MAATALOUSVIHA LEIMAHTI EDUSKUNNASSA !

EIPALKKAATYÖSTÄ

Näkkäläjärvi oli soimannut hallitusta, joka päätti lisätalousarviossaan tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonalla eurolla. Näkkäläjärvi piti erikoisena, että samaan aikaan, kun muun muassa koulutuksesta leikataan, maatalouteen löytyy lisää rahaa....

43

188

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laiskuus.huipussaan

      Kyllä toki työstä palkka maksetan mutta kun jyväEemelit ovat jättäneet sadon pelloille mätänemään niin ei siitä pidä mitään maksaa. Ei silloin olla töitä tehty.

      • Laarissa

        Kaurasadossa on vielä mahdollisuuksia lähes kymmenyksen nousuun noin 1,1 miljardiin kiloon. Ohrasato on pienenemässä kymmenyksen 1,4 miljardiin kiloon. Kokonaisuutena viljasato on viime vuoden tasolla eli huippusatoa ei saada tänäkään vuonna.
        Rukiissa on mahdollisuus päästä suurimpaan satoon sitten vuoden 1990. Toteutuessaan lähes 120 miljoonan kilon sato vastaisi kolmannen kerran tällä vuosituhannella kotimaisen rukiin kulutusta. Toteutuessaan ruissato olisi kolmanneksen suurempi kuin viime vuonna.

      • KaikenMaksaja
        Laarissa kirjoitti:

        "Kokonaisuutena viljasato on viime vuoden tasolla eli huippusatoa ei saada tänäkään vuonna."

        Mitä tuota murehtimaan, tuleepa 25mijjoonaa ecua ylimääräisiä tukiasia.

      • Vahinkot
        KaikenMaksaja kirjoitti:

        "Kokonaisuutena viljasato on viime vuoden tasolla eli huippusatoa ei saada tänäkään vuonna."

        Mitä tuota murehtimaan, tuleepa 25mijjoonaa ecua ylimääräisiä tukiasia.

        ovat miljardi luokkaa, laatutappioina ja korjaamatta jääneenä satona..

      • Tuetpoiskaikki

        Niin varmaa, ja veronmaksajien pitäisi sitten siitä hyvästä maksaa teille lisää rahhoo, vitttu siinä vasta yrittäjiä, tukipummejaja ja saamattomia loisia te olette.

      • dgsfgdsfgsdfg
        Tuetpoiskaikki kirjoitti:

        Niin varmaa, ja veronmaksajien pitäisi sitten siitä hyvästä maksaa teille lisää rahhoo, vitttu siinä vasta yrittäjiä, tukipummejaja ja saamattomia loisia te olette.

        Tommit käy nyt kuumana..............

      • pitteepittee

        juntille maksaa miljarti korvaukset,
        ja ostaa ruis puolasta,
        kun juntti saa vitosen tuella tuotettua,
        euron rehut...

    • kurmasejyvää

      Oikein loisille jotka vainoaa eläkeläisiä ja tiabekkoja..

    • fghgfhgfh

      Kyllä talous kohenee kun ideologiset työttömät laitetaan siirtotyömailla kuten ennenvanhaan kantamaan kortensa kekoon.

    • Maataloususkonto

      1 mtk-kepu= 2 matua = 10 työtöntä

      Kustannusten jakautuminen valtiolle.

    • Funlandiankansalainen

      Kyllä oli aikakin jo puuttua tuohon kepulaisten pyhäänlehmään tai kultaiseen vasikkaan. Kannattamattoman elinkeinon ylläpitämiseen Suomella ei varaa 2,5 mrd jokainen vuosi pulitaa. Sillä summalla saadaan tuotua mitä hyvänsä elintarvikeita ja teollisuuden tarvitsemia raaka-aineita sekä ylläpifettyä varmuusvarastoja. Jotain järkeä tuohonkin olisi syytä saada. Jos joku haluaa kustantaa ja syödä kotimaisia elintarvikeita, niin olkoon itse valmis maksamaan niistä sellaisia summia, että maatalousyrittäminen kannattaa ilman tukia. Miksi siihen kaikien pitää osallistua, vaikka ei kotimaista sikaa olsi suuhunsa pistänyt kymmeniin vuosiin. Kanan maistuvat kalalta, kaikki vihannekset samalta, olivat ne sitten minkä värisiä tai muotoisia hyvänsä jne.

      • dfgdsfgdsgdsf

        Elintarvike laskumme on n 22-27 miljardia, josta mm valtio kerää veroja n 10 miljardia, yksin ALVia n 4 miljardia. Maataloustuki on n 1,8 miljardia josta EU maksaa n 1 miljardin. maatalous myös on kolmanneksi suurin työllistäjä maassamme, ei ihme ettei yksikään puolue esitä omasta maataloudesta luopumista..

      • Tuetpoiskaikki

        Kuka perskuta varastaa välistä kaikki verorahat? Sillä valtion budjetissa ei näy kuin 0,22 mrd alennetun alvin tuloja maataloudesta. Mikäli maksatte tuon väittämänne 10mrd veroja on teidän tukipummien nettotulojen oltava noin 25mrd, eli noin 400.000€ tukihuijari. Luulisi vitttu että tuollaisilla tuloilla tarvitse tukiaisia...

      • gdfhfdghfdghfgh

        Mistä keksit tuon 0,22 miljardia, maatalous ei maksa ALVia kuten ei muutkaan yrittäjät, ALVin maksaa elintarvikkeen ostaja, tuotteista joita viljelijä tuottaa. Elintarvike rahasta viljelijä jää mopen osille, maataloustulo, siis viljelijän palkka on n 0,4 miljardia, jaettuna n 100 tuhannelle viljelijälle, siitä nyt ynnäilemään viljelijän tuloja..

      • Tuetpoiskaikki
        gdfhfdghfdghfgh kirjoitti:

        Mistä keksit tuon 0,22 miljardia, maatalous ei maksa ALVia kuten ei muutkaan yrittäjät, ALVin maksaa elintarvikkeen ostaja, tuotteista joita viljelijä tuottaa. Elintarvike rahasta viljelijä jää mopen osille, maataloustulo, siis viljelijän palkka on n 0,4 miljardia, jaettuna n 100 tuhannelle viljelijälle, siitä nyt ynnäilemään viljelijän tuloja..

        Valtion budjetista. Sen verran koko maataloussektori tilittää alveja, vai luulitko että jokainen asiakas tilittä alvit erikseen omalla nimellään ruokaa ostaessaan?

      • fghfdghfdgfdghdfgh
        Tuetpoiskaikki kirjoitti:

        Valtion budjetista. Sen verran koko maataloussektori tilittää alveja, vai luulitko että jokainen asiakas tilittä alvit erikseen omalla nimellään ruokaa ostaessaan?

        Kerran vielä, viljelijä ei maksa ALVtä, ALVin maksaa kuluttaja, lintarvikkeiden ALV on 14 prosenttia ja 27 miljardista ALVia maksetaan valtiolle n 4 miljardia, kaikkiaan veroja kerätään maatalousektorilta n 10 miljardia..

    • LesTaxKlan

      "kun muun muassa koulutuksesta leikataan, maatalouteen löytyy lisää rahaa...."

      Samaa iterointivatulointiahan tämä vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä on harrastanut koko pääministerikautensa ajan.

      Aiemmin kohteena olivat omat sukulaiset, lahkoklaanilaiset ja heidän mitääntuottamattomat yrityksensä.
      Nyt koplausvuorossa ovat pälvikaljuilijan vakain äänestäjäkunta eli maissilapsensa...

      • Pikkuhiljaanämä

        Tommin jutut alkaa vituttaan.............

      • Vakuutuskuorilesta
        Pikkuhiljaanämä kirjoitti:

        Tommin jutut alkaa vituttaan.............

        Hyvä, että joku tuo edes joskus lestakyrpäläisyyden ja kepuliaisuuden kytkökset esille...

      • EtteiRopsahtele
        Pikkuhiljaanämä kirjoitti:

        Tommin jutut alkaa vituttaan.............

        Taasko on aamutuimaan jo Tommitus päällä, kauhustako kun on tommi koko viikonlopun sua pyöritellyt hölmöjen juttujesi takia.

    • tukiomavaraisuus

      Ideologinen maanviljely tulee pirun kalliiksi, mutta onneksi meillä on eläkerahastot, joista voidaan kriisinkin aikaan maksaa maajussien yrittämiset valtion pussista.

      • dfgdfgdfgdfgdfg

        Tommi pitää pienempää suuta nyt............

      • LesTaxKlan

        Totta, vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä, mielikuvituksettomasta insinööritaustastaan huolimatta on sen hokannut ja toteuttaa nyt loppukautensa hiki päässä tuskaa tuntematta kyseistä veret seisauttavaa rahansiirtoa äänestäjäkunnalleen...

      • ghadaffighadaffi
        dfgdfgdfgdfgdfg kirjoitti:

        Tommi pitää pienempää suuta nyt............

        Mikä tommi itku sulla päällä oletko saanut taas selkääsi pitkin viikonloppua tommilta. Kestä se kuin mies, äläkä uikuta. Teet itsesi naurettavaksi.

      • fghdfghdfghdfghn
        ghadaffighadaffi kirjoitti:

        Mikä tommi itku sulla päällä oletko saanut taas selkääsi pitkin viikonloppua tommilta. Kestä se kuin mies, äläkä uikuta. Teet itsesi naurettavaksi.

        Tommi hei, jos kirjoittaa noita herjoja ei kannata kirjoittaa kuin aikuinen, paljastat itsesi..

      • ghadaffighadaffi
        fghdfghdfghdfghn kirjoitti:

        Tommi hei, jos kirjoittaa noita herjoja ei kannata kirjoittaa kuin aikuinen, paljastat itsesi..

        Vaikeaa on pankkomajurilla elämä, jos ei Jytilää, sitten Tommi. Surullista on sekopäiden elo.

      • fghdfghdfg
        fghdfghdfghdfghn kirjoitti:

        Tommi hei, jos kirjoittaa noita herjoja ei kannata kirjoittaa kuin aikuinen, paljastat itsesi..

        Usko jo. Trollauksesi ei toimi millään nimimerkillä.

      • fhfghfdghfdghdfghd
        fghdfghdfg kirjoitti:

        Usko jo. Trollauksesi ei toimi millään nimimerkillä.

        Trolliviesteissä argumentaatiovirheet ovat tavallisia, ja niiden sävy on usein propagandalle tyypillinen: paasaava ja kömpelö...

      • fdsgdsfgdsfgd
        fhfghfdghfdghdfghd kirjoitti:

        Trolliviesteissä argumentaatiovirheet ovat tavallisia, ja niiden sävy on usein propagandalle tyypillinen: paasaava ja kömpelö...

        Trolleista puheen ollen, ihan noita omia määreitäsi noudattaen....

      • Tommivyöry
        fdsgdsfgdsfgd kirjoitti:

        Trolleista puheen ollen, ihan noita omia määreitäsi noudattaen....

        Kukaan ei tiedä, moniko suomalaisten tietokoneiden ja älypuhelinten näytöille toimintansa ulottava trollaaja saa työstään palkkaa, kuinka moni toimii tavalla tai toisella ohjatusti ja kuinka moni propagoi Venäjän eduksi omista syistään....

    • fghdfghdfg

      Minulla on yritys joka työllistää 70 ihmistä siihen kepukat eivät pysty.

    • 9d8d8
      • fdsgdsfgdsfgdsfg

        Valitukset maataloudesta suoraan Brysseliin..

        Osoite:
        DROSBACH building
        12, rue Guillaume Kroll
        L-1822 Luxembourg
        Luxembourg

        P.: +352 4301 32015
        F.: +352 4301 30359

      • Edsiwahila
        fdsgdsfgdsfgdsfg kirjoitti:

        Valitukset maataloudesta suoraan Brysseliin..

        Osoite:
        DROSBACH building
        12, rue Guillaume Kroll
        L-1822 Luxembourg
        Luxembourg

        P.: +352 4301 32015
        F.: +352 4301 30359

        Tuota voisi kait kutsua keskustalaiseksi vastuunkierroksi.

      • fsdgsdfgsdfgsdf
        Edsiwahila kirjoitti:

        Tuota voisi kait kutsua keskustalaiseksi vastuunkierroksi.

        Kumma juttu, keskusta ja viljelijät ovat aina vastustaneet tukitaloutta joka tuli meille EUn myötä, vainovalkeat paloivat ja mustat liput liehuivat..

      • Edsiwahila
        fsdgsdfgsdfgsdf kirjoitti:

        Kumma juttu, keskusta ja viljelijät ovat aina vastustaneet tukitaloutta joka tuli meille EUn myötä, vainovalkeat paloivat ja mustat liput liehuivat..

        Kuitenkin niitä "vastustettuja" tukia on myös ennen EU;ta maksettu. Ei pitävällä pohjalla tälläkään kertaa väitteesi. MTK on vastustanut kyllä mm. EU;ssa määräytymisperusteita tuille.

      • hfghfdghdfghdf
        Edsiwahila kirjoitti:

        Kuitenkin niitä "vastustettuja" tukia on myös ennen EU;ta maksettu. Ei pitävällä pohjalla tälläkään kertaa väitteesi. MTK on vastustanut kyllä mm. EU;ssa määräytymisperusteita tuille.

        Valehtelet, vai voitko kertoa mitä tukia maksettiin ennen EUn jäsenyyttä viljelijöille ?

      • hfghfdghdfghdf

        samaa voivuori kusetus tukea,
        maksettiin vitun mota kertaa...

      • fgdhfghdfghd
        hfghfdghdfghdf kirjoitti:

        samaa voivuori kusetus tukea,
        maksettiin vitun mota kertaa...

        Onko työttömyystukikin kusetustukea, sentään 6 miljardia vuodessa tyhjään, maataloustuella tulee sentään ruokaa suomalaisille..

      • EiMitäänJärkeä_
        fgdhfghdfghd kirjoitti:

        Onko työttömyystukikin kusetustukea, sentään 6 miljardia vuodessa tyhjään, maataloustuella tulee sentään ruokaa suomalaisille..

        Niin ja kiinalaisille myös halpaa ruokaa suomalaiset veronmaksajat kustantavat.

      • fdgsdfgsdfgsdfg
        EiMitäänJärkeä_ kirjoitti:

        Niin ja kiinalaisille myös halpaa ruokaa suomalaiset veronmaksajat kustantavat.

        Lopetajo, Kiinassa on hyvin porrastetut markkinat. Kalliit länsimaiset tuotteet on suunnattu rikkaille. He ovat valmiita maksamaan elintarvikkeista. Ruoka on Kiinassa myös statuskysymys..

      • NimiäEsiin
        fdgsdfgsdfgsdfg kirjoitti:

        Lopetajo, Kiinassa on hyvin porrastetut markkinat. Kalliit länsimaiset tuotteet on suunnattu rikkaille. He ovat valmiita maksamaan elintarvikkeista. Ruoka on Kiinassa myös statuskysymys..

        Eikö Kiinaan vietävälle sianlihalle ole maksettu tukiaisia? Kerro sen tilan nimi joka ilman tukea tuottaa sianlihaa, niin minäkin käyn sieltä ostamassa.

    • Funlandiankansalainen

      Miten hallitus aikoo karsia maatalousoppilaitosten opiskelijamääriä. Juuri tv'stä tuli uutispätkä, että koultusmäärät ovat pysyneet samoina vuosikausia ilman karsimista. Minkä vuoksi veronmaksajat eli palkansaajat pakotetaan maksamaan 6000 jussioppilaalle ammattkoulutus alalle, joka täysin kilpailukyvytön. Muiden alojen ammattikoulutus on siirretty työnantajille ja sama pitäisi koskea myös jusseja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe