Monesti olen ihmetellyt, miksi Livillä on aina punaiset posket?
Punaposkinen Liv
6
354
Vastaukset
- senytvaanonniin
No joillakin vaan on semmoiset ihan luonnostaan.
- DaleEmmer
Vodka lämmittää, tyttöhän on viittä vaille alkoholisti. Ääni hänellä myös aika raspinen, siis sellainen jonka saa kun polttaa 20 v. punaista mallua.
- maaliskuunjaksojanyt
Paskipunaa laitettu. Ulkokuvauksissa on usein odottelua, kylmä sää ja tuulta sekin vaikuttaa. Liikkuvainen reipas ihminen, joka näkyy kasvoissa. Liv hahmoon ei kuulu näkyvä meikki vaan luonnollisuus. Neito on myös yli vuoden vanhempi kuin hahmonsa. Lucky on 2v nuorempi kuin näyttelijä nuorimies Thomas A. Joka on kasvanut sarjassa teinipojasta nuoreksi mieheksi. Yleensä teinejä esittävät 1-2 v vanhemmat. Noahia ei ole nähty kovin paljon pojalla on nyt äänenmurros,on kasvanut n. 6kk aikana ja tarkistin että, esittäjä on 16v. Noah on nuorempi 13v. Arthur on eniten ruudussa näistä nuoremmista tänä vuonna.
Liv ja Gabby pitävät useiden kuukausien tauon kuvauksissa opintojen takia joten heitä nähdä sarjassa. - Couperosaako
Couperosan tyypilliset esiintymispaikat ovat poskipäät, nenä ja nenänpielet.Couperosa kehittyy tyypillisesti ihoon, jonka verisuonet ovat rakenteeltaan heikot ja iho on kuiva, herkkä ja ohut.
- batmani
Jaksossa missä Aaron joutui vankilaan, Livin poskissa oli aivan selvästi ihottuman tapaista, ehkäpä juuri tuota couperosaa.
Tai sitten hän on Erikin lapsenlapsi, Erikillähän punoittaa koko naama
Nuorena minun naama meni Vodkasta valkoiseksi, ei punaiseksi
- sandyjaarthurkommunikoi
Emmerdalessa on useita hyviä lapsi ja teini-ikäisiä näyttelijöitä. On kerrottu että, lapsia,heidän vanhempia ja kouluun liittyviä asioita nähdään tulevaisuudessa enemmän. Uusi naisrehtori aloittaa sarjassa Britti ajassa. Sarjaa tehdään kaikenikäisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude21115079Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12710520Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12010097Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089341Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k529172Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237059Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566935Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826517Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1696176Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335598