Vuoden kristillinenkirja kehottaa Raamatun ääreen

Eero Junkkaalan toimittama Raamattu alusta loppuun on valittu Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2017. Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina julkistetun kilpailun voittajan valitsi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Kirjan kustantaja on Karas-Sana.

Raamattu alusta loppuun -teoksessa käydään läpi Raamatun kaikki kirjat ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan. Kirjoittajina on kaikkiaan kuusitoista raamatunopettajaa ja -tuntijaa. Joukkoon mahtuu piispoja, professoreita, maallikoita, pappeja ja järjestöväkeä.

Tekstejä ovat olleet synnyttämässä muun muassa piispat Simo Peura ja Matti Repo, teologian professorit Lauri Turén ja Antti Laato sekä Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelmasta tuttu raamattuopettaja Jukka Norvanto.

Kirjan käsikirjoitus perustuu Eero Junkkaalan toukokuussa Turussa järjestetyille Kirkkopäiville ideoimaan Raamattuakatemian luentosarjaan, joka kokosi Turun Mikaelin kirkkoon runsaasti kuulijoita. Turkuun valmistetut alustukset kuultiin myös Radio Dein Kirkkopäiväradio-lähetyksissä.

Eero Junkkaala on huolissaan raamattuopetuksen vähäisestä tarjonnasta suomalaisissa seurakunnissa.

– Seurakunnissa pitäisi rohkaista pappeja ja myöskin maallikoita raamatunopetustyöhön paljon enemmän. Kyllä sille on tilausta. Kun olen tästä kertonut piispoille, niin he ovat järjestäen sanoneet, että tehkää hyvät ihmiset tuota hommaa, muuten raamatunopetus on katoava luonnonvara.

– Toivoisin, että tämä kirja omalta osaltaan kannustaisi siihen, että tartutaan Raamattuun ja olisi myös papeille haaste ryhtyä sitä opettamaan.

Junkkaalan mukaan Raamatusta kannattaa edelleen etsiä elämän suuntaa, vaikka yhteiskunta on mullistunut sitten tekstien syntyaikojen. Kaikki tekstit eivät kuitenkaan ilman taustoitusta ja laajempien asiayhteyksien hahmottamista helposti avaudu.

– Jos aukaisee Raamatun väärästä kohdasta, voi olla, että hukkuu kummallisuuksiin, joita siellä tavallisen suomalaisen nykylukijan näkökulmasta tietenkin on.

Eero Junkkaala ei päässyt sunnuntaiaamupäivänä paikalle Helsingin messukeskukseen vastaanottamaan Vuoden kristillinen kirja 2017 -palkintoa. Radio Dei tavoitti Junkkaalan puhelimitse. Haastattelu on kuunneltavissa alla

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vuoden-kristillinen-kirja-2017-palkinnon-voittanut-eero-junkkaala-seurakunnissa-pitaisi-rohkaista-raamatunopettamiseen/
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten papit opettavat Raaamtua kun valtaosa heistä ei edes itse lue tai tunne sitä? 😳

Äänestä
  • Liberaaliteologia on tullut Raamatun tilalle evl.kirkossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PaluuRaamattuun kirjoitti:

Eero Junkkaalan toimittama Raamattu alusta loppuun on valittu Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2017. Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina julkistetun kilpailun voittajan valitsi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Kirjan kustantaja on Karas-Sana.

Raamattu alusta loppuun -teoksessa käydään läpi Raamatun kaikki kirjat ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan. Kirjoittajina on kaikkiaan kuusitoista raamatunopettajaa ja -tuntijaa. Joukkoon mahtuu piispoja, professoreita, maallikoita, pappeja ja järjestöväkeä.

Tekstejä ovat olleet synnyttämässä muun muassa piispat Simo Peura ja Matti Repo, teologian professorit Lauri Turén ja Antti Laato sekä Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelmasta tuttu raamattuopettaja Jukka Norvanto.

Kirjan käsikirjoitus perustuu Eero Junkkaalan toukokuussa Turussa järjestetyille Kirkkopäiville ideoimaan Raamattuakatemian luentosarjaan, joka kokosi Turun Mikaelin kirkkoon runsaasti kuulijoita. Turkuun valmistetut alustukset kuultiin myös Radio Dein Kirkkopäiväradio-lähetyksissä.

Eero Junkkaala on huolissaan raamattuopetuksen vähäisestä tarjonnasta suomalaisissa seurakunnissa.

– Seurakunnissa pitäisi rohkaista pappeja ja myöskin maallikoita raamatunopetustyöhön paljon enemmän. Kyllä sille on tilausta. Kun olen tästä kertonut piispoille, niin he ovat järjestäen sanoneet, että tehkää hyvät ihmiset tuota hommaa, muuten raamatunopetus on katoava luonnonvara.

– Toivoisin, että tämä kirja omalta osaltaan kannustaisi siihen, että tartutaan Raamattuun ja olisi myös papeille haaste ryhtyä sitä opettamaan.

Junkkaalan mukaan Raamatusta kannattaa edelleen etsiä elämän suuntaa, vaikka yhteiskunta on mullistunut sitten tekstien syntyaikojen. Kaikki tekstit eivät kuitenkaan ilman taustoitusta ja laajempien asiayhteyksien hahmottamista helposti avaudu.

– Jos aukaisee Raamatun väärästä kohdasta, voi olla, että hukkuu kummallisuuksiin, joita siellä tavallisen suomalaisen nykylukijan näkökulmasta tietenkin on.

Eero Junkkaala ei päässyt sunnuntaiaamupäivänä paikalle Helsingin messukeskukseen vastaanottamaan Vuoden kristillinen kirja 2017 -palkintoa. Radio Dei tavoitti Junkkaalan puhelimitse. Haastattelu on kuunneltavissa alla

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vuoden-kristillinen-kirja-2017-palkinnon-voittanut-eero-junkkaala-seurakunnissa-pitaisi-rohkaista-raamatunopettamiseen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu