Voisiko nämä rikkaiden mainostaminen jo loppua.
Aina samata naamat tv;ssä,eri ohjelmissa ja tiedätte kuka ahnehtii itseleen kaiken, ahneet paskamahat ja itseään napaan tuijottajat.
Tv;ssä ei tule kuin aina samojen "pintajulkkisten juontamia ohjemlmia ja aina samatkyllästyttävät naamat esillä. Miksi eikö muita ole?
Myös nämä politiikot, yrittäjät, Sipilistä alkaen voisi jo jäädä eläkkeelle rahavirtoineen, samoin kuin Niinistökin, vanha mies jo ja joutaa hoitamaan perillisiään. Valtiolta palkkaa 126000.00 € vuodessa puhtaana käteen. Voisiko jo antaa nuoremmille paikkansa ja hoitaa isyyttään.
Nasse setä pakeni Ruotsiin karatakseen veroja, että lapsille jää. Minusta hän on veropakolainen.
Miksi hän käy Suomessa antamassa ohjeita meille.
Ohjeistasi siellä Ruotsissa ja heitä sekä omaa sukuaan, näin olisi parempi.
Myös nämä rikkaiden isotuloisten esitteleminne jatkuvasti voi lopettaa.
Mikis heitä nostetaan ikäänkuin sankareiksi, minusta tulisi nostaa sellaiset sankarit, jotka tekevät pienellä, elävät ja ovat sinut oman elämänsä kanssa.
Pintaliitäjät, julkkikset pois medioista ja rha köyhillelapsiperheille, vanhuksille jne.
Kehitysvammaisia esimerkiksi nyt käytetään ilmaistyönä ja kukahan käärii rahat ilmaisesta työvoimasta; yrittäjät. Näin he ovat ahneita ja hyvksikäyttäjiä. Etuja pitää olla ja kaikki minä minä periaateella ilmaiseksi, jotta he saavat isot vatsansa täyteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.