YLE:llä esitettiin osa 5/6 Suomen yllättävänkin runsasta kaupunkiluontoa esittelevästä sarjasta.
Ohjelman tekijä ja kertojaääni käsitteli tässä sarjan toiseksi viimeisessä osassa kaupunkihautausmaiden luontoarvoja. Nehän ovatkin mm. monille eläimille mainioita paikkoja. Linnulle, oraville, rusakoille jopa ketuille jne.
Haastateltiin piispa Luomaa, joka kehui kuinka luonnon suojelu kuuluu olennaisesti kristinuskoon.
Ohjelman käsikirjoittaja/kuvaaja/kertoja totesi itse eronneensa kirkosta aikoja sitten, mutta tuumiskeli, että pitäisiköhän liittyä takaisin, kun kirkko pitää niin hyvää huolta luonnosta.
Monenkirjavat ovat tunnetusti ihmisten syyt olla kirkon jäseniä, ja monesti syyt ovat jotain ihan muuta kuin varsinaisesti uskontoon, sen ydinkysymyksiin liittyviä. Onhan se syy tuokin. ja edes jonkinlaisen harkinnan tulos, toisin kuin suurella osalla evlut. kirkon jäsenistä, jotka ovat jäseniä vain ja ainoastaan siksi, että heidät on vanhempiensa toimesta kirkon jäseniksi heti syntymän jälkeen liitetty.
Eiköhän kirkollisveroa vastaavan summan lahjoittamisella jollekin luontokohteelle/-järjestölle saa paljon enemmän aikaan luonnon hyväksi, kuin kirkollisveron kautta, sitä maksamalla?
Kirkko hautausmaineen luonnonsuojelija?
6
90
Vastaukset 6
- Todista
Kertoiko Luoma miten kirkko tekee luonnonsuojelua?
Kirkko ratsastaa kaikella "positiivisella" millä tekosyyllä milloinkin. Olen kirjoittanut ennenkin, että (jos kirkko on vielä olemassa) 25 vuoden kuluttua kirkko tullee väittämää, että tasa-arvoinen avioliittolakikin oli oikeastaan kristinuskon ja kirkon ansiota.
Kirkko ei ole tuonut luonnonsuojelua yleiseen keskusteluun eikä se ole ollut minkäänlainen edelläkävijä, vaan on tässäkin asiassa opportunistinen perässähiihtäjä.
Hautausmaat ovat toki monimuotoisuuden keitaita kaupungeissa. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että hautausmaan puusto on saanut kasvaa vuosikymmeniä ja jopa -satoja rauhassa (ja hyvin lannoitetussa maassa). Vanhoja puita on etenkin Etelä-Suomessa vähän.Näin. Lisäksi Raamattu on niin mahdottoman iso kirja, että siitä voi kaivaa melkein mitä vain. Luonnonsuojelunkin tultua yleiseen tietoon keksittiin yhtäkkiä, että luomiskertomuksessahan on "viljellä ja varjella", ei vaan se varjella-sana tullut aiemmin huomatuksi.
- digh
Ei siitä ole kauaakaan kun kohistiin siitä, kuinka joku evlut. srk halusi luvan listiä hautausmaallaan vierailevia valkohäntäpeuroja tai vastaavia.
- dfdfddfdffdff
Ja valtiohan näidenkin hautausmaiden ylläpidon maksaa. Muuttuisiko luonnonsuojelullinen arvo, jos ylläpidostä vastaisi vaikka kunta tai maakunta?
- ajatteleva_ihminen
Näinhän se on. Valtiohan korvaa kirkolle täysimääräisesti hautausmaiden ylläpidosta koituvat kustannukset. Kirkkohan on tuossa "hautausmaiden luonnonsuojelutoimessa" vain valtion palkkarenkinä, mutta ottaa luonnollisesti mielellään kaiken kunnian itselleen, vaikka maksajana onkin joku muu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381530- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi279784- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571- 60567