Kaskenviljely oli ennen, nyt tehdään eri tavalla

Ay-liikkeen pitää uudistua, Ei ole enää vasemmistolaisia ja oikeistolaisia ay-konkareita, On vain työntekijöitä, jotka kuuluvat tai ovat kuulumatta ammattiliittoon. Pätkätyöt ovat joidenkin henkilöiden tavoite, ei ongelma. Samoin syrjäytyneet menisivät mielellään töihin pienemmälläkin palkalla, mutta ammattiliitot eivät laske. SAK on suurin syrjäytymisen ylläpitäjä ja edistäjä. Leipäjonolaisista joka kolmas tuntee häpeää hakiessaan leipää ja ruokatarvikkeita tarpeisiinsa. SAK edistää siis häpeän tunnetta. Sietäisi ay-pomojen häpeävän!!!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pätkätöilläkö kuvittelet leipäjonojen katoavan?

Äänestä

niin kuin pikkupalkalla tulisi mitenkään toimeen kun keskituloinenkin harrastaa työtä eli ei kukaan työn teolla muuta kuin pysy köyhänä ei vaurastu mutta ei tarvisikaan kunhan ei joka tilinväliä tarvi -si miettiä että ostaako talvirenkaat vai pesukoneen.
Ay-liikkeen uudistuminen olisi asiaa ja politikointia saisi vähentää ja todellakin ajaa esim.asiallisia palkankorotuksia eikä tälläistä ei ihme että loimaanliitto kiinnostaa kun oma liitto dissaa ja politikoi.
Ek vetää nenästä ja köyhä köyhtyy rikas senkun porskuttaa ja tuloerot kasvaa ja veropakoilu on in ja itsenäisyyspäivänä herroja palkitaan niinisänmaallisista teoista eli hävettää se porukka siellä ja sekin vielä että kokoomusta äänestetään vaan vaikka keskiansiot taviksilla on mitätön 30 000 e/v.

Äänestä

Päätellen siitä mitä ihmiset puhuvat saavansa työtä tekemättä tulonsiirtona yhteiskunnalta, niin niska limassa työn tekeminen jollain alle 1.500 - 2.000e palkalla on pelkkää ajan tuhlausta. Ts. työstä maksetaan aivan liian vähän ja työn tekemättömyydestä aivan liikaa.

Jos yhteiskunnan tulo ja sen jako perustuisi esim. öljyyn tai timantteihin, niin työtä tekemättömien huima tulo ( verrattuna pienipalkkaisiin ) olisi ok, mutta kun se muodostuu toisten työn tekemisestä ja verottamisesta, niin se on suuri vääryys työtä tekeviä kohtaan.

SAK:lla ja muilla liitoilla on tärkeä tehtävä saada palkat nousemaan arvoisalleen tasolle.
Aloittajan hakema "paikallinen sopiminen" tarkoittaa vain palkkojen alennusta, joka tarkoittaa, että palkolliselle siirretään vastuu yhtiöriskistä pois osakkeenomistajilta.
Palkitsematta kuitenkaan yhtiön voitolla.
-----

Työtä tekemättömillä en tarkoita vanhuus-/työeläkeläisiä, jotka ovat jo antaneet panoksensa yhteiskunnalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hävetkääay kirjoitti:

Ay-liikkeen pitää uudistua, Ei ole enää vasemmistolaisia ja oikeistolaisia ay-konkareita, On vain työntekijöitä, jotka kuuluvat tai ovat kuulumatta ammattiliittoon. Pätkätyöt ovat joidenkin henkilöiden tavoite, ei ongelma. Samoin syrjäytyneet menisivät mielellään töihin pienemmälläkin palkalla, mutta ammattiliitot eivät laske. SAK on suurin syrjäytymisen ylläpitäjä ja edistäjä. Leipäjonolaisista joka kolmas tuntee häpeää hakiessaan leipää ja ruokatarvikkeita tarpeisiinsa. SAK edistää siis häpeän tunnetta. Sietäisi ay-pomojen häpeävän!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu