.Whoo
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ja ajatellaanpa kuinka paljon arkaluontoista tietoa pelkästään henkilön nimestä paljastuu. Matti Virtanen esimerkiksi on taatusti valkoinen, suomalainen keski-ikäinen tai vanhempi mies.

        Eli olisko sitten ainut riittävän tietosuojan takaava systeemi antaa jokaiselle nimen sijasta tunnisteeksi numerosarja? Joka olisi kätevää tatuoida vaikka otsaan, olisi samalla varma henkilöllisyystodistus.

        Sos turvatunnushan jo onkin, mutta nekin on tehty tietyn kaavan mukaan, eli siitäkin voi päätellä liikaa asioita.


    • edson

      Mulle on ihan sama, mitä joku yksityisissä firmoissa tienaa, mutta eläkkeille katto ja heti. Onhan se meinaan niin, että työeläkemaksut ovat työnantajan maksettavia miltein kokonaisuudessaan. Aikoinaan ne olivatkin kokonaisuudessaan työnantajien velvotteina lomaltapaluurahoineen. Et silviisiin.

      Valtion ja kunnan yrityksissähän ensin maksaa veronmaksaja palkat ja sitten lopulta eläkkeetkin.

      Läheisten päivä? Jaa-a. Jotenkin tuon äitienpäivän on aina hyväksynyt todella luonnollisena kunnioituksena äideille, mutta isien päivä on ihan ... ettenkö sanoisi. No voisihan se olla sitten vaikka vanhempain päivä ihan siitä huolimatta, ovatko vanhemmat, huoltajat sitten ketä tahansa.

      Se, että nyt taas on ne verotietojen julkisuuspäivät, niin kuuntelin veronmaksajain keskusliiton dirikaa ja hän selvitti ihan jees ainakin minulle tällaisen päivän olemassaoloa. Mm kehui yhteisöverojen laskua ja se nyt sitten alkaa tuottaa tuloksiakin

      • Husiainen

        Eläkekatto onkin muualla Euroopassa (Skandinavian ulkopuolella) normi ja se on tällä hetkellä kalleimmissa maissa yleistasossa 3000-3500 euroa kk.
        Systeemiä ei voi hetkessä muuttaa, mutta miekii olen sitä mieltä että askeleita eläkekaton aikaansaamiseksi tuossa rikkaan Euroopan tasossa olisi otettava niin että siihen päästäisin esimerkiksi niin että kirjattaisiin päivämäärä mitä eteenpäin eläkkeitä kertyisi ja eläkemaksuja veloitettaisiin eläkekaton mukaisesti. Siihen päivämäärään asti eläkekertymät laskettaisiin nykyisen käytännön mukaan ja käytäntö poistuisi sitä mukaa kun sen mukaan eläkkeen saaneet poistuvat.
        Se ei mielestäni ole väärin, sillä sellaiset ihmiset jotka eläkkeellä eivät pärjää 3500 euron eläkkeellä ovat kyvykkäitä järjestämään tarvitsemansa lisätulon itsekin. Kuten esimerkiksi "Keskonmäen vuorineuvos" Lissabonissa.


    • Dr.Whoo
      • Husander

        Siinäpä kaipaamani kauppa! Liekö Pernossa?


      • Husiainen

        Pirulainen! Tuon ohihan olen ajellut joka kerta Naantalissa vieraillessani


      • Dr.Whoo
        Husiainen kirjoitti:

        Pirulainen! Tuon ohihan olen ajellut joka kerta Naantalissa vieraillessani

        Olipas nopee robo, mutta kerkespä asia menemään perille. Häh häh hää robolle.


      • Husiainen

        Minkähän ihmeen takia robo muuten poisti Mylly viestin, vai oliko viesti liian lyhyt. Mutta oikein hähhähhää robolle kun asia saatiin napattua ennen roboilua


      • Dr.Whoo
        Husiainen kirjoitti:

        Minkähän ihmeen takia robo muuten poisti Mylly viestin, vai oliko viesti liian lyhyt. Mutta oikein hähhähhää robolle kun asia saatiin napattua ennen roboilua

        Oisko koneen mielestä kyseessä mainos, ilmeisesti liikkeitten nimiä ei saa mainita.

        Mutta nyt istun tässä enkä muuta voi. Nimittäin suuhygienistille pääsyä odotellen. Ei mittään kamalan kivaa oo sekään kun raavitaan kaamealla teräaseella hammaskiveä ikenen rajasta. On muuten nimeltään kyvetti se kidutusväline. Eli meikä kohta kyvetoidaan.


      • Kallion-Pirulainen

        Häh häh häh hää. nautinnollista kyvetointisessiota,


    • Dr.Whoo

      Tiesittekö muuten, että nykyisen käytännön mukaan (en ole varma onko kyseessä laki) 10 vuotta täyttäneen lapsen terveystietoja ei luovuteta lapsen huoltajille. Eli lapsen huoltajilla ei ole oikeutta tietää tuon ikäisen lääkityksistä ja sairauksista ellei lapsi nimenomaan halua tietoja huoltajilleen antaa. Ja tää ei ole aprillipila.

      Huomasitteko että en käyttänyt termejä isä tai äiti, sehän olisi saattanut olla sukupuolineutraliteettiä  loukkaavaa termistöä.

      • Husiainen

        Juu! Huomattiin kyllä huoltajahenkilöt.
        Olen osin myös sitä mieltä, että jossain vaiheessa lapsella on oltava oikeus yksityisyyteen kun on myös huoltajia jotka asemaansa väärin käyttävät ja yrittävät dominoida tai suorastaan tyrannisoida lapsiaan.
        Sen ikärajan asettaisin kuitenkin ylemmäksi. Mikä olisi sopiva ikä on täysin yksilöllistä. Itselläni se oli 12 vuotta jollin ilmoitin faijalleni eli silloin isähenkilölle etää nyt aion ajatella ihan itse.
        Joillekin sekin on liian aikaista. Suosittelisin kuitenkin 12 vuoden ikää missä lapsen suostumus vaaditaan terveystietojen jakamiseen isille ja äisille, mutta en vastustaisi jos enemmistö haluaisi tuon iän korkeammaksi, vaikka 14 vuoteen.


      • Dr.Whoo

        Mun miälest tommonen 15 vuotta vois olla hyvä. Tosin huoltajat ovat velvollisia maksamaan kaikki kulut 18 vuoteen saakka. Olis vähän hassu tilanne kun joutuisi maksamaan hoito - ja lääkelaskuja tietämättä yhtään mistä on kyse.

        Ymmärrän kyllä että esim. e-pillerit ovat asia mistä tytöt eivät halua vanhemmiltaan lupia kysellä. Eli tietyt asiat voitaisiin katsoa aina tapauskohtaisesti.

        Mitä tulee "itse" ajattelun alkamisikään, useimmille sitä ei tule koskaan. Eikä välttämättä liity edes ikään.


      • Husiainen

        "Mitä tulee "itse" ajattelun alkamisikään, useimmille sitä ei tule koskaan. Eikä välttämättä liity edes ikään. "

        Olen kyllä samaa mieltä tuon asian kokonaisuuden kanssa. Tarkoitinkin sen 12 vuotiaan suhteellista ajatuskykyä. Sitä vanhemmillakin se on aina suhteellista ja usein subjektiivistä.


    • edson

      Vai eivät huoltajat saa yli 10 vuotiaasta lapsesta terveystietoja. Äkkipäätään kyllä luulisi aprillipilaksi. No ei näytä olevan, sillä "toistaiseksi" yli kymmenvuotiaiden tiedot omakannassa eivät näyttäisi olevan huoltajille nähtävänä.

      Kyllä yksilösuoja on tällaisessakin asiassa aika ihmeellinen

      Mitä tulee Matti Virtaseen sitten. No siitä voi lukea todella, että lienee mies ja ehkä valkoinenkin. Nimeä nyt tuskin sentään on tarvis muuttaa otsassa kiiluvaan numerosarjaan. Kyllähän työnantaja näkee sitten työhaastattelussa, minkä värinen kukin on.

      Eilen tuli macventureksessa "hieno" esimerkki suomalais/srilankalaisesta naisesta. Hän kertoi, kuinka vuoden 2011 jytkyn jälkeen Suomi muuttui. No työnantajat kyllä jo aiemmin vierastivat hänen nimeään

    • Dr.Whoo

      Voi minua miesparkaa, on ensin kyvetoitu ja sitten vielä soodattu. Nimittäin tummentumat piti poistaa soodasuihkulla, hyi helvata.

      Viehättävä nainen tämä suuhygienisti, mutta niin satuttava. Varsin tyypillinen nainen siis sikälikin..

      • Husander

        Nyt kyl kannattais huuhrel hygienistin pahoinpitelemä lärvi paril annoksel jotain minkä osa on soodavesi, eller hyr


    • Kallion-pirulainen

      Mitenkähän se Pehtoori on pärjännyt siellä pohjoisemmassa ja metsäsuomessa? Liekö tällaisena viileänä päivänä makoillut pankolla omia pi.. tarkoitan tuoksujaan nuuhkimassa samalla kun emäntä paistaa rukkileib pankon alaisessa uunissa.
      Vai mitä siellä keskisuomessa tällaisina kylminä päivinä tuunataan. Eihän sitä jatkuvasti voi diesel homeakaan huoltaa. Onks teil siel hevoisia ja?

    • Dr.Whoo

      Huuhtelin kyllä suuni illalla tehoaineella, eli konjamiinisoin sen. Hyvä tuli.

      Mutta asiaan:
      "Yli miljoona annosta kouluruokaa lentää vuodessa roskiin Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa"

      En nyt ehtinyt ihan tarkkaan lukemaan hesarin juttua, mutta aika pöyristyttävä lukema maassa jossa on yhä pitenevät ruokakassijonot. Mutta kyllä kai tuo ruoka nyt edes sianruuaksi käytetään, kuten ennenkin kouluruoan ylijäämät?

    • edson

      Jo vain huomenia

      Taas tuntuu olo rikkaalta, meinaan, kun napsahti eläke tilille.

      Eilen juhlittiin kumppanin täysiä vuosia hillitysti. Kahestaan. Sunnuntaina sitten oltava kuulemma valmiina lähtöön klo ... ties minne.

      Pirulaiselle tiedoks, että hevosii ei oo eikä tuu. Ei tuu mitään elukoita enää, paitti muuttolintui.

      Voiko homeilmassa seissyttä kouluruokaa käyttää mihinkään? Ei vaan, tosi "sikamaista" ainakin pois heittää.

    • edson

      Kaik heteroiset valkoiset ristityt, ny on paikka ilmaista suuttumus ja vaatimus muuttaa

      pyhäinpäivä pyhäin miesten päiväksi takasin. Seurakunnassa naiset pitäkööt turpansa kii ... ja muuallaki. Se on menny niin sekasin tää maalima.

      Me ollaan osallistuttu lasten päiväkodissa isovanhempain päivään. Mietimme rankasti, josko enää, kun isovanhemmatki on täs niiiiin neutraalei niiiiin neutraalei

      Ei helekutti, nyhän ei ookkaan aprillipäivä

      • Dr.Whoo

        Mie oon kyllä hetero ja valakonen, varsinkin nyt kun hampaatkin on soodattu valkoisiksi.
        Ristitty en ole, en edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Ristiriitainen (varsinkin riitainen) persoona taatusti olen, sen sanan kyllä ymmärrän.

        Sikäli siis yks hailee meikälle onko kyseessä pyhäin vai mikälie pyhäinmiesten huuhaa päivä..


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Mie oon kyllä hetero ja valakonen, varsinkin nyt kun hampaatkin on soodattu valkoisiksi.
        Ristitty en ole, en edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Ristiriitainen (varsinkin riitainen) persoona taatusti olen, sen sanan kyllä ymmärrän.

        Sikäli siis yks hailee meikälle onko kyseessä pyhäin vai mikälie pyhäinmiesten huuhaa päivä..

        Niinpä minäkin, siis hetero ja valkonen ja kirkosta eronnut

        mutta kyl osittain vaan ei pääse irti kulduuriperimästään ja ei se oikeestaan haittaa. Uskonnot ovat kait suurin yksittäinen yhteiskuntiin vaikuttava eettinen koodisto. Ja kirkkohistoriakin joskus kiinnosti, mutta ei kyl kirkon sisäiset ristiriidat ja taistelut siitä, mitä raamatussa sanotaan, mitä ei.

        Joku nykyään sanoo, että raha on se koodisto. Taistelu siis jokapäiväisestä leivästä.

        Tavallaan ymmärrän kyl kirkon sisäiset ristiriidat ja näinhän ns. uskonpuhdistus kait jatkuu ajassa. En nyt muista mitä historioitsija Teemu Keskisarja lausahti viimeksi teeveessä kristinuskosta, mutta se jotenkin oli vaikuttavaa.

        Kumma juttu muuten. Ei muista, mitä toinen on sanonut, mutta se on kuitenkin jäänyt mieleen vaikuttavana juttuna.


    • edson

      Marie Kondō

      Täytyi oikein tarkistaa, sillä eipä ollut tietoo. Auta Armias, jos joku nainen, olkoonkin vaikka kuinka tunnettu järjestelijä, tulee järjestämään kamani. Saati heittämään pois. Vain kuolleen ruumini yli. Riittää, kun joka päivä joku traineri kertoo, missä on vikaa.

      Mutta asiasta toiseen. Mainio sarja minulle on ollut näyttää Ylellä se, miten tulevaisuudessa tuotetaan ruokaa. Jopa 3D tulostin tekee mitä käsketään sen tehdä. Kun vielä tulee robotti, joka pesee sen tulostimen.

      Mutta asiasta kolmanteen. Muistaakseni se srilankalainen nainen toi viime docventures- ohjelmassa mukanaan "suomalaisimman esineen" : pulloon täytettyä vesijohtovettä. Ja se "esine" oli siis sitä vesijohtovettä. Mainio "tavara" mitä meillä jopa voidaan surutta tuhlata.

      Enpä keksi, mikä minulle olisi se suomalaisin "tavara". Jollekin se voi olla kesämökin näkymä.

      • Dr.Whoo

        Joo, toi 3D tulostus on ihmeellinen juttu, periaatteessa kuulemma jopa eläviä kudoksia voidan tulostaa. Kohta siis saamme uuden tulostetun ruumiin kuluneen tilalle. Ainoastaan aivot tarvitaan vanhasta ruumiista, jotta voimme jatkaa elämäämme samana persoonana. Ja ne aivothan meillä onkin vähän käytetyt ja uuden veroiset.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Joo, toi 3D tulostus on ihmeellinen juttu, periaatteessa kuulemma jopa eläviä kudoksia voidan tulostaa. Kohta siis saamme uuden tulostetun ruumiin kuluneen tilalle. Ainoastaan aivot tarvitaan vanhasta ruumiista, jotta voimme jatkaa elämäämme samana persoonana. Ja ne aivothan meillä onkin vähän käytetyt ja uuden veroiset.

        3D:n lisäksi siinä ohjelmassa oli mm. vertikaaliviljelyä pilvenpiirtäjässä ja massa tuotantoa eli yksi pienen pienen pieni solu lisääntyi hirveellä vauhdilla eli tuotti vuorokaudessa massaa tonneittain, josta sitten "leivottiin" proteiinievästä.

        Tulostettu ruumis juu. Kyllähän totta vie elämä on lyhyt. Vasta, kun on jotenkin saanut silmät auki, niin loppu jo häämöttää. Mutta mutta, että sitten hoipertelemaan pidempään, herättää ainakin kysymysmerkin.

        Onkohan niin, että ainoat, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä, ovat noita paimentolaisia. Tai ainakin hyväksyvät elämänsä ja jopa pitävät siitä. En tiedä.


      • Pilliön-karulainen

        Onpas herroilta ilmestynyt juttuja lähes novellin verran. Parhaaseen nukkumisaikaan!
        Kaikkeen ei nyt ehdi kantaa ottamaan mutta kysyn alkuun kuitenkin, että miten tulitte toimeen kun whatsapp oli vähän aikaa kaatunut?
        Sen sijaan eräs lähes lestadiolainen tuttuni kertoi ihan totena, että kuulemma valkoihoiset heteromiehet joilla on poikkeuksellisen valkeat hampaat ei pääse Pietarin puheille vaan lähetetään hiilikellaria valaisemaan valkeilla hampaillaan.

        Sen kyllä ymmärrän että 3D tulostuksella kyetään valmistamaan ihan aidon näköinen osa, vaikka ruumiinosa. Sitä kuitenkin mietiskelen että miten saadaan esimerkiksi 3D printattu korvauskäsi toimimaan. Siihen kai tarvitaan sitä tekoälyä ja erittäin neuronielektroniikkaa siirtämään olemassaolevista hermoista impulssit teko osaa käyttävälle motorisoinnille. Jonkin verran sitäkin jo taitaa olla olemassa.
        No kehittämässä eivät ainakaan ole olleet autoinsinöörit vaan kemistit ja nörtit sekä robojen rakentajat.

        Minun osaltani muuten massiivinen tarpeettomien tavaroiden poisto on jo toteutettu. Siitä huolimatta vieläkin on jonkin verran tarpeetonta ympärillä. Sellaista mikä tuottaa jonkinlaisen maisemallisen ympäristön. Tosin siivoilen niitäkin vähemmäksi nyt ajan kanssa ja noin kauppakassillinen viikossa tyyliin.

        Matkamuistot vielä pääosin pidän. Siinä on jos jonkinlaista näkkiä, naamaria, patsasta ja luonnollisesti Baltian matkojen hyllysaalis!


      • edson
        Pilliön-karulainen kirjoitti:

        Onpas herroilta ilmestynyt juttuja lähes novellin verran. Parhaaseen nukkumisaikaan!
        Kaikkeen ei nyt ehdi kantaa ottamaan mutta kysyn alkuun kuitenkin, että miten tulitte toimeen kun whatsapp oli vähän aikaa kaatunut?
        Sen sijaan eräs lähes lestadiolainen tuttuni kertoi ihan totena, että kuulemma valkoihoiset heteromiehet joilla on poikkeuksellisen valkeat hampaat ei pääse Pietarin puheille vaan lähetetään hiilikellaria valaisemaan valkeilla hampaillaan.

        Sen kyllä ymmärrän että 3D tulostuksella kyetään valmistamaan ihan aidon näköinen osa, vaikka ruumiinosa. Sitä kuitenkin mietiskelen että miten saadaan esimerkiksi 3D printattu korvauskäsi toimimaan. Siihen kai tarvitaan sitä tekoälyä ja erittäin neuronielektroniikkaa siirtämään olemassaolevista hermoista impulssit teko osaa käyttävälle motorisoinnille. Jonkin verran sitäkin jo taitaa olla olemassa.
        No kehittämässä eivät ainakaan ole olleet autoinsinöörit vaan kemistit ja nörtit sekä robojen rakentajat.

        Minun osaltani muuten massiivinen tarpeettomien tavaroiden poisto on jo toteutettu. Siitä huolimatta vieläkin on jonkin verran tarpeetonta ympärillä. Sellaista mikä tuottaa jonkinlaisen maisemallisen ympäristön. Tosin siivoilen niitäkin vähemmäksi nyt ajan kanssa ja noin kauppakassillinen viikossa tyyliin.

        Matkamuistot vielä pääosin pidän. Siinä on jos jonkinlaista näkkiä, naamaria, patsasta ja luonnollisesti Baltian matkojen hyllysaalis!

        Kaatukoot watsapit, ei haittaa.

        Vaikka onkin pieni sopimus, tai siis halpa, niin 600 minuuttia puheaikaa ei vaan täyty kuukaudessa millään. Saati 600 viestiä.


      • Dr.Whoo

        Yks mikä on Suomessa halpaa, on nää liittymähinnat. Parillakympillä jo saa tolkuttoman määrän puheminuutteja, vaik kuin paljon dataa satojen megojen teholla, tekstareita vaikka miten. Viimeksi mainittuja en tosin nykyään tarvitse juuri mihinkään.

        Ilmeisesti nää yrityspuolen liittymät on vielä yksityishenkilöitä halvempia, mullakin niitä on useita. Telian yritysliittymiä voi kivasti myös hallita tietsikalla, muutella liittymämuotoja ynnä sulkea tai availla niitä tarpeen mukaan


    • husiainen

      ps. kai te sen muistatte, että jos pään tai aivojen siirtoja tehdään niin aivojen pitää olla käyttämättömia. Siirrännäiset ovat vaikeita ja kalliita, kun norjalaisten päitä ei juurikaan ole tarjolla. Kaikkein kallein siirrännäinen onkin ollut 90 vuotiaan norjalaismiehen aivot.
      Pitkään pärjänneet, mutta silti täysin käyttämättömät! ;)

      robolle ja robon ilmiantajalle tiedoksi, että tuo on peräisin vitsikokoelmista eikä edusta kirjoittajan virallista kantaa! :)))

    • Dr.Whoo

      WhatsApp, kylhän miekiin sitä käytän lähes päivittäin, en oo huamannu että nurin ois.
      Nopee ja ilmanen tapa viestitellä, lähettää kuvia ja jopa ilmaiset puhelut. Hiano sovellus.

      Ja hiilikellariin ilman muuta. Siel ei oo niin jumalattoman tylsää kuin taivaassa täytyy olla. Jatkuvaa veisaamista vain, sutjakkaa naisenkeliä vierellä ikuista kaanonia veisaamassa mutta muuta säpinää ei sitten oletettavasti ole. Toisaalta Muhammedin pualella olis tarjolla oliko se nyt 72 neitsyttä. Aika outo ajatus sekin, että juuri neitsyitä.

      • hughie

      • Dr.Whoo
        hughie kirjoitti:

        Myöhässä olet :

        http://zr.fi/D7NTT

        Eik o Turuus eres......

        Mistäs Hugie ton tietää. Vai kääntyikö muslimiks ennen kuolemaansa ja ny pettyneenä soitti sieltä..


      • Husiainen
        hughie kirjoitti:

        Myöhässä olet :

        http://zr.fi/D7NTT

        Eik o Turuus eres......

        Onks pehtoori parempikin tuttu tuon Hugh Herfesin kanssa?


      • Dr.Whoo
        Husiainen kirjoitti:

        Onks pehtoori parempikin tuttu tuon Hugh Herfesin kanssa?

        No ei muute, mut kyl määki vähä semmone pleipoi ole ollu ja pupui kattellu..


    • Dr.Whoo

      Mikä lie perskeleen pyhä menossa, mutta onneksi kaupat näyttää olevan auki, jopa jotkut optikot.
      Kävi nimittäin eilen illalla niin, että - ihan selvinpäin - istuin rillieni päälle, ja eikun sanka poikki. Perskeles. Ny pittää vissiin taas heittää tonni uusista. Sen verran nimittäin arvostan näköäni, että vain huippuluokan optiikka kelpaa, ja sellaista ei mistään halpakaupoista saa.

      Täs kun ollaan jo harmaapartaisten sarjassa, niin tarvitsen monitehot. Lukea näkisin parhaiten kokonaan ilman laseja, mutta kun miinusta on sen verran paljon, että tyypilliseen tapaan joutuisin olemaan nenä kiinni ruudussa. Eli minun tapauksessani monitehot tarkoittaa sitä että miinuskorjaus vähenee tasaisesti linssien alareunaa kohti. Sitten näkee sujuvasti myös luontevalta lukuetäisyydeltä.

      Lukemisella tarkoitan siis ruudulta lukemsta, paperilehtiä tai paperikirjoja en ole vuosiin lukenut. Painetaanko mokomia enää edes?

    • edson

      Mitens se on?

      Korvaako kotivakuutus rikkoutuneet rillit? Mulle on mystiikkaa nuo optiikat. Tarkoittaako se että se paras optiikka on se paras hionta? Suomessa ei kait enää ole hiottu aikoihin (?), vaan kaikki lähetetään hiottaviksi ulkomaille. Ihme, kun eivät mainoksissa ilmoita vaikkapa näin : "hiottu siellä ja siellä". Sen sijaan kauppaavat useita laseja yhden hinnalla. Vähän kuin dressman alushousuja.

      • Dr.Whoo

        Täs tapaukses oli kyseessä jottain seittämän vuatta vanhoista rilleistä, eli tuskin vakuutus semmoisia korvaa. Ei kai vakuutusyhtiötkään niin hölmöjä ole.

        Olen tässä jo muutenkin pitkän aikaa funteerannut uusia rillejä. Ton katkenneen sangan korjasin itse ottamalla vanhoista rilleistä sangat - hups vain ruuvit auki, toiset melkein samanlaiset sangat paikoilleen ja rillit ovat taas siltä osin kunnossa. Olen siis myös silmälasiasennusinsinööri.

        Mutta sainpahan nyt inspiraation hankkia uudet rillit, ja sitä myötä päivittää naamatauluni ajamukaiseksi. Komeahan se jo muutenkin on. Nyt näyttää taas olevan tarjolla paljon pyöreämpiä pokamalleja, niistä olen aina tykännyt. Mutta silloin kun ostin edelliset, kaikki oli vain matalaa suorakaidetta.

        Ja kyllä linssien laaduissa on huikea ero, monitehoissa nimenomaan. Halpiksilla esim. terävimmän näön alue on sivusuunnassa vain kapea, huippulinsseillä koko alue on terävä.
        Ja kyllä tietääkseni parhaat linssit hiotaan juuri suomessa.


      • Husiainen

        Oletko hakemassa Paavo Väyrys lookia uusilla prilleilläsi? ;)


      • Dr.Whoo
        Husiainen kirjoitti:

        Oletko hakemassa Paavo Väyrys lookia uusilla prilleilläsi? ;)

        Tässä notkuvan lounassalaattinoutopöydän ääressä totean, että sain jo ajan näöntarkastukseenkin klo 14. Ja tämmöiset tyylikkäät rillit sitten valitsin. Paavokin jää kirkkaasti toiseksi:

        http://bot.fi/25oi


    • edson

      Näyttääpä olevan Suomessakin linssin hiontaa. Ja joku mainostaakin, että ihan reuna-alueillakin tarkkuus hyvä. Näyttää myös olevan instrun jossain esitteessä, että linssit hiotaan Saksassa. Jotkut firmat hiottaa Virossa jne. Joka tapauksessa kilpailu toi silmälasimarkkinoillekin jotain ekstraa kuluttajillekin.

      Noista vakuutuskorvauksista nyt ei tietoo, lienee tietysti ainakin korvauksissa sitä alenemaa esineen iän mukaan. Jos olisi vuoden kahden vanhat ja kalliit lasit, niin ei kait olisi epäselvää siitä, että vakuutuskorvauksen hakeminen olisi jees.

      Ihan asiasta toiseen tai ainakin vähän tätäkin silmälasilinssien asiaa hipoen. Olin kesällä Hämeenlinnassa tarkistuttamassa auton latauspuolta ja siellä tuli puheeksi se, miksei enää saa kestäviä latureita. Kuulemma saa, mutta kuka maksaa Boschin alkuperäisestä tuhat euroa, kun saa viidesosan hinnalla toisen, vaikkakin vähemmän aikaa kestävän. Samalla kysyin, että kannattaako ostaa matkalle jo tällainen varalaturi, niin mies katsoi, paljonko ajettu ja sanoi, että 100 000 lisää, niin sitten alkaa olla vaihto edessä.

      No joo, tällaisia mietteitä täältä sateiselta alueelta. Kesää pukkaa, sillä lämpö jo selvästi plussan puolella.

      • Dr.Whoo

        Joo, kyl kunnon laturi muutaman sata tonnia kestää, hiiletkin siinä 200 000. Boschin vehkeissä siis.

        Eri asia sitten mitä autot kestää, eli kun laturi menis vaihtoon, monet autot on jo paalaimessa.


      • Dr.Whoo
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Joo, kyl kunnon laturi muutaman sata tonnia kestää, hiiletkin siinä 200 000. Boschin vehkeissä siis.

        Eri asia sitten mitä autot kestää, eli kun laturi menis vaihtoon, monet autot on jo paalaimessa.

        Ps. hienotunteisesti en maininnut mitään ranskahtavia automerkkejä..


    • Dr.Whoo

      No huh, kylläpä oli ostamista laseissa. Yhdet monitehot ja yhdet tietokonekäyttöön suunnitellut lasit. Molemmissa Instrun paras optiikka. Hintaa yhteensä vain reilu tonni. Halpa hinta selittyy sillä, että toiset kehykset sai puoleen hintaan ja toiset ilmaiseksi.

    • edson

      "Molemmissa Instrun paras optiikka. "

      Kysyitkö missä ne hiotaan? Tarkistin huvikseen yhden liikkeen ja siellä löytyi yksiselitteisesti, että hiotaan Unkarissa. Instrun sivuilta ei suoraa vastausta löydy, tai en ainakaan minä löytänyt.

      Tuota tuota, tuo on aika hauska juttu, että puoleen hintaan yhdet. Joutuukohan joskus ostamaan ihan täyteen hintaan? Ei sen puoleen, jos saa kahdet sillä tonnilla ja huippulasit vielä, niin ... mutta ei varmaan saisi, jos olisi vaikea taittovika. Ehkä siis ei saisi.

    • edson

      Sen verran paljon katselen tietokoneruutua, että täytyypäs kysyä seuraavaksi. että miten ne eroavat ne linssit normaaleista linsseistä. No minuu viilataan kuiteski linssiin. Toisaalta onneks on Ctrl ja aurinko -

      • Dr.Whoo

        No ne päätelasien linssit on sillai fiilattu ja höylätty että näkee erittäin tarkasti lähelle sekä tietokoneruudun etäisyydelle. Kohtalaisesti myös kauas, mutta ei niin hyvin kuin varsinaisilla kaukolasi monitehoilla. Joita taas on hankalaa optimoida lähietäisyyksille mikäli miinusta on paljon. Noita päätelaseja käyttää mielellään ruutua työkseen tuijottavat, jopa niin että niitä kokeiltuaan ei niistä ilman tappelua luovu.

        En tullut kysyneeksi missä Instru linssinsä hiotuttaa, mutta kokemuksesta tiedän että noita ostamiani parempia ei löydy.


    • edson

      Nuo aistit, nuo aistit

      Edesmennyt appiukko sanoi, ettei kaikkii tarvii kuulla. Ei olis kyl sanonut, ettei kaikkii tarvii nähä, vaikka ei tarviskaan. No pään kääntämisellähän noista selvii tai oikeen kanavan valitsemalla.

      Enpä olis itsestäni uskonut, että seuraisin niinkin mieluusti eilistä Perjantai- ohjelmaa ja hitsi, sympatiat transuilleki. Ei meinaan helpota elämää ja minkäs he sille mahtavat.

      Kyl minä niin vihainen olen itselleni, että olen pilannut maku ja hajuaistit. Pieksin just itseeni saunassa ja ... no puhasta ainakin tuli.

      • Dr.Whoo

        Mitenkäs toi maku ja hajuaisti pilataan, tupakillako? Ja lopullisestiko?


      • Dr.Whoo

        Ps. enpä nähnyt perjantaita, mutta yleisesti ottaen minulle on aina ollut itsestään selvää
        että ihmisarvo ei riipu siitä onko homo vai hetero, transu tai bi, ja mitä niitä onkaan.
        Lain puitteissa jokaisen pitää elää, mutta kaikki muu on sitten kunkin oma asia.


    • Husande

      Hitto vie, hetken poissa ollessani eli hienolla ja luotettavalla ranskahtavalla ajoneuvollani tein vanhuksen kestävyystesti tarkastusajo kotimaahan Lappeenrantaan, niin täällä kirjoitetaan kuin Eino Leinon ja Pekka Parkkisen yhdistelmäkynä. Pekan tunsin henkilökohtaisesti ; Rauha hänen sielulleen.

      Meikäläinen on lopulta sen verran hienotunteinen ja pasifisti, ettei millään Ruhrmetallin panssarivaunulla rupea rauhanaikana kalistelemaan vaikka olisi 150 hv.

      Minullakin on yksi pirullaisen haaska runon alku tuolla wordissä. Se pitää vaan viimeistellä ja kerätä rohkeus sen julkisuun ketjulla

      Noista aisteista puheenollen, ainakaan näköaisti ei ole pilaantunut sillä näin ihan oikean .eekerin Lappeenrannassa

    • edson

      Varmaan makuaistin ja hajuaistin kadottamiseen on ollut yksi syy : tupakki. Lisäksi aika kauan olen käyttänyt astmalääkitystä ja polyyppeja nypitty nenästä liian usein. Nyt vielä nikotiinipurkka huulessa koko ajan, et silviisiin.

      Tuo transu-olemus on ollut kyllä mysteeri minulle. Suuri tuntematon. Ei tietenkään ihmisarvokysymys. Pedofilia sen sijaan - enpäs tuomitse tämän enempää. Täysin käsittämätön poikkeustapaus.

      Korppikirjailija Parkkinen jotenkin tuttu, siis tuotanto, samoin kuin Pakkanen, Jukka

      • Dr.Whoo

        Miekin ennen savusin kuin korsteeni, mutta nykyisin olen tupakkilakossa. Yli 20 vuatta jo jatkunut tää lakko. Poltin pahimmoillaan jopa kaks askia päivässä. Haju ja makuaistista ei silloin ollut tietoakaan. Nykyisin nää molemmat on palautunut täysin. Tai mistäs tiedän onko palautunut täysin, ties kuinka paljon paremmat olisi jos en olisi koskaan röökannut.

        Ennen ei ollut nikotiinipurkkaa, ootko varma ettei juuri tommonen epäilyttävä tuote vaikuta näihin aisteihin huonontavasti? Totuushan on se, että varsinaiset nikotiinin vieroitusoireet kestävät n. 1 kk. Vai mistä syystä tommosta purkkaa pitää jauhaa...taitaa olla kyse siitä, että yhden huonon tavan tilalle tulee toinen huono tapa. No, onneksi toi purkka ei sentään tapa kuten tupakki.

        Luin muuten hiljattain jutun, jossa kerrotiin mitenkä alkavan dementian oireisiin kuulu juurikin
        häviävä hajuaisti, joten olen tässä testaillut nokkani hajureseptorien toimivuutta erilaisia tuoksuja haistelemalla. Sekin on hassua, että eri päivinä tuntuu aistit toimivan paremmin kuin
        toisina.


    • edson

      Tuossa kun selasin illan teevee tarjontaa, niin jopas : englantilaista huippufutista. On ihan pakko katsoa, vaikka muut cupit ovatkin jääneet katsomatta ja se Italian liigankin matsi. Aina ennnen ne lähetykset olivat lauantain kohokohtia. Sieltä asti mieltyminen engl. futikseen on lähtöisin.

      Mutta ennen tätä iltaa ovat lapset jotain mystistä järjestäneet ja tulevat hakemaan iltapäivällä ajelulle. Ite saa istua ja katsella maisemaa. Äiteelleen tämän poijat järjestivät tämän yllätyksen ja kyl ollaan pohdittu, että mihinkäs sitä nyt mennään. Ja ovatkos naperot mukana. Poika on saanut duunista luxuspirssin, mihin mahtuu kait ainakin yheksän immeistä.

    • edson

      "Kesällä 2016 verkkokaupan myyjä soitti ja kertoi, että Jarin nimissä oli tilattu Macbook Pro -tietokone ja kolme kallista iPhonea. Tavaraa oli yhteensä yli 12 000 euron edestä. Myyjä halusi varmistaa, oliko Jari varmasti tilannut tavarat."

      Siis pelkkä nimi, osoite ja henk.tunnus riittää tilailemaan tavaroita toisten nimiin. Ei voi olla totta. Tuntuu ainakin minusta siltä, että jos joku firma myy pelkästään osoite, nimi ja henk.tunnuksilla, niin menettäkööt sitten tavaransa. Nuo tiedothan ovat koko sos. ja terveysalan henkilökunnan tiedossa ainakin. Jokin mobiili tai pankkitunnustunnistautuminen nyt vähintään pitäisi vaatia, ennen kuin tavarasta luovutaan.

      • Dr.Whoo

        Joo, hetullahan ei todellisuudessa ole paljon merkitystä. Toisin kuin moni luulee hetu ei edes ole mikään salainen tieto, esimerkikski jokaisen yrittäjän tiedot hetuineen löytyy kyllä netistä vaikkapa kaupparekisterin sivuilta. Hetun tarkoitus on vain erottaa toisistaan saman nimiset henkilöt.


    • Husander

      Hetu-Hetula... täällä on haisteltu hajuja mahrottomasti. Tosiasia on, että ihmisen, varsinkaan miehen kärsä ei ole mikään siankärsä jolla tryffeleitä hajuaistilla löydetään vaan kärsä jota silloin kuin ei käytetä syömiseen erottaa lähinnä kovemmat perustuoksit kuten rikkiset tuoksut sellutehtaista (merkaptaanit) ja pakoputken rikkiset tuoksut (pierut eli metaanisekoitukset)
      Siksi ihmisen kärsä on eläinten kärsiin verrattuna vajaavarustettu. Asioita selvitetään ja tunnistetaan muin tavoin pääasiassa kuin nuuskimalla. Varsinkaan miehet eivät nuuski! ;)

      Se vähäkin hajuaisti voi heiketä tai kadota eri tilanteissa tai syistä. Jokaisen aivoissa on kuitenkin ns. hajumuisti mikä autaa tunnistamaan hajun jos sen aiheuttaja nähdään ja tunnistetaan. Tietysti hajumuistin muodostumiseksi on täytynyt olla joskus toiminut hajuaisti.

      Ilman tai hajuntuottajan kosteus vaikuttaa merkittävästi sen hajun toteamiseen heikentyneillä hajureseptoreilla. Kosteus tai höyry kun vie hajumolekyylit konkreettisesti kaikkien reseptorien pinnoille.. Jos jostain syystä ilman kierto nenän kautta heikkenee niin automaattisesti hajujen tunnistaminen tai toteaminen heikkenee.
      Tubangi todennäköisesti ei ole kovinkaan suuri syys, mutta epäilemättä heikentää. Jos nenässä on niin paljon sinne kuulumatonta tavaraa että ilma ei kulje muun kuin suun kautta on se suurin heikentävä tekijä

      Se tupakanpolton lakkaaminen toimii niin, että nikotiiniriippuvuudesta pääsee ohi varsin nopeasti, mutta tapariippuvuudesta vasta 7 vuodessa. Nikotiinipurkat ja laastarit ovat mielestäni niitä myyvien konspiraatio addiktion siirtämiseksi heidän kalleille tuotteilleen tapatupakasta. Mie lopetin tupangin vetämisen kerrasta noin neljänkymmenen vuoden käryttämisen jälkeen. Välillä jopa 4 toppaa vuorokaudessa vuonna 2002. Se todella vei sen 7 vuotta ennenkuin kaikki tapayhteydet lopulta katosivat eli mikään aihe ei enää sytyttänyt hetkellistäkään tupakaksi laittamisen impulssia. Se on vaan päätettävä, että nyt riitti ja se ei ole kyllä helppoa kenellekään. Siksi minäkin tuon päätöksen tehdessäni laitoin siihen oheispäätöksen että minua ei sitten muiden röökaaminen mitenkään häiritse, eikä ole häirinnyt

      • Dr.Whoo

        Niihän sitä sanotaan että seittämän vuatta on vaikiaa tupakoinnin jälkeen.. Mää en viel rohkene sanoa olevani tupakoimaton, kun lakko on jatkunut tarkemmin laskien vasta 27 vuatta.

        Mut juu, emmäkään kyllä usko mihinkään purukumeihin muuta kuin sijaistoimintomielessä. Mikä tahansa purkka toimii yhtä hyvin. Mutta ihmisen mieli on semmonen että helpommin uskoo nikotiinipurkkaan kun kerran paketin päällä niin lukee.

        Mää itte söin pari vuotta Sisu pastilleja.

        Olen nyt täällä höyrypitoisessa hajureseptorien huuhtelussa. Kyllä maailmaa tuoksuu taas tämän jälkeen paljon enemmän. En myöskään usko että naiset haistaisivat paremmin vaik niin väitetään. Mutta erilaisille tuoksuille ovat kyllä herkistyneet. Haistavat kuulemma miehen (puhtaankin) ominaistuoksunsa perusteella. Uskoisko tuota?


      • Husander

        En tiedä minäkään haistavatko naiset paremmin kuin miehet, mutta fakta on että heille hajut merkitsevät enemmän ja myös nuuskivat kaikkea siinä missä harva mies niin tekee tai tekisi.
        Jos pitäisi paikkansa, että naisilla oikeasti olisi miehiä parempi hajuaisti niin silloinhan he loogisesti olisivat eläimellisempiä kuin miehet ;=


    • Aku-Vankka-Alituiseen

      Tuosta nettitilauksesta puheenollen pitäisi olla jonkinlainen kontrolli siten että jos varastetulla henkilöllisyydellä epäillään ostetun niin todella joko soitetaan tai tekstataan tai lähetetään e-mail oikealta vaikuttavaan kontaktitietoon että tilaus on valmiina toimitettavaksi-toimitetaanko se! Fonectan kautta myyjä voisi myös nopeasti tarkistaa täsmääkö annettu puhelintieto käytettyyn henkilöllisyyteen

      • edson

        Saakos tuolta Fonectasta kaikkien puh.tiedot? Siel on niin joskus vaikeaa ottaa selvää, kuka on se, jota on etsinyt


    • edson

      Kyl kuulkaa, tuo nikotiinipurkka ei ole tapasidonnainen, nikotiini aiheuttaa sen riippuvuuden. Kauhulla vuonna 2011 odotin, miten selviydyn vuosikymmeniä kestäneestä tavastani aamulla : muutama muki kahvia ja muutama tupakki. Selvisin. Samoin ruoan jälkeen en tarvitse nikotiinipurkkaa jne. Silloin tarviin, kun keskityn johonkin todella. Kummallista vaan, ettei viime kesän matkalla juurikaan tarvinnut nik.purkkaa, vaikka oli "jännittäviäkin" tilanteita.

      Käsittämätöntä oli siinä henkilötietojen varastamisen yhteydessä sekin, että varas oli kyennyt tekemään kymmenien tuhansien autokaupan. Huh huh. Juu ja trafi vaan lähetteli kärsivälle osapuolelle verolappuja, juu.

      Aattelin noita tunnistamistapoja hetken, mutta en vaan osaa oikein sanoa, mikä olisi vedenpitävää. Jotenkin voisi liittyä vahvoihin digitaalisiin tunnistautumisiin vesitiiviiden salasanojen myötä. Voisi olla kehossa olisi tunnistin ja siten, kun osoittaa kehon kohtaa digilukulaitteella, niin vastaanottajalle selviää todellinen henkilöllisyys.

      Toistaiseksi minulla ei ole vesitiivis kuin puhelimeni ja ei sekään lutrausta kestä - varmaankaan.

      Kyllä tässä talven aikana yritän häivyttää kokonaan nikotiinihimoni ja samalla (mainos) käytän säännöllisesti Flixonase nenätippoja. Ne aukaisevat kyllä nenätiehyeitä.

      • Dr.Whoo

        Tutkimuksien mukaan nikotiiniriippivuus kestää muutamasta päivästä kuukauteen. Tupakointiin liittyvistä tapatoiminnoista eroon pääseminen voi kestää vuosia.

        Fonectalta pitäis löytyy kaikkien henkilöiden ja firmojen numerot ja osoitteet jotka eivät ole salattuja.

        Naiset ovat kiistatta se nuuskivampi sukupuoli..


      • Husiainen

        On epäloogista, että naisia ei ole poliisissa enemmän etsivinä kun ne ovat luontaisia nuuskijoita! :=)

        Jotain kyllä pitäisi kehittää jotta tuo varastetuilla henkilöllisyyksillä tapahtuva netti"asioiminen" saataisiin kuriin. Luultavasti se ainoa tapa on olla tavalla tai toisella yhteydessä ilmoitetun henkilöllisyyden omistajaan. Sen ei luulisi olevan ylivoimaista nykyisen tietotekniikan aikakautena. Tosin siihenkään ei tekoäly pysty vaan tarvittaisiin ihmistä ja ihminen on poistettu suurimmasta osasta nettitilausketjua.

        Taidanpa piipahtaa hienolla ranskahtavalla ajoneuvovanhuksellani pienellä rallikierroksella


      • Dr.Whoo

        Pankkitunnistautuminen on vedenpitävä tapa tunnistautua verkossa. Nykyäänhän kai jokaisella on verkkopankkitunnukset (joitakuita ikivanhoja mummoja lukuunottamatta).

        Mie ainakin moneen paikkaan tunnistauvun melekeen päivittäin pankkitunnuksilla.


      • Dr.Whoo

        Ps. kiva muuten vähän keljuilla mummopuolisille kun ei ole pelkoa vastaiskuista. Kuka ny uskaltais kolmen ilkeän herrasmiehen ketjuun vastineita kirjootella..


    • K-Husiainen

      Täällä onkin koko ajan niin ronskit jutut valloillaan että olisi siinä mummeleilla pitelemistä. Taisi Pehtoori jopa käyttää sanaa polyyppi. Voisiko sen raaemmin enää keskustella julkisesti. Minultakin otettiin kaksi polyyppiä pois mutta sillä erolla että minulta ne otettiin pakoputkesta ja pehtoorilla nenästä. Aha aha haha :)))))

      Palasin juuri "ulkoilemasta" eli ajelulta "croissantilla" ja kävelyltä Kaaren Prismassa, Siellä kävelee pitkänkin lenkin mukavasti ostoskärryyn nojaillen ja samalla hieman kaloreja sinne eri hyllyistä lastaille. Nytkin tuli lastattua luumuja, suolakurkkua, herkkumaksamakkaraa ja Dolmion valkosipulitomaattikastiketta.

      Tosin juuri söin italialaista perhospastaa jonka olin aikaisemmin keittänyt lihaliemessä ja nyt otin pussista parmesaanikappaleita ja ripottelin päälle ja kuumennus microssa. Hyvin yksinkertaisella tavalla saa suussasulavaa ja tosi maukasta välipalaa.

      Vielä joutuu pidättelemään sitä kehittymässä olevaa vitsiä pehtoorin eläintenpidosta. On ensteks saatava selville selviääkö se ensi luokan huumorista jossa hää on osanäyttelijä ja huumorin kohde!

      • Dr.Whoo

        Kävelystä puheenollen, tulin juuri pitkältä päivittäiseltä lenkiltäni. Täytyy sanoa että noi uudet Sievin huippukenkät ovat hyvät. On muitakin hyvämerkkisiä kenkiä, mutta eivät pääse edes lähelle. Täten julistan siis, että vast´edes en edes kusaise muihin merkkeihin päin. Tai no, ehkä kusaisenkin ihan käytännössä, jotta voin sitten hyvin perustellusti vaihtaa kaikki kenkäni Sieveihin.


      • Dr.Whoo

        Ruuasta puheenollen meillä oli ihan vain muikkukukkoa ja kreikkalaista salaattia. Hyvin sopii yhteen.


      • Husaisenkin
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Kävelystä puheenollen, tulin juuri pitkältä päivittäiseltä lenkiltäni. Täytyy sanoa että noi uudet Sievin huippukenkät ovat hyvät. On muitakin hyvämerkkisiä kenkiä, mutta eivät pääse edes lähelle. Täten julistan siis, että vast´edes en edes kusaise muihin merkkeihin päin. Tai no, ehkä kusaisenkin ihan käytännössä, jotta voin sitten hyvin perustellusti vaihtaa kaikki kenkäni Sieveihin.

        Pakko myöntää, että min ullakin oli Kaaren reippailullani ne todella erittäin hartaasti sisäänajetut Sievin slipper tyyppiset kävelykengät kohtalaisen kokoisissa jalkasissani


    • Pehtoori-Pierre

      Odottelen tässä myös pehtoorin kirjallista ilmoitusta että hän kestää pehtoorista tehdyn parkkis tyylisen runon, eli pehtoori pankolla, eikä hyppää hangon kanssa zetoriin minua Kalliosta etsimään jos sen synteettisen runon julkaisen. Se on nääs valmis nyt.

      Ts. savolaiseen tyyliin että vastuu sisällöstä siirtyy lukijalle.

    • K-Husiainen

      ps. Runoista ja kirjoituksista puheenollen, niin minä olin Lontoossa opiskelemassa samaan aikaan kun Pekka Parkkinen ja Seppo Hyrkäs olivat siellä myös oman ammattinsa harjoittelijoina ja kuten tiedätte molemmillahan se oli "ulosanti"
      Rauha kummankin sielulle.
      Tosi hyvässä ja ammattiseurassa on siis ilmaisua oltu oppimassa.

    • edson

      Hitto teijän kanssanne

      Eilinen oli kaikkien aikojen yllätys-ilta meillä. Poika tuli hakemaan ja kertoi matkalla niin pitkää vedätystä että ja emme epäilleet yhtikäs mitään. Kun paikalle tultiin, niin etsin silmilläni parkkipaikalta vain ent. työkaverin autoa, josko olisi vedätystarinan mukaisesti tullut paikalliselle kekri-illalliselle. Eli poika lasketteli sellasta tuubaa, että kyl me mahdutaan sinne vaikka siellä muutama paikallinenkin olisi. Oli kuulemma etukäteen varattu paikat muutamille juu.

      No siellä oli tupa täynnä kumppanin lähimpiä eli sisarukset lapsineen, pari naapuria, poika tyttökaverinsa kanssa Saksasta ja kaikki muutkin poikamme teitty lapsineen. Ikinä en ole ollut niin yllättynyt eikä tietysti päivän sankarikaan.

      Ilon kyyneleiden kuivuttua oli ilta aivan ... ei mitään kekrijuhlaa.

      Ja ei sitä jaksanut illalla myöhään enää katsoa telkkuakaan, vaan muisteltiin, muisteltiin ja hämmästeltiin ja hämmästeltiin.

    • edson

      No ni, ny on toivuttu

      ja tuo Örjanin "metsänpuhdistus" on kait aika nykypäivää. Hakemalla hakea saa tukkipuita. Tämä kylläkin vain näköhavainto. Millähän ne meinaavat saada hyvää rakennuspuuta tulevaisuudessa?

      Aika yllättävä tieto oli se, että kalkkikiven muokkaus sementiksi on melkoinen hiilidioksidipommi.

      Kyllä kannattaa sijoittaa hieman mainontaan. Tais tarjoukset ylittää reilusti myyntihinnan https://www.youtube.com/watch?v=4KlNeiY4Rf4

    • Husiaainen

      Hyvä, että pehtoorilla on näkevät silmät. Minä olen joskus tuolla provinsseissa huvikseni yrittänyt laskea ja löytää tukkipuita vaan kova on homma eikä järkälemäistä laskutaitoa tarviat- Useimmiten muutaman sadan kilometrin tarkkailumatkalla sekatiestön varsilla ns. metsä Suomessa löytää vain muutaman kymmentä tukiksi arvelemaansa mäntyä. Koivuja nykyisin hiukan enemmän.
      Sitten on ne pari paikkaa missä on erikseen järjestetty kunnon puusto. Tunnetuimmat näistä ovat Punkaharju ja Harvialan maitten hiekkamaat Janakkalassa
      Loppu on joka maahan niitettyä avokaatoa tai harvaa nuorta riukumetsää missä ei paljoakaan puuainesta ole. Olen aina sanonut että hirmuinen parannus saataisiin aikaan kun metsien päätehakkuukierto nostettaisiin aina Oulun korkeudelle 5-60 vuoteen ja siitä pohjoiseen jonnekin 80 vuoteen ja ei hakattaisi niin suuria avokaatoja vaan nauhamaisia aqvokaatoja joista luonnon olisi helppo pomppia seuraavaan jo oikeaan metsävyöhykkeeseen. Noita nauhoaja voisi alkaa porrastamaan niin, että jokaisen nauhan leveydellä olisi noin 19 vuoden ikäero.

      Sen siivousrisun ja ensiharvennuksen voi viedä sellukattilaan, klapeiksi tai jopa harkiten pieneen kunnalliseen lämpölaitokseen, mutta ei mihinkään muuhun polttamiseen tai polttoainejalostukseen. Sahojen ja sellutehtaiden jätepuun voi tietenkin polttaa niiden omissa kattiloissa ja myydä ylijäämäenergian vaikka kunnalle.

      Ja taas nitkahti selkänivelet ainakin jonkin verran kun kurkottelin varpaankynnet leikatakseni. Kele.

      Se sementti oli yllättävä tosiaan kun sitä ei ollut tullut ajateltua niin, mutta heti kun se mainittiin niin ihan loogistahan se on

    • edson

      Jo vain on Husiainen Kallion kukkuloilta aatellu metsää

      ja tuo jorohakkuu eli nauhamainen hakkuu kuulostaa pätevältä. Ja kun se joro sitten puikkelehtii, niin eipä myrskytuhojakaan ehkä siinä määrin. En tiedä, paljonko metsänomistajat lannoittavat metsiään, mutta ennakkoaatos on sellainen, että älkää ny hitossa lannoittako. No jos kaikki kannot ja havut metsistä korjataan, niin kait se maaperä köyhtyy niinkin.

      Asiasta toiseen ja Ströme niskaa ja hartioita hieromaan. Epeli peli meinaan.

      • K-Husiainen

        Tässä ei nyt niin hirveesti ole ajattelemisen aiheita joten olen koettanut keskittää ne metsiin ja rhummiin.
        Olet muuten oikeassa että nimenomaan viemällä kaikki risut ja kannot metsistä, niiden pohjat köyhdytetään.

        Mutta toisaalta täytyyhän sinun enemmän metsistä tietää kun toimitat klapitkin höylättynä!


    • Dr.Whoo
      • Husiainen

        Tulipa tuossa hetken mietittyäni mieleen tuosta kevyestä muzakasta, että jahka pehtoori pankolta herää lukemaan tuota testiuä niin hän jä pärjää erinomaisesti. Varmaan on säveltänyt ja sanoittanutkin "Pankon polskan"


    • Husander

      Minäkin olen sen verran klassisen miehiä, että suomalaisessa kevyessä jäin sunnuntaikuuntelijaksi, minkä olen aina muun muassa Trivial pursuitista huomannut kevyen musiikin kysymyksissä.

    • anteliasjaloas

      ante täs hävis etee saisko sen takasin?

    • Husiainen

      Tässä syy miksi meikäläinen kamelinajaja ei pärjää humppavisassa: ttps://www.youtube.com/watch?v=-ADLEQdsqdw

    • Husiainen

      Ja sit jos ei ole tuota kamelimuzakkaa kuunneltavana niin sit on joutunu kuunteleen tällasta 5 kertaa vuorokaudessa vuositolkulla: https://www.youtube.com/watch?v=eaz2_JJcMT4
      Tätä kannatta kaikkien kuunnella vaihjteluks. Se on nimittäin sitä nahawandia itseään

    • edson

      Olen sunnuntaikuuntelija, mutta toki Henry Theelin tiesin.

      Jos tulee tietovisa, kuka kameli laulaa, niin on mahdollista vain yksi voittaja. Tai peruutan ennusteeni, kyl toi whoo on kans aika nörtti

      Kun klapit höylää, niin tulee ilmaan vähemmän pienhiukkasia ja nokea. Kulosaarelaiset ovat tarkkaa väkeä, eivät siedä nurmikoillaan edes hanhenpaskaa

    • edson
      • edson

        Siis vain eikä vai ja kun suomen kielessäkin joskus kalskahtaa korvaan jotkut paikallissijat, niin eipä ihme tulokseni. Ja sitten se interested ja intresserad helekutti


      • Husiainen

        Sait 9 / 10 pistettä!
        Bra! Suomalaiseksi osaat ruotsia jopa hyvin. Joitain asioita kannattaa kuitenkin vielä harjoitella!

        Olen kyllä pettynyt sillä minunhan piti automaattisesti saada ruotsista 10 pojoa, mutta sitten olin lukenut liikaa trumpin vihailmaisuja ja tulkitsen sen eld o logår astetta kiivaammaksi kuin se lopulta tarkoittaa.
        Fy fan "mej" , :(

        Nyt pitää kyllä mennä pihalle viilentymään sillä kohta ilmaantuu John West kertomaan ottaneensa taas 10/10


    • edson
    • K-Husiainen

      Kirjoitus käytäntöjä on jonkun verran muutettu niistä ajoista kun itse kielioppia opiskeli. Lisäksi monien muiden kielten pitkäaikainen käyttö on tuonut omia vivahteitaan muista kielistä. Lisäksi huomaan korjausohjelmista että muuten luonnollisen yhdyssanana kirjoittamaani se moittii ja vaatii erotettavaksi Kova on tulos jos 90% tuosta testistä saa; Sinulla on tämän testin perusteella suomen kieli kohtuullisen mukavasti hallussa. Testi ei ollut helppo, joten onnea!

      John West tulee kohta kirjanpitohommistaan Ulvilan Loimunahkiaisesta ja kertoo kopanneensa 100% :)

    • Husander

      Onkos Pehmoisten Pehtoorilla mitään uusia matkasuunnitelmia Talven varalle. Pirun pimeetä on. Luulis olevan kaipuuta valoisampaan. Vaikkapa Sisiliaan tai Kreetalle tai aina kutsuvaan Kanarian saaristoon´.
      Tosin jos asuu Talvivaaran lähellä tai "Askolassa" niin siellähän muttuu itsevalaisevaksi.
      Tekisi mieli taas johonkin hilpaista. Suunnat vaan niin vähissä. Lappeenrannassa tuli kipaistua viime viikonloppuna. Rymättylässä tuulee. Manseen on hyvin unettava tie j muissa suunnissa ei ole oikein vierailtavia. No Tukholmassa tietennii.
      Eli jäljelle taitaa aina varma Baltia jäädä.
      Taidankin mennä katselemaan laivojen aikatauluja sinne. Täällä nostivat eilen bensan hintaakin yli 10 senttiä litra joka makilla ja siksi voisi olla motiivia mennä hakemaan Estoniasta halpa tankillinen ja pudottaa silla matkan hintaa.

      Vieläkään en ole uskaltanut julkaista sitä Pehtoori pankolla ajatuksen luomaa runoa. Siis taatusti synteettinen runo.

    • Pierre-Coriast

      ps. Unohdin raportoida, että nyt oli valmistunut sen pakoputken tarkastuksen raportti missä myös vahvistettiin, että olipa 15 metriä pitkä ja sangen mutkikas pakoputki joka lopulta olikin parin polyypin poisnyppäystä lukuunottamatta ihgu kunnossa. Käy hyvin tuubasta!
      Tervarin lääkäri lupasi sille 10 vuoden takuun. Esittäkääpäs ite pakoputki 10 vuoden takuulla!

    • edson

      Jo vain, aamu kuin eilisen sisar.

      Siitä huolimaata täytyy vain sietää, kun ei ole menoihin varaa eli matkaa täytyy tehä joko kartalla tai edellisten matkojen videoklippien avulla.

      Olenkin katsonut jo kesän 17 videot, joten nyt varmaan tuntuu uudelta Norjan reissu.

      Viime yönä taas töllön kaverina ja katsoin tosi mielenkiintoisen taltioinnin matematiikasta. "Kaikki fyysinen on matematiikkaa" Nuo matemaattiset ihmiset eivät kuulemma tieten tahtoen yritä ratkaista ongelmaa, vaan yksinkertaisesti ne he löytävät, sillä matematiikka on kaikkialla. Oikeastaan helppo uskoa, yhtä helppo kuin, että matematiikka on kieltä ja että musiikki on matemaattisia suhteita.

    • edson
      • Husiainen

        Hienoa! Sait 10/12 pistettä. Osaat turvallisen verkossa ostamisen aakkoset. Kun toimit niiden mukaan, voit shopata verkossa ilman isoja huolia.
        Väärin menivät sellaiset palvelut tai tilanteet joita en koskaan käyttäisi tai koskaan joutuisi!

        Nyt taas maisemiin etsimään ajatuksia!
        Norsk moppe är bra. Nosk är dyrt. Norsk mat är tritt (Tritt = äkta norsta).


    • Dr.Whoo

      Jaahah, visaakin olis taas tarjolla, muttemmää ny jaksa noin vaikioita miettiä kun oon rasituksesta pualikuallu rankan työviikon jälkeen. Joka jatkuu viel viikonloppunakin.

      Mutta kuka sanoikaan juuri:

      ”Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta tai edes maallikkotietämystä valtamerien dynamiikasta ja ilmastonmuutosasioista”

    • edson

      ”Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta tai edes maallikkotietämystä valtamerien dynamiikasta ja ilmastonmuutosasioista”

      Tuon kuulin vastikään, mutta en vaan muista en. Jos oon oikeessa henkilössä kiinni, niin vaikkei hänellä ole edes maallikkotietämystä, niin hän kuitenkaan ei kieltänyt ilmiöitä, päinvastoin.

      • edson

        Kun ei olisi ollut tämä finlandia ehdokas, ohjaaja ... ei hitto, tsekkasin. No Trumpin lähipiiristähän taas pierua kuulee


      • Dr.Whoo

        Jep, siis tämä Trumpun uusi ympäristö­neuvonantaja Kathleen Hartnett White

        Lisäksi hän sanoi, että "tiede ei voi sanella politiikkaa".

        No niinpä niin.


      • Husiainen

        Trumppanen on kuitenkin täysin johdonmukainen. Hän ei ehdota mihinkään virkaan itseään älykkäämpää ja jos suhteutamme Hartnett-Whiten osoittaman älyn Trumpin älyyn niin suuret eivät ole älyn tarpeet Trumpillakaan ollakseen nimittämiensä ylistämä johtaja


    • Husasenko

      Mie olen oikeastaan aika tyytyväinen tavaranpoisto saavutuksiini. Säälimättä olen kantanut pois melkein kaiken. Nyt tein lääkekaapinkin esipoiston j joku päivä vielä tarkistuspoisto.
      Työkalut ovat ainoa jäljellä oleva ryhmä mikä vielä vaatii sen tarkistuspoiston. Siinäkin esipoisto tehty.
      Välillä olen moppaillut kloorivedellä. Ainoa mihin en ole vielä koskenut on matkamuistoni jotka itse asiassa ovat tavallaan elämän tarinani, jonka vain minä voin niistä lukea ja aistia. Siellä on muistoja vuodesta 63 alkaen sillä ainoan vuodelta 62 olleen puusiivuun maalatun Flensburgin kuvan poistin senkin. Kuvat ovat kuitenkin pääosin kansioissa tallella ja myös digitoituina.
      Seuraavaksi pitänee alkaa tyhjentämään mittavaa baarihyllyä, mutta sitä ei voi viemäriin kaataa vaan siitä irtoaa iloa. Toivottavasti ei ihan liikaa kuitenkaan. Tullista ja Jamesoniakin on peräti korkkaamattomisa litran pulloissa.

      No just huomasin, että ainahan voin vaihtaa tuo isoäänisen ja kokoiset imurin paljon pienempään

      • Dr.Whoo

        Juu, se on toi minimalismi elämäntapana tervejärkisten hommaa, joka tosin astuu pahasti jatkuvan kasvu-uskovaisten varpaille. Heidän mukaansahan talous romahtaa ja kaikki sen mukana jos talous ei kasva vuosi vuodelta. Ja mites se kasvais jos kaikki alkais vaan minimalisoimaan elämäänsä tavaran osalta, häh?

        Mie oon viime aikoina pyrkinyt minimalisoimaan lähinnä kroppaani. Muuta kulutusta on vaikee hillitä: Nytkin tuli ilmootus että parit prillit sais hakee Instrusta, uuet renkaat pittäis ostaa ja sitä sun tätä.


      • Dr.Whoo

        Tuli viäl miäleen, et hiilijalanjälki kyllä pienenee suhteessa kulutuksen pienenmiseen, mutta Husanderilla on muutoin kyllä porukan mittavin jalanjälki.


      • K-Husasenko

        Jepuli, juuri se jetin tai big footin jalanjälki tässä hirvittääkin ja velvoittaa sitä mahdollisimman paljon pienimään.
        Ymmärrän hyvin tuon kasvutaloushuolen vaikka siinäkin on puolensa. Alitajuisesti lie olen paikkaillut kasvulle aiheuttamaani murhetta sillä, että olen alkanut käyttää enemmän kallista muonaa, kääretorttuja, rahkapiirakoita ja ostamalla hyllyyni varastoon ilojuomia joista osa ei edes kovin halapoja.
        Pollellenikin olen edelleen ostanut sen tarvitseman juoman ja varaosat. Tässä iässä on osin pakkokin kasvattaa lääkeyhtiöiden voittoa, mutta niitään en käytä yhtään enempää kuin liäkär miäree.
        Kyllä ihmisellä perustavara on oltava, mutta ei kaikkea sellaiste mikä vain lojuu kaapeissa tai hyllyissä ilman todellista käyttöä.

        Kyllä hualetta voi dieselhomen pitää varustettuna vaikka siitä, kuten myäs pankosta joskus huumoria väännetään. Kateellisten huumoria.

        Mutta ajatelkaapa kun mie yksineläjä pitäisin laatikot täynnä 8 hengen ruokailuvälineitä ja tarpeita ja sitten todellisuudessa kerran kahdessa vuodessa kävisivät muusikko ja meklari 15 minuutin visiitillä. Silloin voi kaffen otta vaikka paffimukista. Mulla on ittelleni kyllä ohutporsliininen ruusukuvioinen iso kuppi ja kaapissa kissakuvakuppi jos muuzakko sattuu käymään teellä


    • edson

      Voi teitä minimalisteja

      Mä peukutan uusien aineettomien innovaatioiden puolesta ja ei se määrä vaan laatu. Tosin kaikkein laadukkaimpia ei näillä roposilla kykene hankkimaan. Ja kaikkeahan ei ees tarvii harkita hankittavaksi. Ja kun ei tuosta aineestakaan päästä eroon, eikä uusista sovelluksista ja suoranaisista uusista keksinnöistäkään.

      No kylhän kilometrin pituinen juna konttivaunuineen taas on näky; kuin ne rekkajonot kesällä Saksassa. Juu ja koht mennään meren alla Viroon niin et raiteet vaan kolisevat. Eli tavaraa on liikkeessä ja paljon. Ja Terrafame se möyrii lisää, ku raaka-aineita vaan tarvitaan enemmän ja enemmän. Oiskohan ne palvelurobotitki akkukäyttösii? Vai ihan ydinkäyttösii?

      Mut minimalistisest nelipyöräkodist en luovu. Sen kuutiotilavuus on sen verran pieni, että tarkkaan on harkittava, mitä mukanaan kuljettaa.

      • K-Husasenko

        Onha miulkii hiano 50 tuuman teevee jollaisesta en luavu, jiäkuappi jollaisesta en luavu, kanniskeltava miniuuni jonka kyllä pidän, microaaltouuni mikä on varsin käyttökelponen ja miul tuos tai täs kirjoituspöydän ja paikan takana olevassa ite kasaamassani täyspuuhyllyssä kuten se sähvöuunikin. Keittokomeros on kaasuhella tms mutta sen kaasunhan irtisanoin kun Gasum myi verkot Auroralle ja heti tuli siirtomaksun korotusilmoitus. Saman päivänä meni kaasun irtisanomisiolmoitus ja hankin pienet sähvövehkeet
        Sit oha miul varsin mukava nahkainen johtajan toimistotuoli ja omalle massalla laskettu kunnon vieteripatja itse kestävästä puusta kokoamallani big foot sängyllä.
        Tiatokone ja mokkulakalusto on myös viimeisen piälle. Kattilat ja paistinpannut ovat nykyisin keraamisestim pinnoitettuja ja indukstiolevylle sopivi. Kunhan tuo vanha keraaminen levyni menee vaihtoon niin ostan induktiolevyn


    • edson

      Jo vain, suomalainen tutkija kuulemma pelastaa maailman 8 miljardilla eurolla.

      Kaikenmaailman otsikoita se Ylekin viljelee. Ja tuo "seksuaalinen häirintä" alkaa ottaa jo kupoliin. Ykski katto mua sillä silmällä, vaik ny just asiaa puidaan joka päivä joka ohjelmassa. Aika rohkee oli tuo tuijottaja.

      Apuva. Jos kuitenkin tulkitsin tuon tuijotuksen väärin, saattaa tuijottaja tehä ilmiannon mun paskasesta mielikuvituksesta ja olenkin kohta uhri. Vai mitens se ny menikään.

    • Dr.Whoo

      On meilläkin kaapissa mm. porsliinen hionous-kahviastiasto. Tarkoittaa sitä, että ovat minimalistisen pieniä ja niiden pienestä korvasta pidetään kiinni hienostuneesti pikkurilli koholla. Näistä tarjotaan kahvia vain hienostuneille vieraille. Luonnollisesti niitä ei voi koneessa pestä. (siis astioita).

      Paistinpannu on vähän ongelmallinen tuote. Kokemuksieni mukaan mitkään pinnoitetut pannut ei käyttöä kestä. Tefloni on jonkin aikaa hyvä ja tarttumaton. Keraaminen pannu ei toimi edes uutena. Meillä käytetään siis valurautaa, mutta se vaatii aina reilusti rasvaa. Ja silloinkin pitää maltilla paistaa jos meinaa että ei pala kiinni. Vaikka sitten toisaalta kestää minkälaisia lämpöjä tahansa.

      Mutta on nää uudet näyttöpäätelasit erinomaaset, näen nyt erittäin tarkasti
      hienon tekstini ruudulta. Olen nyt myös niin tyylikkään näköinen, että mummotkin alkavat silmäillä sillä silmällä.

    • edson

      Nyt on kyllä Whoo ostanut sellaiset lasit, että ne suorastaan yllyttävät sillä silmällä katsomaan.

      Tarkkaan on harkittava, ettei vaan yllytä ketään. Ties mihin tekoihin ja siks on palattava pukeutumisessakin juuttiin ja naisille helmojen yläraja max, mikä lasketaan polvesta alaspäin. Mitä alemmas helmat menevät, sitä kauemmin saa illalla liikkua. Polven taso, talvella, auringon lasku on se myöhäisin ajankohta, milloin on poistuttava kaduilta. Puistoista taas on poistuttava jo tuntia ennen auringon laskua.

      Juu ja vakokeskustelun johtopäätöksenä ja niiden lukemattomien mielensäpahoittajien vaatimuksesta : miehille kans juuttihameet

      • Dr.Whoo

        Mutta aatteleppa Skotti miehiä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta tarina kertoo että heillä ei perinteisesti olisi hamosensa alla mittään alushousujakkaan. Mitäs sitten tuumataan kun hame heilahtaa liian ylös tuulenpuuskassa, onko se enää kovin kilttiä nähtävää..mitäs Artsila siihen mahtais tuumata?


    • K-Usiainen

      Haloo! Olipa tihruinen ilma. En lopulta edes pysähtynyt missään kaupassa vaa katselin maisemia sateessa. Ajoin Malminkin läpi ja kylläpä näytti pelottavalta. Mahtaakohan siellä enää asua yhtään "valkoista" ihmistä ;)

      Artsila on varmaan kiltit tuulessa nähdessään ajatellut, että heti tuollaiset pakollisiksi kansallispuvuiksi suomalaisillekin miähille!

      Edson melkein ulkolaisena meni ehottamaan juuttivaatteita. Sehän on kaik tuontitavaraa ihan siinä missä manila ja sisalkin. Parempi olisi pellava ja sitäkin paremmin hamppukuidista tehdyt vuatteet ja köydet. Kuituhamppu kun kasvaisi tässä ilmastossa kovin kiitollisesti ja siitä saisi vielä kovan luokan elintarvike ja terveysöljyjä kaupan piälle. Sellutehtaatkin voisivat sitä varastoida vaikka talviajoon ja saada sellua missä kuitu olisi havukuitua pidempää ja parempaa ja kuitu olisi aidosti viljeltävämpää kuin puu näillä leveysasteilla. Ei vaan näytä sellunkeittäjiä ja niiden tuotekehittäjiä kiinnostavan

      Onks Lännessä ollut yhtä sateista kuin täällä etelässä, hä. Onko Pehmoisen jo lumi peittänyt ja pakkanen jäädytytänyt m****

    • husiander

      Kävinpä poikkeuksellisesti harjoittelemassa ilta-ajoa ja shoppailua Kaaren Prismassa mikä on auki 24h.
      Päivään verrattuna oli suorastaan valoisan tuntuista kun ei sataa tihruuttanut.
      No sain saaliiksi mm. 2 mustikkahillo-kermamunkkia, hjetelmiö ja kaarasämpylöit.

      Ja nyt teen konserttimummut eli kippaan lasin tullista nenäni alle jotta edes punainen nenä erottuisi tästä ihin värisestä kämpästä.

    • Mie-Vaan-Taas

      No niin, nyt on jo haihtunut Tullis hatusta ja ainakin punaiset silmät erottuu tästä ihon värisestä kolosta. Teknoksen Ekora 20 bees väriä ovat siis seinät täynnä.
      C vitamiinistäkin tuli pidettyä huoli popsittuaan Prismasta tuotuja hedelmiä. Joku tuossa yllä onnistui ennen Tullistakin kirjoittamaan senkin: hjetelmiö.
      Se on tuo v**n taittovirhe joka erityisesti jahtaa oikean puolen kirjaimissa kuten i ja o tai u paikoissa sekä ä ja ö paikoissa. Onneks on aina joku "optikkoinsinöörikelloseppä" vahtimassa tuliko sääntöjä noudatettua (sen sääntöjä)
      On kuulemma ollut jiäkiakkoakin ja formulaa. Tulokset katoin uutisista. Aika mennyt taas CNN ja BBC seuraamisessa. YLE uutisten aikaan olin kedolla..
      Voi kun tulis taas kesä. Johan tätä kaamosta on ollut riittävä annos. Ainakin minulle, etelän ihmiselle.
      Onneks on joulukortteja tarpeeksi ja pari viime vuotista jouluikimerkkiä. Tosin tilasin nipun uusia joulumerkkejä postin nettimyynnistä

    • Dr.Whoo

      Jaha, ja jottain on taas robotoitu.

      Husader siis nauttinut a-mummomaisesti putelittain Tullista, jonka tavanomaisena seurauksena viettänyt aikaa "kedolla" maaten hjetelmiö syöden ja YLE uutisia kuunnellen.

      Ja onnee meille isähenkilöille, semmossiikin me kaik ollaan. Jopa ilman tunnustusta niiden osalta jotka olivat aviossa lapsen syntyessä. Ollaan siis saatu edes jottain hyvää aikaan mekin.

      • Dr.Whoo

        Piti vielä lisäämäni edelliseen, että ainakin jos Linkolan Penalta ei kysytä. Hää vois olla sitä mieltä että pitääkö sitä ny kenen tahansa lissääntyä kun populaatioita on muutenkin liikaa?
        Oikeessahan on ainakin noin globaalisti ajateltuna. Ei se voi olla mikkään jokamehen oikeus loputtomasti vaan lisääntyä. Vähän siis päivittämistä kaipaisi raamatun ohje: "lisääntykää ja täyttäkää maa". Maa tuli täyteen jo ajat sitten. Kiinassa tää on tiedetty jo kauan.
        Vaik suameen viel vähän mahtuukin.


    • edson

      Johan taas tääl on kirjoitettu.

      Ja tihkutuhnuilmat vaan jatkuvat. Ja vielä isänpäivänä. Silloin joskushan tätä päivää ei ollut olemassakaan, mutta ei silloin myös tunnustettu isyyttä.

      Ja Linkolalta ei kyl kysytä muuta kuin linnuista. Oikeessahan äijä on, mut nyt eletään muunnellun totuuden aikaa. Jotkut sanovat jälkiteolliseksi ajaksi. 010011101 aikana kaik tapahtuu valon nopeutta nopeammin enteriä painamalla.

      Husanderi on vielä kynä ja paperiajassa, kun joulukortteja vanhaan malliin tehtailee. Min en oo ainuttakaan lähettäny, siis silloin kynä ja paperiaikaankaan. Ny sorrun joskus tekstariin.

      • Husandero

        Husiaiselle on kirjeiden ja paperikorttien lähetys koko iän kestänyt perinne. Sehän luonnollisesti alkoi nuorena meripoikana vuosikymmeniä ennen langattomankaan puhelimen keksimistä. Telexi tosin oli jo olemassa. Faxikin oli vielä ideoimatta.
        Paperikortti kirjeestä puhumattakaan jää mieleen paremmin kuin elektroniset viestit.

        Se Linkola on aika mielenkiintoinen tyyppi. Sillä on jopa ajatuksia jotka absoluuttisena ovat totta, mutta eivät suhteellisena siten kuten Linkola ajattelee niiden toimivan, tai ainakin antaa ymmärtää ajattelevanssa, kuten liikakansoitus. Faktahan on, että maapallolla on sen jatkuvaan rajoittamattomaan käyttöön suhteutettuna noin 6 miljardia ihmistä liikaa.
        Mitenkä,ja mistä se 6 miljardia vähennettäisiin on sitten se suhteellinen osuus


      • Dr.Whoo

        Samaa mieltä tosta joulukorttihommasta, hoopojen hommaa. No, yrityksen nimissä oon joskus lähetellyt, varmaan ajattelin että halpaa mainontaa. Mutta eipä yrityksetkään enää mokomaa harrasta muuten kuin sähköisesti.
        Turhaa sekin.


    • Dr.Whoo

      Höyryn läpi ajateltuna kummastuttaa se, että mitenkä tää hyvinvointi on niin epätasaisesti jakaantunut pallollemme. Meidän lintukododostamme käsin on vaikeaa tajuta tuota tolkutonta liikakansoitusta, sekä sitä mitenkä hyvin meillä, jopa köyhimmilläkin täällä pyyhkii.

      Maailma tulee lähivuosikymmeninä kokemaan valtavia muutoksia tässä asiassa, kansanvaelluksia ynnä luonnonvarojen uusjaon. Todennäköisesti myös valtavaa populaation harvennusta sodan tai tautien seurauksena. Onneksi ei tartte olla itse sitä näkemässä.

    • K-Usiainen

      Hai työ sähköviestijät !
      Olin taas reippailemassa pollella mutta ehdin toki ulkoiluttaa suuria kenkiänikin.
      Vein samalla kaksi korttia Nutellan luukkuun. Yhden pojan pojalleni. Sellainen panoraamakortti minkä olin aikoinani ostanut Etelä-afrikan Durbanissa v. 66. Siinä oli pitkä joukko sysimustia hurjan näköisiä zuluja tanssissa. Yrittäkääpä nyt sellainen synttärikortti elektronisesti lähettää.
      Toinen oli Yantaissa Kiinassa, joskus ennen vuosituhannen vaihdetta ostamani kortti ilotulituksesta ja sen lähetin Örjanille joka täyttää hirveesti vuosia tällä viikolla as do I too.
      Vielä on jotain 150 korttia jäljellä niistä jotka löysin laatikoistani tehdessäni suurpoistoa. Lähettelenkin n iitä nykyisin pääasiassa noin 6 korttia sisältävissä kirjeissä Länsi Rannikolle sellaiselle joka niitä arvostaa vielä. Tosin siskonikin edelleen lähettävät postikortteja ajoittain. Sukuvika?
      Lähettäisin teillekin, jos olis osoitteet. Lähettäisin ihan pirulaisesti ;)

      • Dr.Whoo

        Mutta minäpäs sain sähköiset isänpäivätoivotukset pojalta tänään (reisussa maailmalla), moitiskelin vähän kukkien puutetta (ikääkuin olisin niitä kaivannut). Rva W lähetti minulle oitis linkin Interflooran kukkapalveluun, poika lähetti kukkahymiön. Näin sitä meikäläistä pistetään halvalla.


        Mutta erittäin maukkaita nää sharonit.


    • Husander

      Tässä herroille kuva siitä ruotsalaisesta laivasta: https://ibb.co/jiWoQw jolla kävin hakemassa sen panoraama zulu postikortin Durbanista kesällä 66. Silloin käytiin myös Lourenco Marguesissa, Beirassa, East Londonissa, Port Elisabethissa ja Cape Townissa. Myös Waalvis Bayssa Namibissa pysähdyttii. Sitä ennen Freetownissa Sierra Leonessa.
      Silloin oli Smith vallassa silloisessa Rhodesiassa ja Mugabe oli viel Beiran länsipuolisessa bushissa kapinallisjohtajana harjoittelemassa. Itsekin piipahdin eräässä Mangan neekerikylässä silloin se saman bushin laitamilla.
      Tuo kuva ei ole minun ottamani.

    • Husander

      Hyvä, että keksitte miten voin nopeuttaa sen postikorttikasan poistamista. Heti laitoinkin yhden lentopostikuorellisen valmiiksi kuudella kortilla ladattuna vanhimmalle siskolleni.
      Vielä kun keksin lähettää niitä nuoremmille siskoilleni samalla sisällöllä niin silloinhan olen vähentänyt korttikasan vuoden loppuun mennessä lähes olemattomiin ja kaikki ovat vastoin tahtoaan saaneet sekä kirjeitä, että kortteja jotka joutuvat sitten hävittämään.
      Samalla joutuvat kantamaan vastuun postin historian laimentamisesta.

    • edson

      Hitto, ku on lähettävä kaupunkiin, mutta pakko mikä pakko.

      Ostin meinaan jo ensi kesää varten kahdet kesäkumit nelipyöräkotiin, ku "halvalla" sai. Kesäkaudella joillekin firmoille jää varastoon ja myyvät ehkä hiukka halvemmalla näin pasklosk- aikaan.

      Vai on whoota oikein kukka aiheella kidutettu. Hyi hyi. Tuollaiset kiduttajat vietäkööt vuorokaudeksi kukkakauppaan, sillä siellä leijuu sellanen haju, että vahvemmatkin saavat vähintään huimausta ja heikommat pyörtyvät. Kukkakauppa on sellanen kemikaaliosasto, että paremmasta ei välii

      Eilen koitin tutustua kahteen minulle uuteen sovellukseen. Dropboxiin ja QR scanneriin. Kummatkin ehkä näppäriä ja toinen siirtää laitteesta toiseen isojakin tiedostoja. Lukee pitää kuiteski enemmän kummastakin.

      Kyl se niin on että Linkola liikkuu niin absolutismissa ettei se hänen konsteillaan oikke onnistu mikään. Toisaalta ei ole tyhmä mies ja joskus epäilenkin, että katkeruuttaan kirjoittelee. Toisaalta varmaan suhteellisen reaalisti itse kyllä elänyt oman elämänsä, mutta miksi en ole koskaan nähnyt hänen nauravan iloisesti. No ihmiskunta hakkaa päätään niin suureen mäntyyn ja whoon tavoin epäilen suuriakin muutosten aikoja olevan edessä.

      • Dr.Whoo

        Noh nih, minä puolestani sain vihdoin aikaiseksi hankkia uudet kitkat. Otin tietysti parhaat, eli Continentalin testivoittajat. On muuten hiljaaset renkaat, kuin kissa hiipisi.

        Täten siis julistan pannaan nastarenkaat, tahi ainakin vaadin ne moninkertaiselle haittaverolle pantavaksi. Suomessa ei niitä tarvita ainakaan henkilöautossa. Paitsi jos on nainen ratissa.

        Tommosessa kaappiautossa kenties nastat voi olla tarpeen, mikäli semmoisella ny talvella ajetaan, ja miksei ajettaisi..


    • Husander

      Terveisiä kolmen vanhuksen kokouksesta minne minäkin Michelinin kitkoilla ajelin ja takaisinkin pääsin. Tas tuli maailman asiat korjattua entiseen asentoon eli monta kymmentä vuotta taaksepäin. Tietokoneet ja netin jätimme vaikka Eikka ei edelleenkään ole netissä tai tietokoneissa paitsi kotihoidon tietokoneella jopa puhekontaktissa kotihoitoon. Se on kuitenkin vähän rajattu tietokone eli toimii kotihoidon suunnasta pääasiassa. Eräänlainen näköpuhelin.

      Hirveetä meteliä muuten pitävätkin ne nastat. Kuuntelin niitä tänään pihasparkissa odotellessani Örjanin saapumista. Menivät sitä katua pitkin vierestä ja jo pitkästä matkasta kuuli sen rapinan vaikka oli 30 kmt asumuskatu

      Mutta olet oikeassa. Nastoja on oltava naisajajia varten. Mutta ne kaappiautot kyllä kulkisivat ympäri vuoden kitkoilla hyvin jos ei mene yrittämään jääkelillä mäkiin

    • Husander

      Huhuu! Nyt alkaa jo tuntua tyhjältä täällä perusteellisesti tyhjiin siivotussa kallion kolossa. Olen njo aloittanut miettimään uuden rosun hankkimista poistetun tilalle. Ensimmäisenä jonossa ovat uudet musavehkoset sillä poistin vanhan subwoofersysteemin tietokoneestani ja jätin vain minikaiuttimet ja korvakuulokkeet. Nyt tekisi mieli kuitenkin hankkia oikea vahvistin tietokoneen jatkeeksi ja oikeat kaiuttimet hyllyyn sijoitettavaksi niin että niistä voisi vetää RCA kaapeleilla ulosoton myös telkasta missä ei kovin kaksiset omat ämyrit ole.

      Vaikka kuulokkeeni ovatkin laatukuulokkeet niin jotenkin muzakka ilman halki on kuitenkin erilaista mutta siihen pitäisi olla kunnon vahvistin ja ämyrit.

      Sen isompaa uustäyttöä en toistaiseksi ole ajatellut, mutta nyt noille olisi kaiken poiston jälkeen tilaa tarpeeksi ja kunnon ämyreillä millä katto ja lattiat heiluisivat saisi uusia ystäviä naapureistaan. Tosin täällä kaapuntisssa on sillein kivaa, että ihan pienestä ei kukaan mihinkään vuorokauden aikaan ala luudan varrella seiniä koputtelemaan.

    • Husander

      Hurlum hei ja vain vähän aikaa vei kun ranttaliksi laitoin ja luottokortilla Saksaan rahaa taitoin.
      Uudet viritinvahvistimet ja niille rajut ämyrit tilasin ja ensi viikolla naapureiden unet ämyröimällä pilasin.
      En kuitenkaan liioitellut kun eihän tämä kolo mikään nteollisuushalli ole eli viritinvahvistin vain 600W RMS olosannilla ja kajarit vain yhteensä 100 Watin RMS teholla. Vahvistimeen jäi vielä tilaa kunnon subbarille tai parille lattiakaiuttimelle, jos jossain vaiheessa taas alkaa täyttämään koloa enemmän.
      Näille vekottimille on paikat tarkoin suunniteltu niin etteivät ne yhtään vohki ilmatilaa eikä muutakaan tilaa ja kaapelöeistakaan ei tule hirmuista näkyvää nivaskaa vaan ne jäävät titokoneen taakse varsin hianosti.

      Nyt on olo kuin olis ostanut 150 Hv saksalaisen tankin! :))))

      Kannatti muuten tilata koko pläjäys Saksasta sillä vastaavia vehkeitä ei olis Suamesta saanut kuin yhden kaiuttimen sillä hinnalla. Nyt sai koko paketin

      Onks herrat mitään tuhlailleet?

      • Dr.Whoo

        No jaa, ihan viimeaikoina on tullut hankittua jääkaappia, Sievejä, rillejä, talvirenkaita ja partaöljyä. Kulutuksen minimointini siis edistyy huonosti.

        Kuulokkeista puheenollen, olen aina satsannut niihin. Vajaa vuosi sitten ostin uudet AKG:n isot suljetut kuulokkeet kun puoleen hintaan sain. Alunperin tonnin luurit, kohtalaista äänentoistoa siis. Tästä mallista ovat monet musiikin ammattilaiset sanoneet että yksi parhaista. Ja onhan esim. erottelukyky sillä tasolla, että vasta tällä laatutasolla voi oikeastaan kuulla ja ymmärtää mitä kaikkea se äänite pitää sisällään. Ja mitä hyvä äänentoisto oikeastaan tarkoittaa. Epäilenpä kyllä että valtaosa ihmisistä ei edes ymmärrä mistä puhun, heidän mielestään musaa voi kuunnella jopa tietokoneen "kaiuttimista". (Hih hih)

        Ehkäpä herra Husander on asiassa kehityskelpoinen hankinnoistaan päätellen. Itse kuuntelen musaa vähemmän kaiuttimien kautta, koska en ole koskaan raaskinut investoida riittävästi niihin. Siis useita tuhansia. Aika paljon halvemmalla pääsee hyvään ääneen kiinni kuulokkeilla.


      • Husander

        Joopeli, mullakin on toissakeväänä ostetut puoliavoimet AKG't. Taisin silloin kirjoittaa että niistä kuulee jokaisen rasahduksen äänityksessä.
        Saapa nähdä miltä ne luulostavat kun ne nyt voi liittää isompaan ja varsin laajalla alueella toistavaan vahvistimeen. Olisin oikeastaan halunnut avoimet Sennheiserit, mutta kun ostin silloin muuta monitorikaiutinta jotka lahjoitin muzakolle niin en sitten halunnut makssa Sennheiserien laadukkaimman luokan hintaa vaan kompromissasin puoliavoimeen AKG'hen hen hen.....
        Kuulokkeet ovat todella hyvät jos haluaaa paneutua naapureita häiritsemättä ´musiikin jokaiseen piirteeseen. Jotenkin ne ovat rasittavammat pidempään kuunneltuna kuin hyvä kaiutinmusiikki. Kaiuttimiakin on aivan mahettoman kalliita ja en oikein tiedä millainen musiikin nero on oltava jotta niiden kalliimpien eli auton hintyaisten kajarien hankinta löisi leiville eli saisi suuren vastineen lorvaansa.

        Tässä tilaamassani vahvistimessa jää vielä ulostulo ns. keskikaiuttimelle ja Subbarille. Ne voi lisätä jos kokee tarvitsevansa. Croissantissa on muuten mahtavat stereot. Sen vuoksi siinä mielellään istun ja kuuntelen raatioo ja joskus CD kiakkoja soittelen. Kaara on sen verran vanha että muuten hienossa audiosysteemissä ei ole USB tai aux portteja beli stickiltä kuuntelu ei onnaa eikä mp 3 vekottimista


    • edson

      Vai on kajaria ja vahvistinta niin, että Kallio(t) raikaa. Eihän sitten kuule ees niitä nastaropinoita.

      Tonnin kuulokkeet, ei voi olla. Mä sain kylkiäisinä 130 ekun kuulokkeet. Tuli hyvä olo, vaikka huijasivatkin, siis että muka puhelimen sain siten halvemmalla. Mut kaikest on revittävä hyvää oloa, vaikka sitten huijaamisestakin. Tosin luuri on kait aika jees, sil voi jopa soittaa.

      Tarkistin huvikseni, kuis paljon olisin maksanut kitkoista, siis jos, ja 800 ekuu rinki hyvät merkitkin. Joskus kyl kokeilen, sillä eipä juuri kalliimmat ole kuin nastalliset.

      • Husander

        Mulla on edellisestä audihankinnasta myös Sonyn blue tooth tai muuten langattomat kaiuttimet jotka osti voidakseni kuunnella Töllöä keskellä yötä kunnon äänellä. Ne maksoivat 70 egua ja toistivat kyllä ääntä kunnolla, mutta jäivät varastoon samasta syystä miksi halusin kunnon ömyrit ja vahvistimen ilmakuunteluun eli korvilla pitämisen rasittavuudesta pidempään kuunnellessa. Tulee "korvahiki". Siellä ne ovat vielä jäljellä ja yhden vekottimista joita en vielä ole poistanut

        Mitä! 800 eguu/kiekko? Kan det vara sant? Så dyrt. Jag får 2 x 4 hjul för sådan pris. ;) Säjer svenska talande bättre köpare!


      • edson
        Husander kirjoitti:

        Mulla on edellisestä audihankinnasta myös Sonyn blue tooth tai muuten langattomat kaiuttimet jotka osti voidakseni kuunnella Töllöä keskellä yötä kunnon äänellä. Ne maksoivat 70 egua ja toistivat kyllä ääntä kunnolla, mutta jäivät varastoon samasta syystä miksi halusin kunnon ömyrit ja vahvistimen ilmakuunteluun eli korvilla pitämisen rasittavuudesta pidempään kuunnellessa. Tulee "korvahiki". Siellä ne ovat vielä jäljellä ja yhden vekottimista joita en vielä ole poistanut

        Mitä! 800 eguu/kiekko? Kan det vara sant? Så dyrt. Jag får 2 x 4 hjul för sådan pris. ;) Säjer svenska talande bättre köpare!

        "Mitä! 800 eguu/kiekko?"

        Ei kun kierros. No 700 maksoivat nuo nastalliset, siis 4 kpl, siis kierros.

        Langattomia minäkin käytän joskus, kun istun tietsikan äärellä. Samoin yöllä telkkua luuratessani.

        Nyt venttaan poijalta tietoa, onnistuinko tiputtamaan hänelle kuvia ja videoita dropboxilla.


    • Husander

      drop, drop ja box, box.
      Kyllä tehot jytkyvät sakemannissa. Yöllä tilasin vempeleitä Berliinistä ja jokunen aika sitten tuli ilmoitus, että kaikki tavarat ovat lähteneet liikkeelle ja koodit mistä voi seurata liikettä.
      Kamat kyllä tulevat Nutellalle, mutta joku muu ne sakuista Suomeen hoitaa, eikä se ole takuulla mikään vanha höyrylaiva.

      No 800 egenbergiä per kitkakierros eli kaik neljä saapasta on kait se uusien laatukiekkojen hinta tuollaisille ISOILLE liikennevälineille. Sama kuin miulla joka joudun pikku poposistanai maksamaan ison kulkijan hinnan.

    • edson

      Joitain aikoja sitten juniori osteli myös musakamaa ja nimenomaa netistä ja Saksasta. Kehui hintoja Suomeen verrattuna. Mitens ne ostosten tullit määräytyy eli onko joku katto, minkä yli ei saisi ostosten euromäärä mennä? Näin vähän minulla on tietoa tai paremminkin tietämättömyyttä kaupankäynnistä ulkomailta.

      Katselin sellaista pikkupirssiä, ladattavaa tai muuten vaan hybridiä tai bensakäyttöistä pelkästään. Olis se makee köröttää 3-4 litraa kuluttavalla tuonne kaukomaille ja sit ajella vaan Pohjoismaat-Balttia akselilla tällä nelipyöräkotikoslalla. Siitä olen 100% varma, että seikkailuaika se senkun hupenee.

      Ja täältä sitten yöpymiset http://bot.fi/26an matkojen varsilta. Toisaalta luultavasti löytyy ihan vuokrattaviakin öbaut 400€/kk kämppiä aaringosta meinaan siis sieltä missä ei räntää sada naamalle ja missä sitten viihtyisi paikallaan vaikkapa 2 kuukautta

      Sellasella pikkupirssillä pääsis ajeleen pieniä ja kapeita teitä monessa pikkukylässä tai kaupungissa.

    • Husander

      Moten Gurken Herr Pehtoor,
      Ei ole tulleista huolta nykyisin jos EU maasta tilaa ja siihen maahan LVV'n maksaa.
      Tullit ja rajoitukset koskevat edelleenkin vain wiinaa ja tubangia.

    • Dr.Whoo

      Hybrideissä on yleensä tavallinen bensamottori joka sähkömoottorin avittamana kuluttaa kuitenkin 4-6 litraa sadalla. Isommat katumaasturit paljon enemmän. Siis todellinen tutkittu kulutus, jos mainospuheet unohdetaan. Lukuisat alan julkaisut ovat näitä kulutuksia selvittäneet, ja todellisuus on siis jotain aivan muuta kuin autotehtaitten mainoksissa.

      Pistää ehkä vähän mietityttämään minkälaisesta vedätyksestä näissä hybrideissä on kyse. Pistokehybridistä saattaa olla hyötyä, jos sitä on mahdollisuus (ja viitsii) maksimaalisesti koko ajan töpselistä ladata. Nillähän ajaa muutaman kymmenen kilometriä pelkällä sähköllä. Tätäkään mahdollisutta tavallisella hybridillä ei ole. Mutta asiaa on tutkittu ja todettu että myös pistokehybridien käytännön kulutus nousee kutakuinkin normiauton tasolle, koska monikaan ei lataile niitä töpselistä kovinkaan usein.

      Meikän 150 hv dieselin todellinen kulutus, tietokoneesta katsottu ja myös ajamalla mitattu todellinen seka-ajoon perustuva keskikulutus on 4,8 litraa. Eikä tää ole mainospuhetta.

      • Woldemort

        Vedätys on siinä, että puhtaan teoreettisella tai testikulutusluvulla on saatu myytyä enemmän kamaa autossa ja saatu sekä kovempi hinta että kuskille kuvitelma olevansa luontoa ja ilmastoa säästävä edistyksellinen vaikka todellisuudess, kuten huomasitkin, on käynyt juuri päin vastoin.
        Jos sitä etua todellisuudessa syntyisi täytyisi olla kotilatauspiste ja sitä ei esimerkiksi kaupunkilaisilla kerrostaloasujilla ole eikä juurikaan voi olla. Jäljelle jäävät siis periferiassa asuvat mankotitalon omistajat jotka taas asuvat niin etäällä kaikesta suuremmissa kaupungeissa että lataamalla saatu ajomatka kuluu pelkästään siihen periferiasta kaupunkiin ja töihin ajoon ja loput ajetaan sillä ylimitoitetulla raaserimoottorilla.
        Sama pätee sähköautoihin josta syystä niiden yleistyminen on täysin mahdotonta ja koko homma satasen illuusio.
        Väittäkää vastaan. Esimerkiksi diesel pehtoori väittämällä, että mutta jos asentaisn Lappeenrannan Ylipiostotehokkaat kiinalaiset aurinkopanelit diesel homen katolle ja seiniin, niin voisin körötellä aurinkoisina päivinä 5 kmt etelään :)


      • edson

        Uskonpa hyvinkin mr.Whoota ja Woldemortia

        Minulla on seisomassa diesel henkilöauto, jonka hevosvoimat eivät nyt ihan noin suuret ole, mutta 2 litran kone kuitenkin ja keskikulutusta mitattaessa liki aina alle 5 litraa.

        Katseli vähäpäästöisimpien uudehkojen dieselien trafimaksuja ja jumal'auta liki 500 vuodessa. Sikamaista suorastaan.

        Taidetaan kokeilla jotain litraista bensa-autoa, jonka co luku menee alle 100. Tai ainakin on niillä hilkuilla.

        Mielenkiintoinen tuo ajatus aurinkopanelien ympäröimästä autosta. Luulen, että käyttäisin sen tehon jossain aurinkorannoilla auton jäähdyttämiseen :)


    • edson

      Kyllähän juu nuo hybridit. Luin jostain, että länsiväylän bussikaistoille haalitaan "vähäpäästöisiä" hybridejä eli noin 100 000 maksavia katumaastureita. Et silviisiin.

      Pitkästä aikaa on ainakin kiva lueskella eri testejä eri autoista ja pikku kauppakassi olisi ihan tarpeellinen. Toisaalta nämä nykyautojen huollot maksavat kait maltaita? Ja lisävarustuksista en oikeastaan tarvii kuin ilmastoinnin.

      • Husander

        Terveisiä ulkoa. Hain kunnollista kaiutinkaapelia tulevia ämyreitäni varten. Juuri sopivan tehon ulosottoon riittävää 1.5 mm2 pinta-alan kaapelia.

        Mullakin alkaa tulla eteen tämän croissantin kuoppaaminen. Katson vielä tässä ihan kohta meneekö katsastuksesta läpi tai pikkusäädöllä läpi. Omasta mielestäni hyvin on polle polkenut ja on iiihanassa ajokunnossa, mutta mie en olekaan katsastusmies.

        Olen myös tiiraillut sellaisia vanhuksen kauppakasseja joissa olisi 1-1.2 litran pensakone ja riittävän suuri ovi jotta mahdun siitä sisään. Yleensä pienissäkin autoissa on ihan riittävät säädöt meikäläiselle virtahevon kokoisellekin. Minä kun istun croissantissani niin siitä voisi ulkopuolinen naureskella että siinä virtahepo ratsastaa pollella :)
        Niitä pieniä saa ihan sopuhinnoillakin. Sitä dieseliä synnynnäisesti vähän kammoaa kun ei ole dieselillä metriäkään koskaan ajanut paitsi vesillä.

        Joku Rellun Clio, Pösön 1000, Ford Ka tms. Riisipussia en kyllä osta sillä niissä tuli aavikolla istuttua ja ainakaan sinne tuotuihin versioihin ei kyllä tahtonut sisään päästä. Tosin edelleenkin silmää kiehtoo eniten Citikan C3 picasso


      • amummu
        Husander kirjoitti:

        Terveisiä ulkoa. Hain kunnollista kaiutinkaapelia tulevia ämyreitäni varten. Juuri sopivan tehon ulosottoon riittävää 1.5 mm2 pinta-alan kaapelia.

        Mullakin alkaa tulla eteen tämän croissantin kuoppaaminen. Katson vielä tässä ihan kohta meneekö katsastuksesta läpi tai pikkusäädöllä läpi. Omasta mielestäni hyvin on polle polkenut ja on iiihanassa ajokunnossa, mutta mie en olekaan katsastusmies.

        Olen myös tiiraillut sellaisia vanhuksen kauppakasseja joissa olisi 1-1.2 litran pensakone ja riittävän suuri ovi jotta mahdun siitä sisään. Yleensä pienissäkin autoissa on ihan riittävät säädöt meikäläiselle virtahevon kokoisellekin. Minä kun istun croissantissani niin siitä voisi ulkopuolinen naureskella että siinä virtahepo ratsastaa pollella :)
        Niitä pieniä saa ihan sopuhinnoillakin. Sitä dieseliä synnynnäisesti vähän kammoaa kun ei ole dieselillä metriäkään koskaan ajanut paitsi vesillä.

        Joku Rellun Clio, Pösön 1000, Ford Ka tms. Riisipussia en kyllä osta sillä niissä tuli aavikolla istuttua ja ainakaan sinne tuotuihin versioihin ei kyllä tahtonut sisään päästä. Tosin edelleenkin silmää kiehtoo eniten Citikan C3 picasso

        "...kiehtoo eniten Citikan C3 Picasso". Sie se sentään ymmärrät hyvän päälle:))


      • Dr.Whoo

        Kröh, meinas mennä salaatti väärään kurkkuun tossa Citikan kohdalla. Mistä lie johtunut.

        Mutta miehän oon tunnetusti vannoutunut sähköauton kannattaja. Näen jo sieluni silmin mitenkä painan kevyesti tulevan sähköautoni potentiometri pedaalia ja auton kiihtyessä äänettömästi huomaan jonkun melko kookasjalkaisen henkilön seisomassa tienposkessa savuavan, ranskahtavaa alkuperää olevan kaasuautonsa kanssa...tarjoan tietysti kyytiä matkalaiselle.


      • Husander

        Huomaan, että myös jollain Ruhrmetallin nokimoukarilla ajelevalla voi olla visioita ja unelmia. Vielä kun tankinajelijat pääsis joskus kokeilemaan mukavaa istumista pehmoisella croissantin istuimella mihin voi helposti jopa uinahtaa elleivät olisi päällä kahdeksan kaiuttimen laajakaistastereot ranskalaista alkuperää. Teslasta älä ees unta nää. Siihen ei tavallisen yrittäjän rahat riitä. On oltava palkkajohtaja pörssiyhtiössä.


      • Dr.Whoo

        Toi Tesla on vähän outo yhtiö: mitä enemmän autoja myydään, sitä enemmän yritys tekee tappiota. Tekee siis tappiota satoja miljoonia vuodessa. Silti sen markkina arvo on jo suurempi kuin Fordilla tai GM:llä. Jostain luin, että sen markkina-arvo on lähes 150 kertainen odotettavissa oleviin tuloihin nähden.

        Enhän mie Teslan hintaista autoa ostaisi vaikka lotossa voittaisin. Mutta tällä hetkellä jo käyttökelpoisen sähköauton saa n. 40 000 eurolla. Tulevaisuudessa
        paljon halvemmalla.


    • Dr.Whoo

      "Toisaalta nämä nykyautojen huollot maksavat kait maltaita?"

      "Nykyautot" ovat itseasiassa halpoja huoltokuluiltaan, koska huoltovälit ovat pitkiä. Mulla tossa 150 heppaisessa 30 tuhatta tai yksi vuosi. Joissakin on huoltoväli jopa 60 tonnia.

      Kun itse muistaa vielä hyvin ajan ennen synteettisiä öljyjä, jolloin 5000 km öljyvaihtovälikin oli liian pitkä, niin tuntuu uskomattomalta nuo nykyiset huoltovälit.

      Sitäpaitsi silloin nuorena ne autonrotiskot tietysti "huollettiin" itse. Siis vaidettiin öljyt, suodattimet ja tulpat silloin tällöin. Katkojan kärkiväli piti myös muistaa säätää, kuten myös venttiilivälykset. Näistä nykyautoista ei enää ymmärrä yhtään mitään, hyvä kun saa konepellin auki.

      • Husiainen

        Puhut kai jostain dinosauruksien ajasta noiden säätöjen suhteen. Tosin muistan itsekin edellisellä vuosituhannella säädelleeni tulppien kärkiväliä ja jopa amerikan letukassani, sen 5 litraisessa V 8 moottorissa kaasariakin, jos muistatte kaasarin. Ei ole enää juurikaan varaa ajella 5 litran V kasilla vaikka senkin sai siististi ajettuna kulkemaan matka ajossa jollain 11 litralla satasella.
        Miulkii on ollut jo pitkään synteettiset öljyt jotka kestaa vaikeuksitta 30000 km. Nytkii on Shellin täyssynteettiset Helixit. Siksi moottori pelailee yskimättä vaikka maileja on jo reippaasti takana. Vielä kun olis ketju jakopäässä niin ei tarttis sitäkään funtsia, mutta kun ei oo, on hihna. Tosin tämä hihna saa luvan hiukan ylikäytettynäkin luvan kestaa lopulliseen croissantin eläköitymiseen. Kyllä kai se sellaisen 20% ylityksen aina kestää.


      • Dr.Whoo

        "Nykyautoihin" ei kai enää remmiä jakopäähän laiteta. Ketju on ollut muistaakseni kaikissa suunnilleen tän vuostuhannen autoissani. Ne ei tiettävästi katkeile eikä edes nykyisin "kilkata". Oliko nykyinen vai edellinen auto jossa kauppias sanoi, että ketju vaihdetaan sitten ilmaiseksi miljoonan km välein. Huumoria tietty, mutta osoittaa että ketju on aika varma.


    • Husiainen

      Ketju on varma. Siksi alunperin eli noin 100 vuotta sitten ketjut asennettiin autoihin. Sitten eräässä vaiheessa valmistajien ja myyjien talouslaskijat havaitsivat ettei tule tarpeeksi osa ja remonttikauppa ja vaihtoivat ketjut suurelta osin hihnoihin. Ketjut jäivät lähinnä talouskoneita muistuttaviin vehkeisiin kuten traktoreihin ja muihin diesel autoihin. Nyt lähes 2000 ensimmäisen satasen puolta väliä lähestyttäessä ketjuja on alettu palauttamaan lähinnä ylitehoisiin saksalaisiin hyökkäysvaunuihin.
      Mieluummin ottaisin miekii ketjun jos vaan löytäis mukavasta henkilöautosta.
      Eihän tää croissantkaan ole ku 15 vuotta vanha. Paljon nuorempi kuin ohjaajansa, joka on 73 ihan kohta.

    • Husiainen
      • Cee-Lila

        Onpa ihana versio tästä tutusta Mariachista. Äänentaso ei ole parasta mahdollista, koska on ulkoilmakonsertissa nauhoitettu.


    • edson

      No ni, silmät tapillaan istuttu läppärin "autonäyttelyissä". Ja niiiiin vaikeeta päättää, vaikeeta vaikeeta.

      Kauheet epäilykset johonkin kolmepyttyseen 1.0 litraiseen menopeliin, mutta kun katselee, mitä niillä on ajettu, niin epäilykset hieman laantuvat. Mut suhteessa isompiin litratilavuuksiin, niin eivät nämä pikkukoneet nyt niin vähän kuluttavia ole.

      Merkeistä oon hieman silmäillyt ... no vaikee ohittaa Toyotoita niiden "menestysten" vuoksi ... mutta kyl vaan niit on niin paljon monelta merkiltä.

      Ja pashat, mennään ny viel näillä olemassa olevilla ja ei tuon nelipyöräkodinkaan ajaminen nyt niin kallista ole, kun pitää sen liikennekäytössä silloin kun sitä tarttee.

      Ny täytyy käydä katsomassa josko kirjasto lainaa netin kautta auto- ja tekniikkalehtiä

      • edson

        Päätteen eteen löysin mm. GTI autolehdet kirjaston sivuilta. No taitaa olla kuitenkin huonoimmasta päästä alan lehtiä? Lisäksi Auto Bild lehti, missä hieman enemmän "asiaa" ja viime numerossa mm. Sitikka C3 auton lyhyehkö selvitys ja tässä jotain tietoja http://bot.fi/26e6


    • Husiaisehko

      Mitäs se Pehtoori täällä autoilla mellastaa. Kerro mieluummin mulle onko ihmiselle mahdollista ajaa diesel henkilöautolla vai pitääkö siihen olla konemestari tai panssarivoimien kouluttama?
      Voiko 1.3 litraisen dieselin vero todella olla 500 egee vuasi?
      Niitä 1.3 litran dieseleitä näyttää markkinoilla olevan ja varsin pienillä ilmoitetuilla kulutuksilla. Mutta kestääkö sellainen syylä ja jos ei kestä niin meneekö huoltoon ohramaltaat kuten Pekka P-skalta.
      Tosiasia tietenkin on, että jos en olis eläkkeellä niin hankkisin jonkun 7 litran jenkkidieselin. Sellainen jaksais vaikka virtahepoa vetää

      • edson

        Tässä 1.3 yksi diesel ja se vero tuossa kuvan alaosassa http://bot.fi/26el

        Minä niin ihmettelen juu. Pojalla toyotan 1.4 diesel ja niillä ajetaan noin 300 000 helpostikin ja kulutuskin tosi pientä. Kovilla pakkasilla voi olla tarpeen lisälämmityslaite sisätilaan, kun eivät oikein tahdo kehittää omaa lämpöä tarpeeksi.

        Ainakin itse haluaisin sellasen pirssin, että sallivat myös kaupunkiajon.


      • träikkönen

        Auto Bild lehti:
        http://www.youtube.com/watch?v=ISEGDWpKAeY

        Pienet päästöt, lämmin takuulla, saa ajaa kaupungissa.


      • Bara-den

        Tuossa tulis lämmin pelkästä ahtaan tilan kammosta meikäläiselle. Ei todellakaan lämmityslaitetta tarvittaisi. Veikkaan, että tuo olisi saksalaisvalmisteisiin autoihin kallistuvalle unelman svensson


    • edson

      Jahas, vai träikkönen siirtyy uuteen talliin.

      Tuollainen tulevaisuuden visio. Rekat hiljaa väistyvät ja raideliikenne korvaa tavarankuljetukset konttivarastoihin. Niitä kun on raiteiden varrella tarpeeksi, niin sitten onkin pienemmillä kuljetusvälineillä helpompi siirtää tavara joko kivijalkamyymälöihin tai suoraan kuluttajalle.

      Kyl on niin taas kesäinen ilma. Mut ei se niin hauskaa ole Kreikassakaan.

    • Pessi-ja-Husiainen

      Miekii olen sitä mieltä, että Muskin Teslalla ei ole kaikki kotona vaan se on suunnaton kupla mikä hajoaa ennen pitkää yksinkertaiseen mahdottomuuteen. Vaikka Musk olisi millainen uuseinstein niin ei jatkuvasti kukaan kykene rahoittamaan illuusioita loputtomiin monella eri alueella vaan joskus tulee narun pää vastaan. Luultavasti Musk on tähän asti pysynyt pystyssä US valtion antamalla rahalla rakettikaluston kehityksen rahoittamisessa.
      Esimerkiksi tämä sähkörekka artikkeli osoittaa kaksi asiaa:
      1. Muskin illuusiot
      2 Yle täyden realismin puutteen ja vastuuttoman illuusioiden markkinoin ilman ajatustakaan mikä olisi oikeasti mahdollista ja mikä ei.

      Sähkörekat ja Sähköbussit teoriassa saattaisivat olla mahdollisia siten että niissä on pääteillä ratikka tyyppiset ajopiuhat ja lisänä pieni diesel/kaasu kone jolla voidaan ajella päätietä terminaaleihin ilman piuhaa.
      Akkupohjaava rahtiliikenne on 100% illuusio

      • edson

        Tämä Linkkerin pääinsinööri esitteli jokin aika sitten bussiversion, missä paino oli minimoitu, sekä akun että bussin, ja päätepysäkeillä lastattiin lisää energiaa. Eli vain kaupunkiliikenteessä lienee järkevää.

        Teslan pomo on ollut isojen autonvalmistajien (sähkölaitosten, akkutehtaiden) hampaissa ja en yhtään ihmettele Muskiin kohdistunutta suoranaista "kieroiluakaan". Mutta millä kilpailla suuria autojättejä vastaan, ei millään. Itse toivon, että Tesla 3, se "kansanauto", saisi jalansijaa, mutta tuotanto tökkii.

        Yle taas on Yle.


      • El-Husandero

        Pysy vaan Pehtoori Arantes siinä diesel maailmassa. Ei se nimittäin ihan heti kaadu kun se lopulta kuluttaa kaikkein vähiten vaikka nokea sitten pöllyttääkin. Niin kauan kuin sitä ei tehdä kasvikunnan tuotteista mistä Lievonen sen kuitenkin tekee niin se on okay. Jonain päivänä nimittäin saavat sen tehtyä suoraan hiilidioksidista tai vielä helpommin metaanista muokattuna. Pilotit jo toimivat.
        Ne ovat ne kasvikunnan tuotteita tehdyt dieselit jotka aiheuttavat kaikkein suurimman hiili ja pienhiukkashaitan monen muun haitan lisäksi. Esimerkiksi Suomen clean tech viennin arvosta noin 90% on palmuöljydieseliä ala Lievonen ja se on kaikista polttoaineista maailman suhteellisesti suurin saastuttaja ja haittalainen


    • edson

      Autonvalmistajien tahto on saatu nyt kiinnittämään huomio vähäpäästöisyyteen, mutta kun poliitikko huutaa, että diesel tappaa, niin ... onneksi sentään on loistavia insinöörejä, jotka ovat jo jossain kehittäneet pienen typenoksidipäästöisen auton kuin mitä bensa-auto on. Ja co2 taas on enemmänkin juuri bensapuolen ongelma.

      Kyllä itse ainakin tankkaan vielä naftaa ja siihen sitten lorauksittain enemmän ja enemmän luomunaftaa. Trafiveronkin pitäisi seurata ajettuja kilometrejä, jos nyt yleensä on tämä vero mitenkään puolusteltavissa. Okei, kaluston uusinnassa hieman ehkä jotkut tuota ajattelevat, varsinkin kun täällä Mänttilässä verotetaan huippuvähän päästöjä päästävää dieseliäkin aivan sumeilematta ilman varsinaista tietoon perustuvaa pohjaa.

      • N-Husiainen

        Pikanaftaruno:

        Kun tankkaan naftaa
        On ajaminen nastaa
        Mutta verottaja rahastaa
        Naftalla rahastaa Lievonen
        Sitä komppaa Anttonen
        Ne muskin vielä suohon lappa
        Sitten kaikki sen asiakkaat naftan kuluttajiksi nappaa


    • L-Husiainen

      Kiva muuten, että on taas viikonloppu käynnistymässä sillä kohta rynnii John West kirjoittamaan ainakin 50 kommenttia kun ahkeralle yrittäjälle käy muuten aika pitkäksi paikallisia nahkiaisherkkuja haukatessaan ja palanpainiketta "könnistään" naukkaillessaan. Hitto että käy köyhää eläkeläistä monen elämä kateeks. Ei ole ees diesel autoa. Pelkkä pehmoisesti liikkuva croissantti.
      Kauheasti on noita pieniä kärryjä kyllä sekä maanteillä että myynnissä. Kun niiden specsejä kattelee niin pehtoori kyllä havaitsi faktan että niiden kulutus on suhteellisen suuri konevoimaan nähden.
      Olen hiukan ajatellut, että voi kun ei ole enää Ladoja kaupan. Siinä vasta kunnon vaariauto olisi. Esimerkiksi 1 litran diesel lada! ;)

    • A-Husiainen

      Joutessani etsin Ladan litraista dieselautoa, mutta eihän sellaisia tietenkään ole olemassakaan. http://www.lada.ru/en/
      Sen sijaan totesin, että Kalinan perusmallia myydään Venäjällä 5900 euron hintaan. Ellen väärin muista niin joku manselainen firma jopa tuo Kalinaa Hämeeseenkin vaikka sitä ei tuossa Ladan myyntimaissa listata. Saksaan sen sijaan Ladaa virallisestikin viedään.
      Melkoinen kulutus on edelleenkin noilla vanhoihin fiatin moottoreihin pohjaavilla koneilla. Tässä Kalinassakin nimellisesti 6.6 litraa sadalla

    • St-Husasenko

      Tässä on "pojille" vähän muzakkaa, jolla voi aloitella virittäytymään pikkujouluaikaan: https://www.youtube.com/watch?v=lFiqMm6520w
      Kannattaa varata kuunteluhetkeen hiukan meren antimia päiväntasaajan yli seilanneen norjalaisen tuotteen kera. Latinaksi Laurin vettä = Aqua vitus
      Jos ette tienneet niin pyhä Lauri on latinaksi ST Vitus ja esimerkiksi Prahan pääkatedraali on St. Vitus Cathedral. Se on jostain syystä tuo Vitus suomennettu Lauriksi. Pyhän Laurin kirkko on Vantaan vanha kirkko. Kaik teille on pakko kertoo vaik ei olis pakko.

    • edson

      Jahas, täällä yöllä sitä latinaa lätistään. Ei vaan, perusteet olisi kiva hallita tai ainakin sanoja.

      Mut kuka jaksaa, vaikka muista kielistä löytyy hirmu määrä johdannaisia. Kuulemma.

      No joululauluja jaksaa kyl. Vaikkei tahokaan.

    • Dr.Whoo

      Minä saan näppylöitä joulumusiikista. Ylipäätään luokittelisin koko joulunvieton mielenterveydelliseksi häiriöksi. Kyse on lievää vakavammasta joukkopsykoosista, johon enemmistö kansasta joutuu joulun lähestyessä. Kadulla kulkee enenevässä määrin kaupasta toiseen zompeiksi muuttuneita jouluun valmistautuvia ihmisiä. Jos heiltä voisi kysyä: mitä ihmettä olet tekemässä? He vastaisivat lasittunein katsein hokemalla psykoosiin kuuluvaa sanastoa, kuten: lahja, kinkku, pakko ostaa, lahja, kinkku, kynttilät, koristeet, pakko, pakko.

      Minulla puolestaan on tänään kulddurelli ilta. Kaupunginteatterissa seittämän veljestä. Hieno uusittu teatteri on kiva nähdä, mutta emmie oo tota esitystä ite valinnu. Mua viärähän kuin litran mittaa tämmöisiin teatterijuttuihin...mut oon mie kyl joskus saanu äänestää mitä mennään kattomaan..

    • edson

      Taitaa tulla ensimmäinen sellainen joulu, kun saamme olla kaksistaan, ainakin tapaniin saakka. Siis 45. yhteinen joulu on siis rauhallinen joulu.

      Mut hei, olen hiljaa vihjaillut, että nyt ei sitten tarvita sitä eikä tätä. Kaikkiin vihjailuihini on tullut tyly kommentti : eihän joulu ole mitään ilman sitä ja tätä.

      • Dr.Whoo

        Toi on niin tyypillistä. Voi meitä miesparkoja.


      • edson

        Nainenkin oppii, mutta pitkän kaavan kautta. Kesti meinaan aikaa, kun on pikkuhiljaa suvaittu asenteeni jouluun. Toisaalta ei se asenne ihan miinusmerkkinen ole.

        Minut on vapautettu aika monesta hommasta. Esimerkiksi verhojen vaihtoon en osallistu, en myös lahjarumbaan, joulukorttirumbaan, mutta siivous onkin mun heinii. Samoin kyllä muista vainajia ilman kirkkomaassa tallailujakin tai niitä kynttilöitä sytyttämättäkin.


    • Dr.Whoo

      "Autonvalmistajien tahto on saatu nyt kiinnittämään huomio vähäpäästöisyyteen, mutta kun poliitikko huutaa, että diesel tappaa, niin ... onneksi sentään on loistavia insinöörejä, jotka ovat jo jossain kehittäneet pienen typenoksidipäästöisen auton kuin mitä bensa-auto on. Ja co2 taas on enemmänkin juuri bensapuolen ongelma".

      Juuri näin on. Dieselmoottori paremman palamisprosessin ansiosta tuottaa vähemmän noita ilmakehälle haitallisia kaasuja, kuten hiilidioksidia.

      Dykydieseleissä on lisäksi hiukkassuodatin, eli DPF (Diesel Particulate Filter), joka kerää pakokaasusta palamattomat hiukkaset, kuten nokijäämät ja polttaa ne korkeassa lämpötilassa ilman haitallisia päästöjä. 

      Lisäksi isommissa dieselmoottoreissa on käytössä SCR (Selective Catalytic Reduction), jossa pakokaasujen typen oksideja vähennetään ruiskuttamalla urea-vesiliuosta pakokaasujen sekaan.

      Nykyaikainen diesel lienee siis bensamoottoria vähäpäästöisempi. Puheet "nokivasaroista" ovat menneisyyttä.

      • edson

        Just noin ja kyllähän on mukavaa kuunnella poliitikkojen "tietämyksiä". Ja ei ole montaa vuotta kun vielä vannoivat dieselinkin puolesta ja yhtäkkiä sitten näiden pellejen tietämys muuttui. Oikeastaan se muuttui silloin, kun julkisuuteen tulivat joidenkin autotehtaiden vääristellyt päästölukemat. Mitähän tapahtuisi, jos nyt jossain jäisi kiinni bensa-autojen co2 väärennökset?

        Joitakin puolueeni jäseniä ei kiinnosta muu kuin autojen poisto maisemasta. Heille fillari on ainut kulkuneuvo tai tyhjillään kulkevat julkiset.


    • Husasinko

      Nokivasara tai rekkojen ja bussien osalta oikeammin nokimoukari on vaan niin rakastettava nimitys.
      Kyllähän noita suodattimia ja typen oksidien ureapoistoja mainostetaan, mutta kyllä tuolla maantiellä edelleenkin näkee suuria mustia nokipilviä turahtavan sekä vasaroista että moukareista joka mäessä ja kiihdytyksessä.

      Siitä huolimatta minäkin olen harkinnut dieselin ostamista sen pienemmän kokonaispolton vuoksi ja eräistä vääntöominaisuuksista johtuen. En vaan tankkaisi sitä Nesteen palmuöljydieselillä sillä olen poikkeuksellisen hyvin selvillä minkälaista lähes peruuttamatonta vahinkoa palmuöljyn tai sen "jätteistä" kuten Lievonen ilmaisee harhaanjohtavasti, sen tuottaminen on Indonesiassa ja Malesiassa aiheuttanut. Sekä luonnolle, että ilmastolle.
      Tankkaisin reilusti raakaöljystä tuotettua naftaa tai myöhemmin siitä mahdollisesta hiilidioksidista tuotettua synteettistä naftaa.

      Kun tuo synteettinen nafta saadaan jossain vaiheessa pilotista mittakaavatuotantoon niin milläs sitten ajetaan? No diesel koneella! Että se siitä diesel koneiden kuolemasta.
      Sähköauto ei tule akkumateriaalien pulan ja hinnan vuoksi eikä latausinfran puuttumisen vuoksi koskaan yleistymään vaan aina jäämään itsekehuisten rikkaiden pankkiirien tai Sarastavien konsulttien kehuvehkeiksi. Käytännöllinen ja yleisvastuullinen ajaa silloin joko kaasulla, pensalla tai dieselillä.

      • edson

        Melkein tekis mieli veikata, että myös hybridi saralla tapahtuu. Saadaan parempaa ja pidempää ajomatkaa sähköllä jne. Vety sähkö kunhan saavat tuon vedyn tuotannon hinnan kohtuulliseksi jne.


    • Husasenko

      ps. Juuri lopetin työkalulaukun toisen tarkastuskierroksen ja siirron. Se oli pahalainen niin hyvin tarkastettu eka kierroksella, että mitään ei lähtenyt poistoon enää mutta kamat siirtyivät kauniisti pyörillä liikkuvaan jemmaan katoavaan laatikkoon eli ns. sängynaluslaatikkoon. Nyt ei ole oikeastaan mitään akuutisti poistettavaa paitsi että poistan nyt itseni kedolle pakokaasuja tuottamaan. Siis pollella!

    • Dr.Whoo

      Nestekaasutrukki Husanderille ajopeliksi kenties..no jaa, nyt mie lähen dieselin voimalla kulttuuria kohti.

      Syödään toki intialaista ruokaa ensin ravintelissa. Mutta se se vasta kulttuuria makuhermoille onkin.

      • Woldemort

        Tsot, tsot: Meillä oli Saksassa varastossa kaasutrukki ja kyllä sitä kävin kokeilemassa minäkin. Kaasu on varsin hyvä polttoaine. Se oli kaasupakollinen sillä sisätiloissa ei saanut löpötrukkeja käyttää Sakslandiassa.

        Intialainen ruoka sensijaan on melkein aina maukasta ja tulista. Jopa kasvisruoatkin
        Tarpeeksi tulista kun otta niin pakoputki suorastaan liekehtii!


    • Dr.Whoo

      No niin, nyt on kaikki koettu. Vai kuinka moni voi väittää olleensa kusella presidentin kanssa?
      Oli nimittäin viereisellä pisuaarilla Sale, eilen teatterissa. Yksi turvamies odotteli vessan ulkopuolella. Aika jännä tunne, kun pressa on kuin kuka tahansa yleisön joukossa.
      Olihan siellä Jennikin, tuskin havaittavine vatsakumpuineen.

      Itse näytelmästä ei nyt kauheesti sanottavaa jäänyt, melua ja melskettä nyt ainakin riitti. Lisäksi aivan tarpeetonta väkivallalla mässäilyä. Yleisössä kun oli lapsiakin.

      • edson

        Jos ois oikke pressafani, niin ois pyytäny nimmarin siihen.

        Joo, kyl kait Suomessa on ainutlaatuista muuhun maailmaan verrattuna se, että nämä fiskaalit kulkevat yleisön joukossa kuin kuka tahansa.

        Ja eipä petä sää.


      • Husiainen

        Nyt ainakin tiedetään, että Dr. Whoo asuukin Salossa :)


    • edson

      Kyl on niin mukavaa - sisällä. Voi matkustaa aurinkosaarille, tarkistaa, pääseekö lautalla ja mihin.

      No tais autonkin kanssa päästä ihan Korsikalle ja Sardiniaan. Sardilleja syömään. Sitä oon ihmetelly, kuinka Välimeressä riittää kalaa, kun meren joka rannalla kalastetaan ja kalaruoat ovat niin suosittuja sielpäin.

      Ei jaksa noit uutisiakaan, ainakaan poliittisia sellaisia. Ny ne hehkuttaa sdp:n nousuu ja joku kait luulee, et sitten se vasta hyväksi muuttuu. Pashat sanon minä.

      • Husiainen

        Vai sosiaaaalidemojen noususta herr Pehtor on huolestunut. Minä puolestni olen huolestunut kaikkien tiedossani olevien puolueiden minkään tasoisesta menestuksestä. Saattaisin hyväksyä piraattipuolueen noin 3% puolueen mutta ei enempää, siilä vaikka he joissakin perusasioissa ovat realisteja kuten energiapolitiikassa niin muussa ollaankin sitten pilven päällä mailmaa ihailemassa ja unelmoimassa. Itse olin kuitenkin kasvavana teinialkuna Kaarlo Pitsinki fani kun hän saapui silloin harvinaisella helikopterilla Lappeenrannan silloiselle vapaudenaukiolle jota ei koskaan pitänyt rakentaa vaan on rakennettu.
        Huolestunut olen enemmänkin Dr Whoon pakoputkesta ja siitä miten se on selvinnyt intialaisen sapuskan puhaltelusta. Se kun osaa olla melko korventavaa sakuskaa.


      • Dr.Whoo

        Ei huolta, alan toipua intialaisesta illallisesta pitkällä kaavalla. Oli muuten järjettömän hyvää.

        Mutta että poliittisia palopuheitako täällä pidetään? No juu, olen samaa mieltä Husiaisen kanssa, että mistään nykypuolueesta ei ole mihinkään. Tavittaisiin tuoretta liberalistista ajattelua. Piraattipuolueesta (onko sellaista?) en ole lopullista, tai edes alustavaa mielipidettä muodostanut.

        Mutta olisi myös välttämöntä kehitellä soveltuvuustesti poliitikoille, ainakin ennen kuin mihinkään merkittävään hommaan vois päästä. Tää testi olis älykkyystesti, jossa vähimmäisvaatimuksena olis vähintään omaa kengännumeroaan suurempi äo. Suuri osa nykypoliitikoista olis sillä perusteella auttamatta soveltumattomia poliitikon uralle.


    • On tämä tietokone ihmeellinen laite. Täältä löytyi taas tällainen rekisteröity immohevoinen.
      Taitaa olla sama hevoinen joka pollella kopsuttelee menemään. Ai niin, ihän polle kopsuttele kun se ei ole tiisselivetoinen van kaura & makkaravoileipä vetoinen.
      Odottelen tässä innokkaasti sakasalaisten ämyreiden saapumista jotta voisi soitella mannen joulua oikein seinät tärskädellen. Jos onni käy niin ne ovat huamenissa perillä. Jos ne on kunnolliset niin sitten tilaan sen viritinvahvistimen lopputehon täyteen keskikaiuttima ja subwooferin.
      Ette kai unohtaneet, vanhukset, että immohevoinen oon mie!

    • edson

      Olikohan se ny viime pressiklupi ... no oli juu.

      Hyväuskoisena uskon sitä yhtä äijää, että tosissaan ne jotkut siellä töitä tekee, siis siellä eduskunnassakin. Kaikillahan ei sinne edellytyksiä olisi, mutta kuiteski. Taisivat tietty puhua ohjelmassa enempi hallitusvastuussa olevista. Ohjelmassahan oli oikein kepuleiden kepulikin.

      Immehevoinenhan on ihka ihmehevonen. Makkaralla käy. Minun polle käy sillä voileivän päällä olevalla rasvallakin.

      • Husiainen

        Kannattaisi syödä lohikalaa joskus. Sillä nousevat hyvät kolesterolit. Kirjolohta ja avokadoa niin huonot kolesterolit häipyy.

        Ei kuitenkaan CR kalastettua:

        Tuossa juuri meni YLE ykkösessä sellainen muka kalastusohjelma missä nyt olivat Lofooteilla meritaimenia pyytämässä se typerä rakki mesessään. Sekin mahdollisesti jonkun pentutehtailijan massatuottama ja rahastama.

        Taas tekivät sitä kalanrääkkäystä eli CR ”kalastusta. Catch and Release. Se on verrattavissa siihen julmien Trumpin poikasten norsujen ja leopardien palkintometsästykseen. Puhdasta rääkkäystä ainakin minun mielestäni. Varsinaisia kaksinaismoralistisiä julmureita nuo CR kalastajat. Ovat ilmeisesti samaa mätää perimää kantamassa kuin hupimetsästäjät.

        Ne Alaskan vastaavat ohjelmat ovat siten parempia, että metsästivätpä tai kalastivatpa niin aina selvitetään sen menevän hyötykäyttöön eikä hupiin ja otetaan vaan sen verran kuin kestää.

        Me täällä mietimme makkara kauraleivällä, mutta Lännen Mier varmaan syö sushia wasabilla iltapalakseen jossain länsirannikon ravintelissa "Saulin" kanssa


      • edson
        Husiainen kirjoitti:

        Kannattaisi syödä lohikalaa joskus. Sillä nousevat hyvät kolesterolit. Kirjolohta ja avokadoa niin huonot kolesterolit häipyy.

        Ei kuitenkaan CR kalastettua:

        Tuossa juuri meni YLE ykkösessä sellainen muka kalastusohjelma missä nyt olivat Lofooteilla meritaimenia pyytämässä se typerä rakki mesessään. Sekin mahdollisesti jonkun pentutehtailijan massatuottama ja rahastama.

        Taas tekivät sitä kalanrääkkäystä eli CR ”kalastusta. Catch and Release. Se on verrattavissa siihen julmien Trumpin poikasten norsujen ja leopardien palkintometsästykseen. Puhdasta rääkkäystä ainakin minun mielestäni. Varsinaisia kaksinaismoralistisiä julmureita nuo CR kalastajat. Ovat ilmeisesti samaa mätää perimää kantamassa kuin hupimetsästäjät.

        Ne Alaskan vastaavat ohjelmat ovat siten parempia, että metsästivätpä tai kalastivatpa niin aina selvitetään sen menevän hyötykäyttöön eikä hupiin ja otetaan vaan sen verran kuin kestää.

        Me täällä mietimme makkara kauraleivällä, mutta Lännen Mier varmaan syö sushia wasabilla iltapalakseen jossain länsirannikon ravintelissa "Saulin" kanssa

        CR kalastus on niiiiiin turhanpäiväistä, niiiiin turhanpäiväistä. "Urheilukalastajat" hih hih mikä nimi, matkustavat tuhansia kilometrejä päästämään ensin tuntejakin koukuissa roikkuneen vapauteen.

        Sit on niit kalastajia, jotka pyytävät enemmän kuin jaksavat syödä ja "voittajan" ilme valokuvassa.

        Metsästäjistä en tohdi sanoa mitään. Joka tapauksessa kannanhoidollisuus naurattaa. Ihminen hoitaa eläinkantoja, juupa juu. Söisivät sitten vaikka kalalokkeja

        Lännen mies on varmaan hikoillut tänään saunassa ja uima-altaassa. Ehkä sielläkin tavannut ... ties mitä sopivat pisuaarin ääressä.


    • Husaisin

      Tuosta syömisestä puheenollen niin YLE netissä on tällainen artikkeli missä vihjaillaan, että kohta syömme sitä mitä pohjoiskorealaiset jo syövät: https://yle.fi/uutiset/3-9934435

      • edson

        Nopeasti kahlasin saappaat jalassa tuon lietekirjoituksen. Kyllähän se on kait puhdistuslaitoksilla ylituotantoa, altaat pullistuvat jne. ja se sitten pitää viedä pelloille se liete, mistä paskaa joutuu kemikaalien sekamelskasta etsimään kuin neulaa heinäsuovasta.

        No mitäs tässä enää voidaan, kun maapallon kiertokin oman akselinsa ympäri hidastuu. Pidetään peukkuja että pysähtyy meille suosiollisesti. Ikuinen kasvukausi saattaa häämöttää ja ny jo kantis sijoittaa aurinkovoiteisiin.

        Mut jotenkin nyt vaan tuntuu siltä, että jos tähän pysähtyisi, niin jumanplivita, saappailla olis kans kysyntää. Ja taskulampuilla.


    • H-Woldemort

      Jonkun on avattava päivän mietteet.
      Alkajaisiksi voi vaikka unohtaa YLE artikkelin lietteet.
      Parempi olisi harjoittaa vuoroviljelyä ja käyttää hevoisen tms. kakkaa lannoittamiseen kohtuullisesti ja tehdä lopusta metaania ja käyttää se vaikka tilan lämmitystarpeisiin ja puhdistettuna ajoneuvojen kiidätykseen.
      Ei ole näin hämäränä, kylmänä ja sateisena päivänä suurta intoa puskea maailmalle, mutta pitää mennä taas Eikkaa ja Örjania hauskuuttamaan pelkällä ilmestyksellään.

    • edson

      Kyl lietteet juu sopii ehkä joksikin aikaa unohtaa. Mut kyl minusta on jätteenpuhdistuslaitoksille jätetty raskas taakka : puhdistaa viemäreissä valuva kemikaalikoktail. Mutta eipä juuri tasamaan tallaajaa paska-asiat kiinnosta. Kiinnostaa vaan se, että viemäri vetää.

      Kasvien valinta pelloille, vuoroviljely ja eläinrehujen kasvatuksen pienentäminen ovat kait niitä keskeisiä tulevaisuuden linjoja ihmispopulaation kasvun rajoittamisen lisäksi.

      Mutta kyl on kans seurattavaa, sillä saksalaisella poliittisella rintamalla tapahtuu.

      • Husaisinsilmään

        Onneks sentään jotkut funtsivat mitä ja miten voisi viljellä, jätteitä hoitaa ja kuinka metsillä on muutakin virkaa kuin jussin lompakko.
        Sakemanniassa todella eletään mielenkiintoista aikaa. Joku voi joutua nöyrtymään tosiasioiden edessä, jonkun toisen taas on palattava maan pinnalle ja kolmanneen huomattava että yksinkään ei ole helppoa hallita.
        Muuten kun olen monta vuottaa sakemanniassa hommaillut ja jonkin verran tunnen sen sisäistä elämää kun esimerkiksi olin ainoa ulkolainen silloisessa fiirmassa. joten oli pakko sisäistyä sakemannien sielunelämään. Siellä on paljon ihan kunnon väkeä ja erittäin taitavaakin väkeä vaikka hidasta ottamaan uutta vastaan.

        Osa on kaiken lisäksi hyvin ennakkoluulotonta, paljon ennakkoluulottomampia kuin esimerkiksi svenssonit. Siellä myös pyritään aidosti kantamaan huolta ympäristöstä vaikka sen kuitenkin on aina ylittänyt taloudellinen etu ja tulos. Kaikilla muutoksillakin on tähdätty taloudelliseen menestykseen saksalaisille. Se näkyuy muunmuassa siitä, että suuri osa meidän tuulivoimasta on saksalaisten yhtiöiden lopulta omistajaa ja kaikki tuulivoiman suuret tukirahat valuvat Saksaan. Harva tämän tietää koko mittakaavassa ja valitettavasti ei ymmärtääkseni yksikään virheä. ;) eller hyr?


    • husaisenko

      Minäkin sain kotiin toimituksena ne Berliinistä tilaamani saksalaiskiinalaiset audiolaitteet eli viritinvahvistimen ja kajarit.
      Olivat tätä uudempaa teknologiaa eikä sitä mistä silloin juoksuiässä tuli hifisteltyä.
      Alustavasti ovat viritetyt ja paikoillaan ja muzakka kaikaa tietokoneen syövereistä eli win media playeristä lähtien. Parasta Xavier Cugattia on viritysmuzakkana.
      Täytyy vielä harjotella tuo kaukosäädin ja sen kautta tehtävät radiokanavien valinnat ja äänen säädöt. Kunhan saan ne opiskeltua niin seuraavaksi voin harjoitella televisioäänen kytkemistä siihen. Oli toimituksesta jäänyt pois se audio 3.5 mm to RCA kaapeli pois. Onneksi oli 3.5 mm jack kaapeli jotta pääsin äänet ottamaan aux liitännän kautta.
      Toistaiseksi eivät bassot tunnu kovin kaksisilta, mutta jahka saan sen säädön kaivettua esiin niin voi löytyä lissää.
      Missään myyjän papereissa ei muuten mainittu sanaakaan kiinasta vaan annettiin ymmärtää kaiken olevan sakemanni. Mutta vehkeissä kuitenkin lukee made in china. Tosin niin lukee useimmissa jaappanilaisissakin tuotteissa.

      • edson

        Jahas, nyt sitten jossain Kallion kukkuloilla tärisee ja vapisee ainakin yksi talo


    • huseerasin

      Se täytyy vielä todeta nyt kun kaikki säädöt on hallinnassa kaukosäätimelläkin, että kyl tei nuoril niinku siulla ja Dr. Intialaisesta puhumattakaan, joka on lähes alaikäinen, että vastustan kyllä näityä uusia teknologioita. Taas meni pari minuutti hyvää loikoiluaikaa hukkaan uuden audin toisto teknologian ja sen säädöt oppiakseen. Teilt ei varmaan olis menny minuuttiakaan. Tosin ei onneks tarvinnu edelleenkään lukee käyttöohjeita saadakseen homman skulahtelemaan.
      Hyvin toistuvat keskiäänet ja erityisesti kielisoittimet. Minkä ihan heti huomasin että bassot eiväöt nyt mahottoman huikeilta kuulostaneet piti kyllä paikkansa kun sai kaikki säädöt toimimaan. Toisinsanoen jos meinaa oikein hullutella ja muzakkaa maksytella niin on kyllä hommattava se bassowooferi. No sehän oli ihan keskikaiutinpaketinkin kanssa jo ajatuksissa sopivaksi täydennyspaketiksi kunhan ensin saa eli sai jo tän peruspaketin skulailemaan.
      Miks kuitenkin kaikki on tehty niin vaikeaksi että vähänkin pitää ajatella ennenkuin saa uuden toimimaan. Onneks onnistuin arvioimaan oikein kuinka paljon vaffistimessa saisi olla tehoa, että tälläsen kolon saa jytisemaan ja kyllä siihen juuri tämä 600 wattista riittää.
      Jos olis isot olohuoneet niinkuin joillain tuusulalaisilla on niin olis kyllä pitänyt laittaa ykkönen sen 600 eteen. Silloin vasta olisi orjien kuoro kirkaissut kunnolla tai Tshaikowskyn 1812 pamahdlly seiniä heilutellen. Tuostapa tulikin mieleen, että pitääpä kaivaa esiin Griegin pianokonsertto 16 ja kuunnella se näillä uusilla ämpäreillä

    • edson

      Hitto vieköön, kyl vaan minulla menisi puoli vuotta, jotta saisin tuollaiset laitteet skulaamaan. Nyt jo puhelimenkin kanssa mennyt aikaa, kun en juuri ole lueskellut käyttiksiä. Samoin on läppärin kanssa eli otan vaan käyttöön ja sitten ihmettelen, että mistäs nyt löydän sitäjatätä.

      No kaffekeitintäkään en oikke osaa käyttää, kun on niin monta namiskuukelia, että hyi hitsi. No se riittää, että 1 minuutti ja 15 sekkunttia niin kaffi on sopivan lämmintä ja täydellä teholla siis.

      Varmaan se on firmakohtaista siellä Saksan maassa, kuinka hyvin hommat pelittää. Sen kuitenkin tiedän, että ovat suopeita ulkomaiselle työvoimalle, mutta tarkahkosti kait pitävät kiinni siitä, että saksan kieli on ykkönen.

      Ja noin katujen varsia kolutessamme viime kesänä, niin sen ny huomas, et siisti on Saksan maa. En tiedä kuinka monta lanttia olemme saksalaisille tuulivoimalaitteista maksaneet, mutta niinhän kait maksamme Arevallekin. Sitäkään en tiedä, onko siinä maassa näitä lepakonsuojelijoita, jotka vikisevät joka tuulivoimalaitoksesta, mutta niitähän, niitä laitoksia, oli tosi paljon ja aurinkovoimaa myös.

    • edson

      Voi Pyhä Jysäys, astiakaappi ei olekaan suomalainen keksintö. No Turun sinappi on kait sentään.. Menkööt sitten vaikka saunakin, mutta vihdasta pitäkäämme kiinni.

      Kysymys kuuluu, että onkos se sitten, se sinappi, suomalainen vai turkulainen?

    • Husander

      Sinappi oli alun perin Turkkulainen, mutta seikkaili sitten Ruotsissa ja Puolassakin valmistuksessa kunnes palasi turkkuun. Ihan tarkoituksella kirjoitin isot kirjaimet vääriin paikkoihin jotta riittäis pilkunsilpojilla tekemistä. Itse sinappijauhe kuitenkin tulee pääosin Puolasta ja Ukrainasta, mutta vesi ja veivaus ovat kotimaisia ;)

      Onko Pehmoisiossa nyt maa ylen valgea kuten Kalliossa vielä. Entäpä Varsinaisrannikolla?

    • edson

      Vesi ja veivaus kotimaista, hyvä :)

      No vesi ainakin, kunhan ei Aurajoen vesi. Veivaajista ei kait niin varmuutta näin klopalisaation aikakaudella. Kansainvälinen vesi taas pysähtyi jo kesäksi Suamen ylle ja hyvin on paikallaan ollut, nyt vain valkeassa muodossa ja sentin kerroksena maassa.

      Kyl maar olen tuijotellut näitä 1.0 litraisia kopperoita ja Fiesta ja Yaris ovat päässeet loppukahinoihini. Ja vielä automaattivaihteistolla. Hitto, kun olisi nuorempi, niin muutamia öitä sitä torkkuis tuollaisessa autossakin, meinaan siis matkalla aurinkoon.

      Jo vain sai miniäkin jalan saksalaisen työpaikan oven väliin ja alkaa keskiviikkona oikeastaan liki ammattiaan vastaaviin duuneihin. Puolessa vuodessa tsempannut kielitaidon aika hyväksi.

    • edson

      ”Suomessa on noin seitsemän prosentin rakenteellinen työttömyys, johon meneillään oleva talouden hyvä vetokaan ei pure. Tämä johtuu muun muassa osaamisen puutteista, kannustinongelmista ja siitä, että ihmiset asuvat työllistymisen kannalta väärissä paikoissa”, sanoi ?

      Minusta sanoi aivan oikein tämä kysymysmerkki. Lisäisin sen, että Suomessa pitkän koulutuksenkin saaneita nuoria tupataan todella "houkutella" huomattavalla alipalkalla töihin ja sitten ihmetellään, että jotkut lähtevät pois. Joku asiasta perillä oleva sanoikin, että aika monikin lähtee jo pelkästään tunkkaisen ilmapiirin johdosta. Jossain päin kuitenkin todella arvostetaan ihmisiä, jotka haluavat kouluttautua eteenpäin ja heitä nimenomaa kannustetaan tähän ja myös saavat työpaikan huomattavasti helpommin kuin Suomessa ja vähintään 1,5 x alkupalkka Suomeen verrattuna, pienempi verotus, halvempi asuminen ruoka ja lisäksi kansainvälinen työympäristö.

    • edson

      Kyl täs on Hesarista napattuna yksi hyvä vaihtoehto "tavalliselle" kännyn kuluttajalle. Tuosta liittymästä maksan itse 17,90, koska olen ollut jo aika kauan vakiasiakas. Ja mikä kait parasta, 10 Gt:n käyttö Euroopassa. http://bot.fi/26pc

      Kotona ollesani laitan puhelimen mobiilin pois päältä ja käytän rajoittamatonta kotiliittymää wifillä.

      Hitto, kun luovat niin paljon luppoaikaa nämä Suamen säät. Joutaa mainostaakin :)

    • edson
      • Husander

        Tohtorilla on saattanutkin kitkat lipsahtaa, mutta ei mun Michelinit. Ne luisteli ihan mukavasti pitkin ketoja ja kumpuja kautta Helsingin läänin ja melkein Savossa eli Tuusulassa. Koillisen pikatiellä eli Lahden motarilla hiukan sai maistella uhattua räntää. Sitähän tässä nyt huomiseksi odotellaan. Sen takia kävin varmuuden vuoksi tuoretavaran varastoani täydentämässä, jos huamenna on niin ihno keli ettei taho ulos männä.
        Olen kilttinä poikana yrittänyt popsia hedelmiä mutta niihin nopeasti kyllästyy, Enää ei oikein kiivit eikä luumut maistu. Ompuista en ole koskaan ollut ilahtunut muuta kuin soseena. Klementiinit ovat sesongissa ja ne uppoaa toistaiseksi aika mukavasti. Nyt ostin kuitenkin vaihteeksi ihan kokonaisen Ananasken. Ananaksesta on johdettu: Anas, Ananias, Ananasakääpä.
        Miettikääpä miksi sitä kutsutaan Suomessa Ananakseksi eikä mäntyomenaksi?


    • edson

      Rakas päiväkirja

      Muistelen nuoruuttani koulumaailmassa ja totean, että matematiikka oli mieleinen kouluaine. Nyt ihan vaan sukupuoliaine. Voi voi sentään, taas yhteiskunnan pitää pelastaa poikia. Hiipii sellainen ajatus, että jossain ollaan kauhuissaan, että tytöt voittavat pojat matikassa. Miksi moista kauhistellaan? Ihmettelen vaan, että matematiikasta tehdään tasa-arvoon liittyviä sukupuolitestejä.

    • Matemaagikkohusaus

      Minustakaan matematiikka ei voi olla sukupuolikysymys tai taipumakysymys. Kaikki sitä samanlailla oppivat jos tahtoo, mutta jos ei taho niin ei opi. Pojat ovat silloin kouluiässä mahdollisesti hiukan toisenlaisemmin asennoituvia opettajiin ja aineisiin johtuen erilaisesta hormoonirasitteesta mikä pakottaa tietyn suuntaiseen vormuun tai yleiseen taipumukseen tahtoi tai ei. Siinä ei auta Jope Ryömänsuukaan eikä mannet.
      Oikein hyvin koulutettu miesopettaja sen sijaan saattaisi auttaa, mutta missä he ovat. Heitä ei kouluissa enää ole kuin näyttelymalleina. Kaikki loput ovat naisia ja on täysin selvää, ettei nainen täysin kykene täydessä hormoonilastissa ja kehityksessä olevaa poikalasta narussa viemään, kun tyttöjä taas kykenee luontaisen hormooni taipumuksen vuoksi
      Itsekin olin varsin poikalapsi koulussa eli jos tahoin niin se oli 9 ja jos en tahtonut niin se oli matikasta ja ruotsista viitonen naisopettajilta.
      Onneksi ihan aikuisten koulussa tahoin oppia matematiikkaa, sitä avaruustrigonometriaa nääs ja sitten kirjoitinkin matematiikan lopputentissä luokan parhaat arvosanat yllättäen.
      Matemaattisesti lahjakkaaksi itseään luullut kaverin sai hepulin kun kirjoitin paremmin vaikka aina valitin hänelle, että kyl on tää matikka vaikeeta.
      Loppujen lopuksi siinä oli kysymys vaan lukea kunnolla mitä kysyttiin, purkaa annetut tiedot alkuosiin ja koota ne kysytyksi vastaukseksi

      • edson

        No silloin nuorena poikana tippui yhdessä kesässä kevään numerot jotakuinkin 90 asteen kulmassa seuraavana syksynä ja keräsin viisi nelosta ja olin ylpee. Tai siis en ollut, vaan en välittänyt pätkääkään.

        No vuosikymmen maailmalla nosti käyrän 90 astetta ylös, mutta ei sillä ollut väliä sillä käyrällä, kun oli kivaa ja halusi tajuta.

        Siitä olen ikuisesti itselleni "vihainen", että se kivuus ei saanut tuulta alleen. No kyl taas kymmenen vuotta myöhemmin, mutta aika oli kuluttanut jotain tosi tärkeää.

        Vieläkin on joskus halu ottaa matikankirjat esiin ja muistella. Kun poika oli lukiosta päässyt, niin sanoin, että jos unohtaa vaikkapa jonkun yhtälön ratkaisukaavat, niin parasta olisi, että muistaisi sen, kuinka siihen ratkaisuun on päädytty eli osaa päätellä sen kaavan. Mutta ei se noin mene pidemmän päälle. Jos kaikki matemaattiset yhtälöt joutuisi "luomaan" alkutekijöiden mukaan, niin sitä sitten ei juuri taitaisi matematiikkaa työssäänkään tarvitseva ehtiä ratkaisemaan itse sitä työpropleemia. Kaikki kaavat ovatkin jo niissä masinoissa ja nappia painamalla kait sitä tuloksia haetaan. Ja ne tulosten tajuamiset ovat siten se pääasia.


    • edson

      Pakkohan se oli katsoa se ananas kasvi ja todeta todella, ettei muuten muistuta mäntyä kuin että on hedelmä kävyn suurennos, noin sinne päin ainakin.

      Hitto, olin kyllä luullut, että ananashedelmät ovat jonkinlaisessa puussa kuin on palmussa kookos.

      Mutta mistä sitten suomen kieleen ananas? Kait sitten ruotsin kielestä?

      • Husanderinkäpy

        Ei tällä kertaa ole ruotsilla mitään tekoa vaan tupin kielen nimellä Nanas = erinomainen hetelmä.

        Tässä tietopläjäys englanniksi. Tässä kuten niin monessa muussakin asiassa suomenkielinen lähteistö on hyvin vajavaista ja jos täysin haluaa asiaan perehtyä on pakko tarkistaa esimerkiksi englanninkielellä kysyttynä:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Pineapple

        The word "pineapple" in English was first recorded to describe the reproductive organs of conifer trees (now termed pine cones). When European explorers encountered this tropical fruit in the Americas, they called them "pineapples" (first referenced in 1664, for resemblance to pine cones).[9][10]
        In the scientific binomial Ananas comosus, ananas, the original name of the fruit, comes from the Tupiword nanas, meaning "excellent fruit",[11] as recorded by André Thevet in 1555, and comosus, "tufted", refers to the stem of the fruit. Other members of the Ananas genus are often called pine, as well, in other languages. In Spanish, pineapples are called piña ("pine cone"), or ananá (ananás) (for example, the piña colada drink).[citation needed]


    • HughHusander

      Tässä arvon, että aloitanko yövuoron eli koiravahdin vai lankeanko kiikaroimaan töllöä ja opiskelemaan maailman uutisia. Sen kuitenkin tiedän, että jos tuossa kärsän alla olisi viileä Piña colada niin se ei siinä kauaa viipyisi

    • HughHefner

      En olekaan käyttänyt yövuoroa mihinkään maailmanseurantaan vaan otinkin tutkimustuokion hifi toimittajien maailmaan ja löysin sieltä lähes yhtä paljon huijausta ja soopaa kuin Pekka Puskan THL holhoajalaitoksesta. Eräät myivät joipa 3 metrin audiokaapelia lähes 700 dollarin hintaan kun oli Okko Kamu laatua!
      Hifissä jos missä saa maksaa äärettömän pienestä erosta äärettömän määrän rahaa.
      Tämä siksi että tavallinen korva ei suurta kipua tunne jos se kuuntelee 100 euron kaiuttimia tai 10000 euron kaiuttimia. Jotkut eivät huomaa mitään eroa.
      Minä kyllä huomasin ja jo etukäteenkin aavistelin että tilaamani vekottimet jättävät bassoa liian pienella ja siksi olinkin varautunut tilaamaan subbarin, minkä varmaan jo tällä viikolla tilaan

    • Husiainen

      Hitto vie, koko yön olenkin pääosin nukkunut ja sitten tietysti virtuaalisen aaringonnousun aikaan herönnyt. Taidanpa koettaa jatkaa unia. Vanha ei koskaan liikaa nuku ja kuten muistamme kukaan ei ole moittinut makuuasentoa vaaralliseksi mutta istumista kumminkin. Ja monitoriin tiiraamista. Lännen mieskin lienee jo lämmittämässä dieseliään kosan puhaltimella ja potkimassa kitkojaan hiukan kulmikkaammaksi paremman lumiotteen toivossa. Se n tuo nuorten työläisten arki tuollaista. Ylos ja hikoileman epäinhimilliseen aikaan-
      Pakastinosan tyhjennän tänään lopullisesti vanhoista rippeistä ja lataan sinne myöhemmin tänään tönöön leipomaani leipää. Siis erityisen runsaskuituista leipää jossa on suolaa, suola, paljon suolaa
      Pääosan ruokavaliostanihan muodostaa: Laardi, voi, täysmaito, pasta, perunamuusi ja kuituleipä. Kasviksista talossa on vain satunnaisia nettikuvia :)

    • Zetorder

      Nyt kun ennustettu myräkkä kohta iskee Pehtoriaankin, niin ollaankos siellä varauduttu vaikka viikon eristyksiin ja lumeen hautautumiseen muonavarastossa kuten alaskalaiset talveensa niissä Alaska ohjelmissa. Onko Zetoriin jo vaihdettu kerosiinisemmat dieselit jotta pääsee sillä raivaamaan itsensä ulos jos ruoka loppuu?
      Jotenkin huvittaa koko mielikuva Väinämöisestä Zetoria käyntiin potkimassa nälkäisenä ja janoisena. No toisaalta kai siellä on marjat ja pakurit säilötty juomien raaka aineiksi

    • edson

      Jos zetorit johonkin hukkuu, niin veteen, sillä jo huomenna olisi kesäistä lämpöä tiedossa vesisateen kera. Et silviisiin ja joulukuun alkuun asti samaa.

      Ja saavit on täytetty sähkökatkon varalta, pussikeittoja kaapissa

      Ja Yön Husiainen se on rääkännyt laitteitaan ja vedellyt laardia poskeen. Oikeeta laardia joskus hain teurastamolta koirille ja mahalaukkuu kans.

      Täytyy kuitenkin kait panna zetori lohkolämmitykseen ja kokeilla, kuis lähtee. Lienee seissyt jo kuukauden päivät

      • HernandosHideaway

        No jo vain , jos siellä "pohjoisessa" vettä sataa ja aarinko pistoo, Mewillä alaspäin leijuu sellaisii valkoisii märkii rätei. Vähän mitä ennusteltiinkin. Hyvä kuitenkin on että on vettä ja keittoa varastossa jonkin verran. Koskaan ei tiedä mikä yllättävä tila iskee tai mahtimänty kaatuu ajotielle. Sitä laardia ei meillä enää oikein osata arvostaa, mutta kohtuullisesti käytettynä ja etenkin jos muistaa käyttää ohella hiukan kala-tai muita notkeita öljyjä kuten oliiviöljyä niin hyvää on ja hyvää teke. Esimerkiksi se lähes kadonnut läskisoosi olisi hurjaa herkkua josku, mutta siatkin jalostettiin Suomessa sellaisiksi ettei niistä läskisoosia saa. Onneksi maailmalla ei tehty niin vaan kunnon pekonia ja läskisiivua tulee sioista ja siksi laardia ja pekonia sekä lkäskisoosisiivua on joka puolella saatavissa, kuten se valkosipulilaardi Latviassa. Eikä engelsmaani edelleenkään liikahtaisi ilman oikeaa pekenia ja kunnollisia kananmunia aamulla.
        Niistä suomalaisista kananmunista olen kyllä kiukkuinen kun tiedän miten surkeita ne ovat laadultaan melkein mihin muuhun maahan tahansa verrattuna. Heikko kuori, vetelä ja väritön keltuainen eikä kummonen makukaan, Johonkin leivonnaiseen voidaan kätkeä niiden heikko laatu.


      • Husiainen

        Tuosta saavivedestä puheenollen, niin minulla on täällä kerrostalokolossa sopivassa nurkassa oven taakse piiloon aina jääden kaksi 5 litran Lidlin vesijerryä siltä varalta että tulee joku yllättävä vesikatko joita näissä kivitaloissakin aika usein on jonkun osan rempan tai laiteasennuksen vuoksi. Ei paljon maksa ja säilyy pitkään suljettuna.
        Tosin olen esimerkiksi muonan suhteen liiankin hyvin varautunut ja jos vettä vaan on niin pärjäisin kuivamuonillani varsin monipuolisesti ja pitkään.
        Tosin niitäkin olen nyt päättänyt käyttää tyhjemmiksi kun sain muutkin liikakamat poistettua. Tänäänkin saan osan jauhoista ja leseistä pois kun leivon muutaman leivän pakkaseen. Sinnehän muuten voin häivyttää niitä muniakin joita ei tahdo saada munina syötyä niiden heikon suomalaisen laadun vuoksi. Niitä kun toivorikkaasti on kuitenkin kaappiin ostettu.
        Ei ole suomalaiset munat kuin O.Räsäsen kaiuttimet.


    • Dr.Whoo

      Salaatti se miehen tiellä pitää, sekä Continentalin huippurenkaat.

      Viime viikonlopun intialais-mässäilyn jälkeen olen katumusharjoituksena syönyt pari salaatinlehteä tällä viikolla, joten vartalotyyppini on edelleen tyyppiä pulkan vetonaru.

      Noista hifi laitteista sen verran, että minulla on edelleen käytössä yli 20 vuotta sitten ostetut OR (Olavi Räsänen) huippukaiuttimet. Ostin ne käytettynä, kun silloin en ollut vielä upporikas. Hifilistin korvin kuunnellen en ole tänä päivänäkään mainittavasti parempiin kaiuttimiin törmännyt. Ainut muutos on se, että nyt vastaavaa tasoa saa huomattavasti halvemmalla. Täähän pätee kaikkiin muihinkin hifilaitteisiin - hinnat ovat laskeneet. Mutta kuten kaikki hifistit tietävät, äänenlaatu on vain niin hyvä kuin äänentoistoketjun heikoin lenkki. Ja sehän on aina kaiuttimet. Ja millään poppakonsteilla huonot ämyrit ei muutu hyviksi. Kaikkein vähiten "taajuuskorjaimilla" tai loudnes -korostimilla, jotka oikeastaan ovat hifin vastakohta.

      • Husiainen

        OR onkin ammattilaisen ämyrit. Käytettynäkään niihin ei köyhillä ole varaa. Näin niitä tuossa yöllisessä hifi maailman seikkailussani ja niitä edelleenkin on hyvällä hinnalla antikvaarina saatavissa.
        Niissä 20 vuotta sitten tai aikaisemminkin kaiuttimissa ja vahvistimissa oli todellakin äänentoisto parempaa kuin näissä nykyisissä. Se varmaan johtui silloin tarjolla olevasta teknologiasta mikä oli äänen luonnolliselle toistolle sopivampaa kuin tämä steriilin äänen tuottava nykyteknologia. Siksi minäkin seikkailin hifi maailmassa katsomassa löytyisikö järjellisen hintaisia vanhoja kajareita joita ei tarvitse edes subbariksi kutsua vaan bassot toistuvat riittävän suuren alaääni elementin avulla normaaleissa kaiuttimissa.
        Kyllähän sieltä yhtä sun toista löytyy. Siksi en ole vielä tilannut uutta subbaria vaan arvon saisinko jotkut wanhat OR, Cerwin Vega, Jamo, B&O tms kajarit siepattua


    • Husandeero

      On se niin että aina kun kattoo akkunasta ulos niin tulee mieleen se mannen joulu eli mitä jos ei taho, Ulos ei mennä taho, ei taho

    • edson

      Pirskatti, olenko "ämyrien" ...? Tiedän tiedän, musiikki on niiiiiiiiiiiiiiin ettenkä sanoisi...joka paikassa. Hesarissa taijettiin sanoa, että ihmisen luoma keinovalo jo ottaa luontoa päähän. Entä sitten tapaus, missä kesäiltana joka auton ämyreistä kaikaa bassot niin että asfaltti täriseen ja rakoilee ja lepakot ne vasta saavat sellasta ääniaaltoo, että törmäävät uusimpien tutkimusten mukaan tuulimyllyihin.

      Toisaalta. Olisi kiva istua jossain sellaisessa olohuoneessa, missä sitten vaikka elokuvia katsellen ämyrit ja kuva antavat fiiliksen, että paikalla ollaan. Entäs kuunnelmaa kuunnellen? Baskervillen koira olisi ollut kokemus näiden uusien laitteiden myötä.

    • edson

      O.Räsäsen kanat ei kyllä munisi talvella yhtään sen maukkaampia munia kuin muutkaan kanat Suomessa. Kesällä sitten, jos ämyrihommiltaan ehtisi kanojaan ulkoiluttaa, niin keltuainen olisi kullankeltainen ja maku mainio, sillä ulkoilma se munan maustaa.

      Tuossa kappaleessa ny ei ollu oikein järjen häivää, mutta Saska Saarikoskea lainatakseni : Terve järki on usein pelkkää höpön höpöä

    • edson

      "99 % lapsista täyttää joko pojan tai tytön kriteerit"

      Vastaavan laista kommenttia on mm. Hesarin palstat täynnä. Sinkkonen ja hänen lausuntonsa ovat herättäneet kaikki vajakit vaatimaan mm. että pimppi ja kikkeli määrittävät jopa sukupuoliroolit. Jos esimerkiksi pikku tyttö ei leiki lapsuudessaan "normaaleja" tyttöjen leikkejä, on liian raju ja viihtyy poikien leikeissä, niin hän on jotenkin mahdollisesti jopa poikkeava tai ainakin on seurattava, mitähän nyt tuostakin lapsesta tulee, kun ei täytä tytön kriteerejä. Samoin on vaikeuksissa ehkä "haikaileva" poika, joka ei ole villi, niin ei hänestä miestä tule.

      • Husiainen

        Terveisiä raittiista mutta niin pjshaskaisesta ulkoilmasta. Oli sitten kuitenkin mentävä harjoittelmaan kitkojen pitoa ja myös miten omilla kaatumakenganpohjilla liikutaan loskassa, Ne pohjathan ei itseasiassa ,loska viime Tammikuussa yllättänyt vaan täysmusta jää. Ei kiva, mutta selvisin luikastelematta sekä kanooteilla astujieni suojana ja kitkamiseliinellä pollen kavioissa.

        Kuntelin itsekin sen Sinkkosen analyysiä. Totuushan ? on niin että on ns sukupuoliroolin päälinja ja sitten sen muunnokset jotka voivat olla päärooliin merkittävästikin vaikuttavia.
        Päälinjat ovat kuitenkin ihan selkeät ja ovat hormooniohjattuja eikä niitä mikään malli tai "opetus" kykene muuttamaan. Tähän kuullu se että päälinja tytöistä leikkii perhettä ja lapsia nukeilla ja pääosa pojistä auton kasaamista, hurjastelua ja taistelu tai metsästämistä

        Päälinjojen on vain ymmärrettävä ja hyväksyttävä totuus evoluutiosta ja sen ohjaamista käyttäytymisistä puhtailla roolityypeillä. Samoin se, että jotkut eivät ole saaneet päälinjojen tapaisia hormooniannoksia tai kemiallisia "piuhoja" vaan ohjautuvat joko laimeammin tai kokonaan päälinjasta poikkeavalla hakuisuudella.

        Siihen pätee hiukan se vanha toteamus että kaikki kampaajat ovat huoria mutta kaikki huorat eivät ole kampaajia. Eller vad? Onko Lännen mies tuota kuullut ja mitä ajattelee?


      • Dr.Whoo

        Minä pyrin välttelemään liika-ajattelua iltaisin, koska joudun töitteni takia ajattelemaan poikkeuksellisen paljon. Aivoni siis siis saattavat ylikuumentua ja tarvitsevat kevyempää ajateltavaa iltaisin.

        Sukupuoliroolien päälinjat ovat minulla itselläni kuitenkin selvät: olen testosteronia uhkuva mies, karvainen ja komea, huippuhienot ja miehekkäät lasitkin vielä.

        Onhan se kyllä mielenkiintoinen aihe pohtia kuinka iso osuus maskuliinisestä tai femiinisestä käyttäytymisestä tulee oppimisen eli matkimisen kautta, kuinka suuri osuus geeneistä tahi hormooneista. Luulen kyllä että jonkinmoinen, ehkä jopa melkoinen osa on myös opittua. Toisaalta voisko esim. sukupuolinen suuntautuminen, heterous tai homous olla opittua? Tai muulla tavalla ympäristön vaikutuksen tulosta? Tuskin.


    • Dr.Whoo
      • Husander

        Juupa niin. 50000 euroa per pari. Sen verran tinkisin kuitenkin äänenlaadussa että ostaisin sillä rahalla pari uutta dieselautoa ja lopuilla kunnon kaiuttimet.
        Harvat edes tiettää mitä maltaita huippuluokan hifi vekottimista joutuu tai saa maksaa.
        Mulla nyt on vielä tekeillä ne lisäkaiuttimet, mutta etsin niitä kuitenkin siedettävimmistä hintaluokista.
        Se on teillä rikkailla, karvaisilla komearillisillä yrittäjillä tiemmä vähän toinen tilanne. On ajateltava sitä edustamistakin ja että mitä toiset musta ajattelee


      • Dr.Whoo

        No emmie piittaa yhtään mitä muut meikäläisestä ajattelee. Tai sanotaanko niin, että harvojen ajatuksilla on minulle kovin suurta merkitystä.


      • Husiainen

        Etkö ees siitä piittaa että me köyhät entiset palkkatyöntekijät vesi silmässä ajattelemme, että miks me ei olla yhtä karvaisia ja komeita, puhumattakaan että nopeita 150 hv voimalla ja paremman laatuisilla kitkoilla. Nyt minunkin on hikipäissä etsittävä parempia matalien äänien toistoja kun tiedän että toisilla on OR ämyrit ja miulla vaan saksalaiskiinalaiset jotka ei toista bassoja tarpeeksi.

        Mut miepä osasin leipoa. Taas pidin kuitenkin liian pitkän tauon ja tuli lievästi korpanderia kun päästä vetäsin lämmöt ja ajat.

        Muistappa vaan sitä metsästäjävitsiä kun Jenkki, Saksalainen ja suomalainen olivat elefanttia ampumassa.....? Jos ette muista niin muistuttakaa kirjoitan sen kokonaan. On se sen verran kuvaava vitsi!


      • Dr.Whoo

        No ehkä hitusen tunnen sympatiaa niitä kohtaan jotka joutuvat vain arvailemaan miltä musiikki kuulostaisi bassojen kanssa.

        Entä miten sen elefantin kävi?


      • Husiaisehko

        No ihan ensteks kiitokseksi hienosta kaiutin referenssistä postitan erityisen edullisen nastarengastarjouksen josta voi vaikka rouva Whoolle ostaa renkaat
        https://www.tori.fi/vi/41949581.htm#xtor=RSS-346--[2045]--[Criteo]
        Sitten kirjoitan sen ikivanhan elefanttivitsin kokonaan


      • Woldemort

        Amerikkalainen, saksalainen ja suomalainen olivat safarilla elefanttia ampumassa. Saivat yhden tähtäimeen ja amerikkalainen silmäili tähtäimen läpi ja ajatteli että ompa ihanan kookas norsu. Siitä saan ainakin 6 tonnia lihaa jotka myyn ja rikastun julmetusti.
        Saksalainen tähtäili pitkin piippua ja vanhana suutarina ajatteli että voi julmetus, tuossa on ainakin 20 neliömetriä huippuluokan nahkaa. Ton kun nyljen ja muutan nahan kengiksi niin jo loppui köyhyys verstastni
        Suomalainen tähtäili piippu hiukan täristen elefanttia ja ajatteli: Mitähän tuo mahtaa minusta ajatella!


    • edson

      Nyt koht lähen TM:jen hakuun, siis kirjastoon. Pino taas lainaksi.

      Toisaalta ensin tsekkaan paljonko vuositilaus on diginä ja jos kohtuullinen, niin.

      Ei sunkaan se suomalainen sitten elefantin aatosten jälkeen vaan kajauttanut sarjatulta suoraan elefantin sytämeen ja huutanut perään, että saatana kehtaatkin noin ajatella.

      Kyl en ihmettele sellasta, että työelämässä tai yrityselämässä mukana oleva nyt niin julmetusti jaksaa iltaisin miettiä sulkupuolia. Eläkkeellä sitä jaksaa vähän enemmän ja myös sitä, että opittuja ja opetettuja sukupuolirooleja kulkee vastaan kyllä paljonkin vanhemmassa ikäluokassa.

      Sit sitä jaksaa kans seurata vaik Saksan poliittista tilannetta. Ja näyttää kait siltä, että vajakit eivät pääse huseeraaman kuin verkkoaidatun alueen sisäpuolella.

    • edson

      Hieman se eilen tuuli. Ja parin tunnin sähkökatkos aina ensin harmittaa, sitten kun kynttilät palavat ja saa haettua otsalampun päähänsä, niin voi heittäytyä kirjan kanssa vaikka siihen vanhaan aikaan. Siis siihen aikaan, kun luettiin enemmän. Siihen aikaan, kun illat eivät näin paljon kuin nykyään täyttyneet töllötintä töllöttäen. Eilen oli vuorossa taas "Mustapartaisen miehen" aatoksia ja myös "Kalle Niemeläinen" pohti leipomisen taitoa ja sanoikin jutun alussa : "Olen tehnyt keksinnön, olen keksinyt liisterin" Ja juttu loppuu toteamukseen : "Luulenpa, että olemme kuin olemmekin keksineet viisasten kiven", kun hakkaavat leipomustaan irti taltalla ja vasaralla leivinpelliltä.

      No tänään, jos ei pääse katsomaan urheilua, niin jo on pirskatti

      Just tilasin TM:n neljäksi kuukaudeksi ja siis diginä. Kaikki arkistot myös käytetävinä. Kyllä digi on poikaa noihin paperisiin verrattuna. Pelkästään jo "etsi" ruutu on ihan jautaa.

      • Dr.Whoo

        Juu, mie ainakin oon jo niin dikitalisoitunut, että en ossais enää mittään paperista lukkee. Edes paperirahaa tuskin nykyään tunnistaisin. Käyttääkö sellaista vielä joku?

        Kyllä siis kaik pittää modernissa maailmassa olla tikitaalisesti ruudulta luettavissa. Se on nykyään helppoa kun kaikkea aineistoa voi lukea kaikilta laitteilta, nykyään myös kirjoja PC:ltä. Ja kaikki aineisto on aina taskussa mukana.

        Myös lähes kaikki koskaan tallennettu musiikki mahtuu mukavasti taskuun. Ja on myös kuunneltavissa missä vain, kotona huippuluokan kaiuttimista tai kuulokkeista, tai vaikka langattomasti autossa tai huomaamattomasti bluetooth nappikuulokkeilla. Tämä jälkimmäisin on myös hyvä suojautumiskeino jos joutuu vaikka joskus oopperaan.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Juu, mie ainakin oon jo niin dikitalisoitunut, että en ossais enää mittään paperista lukkee. Edes paperirahaa tuskin nykyään tunnistaisin. Käyttääkö sellaista vielä joku?

        Kyllä siis kaik pittää modernissa maailmassa olla tikitaalisesti ruudulta luettavissa. Se on nykyään helppoa kun kaikkea aineistoa voi lukea kaikilta laitteilta, nykyään myös kirjoja PC:ltä. Ja kaikki aineisto on aina taskussa mukana.

        Myös lähes kaikki koskaan tallennettu musiikki mahtuu mukavasti taskuun. Ja on myös kuunneltavissa missä vain, kotona huippuluokan kaiuttimista tai kuulokkeista, tai vaikka langattomasti autossa tai huomaamattomasti bluetooth nappikuulokkeilla. Tämä jälkimmäisin on myös hyvä suojautumiskeino jos joutuu vaikka joskus oopperaan.

        Kyl ne jotkut käyttää paperilehteä ja jos se ei sitten syystä tai toisesta tule, niin ensin masennutaan, sitten otetaan puhelin käteen ja haukutaan. Parin tunnin kiehumisen jälkeen otetaan masennuslääkkeet, mennään sängylle pitkäkseen ja kun hieman on toivuttu, niin sitten soitetaan naapureille, että ootteko saaneet lehdet. Ja koko päivä on poskellaan huolimatta lääkityksestä.

        Seuraavana päivän ehkä sitten saadaan lehti ja ai sitä onnea, kun nuuskitaan painomustetta.

        Sellasta tilannetta mulle ei tule koskaan, että oopperaan menisin. Ei vaikka maksettas. Ennen sitten vaikka kirkkoon. Molemmat laitoksethan koettavat houkutella kaikella tapaa taviksia, mutta on sillä kirkolla sentään paljon muuta annettavaa kuin kieulla ja kaiulla, jotka kirkuen meuhkaavat kädet levällään jostain Henrik IV vai oliko Fredrik II hovista.

        Tuosta kirjojen luvusta peeceeltä. Vallan mainio koko ja keveys on noilla pokkareilla. Kokemuksia minulla ei ole niistä digilukulaitteista eikä tableteista (10 tuumaisista öbaut) mutta jotenkin koen hankalaksi makuuasennossa lukea läppäriltä ja kylkiasennossa se ei onnistu alkuunkaan.


    • Husianen

      En tässä nain aikaisin keskellä yötä keksi muuta nopeasti sanoa kuin, että sen verran tikitaalisuudesta tiedän, että sen eräs perustaja oli Tiki Tikkanen.
      Son Black Friday nyt ja oli tikikone täynnä black friday tarjouksia.
      Miulkii on kaikki muzak ollut jo ajat tikitaalisena eli MP3 tai Wav muodossa missä sitä pienessä sirussa kulkee mukana enemmän kuin ehtii kuunnella. Toistuukin ihan hyvin mutta tietenkin riippuen mitä vehkeitä siihen käyttää.
      Taidanpa nytkii silpasta koekuuntelemaan joitakin paremman luokan ämyreitä jos vaikka saisi Black Friday hintaan kunnon bassot. Subbaria en ole vielä tilannut kun olen hiukan arponut sitä että pitääkö seinien ja akkunoiden heilua saadakseen kunnon muzak elämyksen.
      Sen kyllä myönnän, että Zetorin hinnan hyvistä ämyreistä joutuu maksamaan.
      Siitä tuli mieleeni, että oletteko koskaan kuulleet aasin ääntä? Se nimittäin on kuin hinaaja huutaisi!

      • Dr.Whoo

        Vai MP soitin..niitähän joskus sanottiin ämpäreiksi. Nykyään musiikin suoratoistopalvelujen aikana niitä saattaa nähdä museon vitriinissä.. vaik onhan toki puhelimissakin mp, jos joku ei halua suoratoistopalvelujen rajattomista valikoimista nauttia.

        Tiki Tikkanen on tunnettu myös "tikitalkista", eli teki vastustajat hulluiksi jatkuvalla höpinällään kaukaloissa. Vähän samaan tapaan kuin monilla naisilla on tapana menetellä miesten suhteen.

        Kuten huomaatte, olen perillä myös urheilun ihmeellisestä maailmasta.


      • Husander

        Tulin juuri asfalttia hiertämästä kitkoillani ja heti on myönnettävä että näytät olevan myös naisten operatiivisista tavoista selvillä. Et siis voi olla niin nuori kuin ehkä olisi luultu ;)


    • edson

      Jos zetorin johonki aattelisin vaihtaa niin sitten aasien muodostamaan nelivaljakkoon kaupan päälle kirkkokiesit

      Kerran oon ollu aasin kanssa turvat vastakkain ja jotain se mölisi ja katso sillä silmällä , että mitähän tuokin...

    • Dr.Whoo

      Tosta "hinaajan huudosta" on selvä aasinsilta myös oopperasopraanoon. Nimittäin kuka kuka näistä sitten lopultakin huutaa lujempaa sopraano, hinaaja vai aasi?

      Entä olisiko esimerkiksi sopraanon vaimentamiseksi mahdollista käyttää sordiinoa, jota yleensä käytetään erilaisten torvien äänenvaimentimena?

    • Dr.Whoo

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711242200558510_ul.shtml

      Voi herranjumala sentään, tässä uutisessa ei mainittu mitenkä sitä taivaallista pehtooria pitäisi tituleerata.

      On se muuten aika sukupuolisyrjivä toi pyhän kolminaisuuden oppi.
      Isä, poika ja pyhä henki on kaikki kaikessa, mutta äidit ja tyttäret ei oo mittään.

      • Husaisinko

        Onpa Tohtoori ollut tarkkana medioita lukiessaan, Tuohan todella tuottaa pikkuisen dilemman tuo pyhä kolminaisuusoppi. Ilmiselvää machoa koko oppi.
        Mahdollisesti Ruotsin mallin mukaan joudytaankin tuossakin julistusessa muokkaaman sanat tämän suuntaisest: Aikuinen luovuttajahenkilö, luoivuttajahenkilön luovuttamiskelpoinen lapsi, aikuinen vastaanottaja henkilö, vastaanottokelpoiseksi kasvava lapsi ja Aave Maria


    • Käkikukkuikuusikossa

      Par'aikaa pehtoorit ja tohtoorit kuorsaa ja nukkuu
      Kallion laella kuitenkin yön käki kukkuu

    • edson

      Nyt täytyy olla tarkkana uutisia lukiessa. Eilen pressiklupissakin ohjeistivat.

      Ja jos Räsäskä ohjeistaa niin aina tarkkana oltava. Ohjelmassa Räsäskä ihan pihalla. Että ne aina jaksaa tuota balsamoitua muumiota keskusteluihin tuoda. Babybox oli sekin ihan liikaa tälle muinaiskävylle.

      Toisaalta tuo "herra" pisti mietityttämään. Kun tämä herra loi maat ja taivaat, no sukupuoletkin, niin kyl vaan olisi ristiretkeläisten laajassa joukossa luullut olevat myös levityshommissa naisiakin peitset sojossa kertomassa maailman ainoasta luojasta. Siis jos herra olikin rouva. Peitsijoukossa oli kuitenkin päätetty jo herran sukupuoli. Ookoo, jeesus sentään on kait mies, väristä hieman ristiriitaista tietoa.

      • Dr.Whoo

        Pittää myös muistaa että nainen luatiin miähen kylkiluusta, palvelijaksi ja huvitukseksi miehelle. Pysyköön siis siinä roolissa, jumal'avita.

        Mutta mitä se Räsäskä, Sonkajärven kauhia akka taas höpisi? Miehän harvoin näitä televiisio ohjelmia kerkiin luuraamaan.


      • Husiainen

        Ähä, äh'ä, pääsempäs rokottamaan Tohtoorin trivial pursuit osaamista. Eihän se balsamoitu muumio, Räsäskä, mistään Sonkajärveltä ole vaan Joutsenosta, Matti Nykasen nykyisestä Kotikaupungista. Räsäskä on nykyisin Suomen "ihanimman" risteyksen, Riihimäen asukki.

        Muuten tuo kylkiluu juttuhan on puhdasta historiallista creationististä totuutta eikä sitä käy kiistäminen kuten ei sitäkään että maapallo on litteä ja luotiin 6000 vuotta sitten amerikkalaisten kreationistien mukaan. (Esimerkiksi Mike Pence joukkojen mukaan tai Huckabee-Sandersien) Ei niinkään Trumpin, joka uskoo kaiken luoneensa


    • Dr.Whoo

      Anna mun kaikki kestää. Olen taasen täällä Myllyssä, ja mikä lie akkakuoro kiekuu tossa vieressä jotain joululauluja. Kauhiaa.

      • Cäkicuccuicuusicossa

        Tarpeekseni olen saanyt Myllystä
        Täällä kaikki on ihan Pyllystä
        Paklatut akat kauhiasti kirkuu ja laulaa
        Pakottavat poispäin kääntämään kaulaa


    • edson

      Piti vielä tuosta Räsäskästä, että kertoi hän, mistä kaikki on saanut alkunsa. Sanoi, että transsukupuolisia on väestöstä vain kourallinen ja Räsäskän mielestä yhteiskunta uudistusmeiningeissä nojaa tuohon pieneen ryhmään. Kun ei nojaa, vaan ei Räsäskä tajuu.

      Yön käellä varmaan kukkuessa ääni mennyt.

      Vääksyn Myllyssä eivät akat kie'u eivätkä kai'u

    • Dr.Whoo

      Räsäkän, siis Joutsenon kauhun aivoitukset ovat sekavaa laatua.

      Mutta asiasta kolmanteen, niin ootteko joskus sattuneet katsomaan tv -sarjaa Pulmuset? Siinähän mieskööri on perustanut "ei akkaa" seuran, jossa on tarkoitus keskustella ja harrastaa miehekkäästi (akkavapaasti) asioita. Hehän ovat ukkomiehiä, mutta sille vastapainoksi tarvitaan ukkomiesten vapautusliike.

      Tässähän meillä on jo valmiina ansiokas mies-seura. Kaikki selvästi parempilaatuisia miehiä. Mutta tunnulause puuttuu, siitä pitää järjestää jäsenäänestys. Ehdotan vaikkapa jotain sellaista kuin: Akat hiljaa, niin hyvä tulee..

      • Husiainen

        Hittolaziset, Pulmuset ovat ksi niitä harvoja TV sarjoja joita olen ilomielin ja hihitellen katsonut kun vaan ovat toosasta tulleet. Tuo siis Terminatorin, Rambon ja Alienin sekä F1 lisäksi.
        Tulin juuri auringonlaskettua ulkosalta. Oli itseasiassa aika harvinaisen miellyttävä päivä Suomen talveksi. Se omituinen valoilmiökin näkyi osin pilvettömältä taivaalta

        Mukaan tarttui pizza quattro stagione mitä tässä juuri välipalana poistan edestäni (Perhekoko)


    • edson

      Ei hitsi viekööt, Pulmuset suosikkiohjelmistooni. Juu ja kyl sitä sentään akat ovat seurakunnassakin suunsa sulkeneet, johan on kumma, jos ei täällä

      Asiasta toiseen. TM opettaa minut uuteen aikaan. Jo autojen varustelunkin puolesta. Toistaiseksi olen ajanut vain autoja, joissa on valot, jarrut ja polkimet. Nyt pitää opetella esim. mitä tarkoittaa hätäjarruautomatiikka sun muut hepenet. Lienee uusissa vehkeissä jo "kortilla käyntiin" tai ties vaikka äänikomennolla. Sormenjäljellä sisään jne.

      Mut on kiva lehti tuo TM muutenkin. Ihan avaruutta myöten pääsee tutustumaan nykytekniikkaan.

      Ny saunaan ja sit taltiointeihin aamun ja päivän urheiluista. Ja hitsi, Suomen muuntunut korisjengikin löi eilen bulgaarit. Hyvä sudet !!!

      • K-Husiainen

        Ei ole muuten minunkaan autoissani ollut muuta kuin normaalit nykyiset varusteet kuten ilmastointi, sähköikkunat, ajotietokone, vakionopeuden säädin ja siinä Aavvikon hirmu Fortuner jeepissä myös peruutustutka.
        Navigaattoria ei ole ollut kun olen itse navigaattori ja katon ensiksi kartasta mihin on meno ja painan sen valokuvana päähäni ja sit menoiks. Vain muutaman kerran on viime vuosikymmeninä mennyt ehkä yhden risteyksen pitkäksi. Olen muutenhin sen verran "hetero" vanganaijainen että en altista itseäni ja ajatuskykyäni kaikille mahdollisille apuvälineille vaan yritän ylläpitää itsenäistä havainto, päättely ja yleisajattelukykyä.
        Siksi muunmuassa olen tässä monipuolisesti yleisviisaassa joukossa kirjoittelemassa . Viisaus kun on tarttuvaa, kuten hölmöyskin


    • Dr.Whoo

      No miehän en etes viitti luetella mitä kaikkee koslasta löytyy, ette uskois kuitenkaa.

      Mutta hyvä Bottas. Tais tosin Hamilttoni antaa paalun Valtterille.

      Mut nyt mie meen saunaan.

    • Dr.Whoo

      Ja juon pullon kaljaa.

    • Kilju-Husaiainen

      Toivottavasti siinä kaljassa on ainakin se ruokakauppaan vapautettavaksi vaadittu 5.5% mikä on minimipitoisuus jotta kaljaksi, anteeks olueksi voitaisiin kutsua.
      Mie hyvin huonosti suuhuni laittaisin alle 8% tummia erikoispantuja belkialaisia kiljuja.

      Oli hyvä ettet paljastanut mitä kaikkea siinä tankkivaunussasio on. Muutoin olisi jouduttu täällä koko ilta kateellisina kyynelehtimäänm

    • Ali-Babanen

      Laitappas Tohtoori niistä OR kaiuttimistas tämä puhaltamaan ja kayso onko niistä mihinkään muuhun kuin Einin jo tuli faksi tai kaksi soittamiseen? ;)
      https://www.youtube.com/watch?v=zSv5CvhOEsA
      Siis Zoltan Kodalyn Hary Janos Intermezzo

    • Dr.Whoo

      Löysin tuon Kodályn biisin 5 sekunnissa Spotifysta. Sitä kautta soitettuna ja OR:rillä kuunneltuna oli komiata kyllä.

    • Dr.Whoo
    • Husander

      No jo vain. Ei vienyt minultakaan 5 sekuntia kauempaa käynnistää vahvistimeni ja kajauttaa Joscho & Emmanuel pihalle. Melkoisia kitaravirtuooseja nämäkin herrat. Nämä tämänhetkiset hyllykaiuttimeni sopivatkin alueeltaan juuri kielisoittimien kuunteluun kun keskialue ja korkea toistuu erinomaisen tarkasti.
      Valitettavasti laajempi big orchestra musiikki vaatii lisäämään niitä kaiuttimia joille tässä on vielä 4 paikkaa eli keskikaiuttimelle, kahdelle muulle ns etukaiuttimelle kuten lattiakaiuttimet ja halutessa subbari. No onneksi olen siihen asennoitunut ja olen vain pähkäilemässä että ottaisinko 2 tornikaiutinta kunnon basso elementeillä vai vaan subbarin.
      Luultavasti teen niin että jätän nämä hyllykaiuttimet satelliiteiksi ja hankin alkajaisiksi kahdet kunnon bassot tuottavat konserttitornit ja vasta sitten jos ei tarpeksi sinfoniaa saa niin sen subbarin. Kaikkiin siis löytyy teho ja lähdöt vaffistimesta. Vaffistimeni on kuin yleiskone Zetor. Voimaa voidaan jakaa joka tarpeeseen.

    • Husiainen

      Kulinariasta puheenollen, tässä on Georgialainen kachapuri: http://but.fi/74a
      Siinä on roomalaisten perimää eli eräänlaista esi pizzaa.
      Siinä on myös kananmunan keltuainen sellaisena kuin sen pitäisi olla, vaan minkälaista en ainakaan minä ole minkään toimittajan munista Suomessa löytänyt.
      Niinkuin huomaatte niin siinä menee tuhdisti voitakin tuon juustopohjan päälle.
      Lähde on BBC

      • Dr.Whoo

        Päivän salaatti näköjään..no, meikäläinen eläisi nykyään tolla annoksella kaks viikkoa.


    • Dr.Whoo

      Mutta minäpä söin banaanin ja join pannullisen kahvia ja luin sähkölehdet. Kohta starttaan hyvin varustetulla 150 hepoisella kohti liikunnallisia iloja.

      1 aste lämmintä näyttää olevan, näppärää pikku sadetta ja usvaa ilma täynnä.

    • edson

      Aika herkullisen näköinen tuo kachapuri, mutta aamu aloitettava piimällä ja talkkunalla. Päälle mustikoita. Meinaan että eilen illalla sen verran kaloreita sienipiirakassa kera pekonin.

      Ilma suosii hiihtäjiä tai ainakin rullasuksihiihtäjiä. Rullasukset pitävät kyllä kelillä kuin kelillä. Ei tartte pohjaa pitoa eikä luistoa, mutta pieni sähkömoottori vois olla ihan jees. Tai sit katapulttisauvat

      Tänään sitten starttaa pumpum hiihtokin ja mikä ettei sitten yöllä taas lyhennetty formula tulee töllötettyy.

      En viitti tarkistaa, mutta talkkuna vois olla kait ihan suomalainen perinneruoka.

      • Dr.Whoo

        Veikkaisin että talkkunaa on syöty muuallakin. Mutta juuri piimän kanssa se kuuluukin syödä.
        Tai eihän mikään "kuulu", voihan sitä syödä vaikka lusikalla kuivana jos tykkää. Mitenkähän toi menis aamukahviin sekoitettuna?
        Ite oon viimeksi lapsuudessa syäny talkkunaa piimän kera. En oo tiennytkään että sitä yhä valmistetaan.

        Mutta on nää nykyiset jogurtitkin melkoisia sokeripommeja. Sitten taas joku sokeroimaton Bulgarian jogurtti on pahaa. Mutta runsaasti marjoja tms mukaan, niin johan maistuu.

        Oon kyllä tässä ruokavalion minimalismissani luopunut pitkälti kokonaan jogurteistakin.


    • Husander

      Talkkuna, Kalkkuna, kyllä ne kansainvälisiä muonia ovat vain kalkkunan osalta. Mie oon syny ja ostellu rukaa 82 maassa ja missään muualla en ole talkkunan tapaistakaan löytänyt. En liioin mämmin vaikka ex. kirjanoppineena tiedän että sen versiota on esiintynyt Iranissa jo paljon ennen virallisen Itä Ruotsin kirjaamista historiaan.
      Muonat ovat kuitenkin yllättävän kansainvälisiä joiltain osiltaan mutta alueellisia taas toisiltaan kuten vaikkapa polynesialaisten suosima taro juuri. Sehän on heidän eräänlainen peruna. 100% jauhohiilihydraattia ja siten erittäin lihottava yhdessä minkä thansa rasvan kanssa syötynä. Erityisesti polynesialaisten rakastaman sian kanssa syötynä. Senhän kyllä näkeekin siitä että kaikki itseään kunnioittavat Samoalaiset, Fijiläiset, Tongalaiset ja Hawai'ilaiset sekä Maorit ovat luokkaa 200 kiloisia ja 2 metrisiä.
      Nyt on taas kiukuteltava puuron kanssa vaikkei taho! Menee kuitenkin hirmuisen voisilmän kanssa. Sellaisen kuin siinä Kachapurissa.
      Muista kuitenkin Tohtoori, että jos ei syö tarpeeksi punaista lihaa niin aivot ja eräs muukin tuottoisa väline rapautuvat ja jäävät käytöstä pois.

      • Dr.Whoo

        Uskoisko tota, mää en oo koskaan oikeastaan kauheesti välittänyt punaisesta lihasta, silti oon partaveitsen terävä. Muista toiminnoista puhumattakaan.

        Ja juu, kai se talkkuna sitten on suammalainen ilmiö siinä kuin mämmikin.
        Mutta tiiätteks mitä on pöllöhillo?


    • Pöllömystynyt

      Pikaote tietokirjasta eli pediasta:

      Mustikkapöperö (käytetään myös nimityksiä pöperö, pöpörö, pöppi tai pöllöhillo) on suomalainen perinneruoka. Se valmistetaan sekoittamalla keskenään mustikkasurvosta ja talkkunajauhoja.[1][2][3][4], Talkkunajauhoja lisätään vain mausteeksi siten, että seos ei sakene. Muuten pöperöstä tulee kitkerää. Jotkut lisäävät mustikkapöperöön myös sokeria, ja uudemmissa resepteissä saatetaan marjojen sekaan tai päälle kehottaa laittamaan myös esim. kermavaahtoa tai piimää.[5][6][7][8]

      Oikeaoppisen mustikkapöperön tai pöllöhillon valmistamiseen voidaan käyttää vain paahdetusta kaurasta valmistettuja talkkunajauhoja. Pöperöä syödään tavallisesti silloin, kun on saatavilla tuoreita mustikoita. Pöperöä on perinteisesti tehty myös puolukasta[4], ja jotkut tekevät sitä myös esimerkiksi viinimarjoista, jos mustikoita ei ole riittävästi saatavilla.

      Pöllöhillo ja pöperö tunnetaan lähinnä Hämeessä. Nimien alkuperä on jäänyt hämärän peittoon. Mustikkapöperöä ei valmisteta kaupallisesti, koska se kuuluu ruokiin, jotka valmistetaan vasta nauttimishetkellä aineet yhdistämällä, eikä sitä siksi ole tarkoituksenmukaista säilyttää valmiina.

      • Dr.Whoo

        Juu, oon kyllä joskus syönykkin pöllöhilloa, muistaakseni kyllä e.pohjanmaalla.
        Ei ollut pöllömmän makuista.


      • amummu

        Minä en tunne nimeä pöllöhillo, vaikka hämeessä paljon olenkin oleillut. Kakarana sitä jouduin syömään. Mustikkapöperöksi sitä nimitettiin. Oisko tuo pöllöhillo sitten pohjanmaalainen nimitys.

        Talkkunaa oli kakarana pakko syödä muutenkin. Jos ei muuta ruokaa ollut, niin talkkunaa oli aina. Lähes inhosin sitä, enkä sen koommin ole pöperöitä syönyt, en edes mustikkasellaista.


    • Husiainen

      Kohta muuten saadaan taas F1 vauhtia Abu Dhabista tuon hitaan hiihtelyn lisäksi. Katson sen suoratekstityksenä BBC Worldistä kun ei nyt satu olemaan sellaista ohjelmaa mistä sen näkisi töllössä suorana ja niin innokas senkään ihannoija en ole että sitä varten erillisen kanavan olisin tilannut

      Onkohan missään muuten Zetor kiihdytyskisoja mihin Pehtoorikin voisi osallistua ja mitä varten kyllä tilaisin kanavankin

    • Husanowich

      ps. Nyt vasta välähti kun mietin noita Zetor kiihdytyskisoja, että Totoorin 150 hevon dieselihän onkin tietysti Ford Transit eikä mikään saksalainen Ruhrmetallin tankki.

      • Dr.Whoo

        On mulla ollut foorttikin, hiano Taunus joskus 80 luvulla.
        Siin ei varmaan montaa kymmentä kaakkia ollut. Söi kyllä bensaa.


      • Husander

        Tuo oli kyllä hyvin Taunus kuvailtu. Ei montaa kaakkia mutta kauhian janoisia!


    • Dr.Whoo

      Tulee tuo urheilun kuningaslajin suoratekstitys kotimaisiltakin medioilta,
      ainkin IL tekstitys päivittyykin automaattisesti ajantasaisesti.

      Pöllöhillo tuskin on varsinaisesti e.pohjalainen juttu, pikemminkin juuri hämeestä. Tarkemmin muistellen henkilöllä, joka sitä minulle pohjanmaalla tarjosi, oli Hämäläistä verta suonissaan. Lisäksi asui pitkään e.pohjanmaalla...mutta miesparkansa ei ollut kotoisin kummastakaan..

      • Talkkunathusaisin

        On pakko kuitenkin kertoa, että minä söin pikkupoikana kesämökillä juuri tuota mustikkapöperöä. Talkkunaa oli hyvin säilyvänä pussiissa, mustikat poimittiin ite ja maitoa käytiin siihen aikaan hakemassa naapurin maatilalta
        Se kyllä maistui kovassa kasvussa olevalle pojalle


      • Dr.Whoo
        Talkkunathusaisin kirjoitti:

        On pakko kuitenkin kertoa, että minä söin pikkupoikana kesämökillä juuri tuota mustikkapöperöä. Talkkunaa oli hyvin säilyvänä pussiissa, mustikat poimittiin ite ja maitoa käytiin siihen aikaan hakemassa naapurin maatilalta
        Se kyllä maistui kovassa kasvussa olevalle pojalle

        Ja hyvin se pöperö siis kasvattikin mittaa varteen, sekä etenkin jalkoihin..


    • Zetor-setä
    • Huzetore

      Tässä Zetor harrastajille ja diesel miehille lisää kuvallista anti todellisista kesto voimanpesistä: http://bot.fi/26xv
      Kokonainen historiallinen Zetor kavalkaadi

    • edson

      Kyl oli tylsä F1 kisa.

      Ja landepaukkujen mäkikisa se vasta ... Minun pitäisi osata selittää zetoristina, miksi ne niin savuttavat, kun kaikki pollet on valjastettu täyteen voimaansa. Onko sitten suuttimien kokoa vaihdettu kisoihin, en tiedä, mutta jopa vm. 1974 mallini ei savuta juurikaan, ainoastaan kylmänä hieman käynnistyksen yhteydessä.

      Pöllöhillo? Johan jollakin hillolla on pöllö nimi.

      Sää ei petä tänäänkään.

    • Dr.Whoo

      On tää gauhiaa, tää keli. Pimiää on kuin keskivertokepulaisen päässä. Mut ei auta, Sieviä jalkaan ja lenkille vaan.

      • Husander

        Varo nyt kuitenkin sitä lenkillä liikaa käymistä siinä saa aivot jatkuvasti pieniä tärähdyksiä ja ei sitä kukaan pidempään kestä etteikö alkaisi jotenkin näkyä. Parempi, ja suosittelen, on käydä sieviläisten sijasta lenkillä joko hankookeilla, michelineillä tai jopa ylihypetetyillä nokialaisilla. Sieviläisillä lenkkeillessä käy niinkuin lähettämäni u-tube Zetorilla. Paksua mustaa savua lakaa päästä nousta. "Miseliineillä" vaan peräpäästä!
        Pimiää kyl on. Miten keksitkin että se on sieltä kepuliasta kotoisin ja vallitsee siellä ympäri vuoden. Kai siitä syntyykin ilmaisu kaamoskepulainen.
        No gohta tulee joulu ja jouluvaloja joka paikkaan. SAitteen onkin jo lunta maassa ennen pitkää ja kaik valkiaa kuten alkaa valjeta myös se horisontti mihin se valo marraskuussa hävisi. Valitettavasti minun ja Örjanin syntymäkuussa.


      • Alizetor

        Tuli tuossa juuri mielee oltuani hetken lenkkeilemättä, että, ettei vaan olis Pehtoori käynyt Zetorillaan pimentämässä ilmaston kun niin pimeetä on :))


      • Dr.Whoo
        Husander kirjoitti:

        Varo nyt kuitenkin sitä lenkillä liikaa käymistä siinä saa aivot jatkuvasti pieniä tärähdyksiä ja ei sitä kukaan pidempään kestä etteikö alkaisi jotenkin näkyä. Parempi, ja suosittelen, on käydä sieviläisten sijasta lenkillä joko hankookeilla, michelineillä tai jopa ylihypetetyillä nokialaisilla. Sieviläisillä lenkkeillessä käy niinkuin lähettämäni u-tube Zetorilla. Paksua mustaa savua lakaa päästä nousta. "Miseliineillä" vaan peräpäästä!
        Pimiää kyl on. Miten keksitkin että se on sieltä kepuliasta kotoisin ja vallitsee siellä ympäri vuoden. Kai siitä syntyykin ilmaisu kaamoskepulainen.
        No gohta tulee joulu ja jouluvaloja joka paikkaan. SAitteen onkin jo lunta maassa ennen pitkää ja kaik valkiaa kuten alkaa valjeta myös se horisontti mihin se valo marraskuussa hävisi. Valitettavasti minun ja Örjanin syntymäkuussa.

        Mie taas olen syntynyt huhtikuussa, siis oinas. Eli kuten jotkut ovat epäilleetkin, olen kuin itse sarvipää.

        Ja uskon tietysti syvästi astrologiaan. Mutta vielä syvemmin uskon fyysikko Nils Mustelinin kehittämään sporalogiaan, jossa Mustelin osoitti mitenkä Helsingin raitiovaunukiskojen radat määrittelee ihmiskohtalot taivaallisia eläinratojakin tarkemmin.


    • edson

      Kyl se on nyt se pirun tulivuori, joka savuttaa

      Ei muuta kuin verhot eteen ja valot päälle. Vaikka kattoon ledeistä koko taivaan tähtikuviot ja varsinkin aamu eli iltatähti Venus kirkkaimmaksi. Olis muuten varmaan aika terapeuttista tuijottaa selällään kotona galaksiin. Mitä sitä pimeyttä tihruumaan. Sit ois tosi pimeetä kyl, jos kuvaruutukin pimenisi.

      Vai että vielä lenkille.

    • Guten abend sehr geehrter herr Pehtoori
      (Pehmoisten vara sosionomi)

      Näyttääkö teidän korkeassa majassanne siellä pehmoisissa tällaiselta, kun tässä on kuvausta Diesel livingistä eli elämästä dieselin kanssa: http://www.scavolini.design/Magazine/Diesel_Living

      :)))))

    • edson

      Jo taas immohevoinen on myöhään laukannut kuvitteellisissa maisemissa. Oikke design maisemissa.

      Tämä ei ole mielen kuvitusta. Näissä maisemissa, Kallion kukkuloilla, immobasso heittäytyy uneksimaan.
      http://bot.fi/270c

      Ja koht kaik on mennyt ... siis lumet. Kyl suksikansaa harmittaa ja joulukansalla ei oo fiilistä, vaikka pukki tahkoo tavaroit, minkä ehtii.

      • Husaisinki

        Ei ole vielä ihan ton näköinen johtoviidakko mutta toiveissa on sillä näilläkään ämyreillä ei vielä saa konserttia aikaan, ainoastaan kuunneltavaa musiikkia. Tuon kuvasi tapainen tilanne kun on rakennettu niin voi saada konsertin aikaan. Yritän toki saada sen aikaan vain 5 kaiuttimen systeemillä joista nyt on paikalla vasta kaksi, jotka kunnon bassotoistokaiuttimen ja kohtuullisen äänenpaineen tuottavien etukaiuttimien jälkeen jäävät takakaiuttimiksi eli satelliiteiksi. Siis vielä tai toiseksi ne kunnon tornikaiuttimet ainakin 6.5 tuuman tupla bassokaituutimilla. Mieluummin 8 tuumaisilla ja 6.5 tuuman keskikaiuttimella plus tuumaisella diskantilla. On siinä rakentelemista. Ei kuitenkaan kiinnosta ostaa samaa sarjana. Se olisi liian helppoa ja tavanomaista


    • Husandero

      Taidanpa minäkin lähteä pihalle tuulta nuuskimaan. Eihän täällä tallissa kestä edes hevoinenkaan.

      Länsirannikon yrittäjäneuvoskin on lähes keskellä viikko itseään töissä kuluttamassa. Kuluttavaa hommaa tuo rahan vuoleminen, eller hyr. Paljon mehukkaampaa on elämä eläkkeellä. Saa syödä vaikka punaista lihaakin, mikä hyvin mtsää punaisen nenän ja silmien kanssa, jos on meinaan tullut tullista reippaasti illalla nykäisty.
      Itselläni oli muuten sellainen ilta että holvaisin nieluun yhden Jamesonin Ginger alella.
      Olisin hölvännyt Tullista mutta en saanut sitä välittömästi auki kun sen kierrekorkin suojana oli se leikattava suojus mutta Jameson oli ihan normaalisti avattavalla kierrekorkilla minkä sinetöinnin murtoon riittää vielä minun pikku sormeni ja niiden noin 200 kg puristusvoima.

    • Dr.Whoo
      • Dr.Whoo

        Tulos voi kyllä johtua alkavasta flunssasta, tai sitten zinkki suihkeesta jota tässä olen kurkkuuni suihkutellut. On muuten hämmästyttävä vaikutus tolla aineella.


      • Husander

        Kerro ihmeessä meille muillekin sanantarkasti mitä muita vaikutuksia zillä zinkkisuihkeella on. En tiedä kun en ole zinkkiä koskaan käyttänyt ellen sitten ihan lapsena zinkkizalvaa


      • Dr.Whoo
        Husander kirjoitti:

        Kerro ihmeessä meille muillekin sanantarkasti mitä muita vaikutuksia zillä zinkkisuihkeella on. En tiedä kun en ole zinkkiä koskaan käyttänyt ellen sitten ihan lapsena zinkkizalvaa

        Siis muita vaikutuksia kuin Torvaldsin äänestäminen...no en mie muuta tiiä kuin että zinkki ihan tutkitusti (kai) lyhentää viiruksen aiheuttaman lentsun kestoa ja myös vähentää kurkkukipua. Sitten siinä on glyserolia ja sorbitolia jotka kuulemma myös vähentää kipua nielussa. Sitten viel B5 vitamiinia joka tekee eetwarttia limakalvoille. Lisäksi siinä on hyviä makuaineita, eli maistuukin namilta.

        Ehän miekään olis uskonu että tuo tepsii kurkkuipuun, mutta tepsii se. Sitä en tiiä lyheneekö tauti.


    • Husiainen

      Börfannade svensson, detta skulle jag inte ha trott!
      Inte heller vem jag skulle "rösta" enligt testen.
      Det roligaste var att testen sa jag röstar just den som jag kommer att rösta trots det att för min del det gör jag 100% som protest bara.
      Det börfannadest var det at det var en kvinna igen!
      Allt som jag skrev var 100% frilvilligt lärt svenska och jag är 100% för frivilligt svenska i finsk språkiga skolor. Här lånades inte heller Google kääntäjä.

      • Huzander

        Sivumennen sanoen, se Emma jota tuo HS testi väitti minun äänestävän oli sekin vain 56% samaa mieltä, eli olin mahollisimman kaukana kaikista ehdokkaista ja toden totta yhtään en oikesti äänestäisi jos mieleinen ehdokas olisi mukana, kuten vaikkapa Elizabeth Rehn tai Kari Rajamäki puhumattakaan nuoruuteni idolista Kaarlo Pitsingistä, josta valitettavasti aika jätti jo ajat sitten kuten monesta muustakin kelpaavasta ehdokkaasta.,


    • Husiainen

      Tein tässä käkivuorossa uudelleen sen HS presidentinvaalitestin ja tällä kertaa en vetäissyt sheriffinä longalta mahdollisimman voimallisia kannanottoja vaan hiukan enemmän harkitsin mikä vastaus saattaisi paremmin kysyttynä muistuttaa kantaani.
      Nyt tuli sitten minullekin Torvalds ja niin että 35% Haatainen-39% Torvalds ja 28% Huhtasaari ideaalipresidenttinä minulle.
      No tosiasiassa sitä ideaalipresidenttiä ei ole matkassa tässäkään vaalissa, vaan se olisi Joko Bill Clinton, Bill Carter, Konrad Adenauer, Golda Meir, Donald Tusk, Pitsinki tyylinen. Elisabeth Rehniä olen muinaisuudessa äänestänyt presidentiksi ja Koivistoakin sen ensimmäisen kerran varmistaakseni että oma Mugabemme jää eläkkeelle, eikä kepulit rynni tilalle eli Paavo ja Carjalainen.
      Muuten sijoituspylväs sijoitti minut poliittiseen keskiarvoon mikä itseäni ei hämmästytä kun otan asiat omilla meriiteillään sekä oikealta että vasemmalta enkä minkään ideologian perusteella. Siis olen matemaattisesti keskustassa mutta en lainkaan keskustalainen. Konservatiivi-Liberaali akselilla taas hiukan konservatiivisella puolelle, mikä kai ei ole ihme jos on maailman ympäri muutamen kerran liikkunut ja on jo dinosauruksen iässä.. Mitä tuumitte te nuoret herrat, kasvukelpoiset?

    • Husander

      Niin ja Pehmoisten punavihertävälle pakuripehtoorille on ihan erikseen ihmeteltävä, että kuinka minä, PeruSvihreä jouduin tuollaiseen lausuntoon ja asemaan.
      No varmaan siksi että kom promissasin hiukan siinä luonto vai rahja kysymyksessä enkä vaatinut aivan ehdotonta luontoi ensin vaan ymmärrän kohtuullisen ja järkevän luonnon käytön, mutta en missään tapauksessa pelkkää tuhoa ja rahastamista luonnolle. Cäellekin on varattava mahdollisuus, samoin taimenelle ja lohelle päästä kutuvesiin. Kaikkia susia, hirviä ja karhuja en ampuisi enkä metsästäjien lailla kaikkea mikä liikkuu paisti torakat "ampuisin" niistä en välitä ja niihin on tuolla tropiikeissa saanut tutustua ihan Borneón rantatulilla paahdettuna välipalaksikin.
      Fasaani kyllä maistuisi mutta vain harvoin, jotta luontoonkin jäisi tarpeeksi.
      Ahvenkukko sensijaan kyllä pyydystäisin Mikkelin torilta ja hotkisin suuren voinapin kanssa. Osaa ne savolaisetkin sentään jotain ruokaa tehhä, eikä vaan myö!

    • Dr.Whoo

      Aamukahvi oli mennä väärään kurkkuun tossa ideaalipresidenttilistassa Donald Tuskin kohdalla, kun puoliunessa luin Donald Trump.

      Minun on kyllä vaikeaa ohittaa lopullisessa äänestyksessä tota Saulia, käyty sentään kusellakin yhtäaikaa.

      Mutta nyt olis hyvät neuvot kalliit mitenkä menetellä rakettimiehen kanssa?

      Minä sen sijaan tässä mietin keinoja miten vois tänään olla vain tekevinään töitä.

    • edson

      No ni, tiesinhän minä, että Pekka tulee taas. 78%, kun Niinistö kolmanneks viimeisenä 70%. Nils nillittää minullakin toisena.

      Mun on helppo äänestää, koska en ole ollut kenenkään kanssa yhtä aikaa kusella. Ei ole siis mitään läheisiä tunnesiteitä :)

      Koht otan nelipyöräkodin liikenteeseen ja huomenna markkinoille.

    • edson

      Kyl maar taas oli pitkästä aikaa kiva ajaa ... siis kuljettaa kotia. Loppujen lopuksi kymmenen päivän käyttö ei maksa niinkään hirveän kauhiasti ja samalla jarrut mm. saavat käyttöä. Kuukauden seisotin kotia ja nyt siis 10 päivän ajokuuri. Päivää kohden kiinteät kulut noin 4€

      Jahas, tänään punnitaan Marin ja Kaisan alkutalven kunto. Minä testaan sen kunnon klapien sisäänkannolla.

      Rakettimies? Taidetaan puhua siitä kahjosta siellä P Koreassa. Kuinka se kansa ei pysty näitä kahjoja päiviltä päästämään?

    • K-Husiainen

      No epäilemättä on kiva käydä dieselillä pinkomassa. Piipusta tulevaa nokeakaan ei kukaan huomaa kun on muutenkin sysipimeää.

      Minä sensijaan aamukahvien jälkeisessä ajatusvähdyksessä kerkesin ajatella, että ovatpa herrat aika mielenkiintoisesti yhdistäneet presidentinvaalit ja tulokset kuseen. Ts. yhteiseen kusihetkeen.

      No siinä ei sinänsä mitään ihmeellistä. Miesten keskeinen joukkokisentahan on ikiaikainen fennougrinen harrastus ja pätkittäin huvi.

      Jotenkin sen muodostuminen tärkeimmäksi tuotteeksi presidentinvaalista keskusteltaessa on mielenkiintoinen havainto ?

    • K-Usiainen

      Niin ja edelleenkin päte se, että meikäläisen pitäisi kyllä tarkemmin katsoa mille näppäimelle gargantuan kokoisen sormensa laskee. Viittaan nyt tuohon joukkokisentaan kun kusentahan se piti olla. i ja u kun ovat vierekkäin ja jompaan kumpaan osuu jos ei kato.

    • edson

      Ny ihan toiseen fääriin eli Finlandia palkintoihin. Yksi kirja tulee hankittua, yksi voittaja.

      Juha Hurmetta on ollut aina mukava jopa kuunnella.

      Linkolan elämänkertaa taas en kyllä lue. Anna Puu houkutteli myös näin joulun alla miettimään lapsenlapsille jotain, siis kirjallista. Aivan piakkoin avautuu pikkulikallekin se valtava aarteisto, mitä kirjat pitävät sisällään. Hilkunkilkun tilanne lukemisen oppimiseen on meinaan just menossa.

    • K-Usiainen

      Arrgh! kohta alkaa taas työvuoro!
      Se käen tunti!

    • K-Usander

      Voi mahotonta. Mitä on tapahtunut. Voiko tämä olla totta? Miulta ei taho irrota tekstiä tai runoa vaikka on käen tunti ja paras työvuoro. Nyt ei taho.
      Voiko olla niin, että paras energia katosi kaikenlaiseen mutta runsaaseen kommunikointiin kirjoittamalla sukulaisten kanssa ympäri Suomea ja Ruotsia ja vielä suuren suuren muonalastin pakkaamiseen huomenna "Sibeliukselle" toimitettavaksi ennenkuin hän saa tilin. Yllätän hänet ja siirään hirmuisen kuivamuona ja säilykevaraston hänen kaappeihinsa ja samalla teen tilaa omiini. Tilaa jota en enää aio täyttää vaan jahka näistä eroon pääsen niin ryhdyn pitämään vain makaroonia ja ryynejä sekä perunamuusiia sekä lihaliemikuutioita hiukan viikkoa pidempään tarpeeseen varastossa. No mitä jokunen proteiinipurkki.
      Enkä enää koskaan osta perhekokopakkauksia liiteristä enkä muustakaan kaupasta vaan vain sen kokoista mikä riittää yhden ihmisen päivän, enintäin kahden muona annoksen tekoon.
      Leipää voi sitten vaikka olla pakastimessa jokunen käntty.

    • edson

      Nyt kyllä yön käkemme alkaa lähestyä tilan tyhjentämisen äärirajoja. Ryynit ja proteiinipurkki viikon turvana ja pari leivänkannikkaa.

      Tuo olisi kyllä minulle sopivaa painonhallintataktiikkaa.

      Tänään tyhjennän tosin minäkin, tiliäni. Joulu keventää siis muutakin kuin mieltä. Tulee retkifiilistä kaupan päälle, kun otetaan kaffepurkki ja eväät mukaan ja jossain vaiheessa pysähdytään parkkiin ihailemaan räntäsadetta.

      • Husikantti

        Sitä kutsutaan minimalismiksi, vaikka olen sitä mieltä, että se edelleenkin on minimalismia vain verrattuna entiseen. Olen kuitenkin ilahtunut siitä, että niinkin suuren osuuden turhasta eli käyttämättömästä joko pölynkerääjästä tai tarpeettomasta varastoinnista olen kyennyt loitontamaan. Se ei nimittäin ole ihmiselle helppoa. Olen samalla loitontunut ihmisestä ja muuttunut "Immohevoisen" suuntaan eli kohta asun Eldanka järvellä ja laulan ei oo hevoisella heiniä, siksi se syö tallista seiniä!
        Ja nyt heti raahaamaan se suuri ruokalasti musikantille. Onneks pääosan alla on ne pyörät.


    • edson
      • edson

        Huh huh, siis Terho Terho ...


      • Voimeitähusiaisia

        Joo, oli Sampolla hiukan pipo kireällä. Toisaalta olisi se Hurmeskin voinut hiukan tyylikkäämmin esiintyä. Ei se ollut taoja kirjoituksen ohella opiskellut. Ei edes hallinnut julkista halaustekniikkaa. Rehnikin varmaan ihmetteli että mikäs pökkelö tähän nyt tuli halailtavaksi eli Rehn joutuu samaistumaan puunhalaajiin :)

        Minulla on Croissantin paksissa muuten 12 voltin veden keitin ja jossain lokerossa Nescafen 3 1 kahvipussukoita eli jos kahvituttaa saan muutamassa minuutissa taiottua kupillisen kun vettäkin on paksissa pullossa.

        Siis edelleenkin täynnä tavaraa on mulla paksi
        Kohta sanon simsalabim poistu paksista kama
        Ja kas kummaa yksi kaksi
        Poistui kamasta paksi
        Joulukalenteriin silloin veetään raksi
        Kohta asiat kunnossa on
        Eikä jouluna ole muuta kuin kaloja kaksi

        ps. kun olin Larussa niin noin klo 1245 ajoi Prinssin saattue vierestä ohi ja näin ainakin hänen liputetun limousinensä tien toisella puolella seistessäni-voi juku. Melkein näin ite Williamin livenä!


    • Ticu-ja-Nacunen

      Iltiksessä oli lasten sananymmärrysleikki.
      Tulos:
      Tuloksesi: 10 / 10
      Sanasto on hallussa!
      Olet superhyvä! Ei muuta kuin mars äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin

    • Tänka-påsiainen

      Ettei vaan olisi Pehtoori eksynyt pimeellä ja sateisella pellolla ja joutunut perustamaan disel leirin jonnekin metsään. Nyt siis kaivattisiin sellaist 12 voltin vedenkeitintä ja esisekoitettuja Nestlen kahvisukkia.
      Onneksi kerkesin kaiken tarpeellisen toteuttaa vielä kun valosta oli kaikuja.

      Nyt kun Saulilla on gallupin mukaan 80% kannatus eli lähes turkmenistanilaista tasoan, niin kannattaako nyt edes käydä äänestämässä kun se sa 80% äänesti tai ei?

      Toinen kysymys on että voiko näissä gallupeissa olla nyt sitä hybridivaikutusta millä Pietarin troilipaja vaikuttaa mielipiteeseen niin että Sauli varmasti valitaan. Siis Trollipajan "manipuloima tai ostama" gallup tulos. Va tänker oss?

    • Ali-Husiainen

      Onko kukaan huomannut, että nyt ollaan joulukuussa ja kohta on joulu. On aloitettava joulun suunnittelu eli missä on ja mitä syö.
      Joulukortitkin olisi postitettava, kaikki noin 15 kappaletta. Paitsi Lännen mies, joka ei postikortteja taho!
      Kivaa on että taas saa kuunnella kivoja joululauluja kuten Lehmän joulu, Mannen joulu, ja klassisimpana Sika! Itse pidän siitä lehmän joulusta ja tietenkin suurklassikosta Munequita Linda, niin ja tietysti O holy night.

      Sapuskapuoli on kyllä täysin auki. Alustavasti olen suunnitellut hankkia poikkeuksellisesti kunnon kukon, joko ahven tai lanttukukon ja tehdä siitä joulun kulutusaterian. Taidan myös ostaa kokonaisen kirjolohen ja tehdä siitä uunissa jotain.
      Tietysti hieno paahtopaisti piparjuurikastikkeella olisi poikaa. Samoin hyvin mintutettu mahottomassa voimäärässä paistettu lampaankyljys vai mikä medaljonki se ny olikaan. Näössä kyllä muistan miltä se näyttää sillä arabioissa niitä tuli eräskin syötyä ja tosi hyvin tehtynä. Jos onnistuisi löytämään englantilaisia sika raakamakkaroita yrtitettyinä niin sellaisia kyllä hankkisin, mutta ei ole missään kaupassa silmään tullut. Pärsiinalaisella torilla niitä oli joka putiikissa paitsi ei sikaversioina muissa kuin no muslim putiikeissa eli special foodstuff osastoilla.

      Siellä sai välillä filippiinojen kaupoista mahtavia valkosipuli-sika raakamakkaroita

    • edson

      Jo vain : https://yle.fi/

      Missä ollaan jouluna : kotona
      Mitä syödään jouluna : no hitto vieköön, perunalootaa, porkkanalootaa, lanttulootaa ja kinkkua.

      Jossain viime aikoina on ihmetelty uutta eläintä, ahvenkukkoa. Kiekuuko? No lehmä kuulemma siis laulaa oman joululaulunsakin. Täytyypä kuunnella. https://www.youtube.com/watch?v=xHrXgqCPTT8

      Kyl sekin on kiva huudahdus, kun sika huutaa syö kanaa

      • edson

        Jo vain, siis kuvittelin, että yle linkistä aukeaa suoraan ensimmäinen joulukalenteri, mutta ei auennut kuin ylen sivu


    • Husander

      Mie lähen kuitenkii testaamaan omia kitkojani tuohon ihmeelliseen valkeaan mihin ovat ilmeisesti jääneet sutimaan niin John West kuin Pehmoisten Pehtoorikin.
      On myönnettävä, että on jotenkin ynseän näköinen keli täällä vuorellakin eli on the Dome of the Rock

    • edson

      Kyl maar ei kyllä sudittu eilen. Oli niin ... siis sää ei eilenkään pettänyt taaskaan. Nyt se koittaa jäädyttää sentin lumen maahan, muttta -1 ei kyllä talvista maisemaa luo, jollei harmautta oteta lukuun ja otetaanhan se.

      Juu ja juotiin ihka omat kaffeet takaisin tullessa. Omat eväät syötiin ja fiilisteltiin nelipyöräkodissa. Tekis mieli veikata, että monet jouluostoksillaan käyvät pitkän ja väsyttävän reissun jossain vaiheesssa istumaan johonkin kaffelaan tai syöttölään ja haukkaaman jotain. Minun excel siis laskee noitakin kuluja ja kuis ihmeessä, saan matkasta nettotuloksen eli naftat maksettua toisten maksamilla eväillä. Ja jääkin vielä, joten melkein ilmainen matka oli eilen :)

      Hitto, kun ois ollu kohtuuhintaiset Hurme, Juha ja se lastenkirjavoittaja hyllyssä, mut ku ei ollu.

      Ohhohhoijaa, vai pressa oikeen vastaa raadiossa kysymyksiin. En kysy enkä kuuntele.

    • edson

      Nyt täytyy kyllä taas kehua Suomen kirjastolaitosta.

      Käynti jossain vaikkapa Helsingin yleisessä kirjastossa ja sieltä hankkii Helmet kortin. Sen jälkeen netissä hankkii tarpeelliset lukuohjelmat, ilmaiset siis, ja naps, edessäsi on mahtava "e-kirjahylly" mistä sitten vaan naps ja jos vapaana kirja, niin lukemaan päätteeltä.

      Näytti olevan myös äänikirjojenkin hankintamahdollisuus. Ei voi kuin ihmetellä (jos oikein olen oivaltanut) ja luulenpa vaan Suomen olevan aika etujoukoissa tällaisissa ilmaispalveluissa.

      Selasin pikipäin joitain kirjoja ja siellä olisi ollut aika tavalla vapaita kirjoja luettavaksi. Ihan toista kuin paikallisessa Keski-kirjastossa, mihinkä kirjastomme siis kuuluu.

      Ei ole digin voittanutta.

    • Husiainen

      Nythän sen keksin kun adventteja kuulemma alkaa olla, että toivon Joulupukin muuttavan miut Tuusulan. Siellä on kuulemma pienin hyväksyttävä ihmisasumus vähintäin 500 neliöö.
      Vois hankkia vähän isommat ämyrit ja järjestää ne konserttisijoitukseen. Se ei täällä mäen kolossa onnistu mitenkään. Mölyä saa kyllä riittämiin mutta esimerkiksi lähellekään 5.1 kaiutin järjestelmän optimaalista sijoittelua eli täyttä surround asetelmaa ei saa aikaiseksi.

      Niin mielelläni kuuntelisin sitä amuuta eli lehmän joulua surroundina. Nyt ainoa surround kuuluu käytävästä ulko-oven läpi. Eikä siellä lehmiä ole vaan pari haukkua

      En ole vielä lisä-ämyreitä tilannut vaan edelleenkin pähkäilen minkälaisia tähän koloon ottaisin
      Ottaisin John Westiltä muuten neuvoja, mutta käyvät kukkaron päälle kun hänellä on niin kallis maku, eli vain kallein kelpaa kuten OR ämyrit.

      Ämmyyy !

    • Husahti

      Onko herra Pehtoori muuten siellä sydänhämeessä mitään oikeeta paikallisruokaa. Siis muutakin kuin talkkunakukkoa! Vai jääkö tunnetut elintarvikkeet sahtiin?

    • Dr.Whoo

      No hyi hiivatti mitä se Edsonkin joutuu syömään jouluna. Noi "perinteiset" jouluruuat lienee jotain pula-ajan einitä. Kas kun ei vielä pettuleipää syödä...sehän on varsin perinteinen suomalainen koivun nila herkku. Ja kyllä on käsittämätön ilmiö esimerkiksi lipeäkalakin. Alkaa jo tatitkin olla herkkua noiden rinnalla.

      Minä sen sijaan syön jouluna muunmuassa herkullisen muhevaa savukalkkunaa. Harva sellaista lienee kunnollista saanut syödäkseen, koska jotkut ovat sitä "kuivaksi" tai ties miksi erheellisesti väittäneet. Lisäksi syön juustoja hintaluokasta 30 euroa kilo ylöspäin. Nimittäin halvemmalla ei huippulaatuisia justoja saa.

      Ja juu, kyllä kunnon ämyrit vaatii puurakenteisen keskisuuren omakotitalon kuuntelutilaksi. Kivitalossa ei huonon akustiikan, "seisovien" aaltojen eli kovista seinistä kimpoilevien ääniaaltojen takia voi kuunnella musiikkia lainkaan. Tällöin ainoaksi tavaksi jää laadukkaat kuulokkeet.

      Ps. Tais olla ihmelääke toi zinkki zuihke, ei oo taudista enää tietookaan vaikka aika pahalta vielä maanataina tuntui. Voi olla sattuumaa, tai sitten on tosiaan viimein löydetty lääke flunssaan.

    • Husahtiko-tiko

      Tarkistin tänään ostamieni juustojen kilohinnat ja pahus vieköön jotain sontaa olen epähuomiossa ostanut, sillä toisen kilohinta oli vain 24,90 (Itävaltalaista Dachsteineriä) ja toinen suorastaan laittoman maahanmuuttajan hintatasossa eli 13.90/kg (Tanskalainen krädd danablue sinihomejuusto)
      Siinä nyt näkee, että pitää olla tarkempana, mitä ostoskärryynsä latoo, kun selvää on että kumijuustot eivät lehmillekään kelpaa. Itse olen tähän asti pitänyt juuston pääkriteerinä vähintäin 30% rasvapitoisuutta kuiva aineessa, mutta nyt lisään siihen tuon hinnan 30 euroa/kg. Hyvä että oppii kun avoimesti ottaa tarhottua tietoa vastaan kokeneilta.
      Esimerkiksi se nuorimman siskoni ohje minkä omaksuin heti eli aina kannattaa vanha ja toimiva vaihtaa uuteen ja toimivaan!

    • edson

      Vai sitä pula-ajan herkkuja muka jouluna täällä syödään. Helkutti sentään teittin kanssa.

      Hämeen perinteisiin jouluruokiin kuuluu ed. mainittujen lisäksi lipeekala, rosolli, sienisalaatti, luumu tai rusinakeitto eli sekahedelmäkeitto, erilaisia joulukaloja, mihin ei lohi kyllä kuulunut. Ja sahtia tietty kolmen litran tuopista.

      Oon kuulu, että siellä länsirannikolla juuaan myös hopeevettä. Kas kun ei elohopeevettä. Taitaa ne kehot olla siellä päin sellasii, missä geigermittari huutaa tai tikittää, kun vaan lähestyykin paikkoja.

      • Dr.Whoo

        Joo, toi hopeevesi on tosi outo juttu, en ollut kuullutkaan mokomasta. Hulluja on monenlaisia.

        Vielä tarkennus tohon ämyriasiaan, eli tulee kyllä sitten hintaa musiikin kuuntelulle, kun laskee yhteen kuuntelutilan eli talon ja ämyrien hinnan. Mutta hyvästä on pakko maksaa hyvä hinta. Niinkuin hyvästä juustosta.


      • Dr.Whoo

        Ps. toi Dachsteiner on tommosta kohtalaista tilsittiä edullinen hinta huomioon ottaen. Sopii arkikäyttöön.


      • Ali-Sohasinko

        Tuo rosolli on sitä mihin en kajoa edes luontihangolla. Merkillinen on kansallismaku siltä osin. Kalat kyllä muuten käyvät "joulukaloista" joskus ihan tekee mieli madekeittoa. Ehkä kerran viidessä vuodessa. Ne perinteelliset hedelmäkeitot kyllä kelpaavat jouluna. Varsinkin oikean riisipuuron kanssa. Pitäneekin hakea kunnon puuroriisiä, kun kaapissa ei nyt ole kuin paremman luokan jasmiiniriisiä. Sen kukkosen kyllä aion jostain hankkia täksi jouluksi. Pikarunollisesti siis: Ensin syön ruiskuorellisen kukkosen ja sitten lasken peräpuolelta ukkosen............!

        On se tuo John West hyvin selvillä tuosta muzakista, kuten siitäkin että se oikeastaan vaatii puutalon, jotta säröt katoavat. Kiviseinissä on pakko osittain kuvitella miltä aito ääni voisi kuulostaa. Se on muuten se akustiikka melkoinen laji. Oikealla akustiikalla jossain mahottoman suuressa katedraalissakin saadaan saarnaajan tavallinen puhe kuulumaan joka kolkkaan ilman vahvistimia. Jotkut ovat osanneet akustiikan jo tuhansia vuosia sitten.

        Kemistinä on otettava kantaa siihen pohjanmata riivaavaan hopeavesikalabaliikkiin. Siinä nimittäin on joku käärmeöljykauppias keksinyt nopean rahantekotavan yhdella hopean vaikutuksella eli bakteereja tappavalla vaikutuksella myydä sitä olemmattomasti tietäville ionisoituna vetenä juotavaksi ja muka sisäissti tulehduksia estäväksi. Kyllähän se sen tekee, mutta menee kyllä henkikin ennen pitkää. Se on viritetty hopean käytöstä iho ja haavatulehdusten hoidossa, missä se on tosi tehokasta.


    • Dr.Whoo

      Hitto kun noita isoja päivityspaketteja pukkaa Win kymppiin, ensin iso Creators paketti ja nyt uusin Fall Creators. Tätä jälkimmäistä joutui tää pikku Lenovo SSD läppärikin funteeraamaan tunteja että mitä tolle päivitykselle tekis. No pelittää nyt kuitenkin vähintään kuten ennenkin. Kaikenmaailman höpöjä uusia ominaisuuksia uudessa kympissä myöskin lienee, en oo vielä kerinnyt tarkemmin tutustumaan.

      Vähän arveluttaa ottaa tota Fallia tohon varsinaisessa työkäytössä olevaan ThingPadiin. Se on noita Lenovon yritys-sarjan koneita. (ja kuten arvata voi kun meikä on kyseessä, kallis kuin p.rkele). Mutta pakko nää kympit ennenpitkää on päivittää kuten MS haluaa.

      Ja sitten säätila: 0 astetta, lunta 2 cm joka hävinnee tänään.

    • edson

      Jahas juustomaakarit. Kyl vaan makua on mustaleimassaki. Ja tuoksua. No sinileimaa, sitä rasvasinta mallia yleensä leivän päälle tulee laitettua.

      Tuosta hopean käytöstä esim. haavahoidossa oon kuullu. Mutta vatsahaavahoidossa tuskin sentään.

      Ny on sää pettänyt. Räystäiltä ei tipu vesi ja valkeaa maassa. Huomenna taas tippuu ja kesäiset lämmöt palaavat.

    • Dr.Whoo

      No mustaleimainen emmental on Valion juustoista lähes ainoa kohtuuhyvä juusto. Noista miedommista "Emmentaleista" en viitti sannoo mittään. Jotkut mainitsee myös Auran kelvolliseksi Valion tuotteeksi, mutta kyllä se aika kaukana oikeista sinihomejuustoista on. Niin hinnaltaan kuin maultaan. Mutta ruuanlaittoon sopii.

      Mutta jotkut ne vaan kuorsaa keskellä päivää ja näkevät kaiuttimista unia. Meikä sen sijaan on jo aamutuimaan putsannut talon ja kaupassakin kävin juuri. Olen siis toimissani toimelias, repliikeissäni rempseä..

      • Husiainen

        Lähdenkin tästä sitten kuuntelemaan tuon ylen valgian maan soittoa tuonne pihalle.
        Mitä Valion juustoihin tulee, niin kyllä niistä suuri osa on ihan venäläisille suunniteltuja kumijuustoja, jotka sopii paremmin koripalloon.
        No se mustaleima hikisesti menettelee, mutta esimerkiksi valion homejuustot ovat kyllä joka laatu ihan kestämättömiä, jopa siihen minun vahingossa ostamaani halpaan Dana blue homejuustoon verrattuna. Yleensä ostan Roquefortia tai Stiltonia ja annan niidenkin rauhassa kypsyä ja asettua täällä kolossa ennenkuin avaan pakkauksen täysaromisena


    • Dr.Whoo

      Täällähän puhutaan asiaa. Stilton on hyvää, mutta Roquefort maailman parasta. Siis aito lampaanmaidosta valmistettu. Hinnaltaankin se täyttää kriteerit. Nam.

    • edson

      Tehdäänkös nuo ulkomaiset homejuustot lehmänmaidosta? Joku joskus taisi sanoa, että lampaan maidosta, en nyt muista kyllä tarkkaan. Kyllähän meidän lypsykarja on liian yksipuolisesti näitä nautoja.

      Kyl minä aurasta tykkään mausteena monessakin keitossa, esim. kasviskeitossa, punajuurikeitossa.

      Onks tuo juustokysymys vähän sama kuin viinikysymys. Eli ulkomailta tulee aina "parasta". Suomesta tulee ainakin hyvää olutta. Sitähän haetaan aina ulkomailta asti.

      • Dr.Whoo

        Muunmuassa Sastamalan Herkkujuustolassa ja Jalasjärven Juustoportissa tehdään maailmanluokan juustoja. Kaikki hyvä ei siis tule ulkomailta.

        Luulisin että lampaanmaito on yleisempää sinihomejuustossa, taitaa olla Aurakin sitä. Ainakin on joskus ollut. On myös hyviä lehmänmaito sinihomeita, kuten Gorgonzola.


      • Dr.Whoo

        Oluissa asiantuntemukseni ei riitä, sitä ei ole ollenkaan. Mielestäni kaikki lagerit, joita kai suurin osa (vai onko?) kotimaisistakin oluista on, maistuu lähinnä lehmän pissalta minun suussani. Tosin en kyllä yhtään tiedä miltä se lehmän pissa maistuu, mutta luultavasti lagerilta...vaikka en siis vertailevaa tutkimusta ole tehnyt. Toisin sanoen en siis pidä lagereista.

        Jotkut vehnäoluet kyllä ovat jopa hyviä. Niitäkin tehhään nykyään Suomessa.


    • Kinkahdus

      Voihan taata. Tulin juuri ulos...anteeksi ulkoilemasta. Poikkesin tapani mukaan Liidelissä mutta nyt kunnon juustonhintatietoisena ja mitä jouduinkaan toteamaan. Ainoa juusto mikö edes lähenteli 30 euro kg oli parmesaani juustoveitsen kanssa pakattuna.
      Jopa käteeni tarttunut 2 vuotta kypsytetty Gouda oli vain luokassa 15 egee/kg
      Se on nyt vaihdettava kalliimpaan kauppaan, vaikkapa K-kauppaan missä laatu ei ole sen parempaa mutta hinnat hyväksyttävämmän korkeita jotta edes "hintalaatu" olisi kohdallaan.

      Oluist<a en minäkään osaa muuta sanoa kuin että ollakseen edes kerran vuodessa juotavaa sen on oltava makeahkoa tummaa olutta missä on ainakin 8 volttia. Alle 5.5% ei voi olueksi kutsua vaan kotikaljaksi

      On se niin väärin ettei viina maista vaikka sitä olisi tuossa hyllymetreittäin tarjolla. Mutta kellä mikäkin hyllyn koriste.

      Mitähän juustoja ne aidosti köyhät mahtaa syödä? Ei kai kuitenkaan kevytjuustoja eli synteettistä pyörän sisuskumia. Toisaalta jos on kova nälkä niin kai sen , sanotaan alle 20 rasvaprosenttisen juustoksi mainitun kykenee sulattamaan. Jos tarpeeksi pomppii jaloillaan.
      Autoilija ei kuitenkaan kykene, Autoilijalle on oltava oikeasti sulavaa ruokaa.

      Ei ollut muuten pahaa tuo siivutettu joulukinccukaan

    • edson

      Sastamalan ja Jalasjärven juustojen myyntiä on myös Mäntsälässä, mikä onkin matkamme varrella usein. Täytyy poiketa. Sastamalan herkkujuustoissa on aika määrä erilaisia homejuustoja.

      Joskus onnistumme itsekin tuottamaan homemarjahilloja. No niistä kyllä pitää se home kaapia pois.

      Oluista mä mitään tiijä, pelkästään siitä, että makuhermojani kutkutti Karjala. Olkoot sitten vaikka sitä lageria. Vehnäolut kuulostaa nimeltään litkulta. Varmaan pehmeän makuista, mut ku suuni vaati aikoinaan vain sellasta sopivan pistävää olutta. Tosin kyl se pistävyys laimeni pullo pullolta, mutta sen sitten vaikutus korvasi. Ois se koffikin vaikuttanu, mutkun oli laimeeta.

      • Käpytikkanenko

        Kattelin netistä noita Mouhijärven ja Jalasperän juustoja ja tietysti tarkkana kemistinä havaitsin että lähes kaikilla juustotyypeillä oli täsmälleen sama rasvaprosentti eli yksi peruspohja jota sitten oli eri "maustein" ja pakkauksin muunneltu.
        Juustoportti Mäntsälässä on kuitenkin lähes normaalien päivittäisten ulkoilujeni etäisyydellä, joten taidan ottaa siellä kaffilassa vierailun ohjelmaan ja samalla ostella wähän juustoja ja muita portin tuotteita.
        Homejuustoja en mikroskoopillakaan löytänyt heidän valikoimistaan ellei sitten valkohomejuustoa lasketa homejuustoksi. Mie en. Miusta homehuustoja ovat vain sini ja ruskeahomejuustot. Ruskeahomeisia ei täällä edes saa, mutta ne ovat juuri niitä korsikalaisia juustoja joita ei saanut puulaivoilla räjähdysvaaran vuoksi kuljettaa.
        Sellaista söin Napolin torilla vuonna 62 ja sitä ei unohda koskaan, mutta harvinaisen maistuvaa ja koko suun herättävää,
        Taas aletaan olla päivä lähempänä 100 vuotiasta Funlandia. Onkohan se Sauli kirjoittanut vahingossa väärän tai vanhan osoitteeni, kun ei ole kutsu vieläkään ehtinyt Kallioon.

        Osaako Pehtoori muuten tehdä itse eli purkittaa säilykkeitä. Ts. onko diesel homen varastoissa purkituskonetta


    • edson

      Lunttasin etsiessäni korsikalaista pommijuustoa. Sitä en löytänyt, mutta : Casu marzu

      Kysymykseen onko purkituskonetta : on. Ja hitto, kun kysyit, tulee harmillinen olo, sillä enpä ole käyttänyt sitä kymmeneen vuoteen ainakaan. Näin minulle usein käy ensi-innostuksen haihduttua. Vähän sama kuin nyt nurkassa seisova mehulinko.

      Olis aika ryhdistäytyä, sillä hyvän kalapurkin tehtyään voi sitä säilyttää pitkät ajat ja maku ei todella häviä mihinkään. Mahtavaa matkaevästä.

      Juu ja ei ollut kaukana, kun meinasin hankkia kunnon pastörointimasinan. Kuusi kolmen litran säilytyspussia laatikkohanoineen jo hankinkin ja nekin seisovat tyhjinä, tietty.

    • Dr.Whoo

      Joo, noista Juustoportin juustoista kannattaa tsekata nimenomaan vuohenjuustot. Jokin aika sitten heidän Vuohen Grand Reservensä valittiin sarjassaan maailman parhaaksi. Ja se onkin sitä. Ei mikään vahva juusto, mutta todella maukas.

      Nykyään on muuten hämmästyttävät määrät erilaisia laatujuustoja isojen kauppojen hyllyillä. Itselläni on tapana bongailla aina jotain aikaisemmin tuntemattomampia juustoja. Lauantaina ostin Myllyn Prisman hyllystä Kreikkalaista lampaan-vuohen juustoa, nimeltään Kefalotiri. Ei yhtään hassumpaa, tosin pirun suolaista, 3%. Paketin päällä ei näy hintaa, joten en tiedä oliko kallista. Kaippa se hinta hyllyn reunassa oli.

      Toi suola on vähän kaksipiippuinen juttu: ilman sitä mautkin latistuu, sitä on vaikeaa korvata millään. Jos siis ajatellaan asiaa maku edellä, suolaa pitäisi jonkinmoinen määrä olla. Terveydellisesti ajatellen valitettava totuus on kyllä se että liika suola tappaa. Tässä kun olen noudattanut ruokavalion minimalisointia, niin aika nopeasti tottuu vähäsuolaisempaan ruokaan, ja siksi tommonen 3 prosenttia suolaa juustossa tuntuu aika tujulta tavaralta.

    • edson

      Pakkohan se on taas viestittää, mitä tuli aamulla luetuksi. Pidin kirjoitusta hyvänä ja käsitettävänä https://www.hs.fi/talous/art-2000005474425.html

      Yksi mahdottomimmista jutuista tulee olemaan ja on jo se, että ihmisten tottumukset näissä hyvinvointivaltioissa ajavat tilanteet mahdottomaksi. Jotenkin tuntuu siltä, että kun tämän tiedostaa, niin on helpompi hyväksyä kuitenkin välttämätön omien tottumustenkin muutokset.

      Suolasta sen verran, että vuosikymmenet kun on totuttanut itsensä erittäin vähäsuolaisiin eineksiin, niin hiukkakin liika suola tökkii heti. Yleensä sanotaan, ettei kala maistu miltään ilman suolaa. No illalla tein kaksi voileipää uunilohesta, mikä oli minimaalisesti suolattu. Eipä kaivannut lisää suolaa leivän päälle.

      • Dr.Whoo

        En siis käy suosittelemaan muuatta perinneherkkua jota sain muutama vuosi sitten erään mummelin 95 vuotispäivillä. Nimittäin tönkkösuolattuja muikkuja. Niissä oli mausta päätellen oli suolaa vähintään 150%

        Täytyypä lukee Esa Tommilan ajatuksista tarkemmin kotosalla.


      • Husander

        Minä olen jo lukenut ja ihan historiallisesti olen tehnyt samansuuntaiset havainnot kuin Tommilakin. Meitä huijataan poikkeuksellisen rankasti ns. uusiutuvassa energiassa. Etenkin ns. bioenergiassa. Huijaus on sekä päästöllistä, taloudellista, että luontovaikutuksen ja ilmaston osalta.
        Huijauksen vaan toteuttavat ja systemaattisesti toteuttavat ovelat pienryhmien edunvalvojat. Ihmisten on vaikeaa olla uskomatta kun hyvää tarjotaan kaikin tavoin ja taidokkaab valehdelluin perustein, etteikö se olisi totta. No se ei ole totta ja sen Tommilakin on havainnut ja minä kansainvälisen energiaa täysin sivunneen elämäni kanssa


      • Dr.Whoo

        Joo, harvinaisen selväjärkinen tää Tommila.


    • Ajo-Ali

      Palasin taas ulos....tarkoitan ulkoilemasta. Kylläpä oli taas sekä tuulista, että tuhruista.
      Mutta kun kaikesta voi hyvääkin löytää, niin tässä valon tasossa eivät villakoirat ja muut pölyiset pinnat hypi nokille!

      Edsoni laittoi sn Nasse zetä sarjan. Minulla on vieläkin suurempi pullorivi, mistä voisi tehdä säädettävän soittimen, jos tahtois, mutku ei taho!

      Tällä ajokierroksella en ihan Tuusulassa asti hirvennyt käydä. On siellä niin rikasta väkeä ;)

    • Husander

      Ja tuosta rikkaasta Tuusulasta johtui mieleeni lähettää Pehmoisten Pehtoorille muistinvirkistämiseksi video kuina hänenkin omistamallaan laitteella purkitetaan vaikka pakuriburgereita. https://www.youtube.com/watch?v=WG7UhXaKZz4
      Lännen rikkaimmalle myös tiedoksi että samalla vehkosella voisi purkittaa rannikon erikoistuotteita kuten nahkiaista rypsiöljyssä ja tyrnimarjasoseessa.

    • Dr.Whoo

      Jep, maankuulusta nahkiaisjoesta, eli Aurajoesta riittää purkitettavaa.

      Lisäksi on syytä mainita tiedoksi kuuhulluille, että ensi yönä taivaalla möllöttää valtava superkuu. Eli täysikuu hetkellä jolloin se on radallaan lähinnä maata. Vahvalla kiikarilla voi nähdä kuu-ukonkin.

    • edson

      Valtavat superpilvet estävät superkuuta näkymästä tääl päin.

      Mut muuten on ihan superolo

      • Husaisinko

        Kallio taas on pilivessä. Mutta onneksi on kuvi edellisistä superkuista omasta fönäristä otettuna.
        Sen sijaan, kun ei ole omaa maatilaa ja järveä, niin keitin pelkkää fusillia (macarooni) kanaliemivedessä ja ripottelin päälle runsaasti parmesaanihippuja sulamaan.

        Uskokaa tai äläkää, niin noinkin yksinkertaisesta kahden raaka aineen yhdistelmästä saa maistuvan aterian ilman ankeriaitakin. Kuka niitä oikeesti söisikään mokomia raadolitkuttajia!


    • husanotko

      Kun ei kukaan ollut hillitsemässä niin superkuu sai minut hulluuntumaan ja tilasin lisää ämyreitä Saksasta osaksi sitä 5.1 teatterijärjestelmää minkä se juuri hankittu ja toimivaksi osoittautunut vahvistin pystyy soittamaan.
      Jouduin arpomaan näin pitkään, että mitkä tilaisin kun tätä tilaa ei ihan ylettömiin ole ja vasta olen saanut sitä raivattu säälittä poistamalla sitä sun tätä.
      Nyt sain päätetty' kuun avustuksella sopivan pienet tornikaiuttimet uusiksi etukaiuttimiksi ja nämä nykyiset hyllykaiuttimet jäämään satelliteiksi.

      Vielä jää paikat keskikaiuttimelle ja subbarille mihin voi liittää vaikka toisen 5.1 kajarisarjan jos ei äänet ala riittämään. Siis hankkimalla aktiivisubbarin.

      Rakennan sitä kuitenkin pala kerraltaan ja katson josko vähempikin koloon riittäisi kuin täysi sarjoitus.

      Epäilen kuitenkin, että jos haluaa kivitaloa heiluttelevan ja "ystäviä" keräävän äänen toiston niin se subbari olisi hankittava

    • Dr.Whoo
      • AlbertJärvinen

        Sitä on näemmä käyty e-villessä kaiuttimia katsastamassa. Tuolla kaiuttimella nyt vaikka haistais tryffelitkin.
        Katsoin vielä kerran pihalle ja on se tunnustettava että kuu näkyy vain Varsinaismaassa.
        On niissä uusissa etukajareissa, jotka tulee alkaneella viikolla, 500 wattia muzaktehoa per ämyri eli pitäis kyllä väbinää löytyä.


    • Dr.Whoo

      Kylläpä on komee täyskuu tähtikirkkaalla taivaalla. Piti mennä oikein ulos ihailemaan.

    • edson

      Minäpä tuossa alku-illasta suunnittelin jo ensi vuoden matkaa.

      Kaksi jos- sanaa. Jos unohtaa lentämisen saastuttavat vaikutukset, niin noin viikon matka (siis toinen jos, muuttuu sydeemit heti, jos on 4 viikon matka) Helsingistä suoralla lennolla Stuttgartiin ja takaisin 5 päivän auton vuokraus ja 5 päivän majoitus bsb kodissa on kahdelta hengeltä noin 700 vuokra-auton bensat.

      Kyllä näillä lentämisen hinnoilla maailma pelastuu juu.

      Katselin myös päivällä uusia telkkuja. Niissähän alkaa olla kaikissa jo sisäänrakennettu wifi vähintään. Lukee pitää kaikenlaista ja kysellä sit kauppiaalta, etteivät kovasti huijaa. Ja taltiointimahdollisuuskin niissä, paitti että silloin ei voi katella kait ohjelmaa. Ja 150 halvemmalla kuin kymmenen vuotta sitten. En tiijä, jos vielä kahdet kunnolliset lisäkaiuttimet ja sit jos niitä vois katsoo 3 ulotteiset lasit päässä, ni mihinkä atmosfääreihin sitä joutuskaan.

      Mut mitä tähän iltaan tulee, niin tykkäsin just päättyneestä TV1 :n Kotikatsomon Linnan juhlat ohjelmasta.

      • Aku-Vankka

        Pehtoorillahan on lähes suureellisia suunnitelmia. Ettei vaan olis vaikuttanut se suuri täysikuu siellä "Pulkkilassakin" :)
        Joo, etupäässä ovat kaikki smart tv versioita nykyisin. Itse ehdin ja halusinkin ostaa tyhmän version mikä on vaan TV kun täm,ä fiksu eli tietokone on kuitenkin 24 tuuman ruudulla ja tästä irtoo fiksuutta enemmän kuin pystyy käsittelemään.

        Mitä siihen ääneen tulee niin Pehtoori on kyllä ytimessä, sillä äänet ovat ilman lisäkaiuttima aika heikot näissä töllöissä.

        Kaiken kyllä kuulee, mutta mitään elämyksiä ei sillä saa, jos edes tveestä tarvii ja tarviihan jos elokuvia katsoo. Itse varsin nihkeästi elokuvia katson, kun olen uutis ja ajankohtaisohjelmamiehiä ja jos hyvä action filmi tai sarja osuu kohdalle niin joskus katselen. Sama urheilussa, joskus.

        On kuitenkin minullakin ollut sen tv äänen parantaminen mielessä ja jahka saan vielä ne lattiakajarit niin sitten voin testata Tv liittämistä tähän vahvistimeen ja ottaa ääni kauheista ämyreistä. Se käy kun tv ostettuani hankin siihen scart to RCA muuntimen voidakseni kuunnella niillä Sony wireless kaiuttimilla joiden lähettimeen piti tehdä se RCA yhteys. Nyt samalla RCA liitännällä pitäisi onnistua yhteys kajareihin vahvarin kautta ja mölyt levitä siitäkin. Vaihtoehtoisesti voi hankkia suoraan töllöön yhdistettävän 2.1 PC aktiiviwooferin parilla satelliitilla ja helposti hankkia melkoiset mölyt ihan halavallakin. Esimerkiksi Trustin 120 Watin systeemillä missä on 30W RMS wooferi ja 2 x 15 W RMS satelliitit. Ite töllössä on vain 5 w omat. Voi meitä kuuhulluja. Mut kaikkee on yritettävä keksii kun ei ole omaa kääpien kuivaajaa tai purkituskonetta millä voisi purkittaa ankeriasta.

        Ja johan tuli novelli heti päivän aluksi. Tämä melkein pärjäisi amummullekin. Ellen väärin muista niin sekin ihmettelee missä on nukkumatti! Tai sit ihmettelee ihan muita juttuja


    • edson

      Lähetään ny purkamaan eilistä superia http://bot.fi/278k mikä ei nyt näillä leveyksillä juurikaan normaalista kuusta suurempana esiintynyt.

    • edson

      En tiijä, kuinka paljon watteja tänään on meillä sisällä ollut, desibelejä ainakin. Kaks torviorvokkia tulivat kylään ja meno on just niinku lapsilla on.

      Yön käkikään ei ole päivällä täällä saitilla kukkunut, vaan varmaan on nukkunut tai miettii yön metkuja ja lännen mies duunissa tietty. Tällasii nämä maanantait, mutta onneks tulee koht keskiviikko ja kättelyt.

      Kyl oli ihmeelinen näkymä meinaan päivällä tääl. Auringon kaari on pohjolassa lyhyt ja 15 min. näyttäytyi aarinko nousun ja laskun välillä, niin heti oli vedettävä teepaita päälle ja käsiin aurinkovoiteet varmuudeks. Lisäksi verhot kiinni tuplavarmuudeks palamistapaturmilta välttyäkseen.

      Ny on turvallista, ku on pilkkopimeetä, läppärin hellän valon vain paistaessa.

    • Huisiainen

      Älähän nyt Pehtoori hyvä, vähättele meikäläisen aktiviteettia. Olen jo ehtinyt käydä Liidelissä Tammistossa, sman paikan bauhausissa hakemassa lisälevyn tähän muza ja tietokonetelineeseeni. Pari tuntia Eikan ja Örjanin kanssa parantamassa maailmaa ja joukolla inhoamassa Sinnemäkeä.
      Sitten on jalostettu fusilliruokaa niin että annokseen on nyt lisätty fusillin ja parmesaanilastujen lisäksi oreganoa, mustapippuria ja purkki puolalaista sikasäilykettä. Tuli varsinaista muslimiruokaa.
      Nyt pauhaa korvan vieressä hyllykaiuttumista columbialaista ja brazilialaista muzakki niin paljon että korvat heiluu. Just alko muuten Dean Martin laulamaan Volarea.
      Lisää kunhan ehtii

    • Idän-Vuorenpeikko

      Sitten kysymys johon voitte yrittää vastata tekemättä laajaa hakua koneillanne:

      Mikä Jigme Khesar Namgyel Wangchuckin vaimon nimi ja tehtävä?

    • Dr.Whoo

      "Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat poliisiin, koulutukseen, terveydenhuoltoon, puolustusvoimiin, oikeuslaitokseen ja suomalaisiin yrityksiin. Hallitukseen luottaa vain alle kolmannes suomalaisista."

      Riippuen siitä mitä "luottamuksella" tässä yhteydessä tarkoitetaan, minä en kyllä tänä päivänä luottaisi noista yhteenkään. Sen verran skeptinen luonne olen. En siis voi luottaa kuin nippanappa itseeni.

      Mutta tämä lounas- salaatti on kyllä hyvää.

      Ps. Husanderin kysymykseen ei tiedä vastausta erkkikään netistä lunttaamatta.

      • Bhutaisin

        Pääsinpäs panemaan paremmaksi tuossa politiikassa: Minä en uskalla nääs luottaa edes itseenikään!! :)))

        Vastaus kysymykseenhän oli Bhutanin kuningatar Jetsun Pema


    • edson

      Noista luottamusasioista luotan kyllä oikeuslaitokseen ainakin. Se on sitten siitä kiinni, millaisia rangaistusasteikkoja lainsäätäjät tekevät. Minulle selvisi jokin aika sitten se, miksi edustaja sanoo, tai ministeri, että ei voi ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Varsin yksiselitteisestihän se menee niin, että lainsäätäjä siis ei astu lainkäyttäjän, tuomioistuimen tehtäväkentälle.

      Vain alle kolmasosa luottaa siis hallitukseen. On se jännä, että ensin äänestetään oikeistolainen enemmistöhallitus ja siihen ei sitten luoteta. Ei mene jakeluun.

      Mutta oonpa lueskellut jotain vaikkapa 3D televisioista ja todennut, että mielikuvitukseni käy käytännön edellä eli ei hitossa ensinnäkään niin kallista telkkua ja jonka kehityskin on polkenut kait paikallaan. Eikä OLED tekniikkaakaan vielä, sillä tekniikka vie liian nopeasti television kierrätysmateriaaliksi.

      Ny talo hiljeni ja päästään tihruumaan taltioituja ohjelmia. Animaatioita tulikin katsottua ihan tarpeeksi asti, vaikka kyllä lapset tietävät, mitkä niitä hyviä on.

      Ihminen on muuten aika lämmönlähde, sillä sisälämpökin nousi uhkaavasti yli 20 ilman lisälämmönlähteitä juurikaan.

    • Dr.Whoo

      No löytyy nyt ainakin yksi asia johon voimme kaikki aina luottaa: Salen polvet lyövät jo setsuuria, Paavo on tulossa!!

      • hoosianna-eikunmie

        Tänne koloon asti tuntuu, kun Sale tärisee kuin haavanlehti Mäntyniemessä tuossa lähes naapurissa.


    • edson

      Vähän tuntui oudolta, kun sai kuulla, että Colosseumin valaistus oli seurausta pitkistä ja vaikeista neuvotteluista. Olisi luullut vanhan sotaveljen automaattisesti itse ...

      Kazakstanissa ja Turkissa juhlittiin itsenäisyyspäivän aattona Suomen värejä. No Soinin jälkiä varmaan., mutta kuka järkkäs Niagaran putoukset ja jopa Rion kristuspatsaan valaistukset?

      Toisaalta Virossa uutisten mukaan oli aitoa veljeyden tunnetta, vaikka hieman kuin kusi sukassa oltiin 1991. Jotenkin niin suomalaista, niin suomalaista että.

      • Dr.Whoo

        Ohan nuo komioita noi siniset valaisut ympäri maailmaa. Vaikka toisaalta tiedetäänkö noissa maissa monessakaan paljon mitään Suomesta?

        Mutta yleisesti ottaen, omasta mielestäni itsenäisyttä hypetetään ehkä vähän liikaa militaristisesta näkökulmasta. Kaikki kunnia toki sotaveteraaneille ja niin pois päin, ilman heitä ei olisi meitä.

        Mutta myös me myöhemmät sukupolvet olemme saaneet yhtä ja toista aikaan työtä tekemällä. Kuten yhden maailman parhaimmista maista millä tahansa mittareilla mitattuna.


      • edson

      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ohan nuo komioita noi siniset valaisut ympäri maailmaa. Vaikka toisaalta tiedetäänkö noissa maissa monessakaan paljon mitään Suomesta?

        Mutta yleisesti ottaen, omasta mielestäni itsenäisyttä hypetetään ehkä vähän liikaa militaristisesta näkökulmasta. Kaikki kunnia toki sotaveteraaneille ja niin pois päin, ilman heitä ei olisi meitä.

        Mutta myös me myöhemmät sukupolvet olemme saaneet yhtä ja toista aikaan työtä tekemällä. Kuten yhden maailman parhaimmista maista millä tahansa mittareilla mitattuna.

        Juu tuo militaarihypetys on minuakin jo vuosia korvennut suorastaan. Eikä oikeastaan tämäkään vuosi ole juurikaan poikennut yleisestä. Pieni maa ja aseet. Ainoa järkevä tulevaisuus on pieni maa ja kaikenlainen rauhaan pyrkiminen, avun antaminen ja rajojen auki pitäminen joka suuntaan. Ja kansainvälisyys.

        Natsitkin kuulemma marssivat tänään jossain. Voi helekutin helekutti, että tuollainen yleensä sallitaan. Tuo nyt ei sovi yhtään mihinkään tulevaisuuteen eikä nykypäivään. Okei, vedotaan siihen, että jos ei heitä sallita, niin menevät enemmän maan alle. Sinne ne kuuluvatkin ja paljon maata päälle. Et sellasta rauhaa minä ...


      • Dr.Whoo

        Kansallissosialimihan oli kai aatteena alunperin jonkinlaista valtiojohtoista sosialismia, toisaalta silkkaa fasismia. Muttas saihan Hitler aluksi aikaan hyvääkin: sosiaaliturvaa ym. parannusta työväestön oloihin. Ainakin sen verran, että semmoista johtajaa köyhän kansan oli helppo kannattaa. Historiankirjoista voi lukea kauhutarinasta loput.

        Tää kotimainen "natsismi" ei oo nostanut meikäläisen kiinnostusta sen vertaa, että tietäisin mitä nää nykynatsit oikeastaan ihannoivat ja mihin pyrkivät. Mahtanevatko itsekkään olla kovin hyvin perillä siitä mitä "aatteellaan" ihannoivat.


    • Husanowizczt

      On rankkaa tämä itsenäisyys. Jopa minun ylen hiljainen puhelimeni on pirissyt kun sinne on ilmaantunut itsenäisyys toivotuksia milloin miltäkin Suomi 100 yhdistykseltä. Ja jo kukon aikaan on ollut ponnisteltava ylös kaffeelle ja mitä ny vähä kirjoittelemaan.
      Illalla laitoin osan ohjelmista lepäilemään ja jätin CNN päälle. Se on päällä nytkin ja seuraavaksi irtoaa kytkin pollesta!
      Ei jaksanut tykkien ammuskelua katsella tuntemattomassa taas kerran eli tuntematon jäi taas jonkin verran tuntemattomaksi.
      Ymmärrän kyllä että meillä on sattuneesta syystä oltava suurvallan puolustusvoimat mutta en varsinainen militaristi ole itsekään. Mieluiten selviäisi rauhassa, jos mitenkään vaan mahdollista. Tapellaan vasta jos ei muuta mahdollisuutta kertakaikkiaan jää.
      50 luvulla kun asuimme Kemissä niin parina vappuna tuli osallistuttua vappumarssiin, kun sai karkkia! Muuten ovat marssitkin aika vähiin jääneet. Mitä nyt marssimusiikkia joskus harvoin. Ja Mars patukoita vielä harvemmin. Kumma ettei ole suklaa koskaan maistanut!

      • Dr.Whoo

        Entä soittavatkohan myös Marsin asukkaat marssimusiikkia ja syövät Marsseja?

        Mutta asiaan:

        Mie kyllä mielelläni suklaata syön,
        vaik sitten joutuukin tekemään ison työn,
        et saa kiinnittetyä housujen vyön.
        Parempi siis et suklaat pois myön,
        ja niist vain unta nään koko yön.


    • edson

      Minnuu tavallaan kiinnostaa, mihin nämä pyrkivät, nämä onnettomat. Esimerkiksi mihin se joukko pyrki silloin H:gin rautatieasemalla, kun potkaistiin yksi ohi kävellyt tyyppi kuoliaaksi. Niillähän niillä laholatvapäillä oli siellä oikke mielenosoitus. Hyi helvetti, mitä sakkii.

      Mihin pyrkivät ruotsidemokraatit ja heihin yhteydessä Suomessa olevat tahot. Ei mikään pieni joukko meinaan. https://yle.fi/uutiset/3-9964916 No tuo nyt ei kerro kuin siitä näkyvästä joukosta, mutta samaa paskaa on monen suomalaisenkin päässä, vaan ei uskalla ääneen sanoa.

      • edson

        No hienoa päivää / iltaa ei suuremmin minuakaan häiritse nämä lahopäät. Siitä huolimatta esim. Helsingin kaduilla on kaksi sellaista soihtukulkuetta, että ne voitaisiin vaikka laulaa ja viheltää suohon. Joku ihme 612 kulkue ja kohti vapautta kulkue.


    • Husiainen-Tuulahdus

      Minä puolestani tulin päivittäiseltä omalta ilmastonsaastutusosuusmatkaltani takaisin. Tosin vaikka kuinka yrittäisin niin tällä korealla ranskattarella en yllä dieselmiesten ilmasto tuottoihin.

      Noista parista bussilastillisesta uusnatsilapsia en vielä ihottumaa itselleni saa. Enemmän pitäisi olla ennen kuin värähtäisin eli ainakin tuhat tunnettua. Nyt tietääkseni vain noin 60 tunnettua. Kettutyttöjä ja greempissiläisiä on paljon enemmän ja myös näyttävät sen köyttämällä itsensä milloin mihinkin ja vapauttamalla kettuja tai polttamalla sikaloita! Kaikesta pahantahtoisesta pitää olla tasapuolisesti huolissaan.

    • Dr.Whoo

      Minä tunnetusti sanon aina mielipiteeni sellaisena kuin se on. Joka ottaa papua nokkaan, omapa on nokkansa.

      Nimittäin, minä vastustan jyrkästi turkistarhausta, vastustan myös jyrkästi tarhaeläinten hallitsemattomia "vapauttamisia". Mutta hyväksyn, jopa kannatan sellaista kansalaistoimintaa millä saadaan vastuuseen törkeitä eläinrääkkääjiä, joita ilmeisesti osa lihantuottajista on, ja kaikki turkistarhaajat varmasti ovat.

    • Husiaisen-Kyyti

      En ole eri mieltä siitä etteivätkö turkistarhaajat kaikki ole eläinrääkkääjiä ja olen systemaattisesti tuolla muilla media ketjuilla esittänyt koko lihantuotantoa muunnettavaksi niin, että nauta talous pudotettaisiin kymmenesosaan nykyisestä ja sikatalous samoin ja lihan tarve korvattaisiin broilerikanilla, hevoisilla, vuohilla, lampailla jne. En sellaista esittäessäni kuitenkaan ajatellut pääasiassa eläinten hyvinvointia vaan luontoa ja ilmastoa.
      Samoin haluan suojella metsiä ylettömältä avokaadolta ;) Metsiä, sellaisia joita näkyy suoraan esimerkiksi pehtoorin ilta hämyisestä ikkunasta kun on mahdollista sekä käyttää että korjata oikeinkin. No se taas on pitkä asia mutta lähellä tällaisen PeruS vihreän luontoa ja ilmastoa suojelevaa ajattelua.
      Pyrin nimittäin kaikissa asioissa tietoisesti kannattamaan kohtuutta. Niin ideologioissa kuin luonnon ja muussa hyödyntämisessä. Siitä tulikin mieleen, että koltat ovat pilanneet Lapin luontoa jo pitkään tukitarhaamalla erittäin paljon enemmän poroja kuin Lapin luonto kestää.
      Siis porojen määrää Lapissa myös pudottaisin radikaalisti eli nykyisestä alle 50000 poroon.
      Aiheesta kiinnostuneet voivat perehtyä Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän vastaavien lappien satelliittikuviin ja nähdä suoraan että Suomi on siinä joukossa perusteellisesti kaluttu läiskä. Näin lausui häiskä.
      Huomattiin muuten että Dr. Whoolta irtosi runo. Vieläpä ihan mallikas

      • edson

        Tuohon "pehtoorin metsään" sen verran, että kaadoin aivan liian monta kuusta aikoinani tuolta ikkunasta näkyvältä alueelta. Oli aika tiheä alue ja halusin sieltä sahatavaraa.

        Kyllä noista poroista ja niiden määrästä on jo kauan kannettu huolta. Lisäruokinnallahan ne ovat nykyään melkein kait kohta kaikki.

        Jostain kuulin, että puu-istutukset Keski-Eurooppaankin ovat suunnitteilla. Ei paha, ei paha.


    • Husander

      Kun huomasin että kovasti tuota sotilaallisuutta korostettiin näin itsenäisyyden 100 v juhlana niin lähetänpä tässä hienon valssin itärajamme tuntumasta: Амурские волны Old Waltz The waves of Amur 1950s - YouTube

    • Dr.Whoo
    • Husiaisen-Neuvot

      Irwinin parhaita joikuja. Irwin on hyvä. Olen nähnyt hänet livenä, joskin siinä vaiheessa jo lievästi vapisevassa kunnossa joskus v. 87.

      Mutta minulla on nyt ongelma tuon juusto hintakriteerin eli 30 e/kg kanssa.
      Ostin tänäänkin Liidelin Deluxe sarjan hyvin kypsytettyä engelsmannin cheddaria ja vaikka se ei maksanut kuin luokka 11 egee/kg niin sen rasvaprosentti oli kuitenkin 32 ja se oli varsin maukasta. Olisko se 30 egee kuitenkin liian kova laatuvaatimus kun ei sitä hintaa löydä muualta kuin Stokmannin herkusta ja kaikilta K kauppiailta.

      Voiko poikkeusluvalla ostaa halvempaakin juustoa jos tietää sen tosi hyväksi. Tietenkin niin että rasvaprosentti aina ylittää sen 30 ?

      Löytääkö pehtoori siellä Kepu alueella tarpeeksi tuilla nostettuja hintoja, että pääsisi tuohon Huun kriteeriin 30 egee per kilo hyvän juuston hintavaatimuksena. ?

    • edson

      Taitaa jäädä alle kahteen kymppiin per kilo yleensä ne ostamamme juustot. Kumppani kait ostaisi mielellään parempiakin juustoja, sillä on saanut työskennellä aikoinaan Hesan Juustovakassa ja Pippuripuodissa ja siellä maistellut ties mitä juustoja. No poijat jos käyvät ulkomailla, niin tuovat sitten mukanaan niitä pikkuherkkuja.

      Irwinin taisin nähä ekoja kertoja Natsalla 1960- luvulla. Nuorison tanssipaikka Kasarminkadulla.

      Kyl maar Amurin aallot https://www.youtube.com/watch?v=npl3DWxWnSI kuulostaa vähän samalta kuin suomalainen juusto, vaikka kaukaisen Aasian juustojakaan en oo maistellut.

    • edson

      Vielä tuosta eilis-illan juhlasta hiukka. Ylellä en huomannut haastateltavan, ei sinisiä eikä näitä tosivajakkeja. Hyvä Yle !!!

      Mitä sitten tulee Halla-ahon tai sen Huhtasaaren komentteihin, niin ihmettelen. Ai mitä? No sitä, että tällainen porukka yleensä saa yli 1% kannatuksen. Tai no, kyllä vajakkeja rajaseuduilla riittää. Nyt kannattaisi jo ensi vuotta varten alkaa järkkäämään kadun varsille vihellys ja buuausväkeä, kun nämä soihtupäät kulkevat. Helposti tuollainen lahopäälauma saataisiin paskomaan housuihinsa ja menemään häpeemään ja ainakin pysymään pois kaduilta.

      • Dr.Whoo

        No, arkikäyttöön paremman puutteessa voi käyttää halpajuustojakin.
        Jotkuthan jopa syövät "juustona" Edam nimistä kumia.

        Mitä tulee lahopäälaumoihin, minä kyllä lipelaarina sallin kaikenlaiset mielipiteet. Myös niiden esittämisen julkisesti. Jos nimittäin alkaisimme rajoittamaan mielipiteenvapautta, kuka sitten olisi pätevä sanomaan mitä saa sanoa, ajattelemisesta puhumattakaan?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No, arkikäyttöön paremman puutteessa voi käyttää halpajuustojakin.
        Jotkuthan jopa syövät "juustona" Edam nimistä kumia.

        Mitä tulee lahopäälaumoihin, minä kyllä lipelaarina sallin kaikenlaiset mielipiteet. Myös niiden esittämisen julkisesti. Jos nimittäin alkaisimme rajoittamaan mielipiteenvapautta, kuka sitten olisi pätevä sanomaan mitä saa sanoa, ajattelemisesta puhumattakaan?

        Kyl mä taas haluaisin nauraa sekä siniset ja nämä muut vajakit suohon. Halla ja Hillahan jo nimensäkin puolesta ... tervemenoa vaan. Kukaan ei jää kaipaamaan.

        Miltähän muuten tuntuisi soihduttaa, kun kansaa olisi nauramassa röhönaurua jalkakäytävät täynnänsä?


      • Husander

        No eihän tässä nyt sentään edamista puhuta vaan juustoista. Paraskin kotimainen edami sopii paremmin pyöränkumin täytteeksi. Sen sijaan muistan joskus syöneeni ihan kunnollista hollantilaista hyvin kypsytettyä palloedamia. (Sitä on saatavilla esimerkiksi persiinalaisella torilla)

        Minua ei ja pahemmin kenenkään marssit haittaa eikä tieto siitä että niitä näkee ja kuulee vain jos itse erikseen hakeutuu niiden luokse jossain viimassa ja räntäsateessa. Samoin keskusteluissa joita ei näe eikä kuule ellei varta vasten kaiva jostain marginaalista eroon.

        Tuossa kerran kirjoitinkin, että miksi ottaa murheita porukoista joita löytyy kaksi bussilastillista koko maasta ja joista niistäkin vain 2-3 syyllistyy rikoslain mukaiseen toimintaan kuten impulssiväkivaltaan.
        Pahempia ovat ne joita on tuhansia samanlaisilla väkivaltaisilla tai yhteiskuntaa repivillä aikomuksilla. Ne ovat todellisia ja niihin pitää kiinnittää huomiota. Ei niitäkään Suomessa ihan jokapäiväiseksi haitaksi ole joten nekin voivat omaa maailmaansa joikua. Siltäkin voi pääosin sulkea korvansa jos se haittaa.

        Sekin aspekti on muistettava, että jos ne kaikki kiellettäisiin niin eihän meillä olisi mitään keskusteltavaa tai kommentoitavaa vaan joutuisimme kirjoittamaan.......... !
        Ja nyt taas pukkaamaan ilmaan päivittäinen saasteannoksen jott saa hiilijalanjälkensä jäämään myös jälkipolville muistona meikäläisistä :)))


      • edson
        Husander kirjoitti:

        No eihän tässä nyt sentään edamista puhuta vaan juustoista. Paraskin kotimainen edami sopii paremmin pyöränkumin täytteeksi. Sen sijaan muistan joskus syöneeni ihan kunnollista hollantilaista hyvin kypsytettyä palloedamia. (Sitä on saatavilla esimerkiksi persiinalaisella torilla)

        Minua ei ja pahemmin kenenkään marssit haittaa eikä tieto siitä että niitä näkee ja kuulee vain jos itse erikseen hakeutuu niiden luokse jossain viimassa ja räntäsateessa. Samoin keskusteluissa joita ei näe eikä kuule ellei varta vasten kaiva jostain marginaalista eroon.

        Tuossa kerran kirjoitinkin, että miksi ottaa murheita porukoista joita löytyy kaksi bussilastillista koko maasta ja joista niistäkin vain 2-3 syyllistyy rikoslain mukaiseen toimintaan kuten impulssiväkivaltaan.
        Pahempia ovat ne joita on tuhansia samanlaisilla väkivaltaisilla tai yhteiskuntaa repivillä aikomuksilla. Ne ovat todellisia ja niihin pitää kiinnittää huomiota. Ei niitäkään Suomessa ihan jokapäiväiseksi haitaksi ole joten nekin voivat omaa maailmaansa joikua. Siltäkin voi pääosin sulkea korvansa jos se haittaa.

        Sekin aspekti on muistettava, että jos ne kaikki kiellettäisiin niin eihän meillä olisi mitään keskusteltavaa tai kommentoitavaa vaan joutuisimme kirjoittamaan.......... !
        Ja nyt taas pukkaamaan ilmaan päivittäinen saasteannoksen jott saa hiilijalanjälkensä jäämään myös jälkipolville muistona meikäläisistä :)))

        "Tuossa kerran kirjoitinkin, että miksi ottaa murheita porukoista joita löytyy kaksi bussilastillista koko maasta ja joista niistäkin vain 2-3 syyllistyy rikoslain mukaiseen toimintaan kuten impulssiväkivaltaan."

        Duoa duoda, toiseksi suurin puolue oli vielä vähän aikaa sitten PS, jolla kytköksiä näihin dorkiin. Kyllä niistä riveistä löytyy suuressa määrin pelkkiä vesipäitä ... jo pelkästään muistaakseni kuudella kansanedustajalla tuomioita.

        Kyllä sitä asioita löytyy ilman näitä sinisiä ja persuja, ei muuta kuin uppoaville kumiveneille menoliput käteen.


      • Mie-Vaan-Taas

        Puolueet nyt on asia erikseen näihin yhdistyksiin verrattuna. Nythän Persujenkin roolit selkeytyivät eli varsinaiset jussi persut ovat selkeästi maahanmuuttovastainen ja white supremismiin kallistuva liike. Siniset taas kepun änkyrälinjaan kallistuva harmiton liike. Yhtä harmiton kuin Paavolaiset.

        Ei näistä tarvitse ihottumaa saada. Niitä tulee ja menee ja hyvä tuossa järjestyksessä, Enemmän on huolta kannettava niistä järjettömistä ja radikaaleista jotka jäävät, joihin minä luen prekariaatit, hevostytöt, kettutytöt, animalian ja greenpissin. Kunnon vasemmistoliittolaisetkin eli entiset kommunistit (nykyisinhän stallarit siirtyivät vihreisiin) ovat ihan ok ja rehellisiä vaikka kaikki raajat tukevasti ilmassa.
        Paras yleisyhdistelmä edelleenkin on "analyysini" mukaan yhdistelmä Kari Rajamäki ja Kokoomuksen naiset kuten Jaana Pelkosen tyyliset ! Eller hyr
        Nyt olin muuten kovana, enkä ostanut mitään. n edes juustoa
        Niistä tuomioista puheenollen niin niitä pitää vertailla kepun ja kokkareiden tuomittuihin ja vertailla myös mistä ollaan tuomittu. Silloin pääosa persulaisten tuomioista onkin ilmaisutuomioita, kokkareilla väkivaltatuomioita ja kepuleilla petostuomioita.

        Kannattaa kuitenkin muistaa, että samassa kumiveneessä olemme kun lähtö tulee, eller hyr?


    • edson

      Niin monta vuotta olen ihmetellyt, jo Soinin alkuajan möläytyksistä alkaen, sitä, että kansaan vetoaa niinkin yksinkertaiset yleistykset ja möläytykset. Kait moni on tarttunut ikäänkuin hukkuvana tähän takapajuiseen oljenkorteen ja pitää Soinia "hyvänä jätkänä". Mulle se äijä ei ole kuin kotomaan yksi suuri pelle. Samaa sarjaa kuin edeltäjänsä SMP:n johto. Silloin ne keräsi ääniä pienviljelijöiltä, kun heitä vielä oli, nyt sitten EU vastaisuudella ja pakolaisvastaisuudella. Ja jollakin sellaisella "suomalaisuuden" ylistämisellä, mitä ainakaan minä en allekirjoita. Kun kuuntelee Eloa, niin se riittää. Olkoot Terho kuinka sanavalmis tahansa, niin ei edes oravan ruoaksi kelpaisi. Orava vaan nostaisi jalkaa ja suihkauttaisi.

      Millaisia lausuntoja tämä "pähkinä" onkaan antanut hallituksen työskentelystä : noudatamme hallitusohjelmaa. Ja aina kun vähänkin on tilaa, niin toistaa ruotsin kielen tarpeettomuutta tai puolueensa vaikutusta maahanmuuttopolitiikkaan. Siinä kaikki. Hartaana odotan, kun takiaiset haihtuvat savuna ilmaan.

      • Juustomestarin-renki

        Olen tainnut joskus aikaisemminkin kysyä, että mistä johtuu tuo Persutraumasi. Onko joko persuliino huijannut sinua?
        Ei niitä kannata loputtomiin vihata sillä Soinikin on menossa eläkkeelle, sininen versi pyyistyy ja eristäytyjäpersut vakiintuvat koossa paisuneeksi takiaispuolueeksi.
        Siis no worry sei happy.


      • emonrenki
        Juustomestarin-renki kirjoitti:

        Olen tainnut joskus aikaisemminkin kysyä, että mistä johtuu tuo Persutraumasi. Onko joko persuliino huijannut sinua?
        Ei niitä kannata loputtomiin vihata sillä Soinikin on menossa eläkkeelle, sininen versi pyyistyy ja eristäytyjäpersut vakiintuvat koossa paisuneeksi takiaispuolueeksi.
        Siis no worry sei happy.

        Vähemmästäkin kun 6.12 , 8.12 ja joulukin...

        https://www.youtube.com/watch?v=tg8XM-9qqvc

        Ahistaa.


      • edson
        Juustomestarin-renki kirjoitti:

        Olen tainnut joskus aikaisemminkin kysyä, että mistä johtuu tuo Persutraumasi. Onko joko persuliino huijannut sinua?
        Ei niitä kannata loputtomiin vihata sillä Soinikin on menossa eläkkeelle, sininen versi pyyistyy ja eristäytyjäpersut vakiintuvat koossa paisuneeksi takiaispuolueeksi.
        Siis no worry sei happy.

        No ei todella ole huijannut, millä nyt vajakit siihen pystyy, häh.

        En mä mitään vihaa, koetan vaan auttaa niitä ratkaisemaan itse oman jätteensä sijoituspaikat eli vaikka jorpakkoon tai suonsilmään vaan horiop dorkat, niit ei voi kukaan ees auttaa. No mulla ei oo edes halua siihen.


      • edson

    • edson
    • Mie-Vaan-Taas

      Haluuks joku toinen avata seuraavan ketjun vai avaanks mie taas?

      • edson

        Yökyöpeli, anna palaa vaan eli avaa, kun siltä tuntuu.

        Mä joudun lähteen nyt lumitöihin, että työkansa pääsee huomenna duuniin. Tääl tulee lunta koko ajan.


      • Husahti
        edson kirjoitti:

        Yökyöpeli, anna palaa vaan eli avaa, kun siltä tuntuu.

        Mä joudun lähteen nyt lumitöihin, että työkansa pääsee huomenna duuniin. Tääl tulee lunta koko ajan.

        Sitähän tuo sääennuste sinne "Keskisuomeen" povasi. Rattoisia lumenluontihetkiä. No Zetorillahan se sujuu, eller hyr


      • edson
        Husahti kirjoitti:

        Sitähän tuo sääennuste sinne "Keskisuomeen" povasi. Rattoisia lumenluontihetkiä. No Zetorillahan se sujuu, eller hyr

        !5 cm sitä noin suunnilleen tuli.

        Kyl on tuo nuoskalumi aika hankalaa perälevyllä työntää pois. Lingosta ei mene läpi eli pakko työntää.

        Kyllä kauhulla oottelen, kun suurempi remontti Valmettiin tulee, mikä sitten eteen. No sitten vaan sinne etelään (kirkolle vuokralle)

        Täytyy jättää taas ne vajakit omaan onnelaansa, ku naapuriketjukin pitää traumana, että heittin suosikkeja, kotomaan pikkuhitlereitä tukistetaan.


    • Tuliliemikonna

      Veikkaan että Pehtoori on lopen uupunut Valmettinsa (Mulle Zetor) avustamisesta yöllisen lumen poistossa. Huu on taas kokonaan karonnut tuiskuun ja eksynyt Auran toiselle eli väärälle puolelle. Kukaties sille Kaarinan puolelle.
      Muuten ei mitään tapahdu mitä taas yritetään nostaa menolitkujen hintoja 5-6 sentillä litralta. Onneksi on tankki piri pinnassa eilen 1.359 hintaan tankattua 95 oktaanista kulkulientä. Ja kuten tiedämme niin hyllyssä on tolkuttomasti toisen laista menolientä. Ns. tulilientä!

    • Husiainen

      Ilmeisen joulukuulta näyttää, vaikka päivällä pelkkää vettä tihuuttikin. No mie4 en lunta kaipaa, suon sen ihan mielelläni sellasille jotka on traktorinkin omistajia, suurten mantujen ja mobile homienkin lisäksi. Mahtaa vaatia ammattitaitoa pitää lukua kaikesta omaisuudestaan. Mie PeruSvihreänä pyrin vaan pitämään huolta maisemasta, metsistä, vesistä ja ilmasta sekä HiFistä. On sitä hommaa siinäkin kun joutuu kampeamaan koko hallituksen prioriteetteja eli metsien polttamista vastaan ja muistuttamaan sitä jatkuvasti että kyllä siellä metäs asuis mielellään muitakin kuin moottorisaha. Esimerkiks teeri ja päästäinen. Hirviä en mainitse kun joku ne kävis heti pistämässä lihoiks jos vaan löytäis.
      Se mikä on mukavaa on että kohta saa alkaa hölväämään kunnolla sinappia.

    • edson

      1.359 on lähellä meittin aseman dieselin litrahintaa

      Hölvätä sinappia ? Vai sellasta Lappeenrannassa sinapille tehään.

      Juuri omaisuuksien hallinnan takii jouduin aikoinani harjoittelemaan excelin käyttöä ja puiden takii moottorisahan viilausta. Excelin sivut on joka päivä päivitettävä ja pidettävä lisäksi huoli, että sisältö on tallessa ainakin kolmella ulkoisella tallentimella.

      HiFin luin vahingossa HIFK:ksi

    • Dr.Whoo

      Turun alueella naftan keskihinta on 1.307.
      Mie aina tankkaan kuudellakympillä, kun se mittari haluaa jonkin summan etukäteen saada varmistaa. Sillä mie hurautan siinä tuhannen kilomeetriä 150 villihevoisen voimalla. Eihän noi maximitehot ol nykypäivänä juur mittään, eikä niil oo oikeastaan paljon merkitystäkään, mutta alavääntöä riittää tommosessa dieselissä. Sitten löytyy viel turbon avulla ohitusvoimaa suurissakin noppeuksissa. Tommonen 250 kmh on pikkujuttu. En oo kyllä kokkeillu. En ainakaan tunnusta.

      Säätila normaali: sataa vettä.

      Ps. Liekö Husanderilla unihäiriö, eli nukkunut yöllä kun ei ole kukkunut?

    • edson

      Minä tankkaan aina tankin täyteen ja sillä kotini liikkuu noin 600 km. Minulla kun on excelit auton kaikista kuluista ja siis näen aina tankkausten välisen litra/100 km tilanteen. Vaikka onkin turbo, niin max nopeus ollut vain noin 120 ja pitkät nousut nelosella. Norjassa kolmosella.

      Tässä näkymä tieltämme eilen. http://bot.fi/27he Ei hetkessä kyllä lumet lähde, vaikka plussan puolella nytkin.

    • edson

      Ja sitten urheilu-uutisiin. Tai mieluummin niiden puuttumisiin.

      Tsekkasin sekä Ylen että HS:n urheilu-uutiset. Joskus aiemmin sentään uutisoitiin vähän vastustajastakin, sen pelistä ja pelaajista. Nyt taisin löytää ainoan uutisen Hesarin lauseesta (Yleltä en mitään mainintaa), että Ruotsi pääsi finaaliin voittamalla Tsekit 7-1. Voi olla, että vastaava lause löytyy jostain Yleltäkin hirveän etsinnän tuloksena.

      No kyseessä oli naisten salibandyn MM kisat. Siitä huolimatta en käsitä uutisoinnin yksipuolisuutta.

    • Husander

      Nyt ei ole runosuonella pullisteltu. Taisi käydä yövuorossa niin, että kaikki "hengen" tuotteet lähtivät ympäri maailmaa. Ainakin meni Equadoriin ja Farstaan.
      Välillä lähtee sisäpostina Tornioon, Tampereelle ja Lappeenrantaankin, Naantalia unohtamatta.
      Oli muuten Edsonin tiellä kunnolla lunta. Ja kuten aina kateeks käy kun hänellä on ihan omaa oikeaa metsää siellä tiellä. Meikäläinen joutuu näkemään vain näitä tienreunarisukoita joiden takana häämöttää avokaato raiskioita tai erittäin harvaa ranteen paksuista oksaista viljelypuuta puupellossa
      Ny lähren taas asfalttia hiulaamaan, vaikka eihän se kitkoilla juurikaan hiulaannu. Onneks on tankki vieläkin lähes täysi. Sillä pääsis Rovaniemelle jos nätisti ajais

      • edson

        Kylä tuo lappeenrannan kieli ... ensin hölvätään sinappia ja sitten asfalttia hiulataan. Auta armas eli jumal'auta, jos vielä tähän sekotetaan turkkulaiskieltä, niin hämäläisittäin syntyy varsinainen sekametelikeitto.

        Sekahetelmäkeitto siis jossain päin Hämettä ollut makea joulukeitto. Ollaan kokolailla keskellä Suomea, sinapin ja hapansilakan välissä. Tää "ahistaa", ei ne vajakit yhtikäs. Eikä joulu kans ahista. Mut urheilu-uutisointi ahistaa, urheilu ei ittessään ahista.

        Tänään ehkä kurvaan mielikuvitusmatkalle, se se parasta ilimansuojeluu o.


    • Dr.Whoo

      Vaikiaa uskoo kun tääl ikkunast kattoo, et jossain suamessa on noin paljon lunta kuin Edsonin kuvassa.

      Toisaalta mikä on paljon, tässä kuvassa Sukayu Onsennissa Jaappanissa on usein tämmöisiä 12 metrisiä hankia. Tuolla tarvitaan Julmettu Valmetti tien auraukseen.

      http://bot.fi/27hg

    • edson

      Täällä on ollut yleensä hyvin vähän lunta ennen joulua. Vain yksi marraskuun alku muistuu mieleen, kun ei päässyt oikein kukaan mihinkään. 30 cm oli liikenteelle liikaa. Ennenminkin joulukuussa on käyty sienessä kuin kolattu lumia. No kyllä pakkasia on toki ollut, mutta viimeksi 2010 ja 2012 joulukuu ollut kunnon pakkaskuu, muuten just ja just miinuksella tai aste pari lämmön puolella.

      Noi Japanin lumivallit ovat melkoiset, suunnilleen sama tilanne joskus varmaan Norjassa, Kanadassa jne.

      Kohta alkaa olla tarve kaivaa kunnon sadevesijärjestelmät talon ympärille ja juoksuttaa vesi routakerroksen alla pois talon viereltä. Veikkaavat meinaan puutaloille tulevaisuudessa ongelmia, kun ei enää sokkelit kuivu eikä laudat ulkoseinissä. Lautojen sijaan suosittelevat mieluummin vaikka pellitettyjä seiniä.

      • Dr.Whoo

        Joo, nää lämpimät talvet tekee myös sen, että puurakenteinen talo ei enää kuivu talven aikana sisältäpäin kovan lämmittämisen seurauksena kuten ennen, vaan jatkuva leuto ilma ja korkea kosteusprosentti pitää rakenteet ympäri vuoden kosteana. Tämä, ja nykyinen "pullotalo" rakentaminen jossa tilkitään ja muovitetaan talo joka puolelta hengittämättömäksi johtaa helposti homeen kasvuun missä talossa tahansa. Koneellinen ilmanvaihto pitäisi sitten olla ainakin hyvin suunniteltu ja tehokas. Siitä huolimatta tuntuu yks sun toinen talo tai julkinen rakennus, kuten monet koulut olevan homeessa. Joku on sanonut, että jos vaikkapa jokainen Suomen koulu tutkittaisiin riittävän tarkkaan, lähes jokaisesta löydettäisiin ilmanlaatuongelmia.

        Minä siis en ole tämän alan tuntija vähimmässäkään määrin. Tää on vain tämmöistä "mutu" aprikointia.


    • edson

      Yle toteaa, että sirkoilla voi olla tunteet.

      Venäjällä on joillain usko, että puillakin on tunteet. Varmaan muuallakin puita kunnioitetaan eli kyl on raakalaismaista syödä pettua, sano. Siks mä kohta haenkin silakkaa perunamuusin kylkeen. Luulis silakoiden nauttivan muussin lämmöstä viimeisellä aterialla. No vähän murheellisena lyön haarukan kalan kylkeen kuitenkin.

    • Husander

      Palaan tuohon sirkan ja silakan henkimaailmaan vielä, sillä siitä on aika valmis mielikuva. Sitä ennen otan pienet vaaka-asennot ja vaikkapa james last konsertin ämyreistä. Tosin lisä'ämyrien toimitus siirtyi maanataille kun UPS'kin taisi törmätä tuuliin jossain.
      Tuli viime yönä nukuttu vähän melatoniittömästi ja nyt kutsuu tirsaa paikalle.
      Avaan tirsattuani myös sen uuden ketjun valmiiksi kun tämä saattaa täyttyä vielä tänään paraimmillaan.

    • edson
    • Husander

      Sait 17/20 oikein.
      Jaa: Facebookissa
      Linkkejä kysymyksiin liittyviin uutisiin:
      Olen kyllä pettynyt. Kolmeen kysymykseen olisi pitänyt osata vastata oikein, mutta tunnetuntuma pakotti valitsemaan väärän lähes oikean vastauksen. Eniten harmittaa se Fukushiman perustelun väärä valinta eli vaarattomuusasteen aliarvioiminen valitsemalla teoreiassa vaarallinen eikä täysin vaaraton.
      Nyt on kyllä kuin Pisa testissä luokalle jääneen pojan olo.

    • Dr.Whoo

      Sain 15 oikein, osa niistäkin melkein arvaamalla. Tää oli vähän hankala testi, olisi tosiaan pitänyt sattua lukemaan nuo uutiset, muutama kohta oli sen verran "uutta tietoa".

      Kohta 18 oli vähän outo, siis kuolleen pää siirrettiin elävään ruumiiseen? Häh, siis aivokuollut pää, vai jotenkin solutasolla eläväkö pää?
      Ja tarkalleen ottaen on väärin sanoa "päänsiirto elävälle ruumiille". Mutta kenties ruumiinsiirto (tai vaihto) päälle voitaisiin suorittaa. Tää on oleellinen ero, jos miettii tarkasti.

      Lisäksi kohta 10. Ettäkö voitaisiin kehittää työmuistia 25% parantava aivoimplantti? Heti mulle semmoinen.

      Näitä miettiessä menee tällaisen raittiusmiehenkin pää pyörälle.

      • Husander

        Siihen aivoimplanttiin vastasin minäkin väärin kun tiesin että näköä kyetään implanteilla osittain palauttamaan nja omaa työmuistianihan on käytetty tekoälyn muistimallinnuksessa ;)


    • Husander

      Olen lukenut irlantilaisen wiskyn mainoksesta, että 2-5 paukkua Tullamorea tai Jamesonia päivässä parantaa merkittävästi aivoverenkiertoa ja siten myös sen onnettoman lisukkeen toimintatehoa. Jotkut jopa alkavat toimia yläkierroksilla.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7965
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2340
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1107
    Aihe