PÄIVÄN SANA

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
1 Kor. 1:18–19
Kun kristinuskoa vastustetaan, kohdistuu vastustus ennen kaikkea sen ytimeen, ristin evankeliumiin. Kun kristittyjä vaaditaan kieltämään Herransa sanoin tai teoin, heitä vaaditaan kieltämään ristin häpeä. Kun pyritään perusteista ”aikuisempaan uskoon”, otetaan etäisyyttä nimenomaan sovituksen sanomaan. Risti on uskomme keskus ja siksi se on myös pilkan ja vainon kohde. Uskova ihminen, olkoon kuka tahansa tai missä asemassa tahansa, voi elää uskoaan todeksi vain ristiin kiinnittyneenä. Syntien sovituksen sanoma läpäisee sydämemme lakina ja evankeliumina ja erottaa hengelliset ja sielulliset toisistaan. Ratkaisevaa silloin eivät ole ihmisen ominaisuudet, tekemiset tai saavutukset, vaan se, että Jumala armahtaa – Kristuksen tähden. Ristin Herra, teurastettu Karitsa, on ylistyksemme kohde täällä maan päällä ja vielä taivaassakin. Risti on Jumalan voima.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Me tajuttiin jo luuseriselostajat että te olette pellejä, jotka yrittää esittää tyhmää. LOL!

Äänestä

"Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen."
Pakko myöntää. Tämä on kyllä hyvin toteutunut uskovaisten keskuudessa. Ihanteensa kullakin, noin syntyy helposti höplästä vedettäviä, mitkä ovat lahkojohtajille mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
1 Kor. 1:18–19
Kun kristinuskoa vastustetaan, kohdistuu vastustus ennen kaikkea sen ytimeen, ristin evankeliumiin. Kun kristittyjä vaaditaan kieltämään Herransa sanoin tai teoin, heitä vaaditaan kieltämään ristin häpeä. Kun pyritään perusteista ”aikuisempaan uskoon”, otetaan etäisyyttä nimenomaan sovituksen sanomaan. Risti on uskomme keskus ja siksi se on myös pilkan ja vainon kohde. Uskova ihminen, olkoon kuka tahansa tai missä asemassa tahansa, voi elää uskoaan todeksi vain ristiin kiinnittyneenä. Syntien sovituksen sanoma läpäisee sydämemme lakina ja evankeliumina ja erottaa hengelliset ja sielulliset toisistaan. Ratkaisevaa silloin eivät ole ihmisen ominaisuudet, tekemiset tai saavutukset, vaan se, että Jumala armahtaa – Kristuksen tähden. Ristin Herra, teurastettu Karitsa, on ylistyksemme kohde täällä maan päällä ja vielä taivaassakin. Risti on Jumalan voima.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu