viimeistään keväällä.
Sisäpiirin tietoa Keskustan ja Kokoomuksen johtoportaista.
Keskustapuolue on ristiriidassa Sipilän kanssa. Kokoomus jyrää selvästi Sipilän yli sotepolitiikassa. Keskustapuolueeessa kasvaa sisäinen kriisi joka voi johtaa suuriin puolueriitoihin.
Kokoomus on selvästi ottanut aloitteen.
Palkkatyöläisten kannalta tilanne ei parane, hajoaako hallitus vai ei. Palkkatyöläisten oma toiminta pitää heidät hengissä.
Sipilälle kenkää
8
56
Vastaukset
- näkisvaan
Ihana ajatus, että tyyppi korjaisi jälkensä ja saisi sitä vastuuta.
- kepu_pettää
Sipilä-Bernerin liikemiessiipi on ristiriidassa muun puolueväen kanssa.
Sipilä-Bernerin symbioosi kokoomuslaistaa Keskustapuoluetta, rakentaa siitä kovan kapitalismin puoluetta, natoon kuuluvaa puoluetta. Se tarkoittaa alkiolaisuuden hyvien asettamusten poistamista kepupolitiikassa.
Keskustapuolue suorittaa parhaillaan Kokoomuksen puolesta likaista työtä pienipalkkaisen työväen ja perheviljemien elannon vaikeuttamista. Viimemainittu merkitsee irtautumista itsenäisen talonpojan "tappolinjaa". Tilalle tulee kapitalisoitu maatalous palkkatyöläisineen ja muut saavat mennä.
Berner Kokoomuksen trollina toimittaa viimeisten suurten valtion omaisuuksien tuhoamista yksityiselle pääomalle.
Soteratkaisua Keskusta vie byrokratian valtavan lisäämisen avulla yksityisyrittäjien loputtomaksi pelikentiksi ja jossa pelkkä valtiollisen byrokratian lisääntyminen toisi satojen miljoonien lisäkustannukset. Sipilän puheet byrokratian purkamisesta kääntyvät päälaelleen.
Keskusta ei ole työväenpuolue ja samalla se hylkää vanhan aateperintönsä. Sipilä saisi korvata jo nyt valtiolle tehdyistä tuhoisista ratkaisuista. - porvarien_kriisi
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711012200502791_pi.shtml
Kokoomus ja Keskusta ovat yhtä mieltä julkisen sosiaaliturvan alasajosta. Aikaisemmin Keskusta on jotenkin sitä tukenut saadakseen maatalouden harjoittajille tukimarkkoja. Nyt on menossa molemmat.
Kokoomus painostaa maakuntauudistuksessa, jossa Keskustalle on luvattu kolme palkkiomaakuntaa. Kokoomuksen Vapaavuori on asetettu estämään aie ja on sinänsä oikea. Joko kunnat muuttuvat mnaakuntina suurkunniksi tai ei. Ongelmaksi jää lähipalvelujen saatavuus. Erikoissairaanhoito voi olla vielä suuremmissa puitteissa.
Hallitus loisi valtavan byrokratian aikeella tehdä maakunnista työnantajan, joka jakelee sotusektorin työt yksityisfirmoille. Seuraava vaihe olisi poistaa välistä valtio ja tilalle vapaaehtoinen yksityisvakuutus ja seurauksena pohjoismaisen hyvinvoinnin hautajaiset.
Laaja sotesektori pilkottaisiin tuhansien "yrittäjien" sekasotkuksi. Niissä olisi kunnollisia, huijareita, saalistajia ja kaikenlaisia vipeltäjiä ja joiden valvontaan menisi suuret summat euroja eikä kuitenkaan yhteiskunnalliset kustannukset alenisi.Sosiaaliturva onkin liian lepsua rahanjakoa. Siihen pitäisi aina liittyä vastapalvelus yhteiskunnalle jos rahaa jaetaan ilman työn teettämistä. vastapalvelu voisi olla kolmannen sektorin apuna toimimista. Tämä siis jos saaja on terve ja työiässä. Nythän sosiaalitoimi vie leijonan osan veroeuroista mutta kustannukset pitäisi saada muutoin jakoon.
