Aamun rukoukset - miten aamusi alkaa

tämäaamu

Taivaan Isä, tänä aamuna on käännetty kelloja talviaikaan eli tunti taaksepäin, joten on aika luonnollista herätä varhain. Kiitos tästä yöstä, sain nukkua rauhallisen yöunen ja näin unta, jossa tapahtui paljon asioita, mutta herättyäni tuo uni katosi mielestäni kuin aamun usva. Tärkeät unet jäävät mieleen, tämä oli varmaan sitten aivojen 'siivousuni', jolla ei ollut merkitystä.
Uutiset ovat tuoneet meidän olohuoneeseen Espanjan tapahtumat, Herra varjele tuo maa väkivallan kierteeltä ja anna noiden Katalonian tapahtumien rauhassa edetä sinun tahtosi mukaiseen päätökseen. En tunne Espanjan historiaa, en tunne tuon kansan eri osia, jotta tietäisin, että mistä nuo itsenäisyyspyrkimykset ovat alun perin syntyneet ja nyt taas noin voimakkaana esiin tulevat. Herra, voisitko lopettaa nuo rikollisten tekemät ihmissalakuljetukset Eurooppaan, sulje ne reitit ja anna Euroopan maiden hakea niitä kurjimmista kurjimmissa oloissa olevia ihmiä pakolaisleireiltä turvaan - etenkin auta, että kristityt pakolaiset pääsisivät turvaan, sillä he ovat monesti kaiken väkivallan kohteen noissa muslimipakolaisleireissä. Anna EU johtajille ja Suomen johtajille rohkeutta myöntää virheensä ja väärät päätöksensä. Eu johtajat ovat tehneet kolme hyvin kohtalokasta virhettä, jotka ilmeisesti hajottavat koko EU. Eurokriisi hoidettiin kelvottomasti, pankeille syydettiin ja syydetään yhä rahaa mielettömästi, miljoona mafioosojen kuljettamaa pakolaista vyöryi Eurooppaan, Venäjälle määrättiin pakotteita, jotka tuhosivat Suomen kaupankin Venäjän kanssa, kun Venäjä määräsi vastapakotteita. Ukrainan kriisistä tuli pysyvä tila - sota siellä jatkuu edelleen, eikä Venäjä ole luopunut Krimistä, eikä luovu. Pakotteet auttoivat Putinia, Venäjän kansa katsoo Putinia kuin pelastajaa. Pakotepolitiikka ei ole missään toiminut - auta Herra, että kansojen johtajat viisastuisivat ja siirrä syrjään ne kansojen johtajat, jotka tuhoavat omaa kansaansa ja ahdistavat omaa kansaansa. Jeesus, katso Pohjois-Korean puoleen ja anna sinne uusi aika - auta noita ihmisiä, jotka ovat alistetut mielivallan alle.

Taivaan Isä, voisitko lopettaa korruption ja hyvä veli järjestelmän Suomesta. Voisitko muuttaa Suomen poliittisen järjestelmän demokratiaksi, nyt sitä ei ole; on kolme valtapuoluetta, jotka ovat vuorollaan hallinneet tätä maata ja tuo hyvä veli ja korruptio vaalitukijärjestelmä on aiheuttanut paljon kärsimystä ja puutetta vähävaraisille kansalaisille. Nyt on monia, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Suomessa maksetaan asumistukia yli 500 000 ruokakunnalle Kelan tilastojen mukaan ja asumistukimenot ovat tänävuonna n. 2 miljardia euroa. Tässä korruptio näyttäytyy kaikkein karmeimmillaan, kun asuntojen hintataso pidetään taivaissa, vuokrat pääkaupunkiseudulla ovat pilvissä, tavallisen palkansaajan on mahdoton palkallaan tulla toimeen, vaan hän tarvitsee sosiaalitukia. Jos asumistukia ja toimeentulotukia ei olisi, ihmiset kuolisivat kaduille nälkään ja maa olisi täynnä kerjäläisiä - Jeesus auta nyt, anna tänne maahan oikeita johtajia, siirrä syrjään väärät johtajat ja väärät puolueet - anna oikeiden puolueiden nousta ja oikeiden johtajien nousta tilalle, jotta hyvä veli järjestelmä ja korruptio lakkaa tästä maasta.

Jeesus, kun katselen tätä pirstoutunutta kristinuskon tilannetta vaikka Suomessa, on surullista, että on niin valtavasti kaikkea kiistelyä uskon kysymyksistä ja Raamatuntulkinnoista. Lukematon määrä eri kirkkokuntia, eri uskonsuuntia ja seurakuntia on syntynyt noiden kiistojen seurauksena ja valtavasti keskustelu jatkuu kiivaana, toisen seurakunnan tai Raamatuntulkinnan puhujat eivät edes voi toisten mielestä olla edes Jumalan lapsia. Taivaan Isä, voisiko auttaa tässä, että sinun lapsesi eivät riitelisi niin paljon keskenään, vaan iloitsisivat Jeesuksesta yhdessä. Mihin pitäisi rajoja vetää, nyt kun on homojen aika ja kaiken muun aika, olemme tässä ja monessa muussakin kysymyksessä ymmällämme - auta nyt ja tuo selvyyttä ja rakkautta. Ennen kaikkea pyydämme sinulta Jeesus rakkautta.

Jeesus siunaa nyt meidän lapsia, meidän kaikkien lapsia; alkaen tästä omasta perheestä ja sitten koko Suomesta ja koko maailman laajuisesti - auta Jeesus ja siunaa ja varjele lapsia. Sinä tiedät ja näet kaikkien lasten kyyneleet ja kärsimykset.

Kiitos Jeesus, että saamme sinulle puhella kaikesta, mitä mielessämme ja sydämessämme liikkuu.
Amen

24

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T..Mirka

      Aamurukouksilla varmistetaan että aivot pysyy narikassa koko päivän.

    • tämäaamu

      Rukoilen sinun poikasi puolesta. Taivaan Isä Jeesuksen nimessä me tuomme tuon pojan sinun eteesi. Sinä olet hänen puolestansa uhrin antanut, täydellisen uhrin. Ota tuo poika rakastavaan syliisi Taivaan Isä, rakasta hänet Jeesukselle, auta häntä löytämään apua katkeruuteensa ja vihaansa ja niiden käsittelyyn, auta myös kaikissa muissa asioissa, mitä tuon pojan elämään kuuluu - me pyydämme yhdessä, että annat hyviä asioita tapahtua pojan elämässä ja anna hänen kuulla sinun kutsusi, kun sinä Isä vedät häntä Jeesuksen luokse. Siunaa myös pojan vanhempia, sukulaisia ja ystäviä. anna lohdutus isälle ja äidille, anna heidän vain jättä poikansa sinun haavoitettujen käsiesi alle; sinun haavoitettujen käsiesi alle saamme rakkaamme kätkeä tänäkin aamuna.

      Rukoilemme tässä kaikkien hukassa olevien poikien ja tyttärien puolesta, pyydämme yhdessä, että sinä löydät heidät, sinulta ei yksikään ole hukassa. Kiitos Jeesus että saamme jättää nuo lapsemme sinun haavoitettujesi käsiesi alle, pyytää heille hyvää elämää sinulta, sitä elämää, johon sinä alunperin heidät valmistit ja tarkoitit. Kiitos Jeesus, että meidän vanhempien ei tarvitse ole huolissamme noista eksyneistä; kun olemme heidät sinun haavoitettujen käsiesi alle tuoneet, sinä huolehdit heidän elämästään - sinä aloitat heissä sen työn, joka lopulta johtaa Jeesuksen syliin ja turvaan ja iankaikkiseen elämään. Yksikään ei joudu hukkaan - ei yksikään, joka on Jeesuksen lävistettyjen käsien alle tuotu.
      Naahum 1: 7 Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat.

      Rukoilemme myös kaikkien niiden puolesta, jotka sinä olet meidän sydämellemme tänä aamuna laskenut, siunaa Jeesus heitä, anna heille kaikkea sitä hyvää, mitä he tarvitsevat.

      Amen

      • T..Mirka

        Voi sinua. Olet joutunut kirkon ansaan. Uskonnot ovat suurta huijausta, jota kirkko hallitsee. Kirkko on rikollisjärjestö.

        Oletteko laskeneet, paljonko olette jo antaneet rahaa kirkolle ja paljonko aiotte vielä antaa? Väitän että rahoille olisi paljon parempaakin käyttöä. Erotkaa kirkosta.


    • kiitossinullealoittaja

      Kiitos että rukoilet poikani puolesta!
      Tuli niin helpottunut olo, kun tiedän että en ole yksin rukoilemassa.

      Samalta tuntuu varmaan muistakin äideistä, joilla on huoli lapsistaan.
      Rukoilkaamme kaikki yhdessä, kyllä Jeesus auttaa!

      • tämäaamu

        Eikä auta. Katso maailmaa. Lapsia on saattohoidossa.


      • huomaapaselvästi
        tämäaamu kirjoitti:

        Eikä auta. Katso maailmaa. Lapsia on saattohoidossa.

        Jos et viitsisi käyttää toisen nimimerkkiä.
        Kyllä kaikki huomaa vilpistelyt.


      • tämäaamu

        hiljaa!!!!!!!


    • oiHerraauta

      Tänä lauantai aamuna rukoilemme Riitan puolesta, joka on sairaalassa aivoverenvuodon takia kuoleman vaarassa. Jeesus auta ja anna varmuus pelastuksesta. Ilmesty Herra Riitan kohdalla, anna kosketuksesi ja apusi. Äiti soitti rukouspyynnön ja nyt me kaikki rukoilemme tuon äidin kanssa, hänen hätänsä on suuri.

      Tänä aamuna muistamme kaikkia niitä rukouspyyntöjä, jotka on lähetetty eri seurakuntiin tai rukousryhmiin tai netin rukouspalstoille. Jeesus sinä tiedät ne kaikki, ota ne hoitoosi, anna vastauksesi, sinä tiedät niiden aiheet. On hätää sairauden tähden, on hätää taloudellisten ongelmien tähden, on hätää ihmissuhteiden tähden, on hätää omasta puolesta ja toisten puolesta.

      Jeesus anna nyt ihmeellinen apusi ja kosketa niitä, joiden puolesta on pyydetty rukoustukea, me tuomme nämä ihmiset, joka ainoan sinun parantaviesi käsiesi alle - kiitos Jeesus, että sinulta ei yksikään rukous jää kuulematta ja sinä vastaat niihin kaikkiin. Sinä valitset ajan ja sinä valitset tavan. Anna lepo ja rauha niille esirukousten lähettäjille, he ovat saattaneet hätänsä sinulle ja se riittää - kiitos Jeesus.

      • T..Mirka

        Pyynnössäsi ei ole muuta ongelmaa kuin se, ettei rukoukset eivät toimi.

        Kirkko on huijannut sinua. Kirkko on kiinnostunut vain rahoistasi. Eroa kirkosta.


      • T..Mirka kirjoitti:

        Pyynnössäsi ei ole muuta ongelmaa kuin se, ettei rukoukset eivät toimi.

        Kirkko on huijannut sinua. Kirkko on kiinnostunut vain rahoistasi. Eroa kirkosta.

        Jos rukoukset eivät toimisi, ei perkele niitä niin kovin vastustaisi, että hän suivaantuneena agiteeraa omansa poistamaan rukouksia ja pilkkaamaan rukoilijoita!
        Siitä me tiedämme, että rukoukset muuttavat maailmaa ja muuttavat rukoilijoita.
        Jumala toimii meidän rukoustemme kautta.


      • Nyt on tullut rukousvastaus, joka tuolla edellä oli. Riitta on toipumassa, puhekyky on palautunut ja ihminen pystyy kävelemään ja toimimaan. (Nimihän oli muutettu).
        Kiitos Jumalalle, hän vastasi meidän kaikkien yhteiseen rukoukseen.


    • Pekele on innokkaana estämässä rukouksia ja yrittää epätoivoisesti niitä poistaa täältä.

      Turha toivo; rukoukset ovat menneet Taivaan Isän luo jo silloin, kun ne ovat ajatuksiin nousseet, ennen kuin ne on sanottu tai kirjoitettu.

    • Eilen oli isänpäivä tai läheisten päivä, joksi sitä nimeä halutaan muuttaa. Maailmassa näyttää olevan ihmisiä, jotka haluavat poistaa sanan isä, äiti, mies, nainen, tyttö ja poika sanat. Herra auta nyt, ettei tuo muutaman ihmisen hulluus menisi liian pitkälle. Anna noiden nimien olla ja säilyä. Sukupuolineutraalius kaikille on hulluutta. Vai haluaako nuo hullut poistaa ihmisiltä ne tunnuksetkin leikkaamalla? Ne jotka eivät ole miehiä tai naisia, he voivat ihan hyvin elää noiden sanojen kanssa, heille voi keksiä jonkun hyvän nimen, joka kuvaa heitä. Ei heidän takiaan tarvitse poistaa nimiä, jotka kuvaavat ihmistä sellaisena kuin hän on.
      Mutta tämä aamu on hyvä aamu rukoilla läheisten puolesta. Kiitos Taivaan Isä, että pidät huolta läheisistämme. Auta niitä läheisiämme, jotka nukkuvat yönsä huonosti; anna heille hyvä yöuni, poista ne hyvän unen esteet. Anna apusi, sillä elämä on kovin raskasta, jos ei saa nukkua riittävästi. Anna myös niille läheisille oma koti, jotka joutuvat vuokralla asumaan ja maksamaan kallista vuokraa ihmisten ahneuden tähden. Anna ihme ja anna oma koti heille, jolla sitä ei ole. Ei kukaan tarvitse montaa kotia, tee sen tähden tasaus, Taivaan Isä Jeesuksen nimessä ja pane ahneudelle rajat tässä maassa ja maailmassa.
      Auta niitä läheisiä, jotka ovat syystä tai toisesta menettämässä kotinsa, auta heitä, anna heille kaikkea sitä, mitä he nyt tarvitsevat ja joka on heille parasta sinulta.
      Anna työtä niille, joilla ei työtä ole, siunaa jokaista läheistämme tässä maassa työn kautta - anna työn siunaus kaikille, jotka pystyvät työtä tekemään. Anna jokaiselle oikea työ ja sopiva määrä työtä, ettei kukaan väsyisi liian paljon ja väärän sopimattoman työn tähden, vaan olisi intoa täynnä joka päivä mennessään työhön. Siunaa kaikkia työttömiä tässä maassa, anna apusi ja todellinen muutos tähän maahan, että työtä olisi kaikille.
      Paranna ne läheisemme, jotka sairastavat, paranna lääkärien tai ihmisten avun kautta tai sitten tee ihmeitä ja paranna ihmeen kautta. Kirkasta Jeesuksen nimi tässä maassa, niin että ihmiset löytävät Jeesuksen oman elämänsä henkilökohtaisena vapahtajana.
      Kosketa niitä, jotka ovat perkeleen valtaan joutuneet, jotka palvelevat perkelettä ja pilkkaavat sinun omiasi Jeesus, kosketa heitä; paranna heidän sisimpänsä, päästä heidät perkeleen valheista ja siteistä, joilla perkele on heidät orjuuttanut tahtoansa tekemään.
      Jeesus anna tänä aamuna jokaiselle omallesi voimaa ja viisautta ja ennen kaikkea täytä rakkaudellasi ja hyvillä teoilla kaikki sinun omasi riippumatta siitä, mihin seurakuntaan tai kirkkoon he kuuluvat; Jeesus sinä tunnet omasi ja me yhdessä pyydämme sinulta: siunaa runsaasti omiasi tänään, anna meidän kaikkien tänään palvella sinua rakkaudessa ja ilossa ja rauhassa ja levossa; käytä Jeesus meitä jokaista tänään sinun kunniaksesi ja kiitokseksi; tee ihmeitä ja tunnustekoja tänään omiesi kautta, että sinun nimesi tulisi kiitetyksi ja ylistetyksi. Siunaa kaikkia vanhuksiamme tänään, anna heille elämän iloa, anna lepo ja anna heidän tänään kokea, että sinä Jeesus pidät huolta. Ilmesty niille vanhuksille, jotka eivät vielä sinua tunne, kosketa heitä rakkaudellasi Jeesus; sillä me kaikki tulemme kerran vanhoiksi.
      Jeesus, herätä kaikki Suomen päättäjät tänään rukoilemaan sinua, anna heidän kääntyä sinun puoleesi ja anna heille viisautta heidän päätöksissään, että kaikki tämä väärien päätösten aika loppuisi ja heidän ajatuksensa muuttuisivat ja he näkisivät hädässä olevat tässä maassa ja tekisivät hyviä päätöksiä ihmisten tähden.
      Herra anna tänään loppua köyhien maiden ryöstäminen, kun suuret kansainväliset yritykset menevät niihin ja orjuuttavat pienellä palkassa ihmiset ja vievät heidän aarteensa ja rikkautensa jo ennestään rikkaisiin maihin. Mitä enemmän rikkaat maat - juuri me - ryöstämme köyhien maiden ihmisiä ja rikkauksia, sitä enemmän tulee pakolaisia meidän luoksemme pyytämään meiltä ruokaa ja majapaikkaa luonamme. Anna meidän mennä heidän luoksensa auttamaan ja tekemään heistä toimeentulevia ja pärjääviä ja auta, että he saisivat itse pitää maansa rikkaudet omanaan, niin että kaikki se tavarapaljous joka tuodaan noista köyhistä maista, saisi jättää sinne maahan kaiken voiton ja hyödyn, niin ettei niitä voittoja sieltä kuskata muualle - niinkuin nyt tehdään.
      Jeesus tee tästä maailmasta oikeudenmukainen maailma, työhön ja yrittämiseen perustuva rehellinen maailma. Lopeta kaikki keinottelurikastuminen, sulje ne mahdollisuudet kokonaan pois. Kenenkään ei tarvitse rikastua ilman työtä ja vaivannäköä.
      Taivaan Isä, ota tämä maailma haltuusi kokonaan, tuo tänne kaikille elämä ja yltäkylläisyys, ettei kellään olisi liian vähän ja ettei kellään olisi liian paljon, vaan kaikilla olisi kaikkea tarpeellinen määrä elämiseen ja sinun palvelemiseen.
      Amen

    • Huomenta Jeesus, huomenta Taivaan Isä, huomenta Pyhä Henki. Te kaikki kolme olette valvoneet, kun minä olen saanut nukkua rauhassa - kiitos siitä huolenpidosta. Kiitos viime yöstä, että sain nukkua lähes kymmenestä illasta aamuun yli neljään.. sitten nousin ja luin lehden ja keitin aamupuuron ja menin uudelleen nukkumaan ja heräsin vasta puoli kymmeneltä. Kyllä minun kelpaa.. ei ole kiirettä minnekään. Kiitos Taivaan Isä tästä elämäntilanteesta, jossa nyt saan elää. Työura on tehty ja eläkkeellä on hyvä olla, vaikka kaikkea kivaa puuhaa ja tekemistä olisi enemmän kuin ehtii tehdä. Saa siis valita itse, mikä milloinkin mukavalta tuntuu. Voi elää hetkessä ja inspiraatiossa, kun tulee mieleen jotain, niin sen kun vaan.
      Tänään haluaisin tuoda sinulle yhden tonttiasian.. jos sinun tahtosi on tuo tontti antaa sille, joka sitä sinulta pyytää, niin tee tahtosi mukaan. Muistuttaisin sinua myös nuoresta lapsiperheestä, jolla kummallakaan vanhemmalla ei ole nyt työtä - anna heille työtä, sopivaa ja kohtuullisen matkan päästä, että selviävät, kun lapset pitää viedä hoitopaikkoihin ja sitten rientää työhön. Asuntovelat joka kuukausi pitäisi lyhentää. Anna Jeesus työtä noille nuorille ihmisille läheltä hiedän asuinpaikkaansa. Pyytäisin myös erään nuoren puolesta, jolla ei ole omaa kotia, hädin tuskin rahat riittävät hänen itsensä ja lapsen elättämiseen, mitään ei pysty säästämään, kun tuon pienen asunnonkin vuokra on niin suuri. Anna hänelle mahdollisuus ostaa oma koti ja anna hänen löytää oikea aviopuoliso, joka ei ikinä häntä jätä. Pyytäisin myös toisen nuoren puolesta, että hän saisi pitää pienen paikkansa, jossa hän asuu, ettei se menisi pakkomyyntiin, koska pankkilainaa on vielä ja sairauseläke on niin vähäinen. Hän rakastaa tuota paikkaa, eikä haluaisi sitä menettää. Kiitos Taivaan Isä, että saamme rukoilla sinulta ihmettä.
      Tuomme sinun eteesi myös erään Soilen, joka sairastaa ja ei tiedetä oikein, että mikä on sairauden nimi; jalat vain menivät alta, eikä pysty kävelemään. Kiitos Jeesus, että parannat hänet. Kiitos että parannat myös Jarin, joka sairastaa.. sairastanut jo vuosia, menettänyt sen tähden perheensä ja elämänsä yltäkylläisyyden. Paranna Jeesus, mene hänen luokseen tai lähetä joku, joka rukoilee ja sinä parannat hänet. Saamme rukoilla ihmettä. Auta myös Makea, joka tarvitsee apuasi ja lohdutustasi, ettei sitä tarvitsisi hakea viinasta, joka ei tuo apua, vaan vie entistä pahempaan elämän. (Nimet ovat muutettu ettei kukaan tunnistaisi).
      Ota myös minun elämäni käyttöösi ja tee ihmeitä ja tunnustekoja, jotta sinun nimesi kirkastuisi ja ihmiset kiittäisivät ja ylistäisivät sinua Jeesus ja Jumalaa sinun kauttasi.
      Jeesuksen nimessä me rukoilemme tänään, sinäkin saat tuoda omat rukouksesi Jeesukselle, anna hänelle hätäsi ja puutteesi, jätä ne hänen kannettavakseen ja hoidettavakseen. Anna hänen päättää se, miten hän vastaa ja myös se, milloin hän vastaa. Jää lepoon ja rauhaan ja iloon siitä, että Jeesus varmasti kuulee sinun rukouksesi, sillä hän on kätkenyt kaikki tekonsa meidän pyyntöihimme ja anomisiimme, Ellemme ano ja rukoile, tämä maailma ei voi tulla lähemmäs Jumalan valtakuntaa. Voisitko Jeesus antaa minun kotikaupunkiini rukouksen huoneen ja sielunhoitopaikan, johon jokainen voisi tulla seurakuntataustasta riippumatta; jossa eri seurakunnista olevat palvelisivat rukouksin ja sielunhoitovastaanotossa kiireettömästi. Tätäkin ihmettä sinulta pyydän. Ei ole tutulle oman seurakunnan ihmiselle helppo mennä ongelmiaan ja hätäänsä kertomaan, pitäisi olla vieras luotettava ihminen, jonka luokse voi mennä. Tee ihme Jeesus. Sinun on kaikki, mitä tähänkin rukousvastaukseen tarvitaan; sinulla on tilat, sinulla on ihmiset, sinulla on kaikki tarvittava.
      Rukous muuttaa maailmaa, Jumalan tahdon mukaan ja Jeesuksen nimessä, koska Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Kiitos sinulle, joka rukoilet - ole siunattu.

