EU-vihaaja:"Euroopan unionista tulee eroamaan vielä lisää maita.Kaikki merkit viittaavat tähän suuntaan."
Ei ole mitään merkkejä tuollaisesta.
"Terve kansa haluaa päättä itse omista asioistaan kuten jokainen yksilökin."
EU:ssahan se on mahdollista yhteisten päätösten ohella.
"Eroamisen syynä voi myös olla se että jotkut maat ovat kääntyneet demokratiaa ja itsenäistä päätösvaltaa vastaa.Diktaattorit ja yksivaltiaat ovat asumassa monien maiden johtoon esim turkki,puola,unkari jne.."
Turkki ei ole EU:n jäsen. Puola ja Unkari käyvät omia sisäisiä nahinoitaan. Eroamassa ne eivät ole, eikä mikään muukaan maa. Brexit jää yksin.
".Ne eivät pidä euroopan uninonin pakkodemokratiasta joka määrää kaikesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta toiminnasta.Silloinhan valtion kuppaaminen on vaikeaa vaikka eu tekee sitä kyllä itsekin ihan kiitettävästi."
EU:ssa sovitaan asiat yhdessä.
"Euroopan unioni on liikelaitos joka toimii liikelaitoksen periaatteilla."
Ei ole. EU on demokraattisten maiden valtioliitto.
"Voitot tehdään säädöksillä ja pakkolaeilla joita kansakunnille syötetään.Yksilö kahlitaan taloudelliseen pakkopaitaan jossa on vain eu:n ja rahapiirien luomia vaihtoehtoja selvitä.Valitsetpa miten tahansa rahasi lähtee suurpääoman taskuihin ennätysajassa.Jokainen yksilö on kuin 20 centin pajatso jonka lyödään tyhjiin säännöllisin väliajoin."
Hölynpölyä. EU-maissa on maailman suurimmat kansalaisvapaudet. EU:n päätökset tehdään yhdessä yleensä pitkien neuvottelujen jälkeen.
"tarkoitus on direktiivejä säätelemällä saada maksimaaliset voitot ilman veroja ja yhteiskuntavastuuta.Tähän suuntaan koko eu on salavihkaa menossa. "
Tuo on vain EU-vihaajien valetta. EU jakaa valtavat rahasummat varsinkin heikommassa asemassa oleville jäsenmaille.
EU pysyy ja paranee, ei valeet tehoa
11
96
Vastaukset
- Tehdäänkehitysmaayhdessä
Onko Eu johto valittu demokraattisesti kansojen äänillä. ??Kuka valitsi Junckerin??
- Juncker-on
virkamies ja valittu EU-päämiesten äänillä. He käyttävät kansojensa valtuutusta.
- Tehdäänkehitysmaayhdessä
Kansojen kodissa(ussr) oli myös bolsujen hallitsema demokratia.
- Mahhmudallah
Eurostoliitto o ku neuvostoliitto hyihyi eu alas
- EU-vihaajat-eivät
ymmärrä edes perusasioista.
Neuvostoliitto oli kommunistinen diktatuuri, josta ihmisoikeudet puuttuivat.
EU:n kaikki jäsenmaat ovat demokratioita.
EU ei puutu jäsenmaiden sisäisiin asioihin.
- mitäsläksitte
Sote gazalaistaa myös kelan avulla, vaikka sähkölakko alkaisikin. Tosin gazalaiset eivät hyödy omasta syystään.
- oipoi
EU on parasta mitä on tapahtunut Suomelle ja maailmalle sataan vuoteen. Yhteistyötä ja edistystä tarvitaan.
Ja taasen Putinin puppugeneraattorin lausahdus totuudeksi käännettynä: "Neuvostoliitto oli viime vuosisadan suurin humanitaarinen katastrofi"EU on parasta mitä meillä ihmisillä on Euroopassa. Vapaus, tasa-arvo ja
ihmiset. Tasa-arvoa meidän vaadittava ja vaalittava Euroopan unionissa.
- cussukassa
EU on jo pitkään ollut talous ja maahanmuutovaikeuksissa. Tämän takia sen maiden kansalaisissa on paljon vastustusta ja ihan aiheesta. Turhaan Unionin virkamiehiä ja poliitikkoja elättää, jos oman maan kansalaiset kärsivät nälkää. Ei edes ulkorajoja pystytä vartioimaan.
Turhaa elättää, olet ihan oikeassa, nyt meillä on EU.
Paljonko niitä virkamiehiä oli suomessa yli 700 000 ?
- UnionFan
"Muutaman vuoden kuluttua yli puolet Suomalaisista on eu:ta vastaan. länsimaisessa demokratiassa on tapana, ettei kyseisen mailmankatsomuksen omaavan porukan kanssa keskustellä, saatikka tehdä yhteistyötä, "
Ne "muutamat vuodet" ovat kuluneet jo moneen kertaan. EU-kriittisillä on demokratioissa paikkansa. Yhteistyötä tehdään, jos mahdollista. Yleensä vain äärioikeisto tai -vasemmisto suljetaan pois hallitusyhteistyöstä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464