Hyvinvointi on mahdollista ainoastaan jos meistä jokainen osallistuu, se ei kestä vapaamatkustajia joita tänään on satoja tuhansia ja joita kutsutaan työttömiksi. Onkin muutettava ay mafian luomaa palkka ja työehtojärjestelmää siten, että yhä useampi voidaan palkata ansiotyöhön hintaan jonka hän kykenee työssään tuottamaan työnantajalleen.
Yrittäjyyskaltainen työrehtojärjestelmä olisi ehkä suotuisin malli lähes täystyöllistämiseen. Siinä ei maksettaisi ajasta vaan tuloksesta ja ainoastaan tuloksesta.
- perä_lauta
Kokoomus esittää Vapaavuoren kautta että maakuntauudistus on takapuolesta.
Niin onkin. Se on Keskustan valtapoliittinen luomus ja tulee kaatumaan.
Mikäli Keskusta hyväksyy sen perumisen, se menettää kasvonsa. Oikeasti Keskusta on jo menettänyt kasvonsa. Juuri kukaan asiantuntija ei ymmärrä Keskustan yltiömäistä politiikkaa.
Keskisuomalainen Laanila nosti Sipilän pääministeriksi. Sipilä irtautui Keskustan "vanhoista viisaista". Laanila on palkattu Sipilän pelastajaksi, välimieheksi toimimaan Sipilän tunaroinnin paikkaamiseksi.
Keskusta on Kokoomuksen tukena yksityistämässä sotea niin paljon kuin sielu sietää ja nostamassa samalla valtion menoja piilotukena yksityisyrittäjille. Tämä jää kävi hallituksen miten tahansa. Soinin Siniset tukee mitä vaihtoehtoa tahansa saadakseen ministerit pidettyä hallituksessa.
Kamppailua yhteiskunnallisesta yhteisöllisyydestä jatkuu. - ikimaa
Valtiontalouden Tarkastusvirasto on huolestunut kaatteettomista yritystuista ja jotka vääristävät kilpailua.
Oikeasti kaikenlainen veronmaksajien tuki yrityselämälle on kapitalististen markkinoiden vastainen toimi. Toisella suupielellä kerrotaan vapaan kilpailun ylivoimaisuuteen. Sekään ei ole täysin vapaa. Valtio eli kansan enemmistö rakentaa puitteet verovaroilla kapitalistien käsiin.
Kilpailua vääristävät yritystuet.
Niitä on niin teollisuudessa, matkailussa kuin maataloudessa. Yhtäältä huudetaan vapaan yrittämisen puolesta, toisaalta valtio ylläpitää tuhansia yhtiöitä palkkatyöläisten maksamilla verovaroilla.
Sipilä elämöi byrokratian purkutalkoista. Kävi päinvastoin. Byrokratia on lisääntynyt. valtion omaisuutta yksityistetään. Yksityisfirmoja tuetaan yhä enemmän.
Mikäli valtio antaa tukea, sen tulee realisoida vastaavasti yhtiön osakkeita tai tuen olla jonkinkorkoisena lainana.
Maataloustukia voi huoletta vähentää. Antaa tuotannon mennä lähemmäs maailmanmarkkinahintaa.
Jos nato hyökkää Suomeen, Venäjä luultavasti toimittaa tänne elintarvikkeita tai Kiina Venäjän kautta. - jussille.kengät
Kyllä Sipilä tarvitsee kengät, joilla pääsee irti hallituksesta. Kokoomus ehkä heittää hänet pihalle. Sanomme: Kiitos.
Kerätään joukkolainoituksella Sipilälle erotien kestävät tallukkaat. - kepu.pettää.aina
Sisäpiiri vahvistaa.
Kapina Keskustapuolueessa Sipilää vastaan laajenee. Sipilä toimii päinvastoin kuin Keskusta oppositiossa olleessan toimi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780