    • Kiitos Taivaan Isä tästä aamusta; on tullut paljon lunta maahan eilisen vuorokauden aikana. Kiitos Jeesus taas tästä valkeasta joulusta, lumi valaisee maisemaa ja pahin pimeys on poissa. Voi Isä, kumpa sinä valaisisit tänään niiden pimeydessä kulkevien sydämen maisemaa, toisit sinne kirkkautesi ja todellisen valon, niin että ihmisten sydämistä pimeys väistyisi. Isä, kun me kerran perillä tarkastelemme näitä rukouksia, silloin me saamme tietää, mitä sinä teit aina rukousten tähden, silloin meille selviää sinun ihmeellinen toimintasi. Nyt me emme sitä aina näe, mutta sinun sanasi vakuuttaa meille, että sinä kuulet meitä ja sinä annat parasta sinun tykösi tuleville, parasta niille, jotka hädässä tuovat hätänsä sinulle. Kiitos Jeesus, että annat meille levon rukouksissamme; kun olemme hätämme sinulle tuoneet ja pyyntömme ja toiveemme ja unelmamme, sinä tiedät kaiken ja annat meille parasta ja oikeaan aikaan.
      Tänään tuon sinulle J... asiat, anna Jeesus hänelle hyvä ja levollinen ja sikeä yöuni, niin että hän aamuisin voi nousta hyvin levänneenä ja virkeänä ja iloisin mielin täynnä intoa lähteä töihin. Anna hänelle myös hyvä aviovaimo, rehellinen ja luotettava ja uskollinen ja joka ei ikinä hänen viereltään väisty, tarkka ja taloudellinen raha-asioissa, kaunis ja ihana, huumorintajuinen ja ymmärtäväinen ja empaattinen, lämmin ja hellä ihminen, kotinsa siistinä ja kauniina pitävä ja lapsia rakastava ja hyvä ruuanlaittaja, viisas ja keskustelutaitoinen, tunteensa hyvin esille tuova ja avoin ihminen, joka turvaa elämässään Jeesukseen .. niin Jeesus, ei ole helppoa löytää hyvää aviopuolisoa. Tahdon siunata tuon ihanan naisen Jeesuksen nimessä, jonka sinä hänelle johdatat aviovaimoksi ja rakastavaksi puolisoksi. Anna J.. myös oma koti, ettei kaikki palkka mene kalliiseen vuokraan ja muuhun elämiseen - tähän tarvitaan Herra ihmettä.
      Tänään tuon sinulle myöskin T... asiat, hän tarvitsee Jeesus sinun apuasi kovasti. Hän on aivan lopussa, näännyksissä ja ahdistunut ja väsynyt, oma syntielämä on vienyt kaiken ja nyt lopulta myös elämisen halun; synnin tuomat nautinnot ovat muuttuneet hirvittäväksi katkeruudeksi ja vihaksikin ja epätoivoksi ja masennuksen ja ahdistuksen syövereissä kulkemiseksi. Jeesus en minä edes osaa sanoa, mitä hän tarvitsisi .. on niin paljon hänellä elämän asioita, jotka pitäisi korjata. Jeesus ota hänet syliisi ja korjaa rikkoontunut ja tee ehjäksi ja anna uusi elämä, jossa ei enää etsitä omien himojen ja halujen täyttymystä, vaan etsitään todellista elämää ja elämän iloa niistä tavallisista arkipäiväisistä asioista ja kaikesta muusta hyvästä, mikä elämän iloa tuo, joka ei tuhoa eikä vahingoita. Jeesus auta.. häneltä on tuo velkainen koti menossa alta, ei enää työhön jaksa eika muutenkaan asioitaan hoitaa.. Jeesus auta, sinä tiedät kaikki, tiedät mitä hän tarvitsee ensin ja mitä sitten ja niin edelleen. Jeesus sinun syliisi hänet tuon tänä aamuna.
      Tuon sinulle myöskin M... ja hänen perheensä, ei ole työtä on suuri velka hiljattain ostetusta talosta, miten elättää perhettä, miten maksaa korot ja lyhennykset, kun työtä ei ole ja ei saa mistään mitään, kun on yrittäjä.. ei mistään mitään. Jeesus auta, auta tuota perhettä, auta.. mitä muuta voisin sanoa. Anna työtä, anna leipää, anna elämän uskoa ja iloa; he rukoilevat, he anovat sinulta.. vastaa heille Jeesus, vastaa heille ja auta, että yhdessä jaksavat, ettei tule syytöstä, ei moitetta toinen toistansa kohtaan. Auta noita lapsia, vanhin jo ymmärtää tuon tilanteen, ehkä jo murehtii vanhempien kanssa.. auta Jeesus, anna johdatuksesi, anna apusi; sinun syliisi heidätkin tuon.
      Jeesus siunaa minuakin, tiedät unelmani ja haaveeni, vaikken niitä tähän kirjoitakkaan, Jeesus, sinä olet ihana, sinä olet ihmeellinen, sinä olet niin suuremmoinen ja rakas, että minut omaksesi otit, Jumalan kutsuun sain vastata ja tulla Jeesus sinun omaksesi, kiitos Jeesus, että kaiken hyvän antaja olet, minäkin saan iloita sinun kaikista hyvistä ihanista antimista ja lahjoistasi, kiitos Jeesus, voi kuinka tahdonkaan ylistää sinua sinun hyvyydestäsi, kuinka ihanasti sinä minut yllätätkään hyvyydelläsi ja kaikella huolenpidollasi, voi Jeesus, miten ihanasti minusta pidät huolta, kun kaikki tarpeeni yltäkylläisesti täytät; saan iloita ja elää rikasta ja yltäkylläistä elämää sinun viheriäisillä niityilläsi ja virvoittavien vetten tykönä ja minä elvyn nuoreksi lupauksesi mukaan. Jeesus sydämeni on täynnä kiitosta sinulle tänä aamuna.
      Amen

    • Jeesussinuakatsomme

      Taivaan Isä, Jeesuksen nimessä (Hänen uhriinsa turvaten) tuon tänä aamuna murheeni sinulle; voi kuinka monta meitä onkaan, jotka murehtivat lapsiaan ja lastenlapsiaan; Herra, emme me ymmärrä emmekä käsitä, miksi lasten elämä ei mennyt, niin kuin olisi toivonut ja mitä heille rukoili. Heidän elämäänsä tuli paljon sellaista, mitä ei soisi tapahtuvaksi edes pahimpien ihmisten lapsille ja kun se ei vielä riittänyt, saa murehtia lastenlasten elämän tähden. Miksi heille annoit niin huonon alun, ettei jäänyt ehjää perhettä, jossa olisivat saaneet kasvaa ja elää rakkauden keskellä äidin ja isän hoidossa .. voi hyvä Jumala, miksi maailma on niin epäoikeudenmukainen. Ei löydy vastauksia, mutta olet vain sinä Jeesus, jonka puoleen voimme kääntyä ja rukoilla ja toivoa, että sinä pian tulisit ja lopettaisit maailmasta kärsimyksen ja näyttäisit millainen on maailma silloin, kun sinä itse Jeesus johdat ja hallitse maailmaa.. rauhan maailmaa, elämän, ilon ja hyvinvoinnin maailmaa.. Tule Jeesus pian.
      Jeesus, kuinka tänä aamuna jälleen kaipasin saada nähdä sinun voimasi ilmestyvän ihmisten keskellä, kaipasin, että saisin nähdä, kun sinä parannat sairaita ja teet voimallisia tekoja,, voi kuinka monta nimeä minäkin voisin luetella tässä, paranna Jeesus.. J, S, E:n pieni lapsi ja monia muita, E ja S ja ja Herra, milloin saan nähdä sinun toimivan jälleen niin kuin silloin, kun kuljit täällä maan päällä ihmisen ruumiissa ..
      Kunpa minun kotikaupungissani olisi edes yksi seurakunta, jossa sinä voisit toimia väkevällä voimallasi, niin että sairaat parantuvat ja tunnusteot tapahtuvat ja ihmeitä tapahtuu, oi Herra sinua me janoamme, janoamme tänään, milloin Herra Jeesus ilmestyt meidän keskellämme..

      Jeesus lohduta sinä meitä, murheellisia ja kaipaavia sieluja, lohduta ja rohkaise, anna kärsivällisyyttä, anna voimaa odottaa sinun apuasi, Jeesus, ei meillä ole muuta kuin sinut, kosketa monia tänään, paranna, rohkaise, anna uskoa ja luottamusta, että lopulta kaikki kääntyy parhain päin .. vaikket sinäkään menneitä miksikään voi muuttaa, mutta voit muuttaa tulevat..

    • voimitäontulossa

      Huomenta Jeesus!
      Tänään herätit minut jo kolmen jälkeen yöllä ja tiesin, että sinulla on valtava hätä Suomen kansasta, tämä kansa on hylännyt sinun sanasi ja kulkee vihollisen vankina ja valheen koukuissa eteenpäin. Sinäkin olet murheissasi siitä, että Isä on ottanut varjelevan kätensä pois tämän kansan yltä ja niin pahuuden voimat ovat tulleet ja saavat yhä enemmän otetta tämän kansan elämässä. Isä on antanut esivallankin mennä valheen verkkoihin ja säätämään lakeja, jotka ovat sinun sanasi vastaisia. Eniten sinä murehdit sitä, että köyhiä riistetään ja raastetaan, he joutuvat kerjäämään leipää leipäjonoissa, jotta lapsilla olisi ruokaa, vaikka vanhemmat ovat töissä, mutta kun vuokra vien niin suuren osan palkasta, että ei rahat riitä millään.
      Valmista nyt Jeesus omiasi vaikeisiin aikoihin, vahvista omiasi kestämään koettelemuksia ja vaikeita aikoja, jotka ovat tulossa; anna omillesi voimaa seisoa lujina silloin kun vaikeat ajat tulevat, anna heille toivo ja rohkeus katsoa luottavaisina sinuun, niin että sinun omasi voivat silloin lohduttaa niitä, jotka ovat aivan kauhuissaan ja peloissaan, että miten tämän maan käy; anna silloin omillesi oikeita lohdutuksen ja rohkaisun sanoja, anna silloin rakkauden sanoja, anna heidän silloin kertoa, missä heidän oma luottamuksensa ja lohdutuksensa on; ovathan uskovat noina vaikeina aikoina yhdessä kärsimässä noissa vaikeuksissa ja monessa ahdistuksessa ja hädässä yhdessä uskomattoman kansan kanssa. Eivät vaikeudet kohtaa vain jumalattomia, vaan myös sinun omasi joutuvat niihin yhtä lailla - mutta kirkasta Jeesus silloin nimesi heidän kauttaan, kun he tuovat lohdutuksen ja rohkaisun sanan niille, jotka eivät sinua tunne.
      Voi tätä kansaa, kun sen päämiehet miettivät, miten kurjien elämää voisi vielä kurjistaa, miten köyhiltä voisi vielä riistää, miten heikot ja sairaat voisi vielä tehdä heikommiksi ja heidän elämäänsä vaikeuttaa.
      Jeesus, armahda meitä, Jeesus armahda meitä, Jeesus armahdan meitä. Jospa avaisit päämiesten silmät näkemään, mitä tämä kansa tarvitsee, avaisit heidän ymmärryksensä käsittämään, mitä pitäisi tehdä tämän kansan hyväksi, oi Jeesus, armahda meitä...
      Jeesus, kukista ahneuden henkivallan ote tämän kansan yltä, Herra lähetä enkeliarmeijasi ja kukista pimeyden valta ja voima tämän kansan yltä, että tämä kansa kääntyisi sinun puoleesi, että tämä kansa hädässänsä huutaisi avuksensa sinua, joka ainoa voit tämän kansan pelastaa ja terveeksi tehdä!
      En voi edes kirjoittaa kaikkea sitä, mikä on tulossa .. Herra armahda, Herra armahda..

    • palstaaseuraileva

      Kuitenkin ei se ajallinen leipäkään ole se tärkein: kun etsitään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskautta, niin kaikki muu sen ohessa järjestyy. Ja myös tänä aamuna on voimassa tämä sananpaikka, jonka tuossa luin.

      Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
      ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
      Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
      mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Filip. 4: 6. - 9.

      Rukoillaan ja kyllä se on Pyhä Henki, joka kirkastaa Kristusta ja vaikuttaa että Jumalan tahto pääsee toteutumaan. Vaikuttaa myös että rukoilijoilla pysyy se ylimaallinen Jumalan rauha.

    • rukouksenhaaste

      Eilisillan alueuutiset kiertävät televisiossa, erilaisia asioita uutisoidaan eri puolilta maata, mutta ei niistä saa sitä kuvaa, mikä Jumalalla on tästä maasta ja tästä kansasta, sen elämänmenosta ja sydämen asenteista. Mitä sitten tulisi rukoilla tämän kansan kohdalla, mitkä olisivat ne asiat; ne täsmälliset rukousaiheet, jotka Jumala haluaisi meidän kautta esiin tuoda ja saada ne toteuttaa tahtonsa mukaan. Ehkä tämä on se ensimmäinen ja tärkein rukousaihe, että koko maassa sen eri paikkakunnilla uskovat löytäisivät ne rukousaiheet, joissa Jumala haluaa toimia ihmisten parhaaksi ja jotka sen jälkeen pitäisi rukouksissa taistella voittoon asti.

      Minä en tiedä, onko millään paikkakunnalla tällaisia todellisia rukouksia, joissa on saatu Isän sydämeltä selkeä kohde ja tavoite, joka sitten rukoillaan voittoon asti, kunnes Pyhä Henki ilmoittaa, että enää ei tarvitse sen aiheen puolesta rukoilla, Jumala toteuttaa sen ja vastaa siihen koko voimallaan.

      Olemmeko me tässä kansassa päässeet ollenkaan rukouksen tällaiseen vaiheeseen, vai olemmeko vain niitä ajelehtivia virrassa kulkevia puita, jotka rukoilevat, mitä mieleen tulee ja mitä ajattelemme, että olisi hyvä tapahtua ja sitten kun olemme rukoilleet, jätämme asian sikseen ja odotamme, että asiat tapahtuvat, kun olemme rukoilleet. Eihän tällainen ole sitä oikeata rukousta, josta Jeesus opetti, kun hän puhui siitä leskivaimosta ( Luuk 18) ja jonka kertomuksen päätteeksi hän sanoi: '7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?'

      On siis rukoiltava hellittämättä sen asian puolesta, joka on Jumalan tahto, eikä lopettaa, ennen kuin on saanut Jumalalta selkeän ja varman vastauksen - ei ehkä sitä vastausta, jota kaipasi, vaan Jumalan vastauksen, josta käy ilmi, että nyt ei tarvi enää tämän asian tähden rukoilla.

      Löytyykö tästä maasta tällaista rukousta?

      Voin todeta itsestänikin vain sen, että tahtoa kyllä tällaiseen olisi, mutta voimaa siihen ei ole; aina tulee jotakin, ettei ehdi tai jaksa tai viitsi tällaiseen kestävään rukoukseen käydä; rukoukset jäävät vain 'ilmaan huitaisuiksi', kuinka niihin edes itse uskoisi vastauksia tulevan.

      Herra, auta siis minua rukoilemaan oikeasti ja voittoon asti!

    • AiriSinustaOnTullut

      ongelma minulle. Voisitko jättää minut rauhaan.

    • Herratunteeomansa

      Jeesus auta tänään, anna tänään kaikki se, mitä tarvitsen ja varjele tänään kaikesta pahasta.

      Amen

    • Jeesustule

      Jeesus, tule tänään ihmisten sydämen ovelle ja pyydä päästä sisään. Anna ihmisille rohkeus ja voima vastata sinun kutsuusi.
      Amen

    • rukoilemme

      Isä anna minulle tänä päivänä minun tarpeeni täyttyä. Anna myös seksiä se määrä, jonka tarvitsen elääkseni yltäkylläistä elämää.
      Amen Jeesuksen nimessä.

      • rukoilemme

        Vetäisin kunnolla viikseeni. kiitos


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe