Mietinnässä ok-talon hankinta ko. alueelta. Onko mitään palveluita alueella (kauppa tms.)? Julkinen liikenne? Mihin kouluun menevät 7-9 lk. oppilaat? Rauhallista ja luonnonläheistä asuinaluetta etsitään.
Metsäkalteva asuinalueena
41
6665
Vastaukset
- IlmanPalveluita
Ei kauppaa lähimaillakaan, myöskin koulu puuttuu. Näitä luvattiin kaupungin toimesta asuntomessujen alla. Paikallisen tavan mukaan ne osoittautuivat valheeksi. Muuttavilla pitää olla kaksi autoa ja hinkua jonottaa sujumattomassa liikenteessä lähimpään kauppaan tai kaukana olevaan kauppakeskukseen, joka vaatii liikenteessä lisää jonotusta. Kyseinen alue on nukkumalähiö hyvine lenkkeilyväylineen. Alueelle muuttanet ovat ns. junan tuomia, jotka myyvät asuntonsa pian pois, ainakin Etuoven tai Oikotien mukaan.
- RaakaRipa
Asuntojen hintaan vaikuttaa 3 seikkaa: sijainti, sijainti ja sijainti. Tämä kannattaa muista jos meinaa ostaa sieltä asunnon. Metsäkaltevassa myynnissä olevissa asunnoissa on 25-30% ilmaa tällä hetkellä.
- MetskunAsukas
Muutin kesällä Metsäkaltevaan ja olen kyllä tykännyt. Ihan viihtyisä, tosin vielä melko alkutekijöissään oleva kaupunginosa. Motarille ja Kehä V:lle pääsee todella hyvin, joten pääsee näppärästi kulkemaan. Alueella ei kuitenkaan ole häiritsevää liikennettä, eikä melua.
Tuoreella alueella ei ole vielä kauppoja tai muita palveluita, mutta kaavassa on kortteli päivittäistavarakaupan suuryksikölle, joten palveluita tulee aikanaan. Nyt lähimmät kaupat on Hakalantorin K-market ja Vehkojan S-market, joinne matkaa vain pari-kolme kilometriä. Ydinkeskustaan 4,5 km.
Kouluista en sen enempää tiedä, mutta niitäkin on useita lähistöllä. Lisäksi Metskuun on tulossa koulu, kai ala-aste lähiaikoina. Päiväkoti toimii jo.
Metsäkaltevan "keskustaan" on tulossa kerrostaloja, joista ensimmäiset valmistuivat juuri hiljattain.
Alueella on luonto ja ulkoilureitit lähellä, sekä hyvät pyöräreitit keskustan suuntaan.
Kaupunkiliikenteen vuorot kulkee, tosin vielä harvakseltaan, tiheimmin kouluaikoihin.
Kannattaa käydä ajelemassa ja tutustua. - Messulisää
Alueelle tulee kaupungin vuokra-asuntoja jonka takia kehoitan välttämään aluetta. Myynnissä olevissa asunnoissa kymmeniä prosentteja messulisää.
- Kauppa.puuttuu
Kerran vuodessa olen käynyt tuon alueen "tarkastamassa" ja varsinkin messujen jälkeen oli messualue suuri pettymys. Joka toisen talon edessä oli myytävänä kyltti yhteystietoineen. Vuosittain seurataan miten heinälatoa muistuttava pytinki pysyy pystyssä. Ajoittain sekin on myynnissä ja pyyntöhinta putoaa joka kerralla. Messut tuntuvat olleen huijaus saada väkeä paikalle. Kaltevantien suunnassa nousee aivan asuttavien näköisiä taloja, mutta kokonaisuudessaan alue ei kiinnostaisi pätkääkään.
- KaikkienAikojenPohjat
Kauppa.puuttuu kirjoitti:
Kerran vuodessa olen käynyt tuon alueen "tarkastamassa" ja varsinkin messujen jälkeen oli messualue suuri pettymys. Joka toisen talon edessä oli myytävänä kyltti yhteystietoineen. Vuosittain seurataan miten heinälatoa muistuttava pytinki pysyy pystyssä. Ajoittain sekin on myynnissä ja pyyntöhinta putoaa joka kerralla. Messut tuntuvat olleen huijaus saada väkeä paikalle. Kaltevantien suunnassa nousee aivan asuttavien näköisiä taloja, mutta kokonaisuudessaan alue ei kiinnostaisi pätkääkään.
Näin on. Se heinälato on kyllä kaikkien aikojen pohjat kaikella tavalla ja hintapyynnössä 90% liikaa. Alueessa ei ole isompaa vikaa mutta realismi talojen hinnoittelussa ois suotavaa jos aikoo saada kaupat aikaan.
- Anonyymi
KaikkienAikojenPohjat kirjoitti:
Näin on. Se heinälato on kyllä kaikkien aikojen pohjat kaikella tavalla ja hintapyynnössä 90% liikaa. Alueessa ei ole isompaa vikaa mutta realismi talojen hinnoittelussa ois suotavaa jos aikoo saada kaupat aikaan.
Mikä heinälato? Joku esittelytalo vai?
- Jepulisjust
Paavola puretaan kehityksen tieltä ja sosiaalipummit raijataan tuonne vähän syrjemmälle lieveilmiöineen.
- Jargos
No jos maalla tahtoo asua, ni mikä jottei. Uhraat palkastasi ostamalla toisen auton käyttökuluineen, raahaamalla lapsiasi harrastuksiin joten oma vapaa-aikasi jää haaveeksi. Kauppa-autokaan ei kulje ja kauppaan kilometritolkulla matkaa. Kaljalle lähtö on kun lähtisi etelänmatkalle ja aamuyö menee kotiin talsiessa mainitut 4.5 km kännissä, ei ole valkosen miehen hommaa sanon minä. Aina se keskusta yhtä kaukana on vaikka asuntojen määrä lisääntyisikin alueella. Ei se vielä hääviltä näytä.
- MetskunAsukas
En tänne muuttaessa mitään valmista paratiisia odottanutkaan. Mutta antaa alueen kehittyä. Jokainen kaupunginosa on lähtenyt pienestä ja vähitellen kasvanut ja palvelujakin tullut. Tärkeintä nyt olisi, että kerrostalot valmistuisi, sillä yksikin talo tuo kymmeniä uusia asukkaita. Asunnoille on selvästi kysyntää, sillä lehti uutisoi, että juuri valmistuneet vuokra-asunnot vietiin käsistä, eli olivat varattu jo ennen valmistumistaan.
Aluevaraus tosiaan on päivittäiskaupoille, ym. palveluille. En nyt osaa arvioida, kuinka paljon asukkaita sen toteutus odottaa, mutta käsittääkseni palveluiden on tarkoitus tukeutua myös maantien liikenteeseen. Tämähän nopeuttaa palvelujen syntyä ja sitäkautta alueen houkuttelevuus kasvaa. Tiehän levennetään ja liittymät tehdään kunnollisiksi, niin varmaan siinä samalla rakentavat.
Minua ei nuo "pitkät" matkat haittaa. Kyse on kuitenkin muutamasta minuutista ajettaessa keskustaan. Se on suorastaan naurettavan lyhyt. Kun asuin Tampereella, oli matkaa keskustaan tai kauppaan paljon enemmän, enkä koskaan kuullut puhuttavan, että ne olisi kaukana... Mulla on työ kauempana, kuin keskustaan on matkaa, joten tuolla logiikalla minun pitäisi muuttaa lähemmäksi työpaikkaani, että matka lyhenisi kuudella minuutilla. Olisiko järkeä? Kauppaan tai keskustaan tarvitsee mennä kuitenkin paljon harvemmin, kuin töihin, niin miksi pitäisi asua kaupan vieressä?
Taksillahan pääsee päreissä kotiin, kuten on tullut testattua, eikä sekään konkurssiin vie, kun ajattelee koko illan menoja. - OnNiinMahdotonta
Sitä olen myös miettinyt että miksi sanotaan Metsäkaltevan olevan muka kaukana? Mikä on kaukana ja mikä sitten lähellä... Vaikkapa Hyvinkäänkylästä, Veikkarista tai Monnista on keskustaan paljon pidempi matka, eikä kukaan ole siitä matkasta täällä urputtamassa. Metsäkaltevassa on kaiken lisäksi ylivoimaiset kulkuyhteydet. Kaksi valtatietä melkein vieressä ja suora baana suoraan ydinkeskustaan saakka.
Mikä on sitten niin huonosti? Sekö, että se kallis Siwa puuttuu sieltä nurkan takaa? Sen puutekko tekee alueesta mahdottoman asua?
Muutama minuutti, niin olet keskellä keskustaa ja sekään ei riitä. Toinen samanmoinen, niin olet ostoksilla vaikka keskellä yötä. Otan vielä joskus aikaa, että kuinka mahdottoman kauan kestää mennä keskustaan, niin siinähän on päivittelemistä.- MrMonex
Ymmärrän närästyksesi täysin. Kyllä minullakin menisi herne nenuun, jos olisi sieltä asunnon ostanut/rakentanut ja todennut velkaantuneeni mielikuvan seurauksena. Ei hätää kaltaisiasi on paljom, joten ennenpitkään sinunkin asuntosi menee kaupaksi. Hinta on sitten asia erikseen, tulee voittoa vai tappiota ken tietää. On nuo mainitsemasi muutkin kaukana, mutta ei sitä sinun kämppääsi lähemmäs tuo, vaikka niitä tähän yritätkin sotkea.
- Joremes
Nyt pitääkin erityisesti keskittyå juuri Metsäkaltevan kaukana oloon. Muista kaupunginosista viis, sillä täällä etsitään juuri Mersäkaltevan huonoja puolia, jottei sinne elinkelvottomaan autiomaahan kukaan erehtyisi menemään.
On se meinaan niin helvetin kaukana kaikesta ja kauppaankin joudut ajamaan hirveässä ruuhkassa joka päivä, että et ehdi kotona muuta kuin nukkumaan.
Kaikkihan laittaa siellä asunnot heti myyntiin. On niin pirun kaukana, että melkein porvooseen asti joutuu ajamaan ja palkka menee bensoihin. Kakaroillekin pitää hankkia autot, että pääsevät kaupunkiin. Muualla kaupungissa ei asuntoja myydäkkään kuin Metsäkaltevassa ja jumalattomaan ylihintaan tappioksi.
On koko paikka niin periferiaa, että mielummin asuisivat vaikka riihimäellä. Sieltäkin on kaupunkiin varmaan paljon lyhyempi matka.
On se niin huono paikka ja kun menee minuutteja keskustaan ja ihan yhdet liikennevalotkin matkalla, eikä ole mitään ruunan kuseman säteellä. Ennen kaikkea niin kaukana.
Huomaa, että kateelliset pikkupaikkakunnan pikkusieluiset täällä höpöttelee omiaan, enkä nyt tarkoita paikallisia. - Lössy
Muutenhan tuo likimain oikein olikin, mutta se, että mieluummin asuisi Riihimäellä oli jo vähän ylilyöntiä. Mutta onhan se ikävä, kun kaupunki ei myy kuin sieltä Honolulusta tontteja, niin ei voi rakentaakkaan vuosiin. Kyllä se joskus täyttyy, kun aina löytyy ihmisiä, jotka pitävät maaseudun rauhasta. Käykä siellä muuten talvisin aura-auto, vai pitääkö hiihtämällä kulkea siirtymät?
- Hyvinkäätä_tunteva
Hyvinkäänkylässä on kauppa kävelymatkan päässä. Veikkarista vain harjun ylitse löytyy nyt 2 kauppaa ja joskus taas Alepa kun saavat sen rakennettua. Monnin viihtyvyys on Hausjärven asia ja verrattavissa Riihimäkeen. Siwoja ei enää edes ole, joten se siitä. Ajoaika keskustaan riippuu vuorokauden ajasta ja siitä löytääkö liikennevalot ohittavan reitin. Ei Metsäkaltevassa asuvan kannata hihojaan polttaa, vaikka paikkakunnan tuntevat täällä aihetta kommentoi.
- PerseilyksiMeni
Ihme narinaa täällä:D Pitäisiköhän heittää lisää vettä myllyyn:p Trollollollolloja aloittajasta lähtien.
- Trollit.kaukana
Tökkiikö asuntosi kauppa?? Suomessa on sananvapaus, laki huomioiden.
- JavanainenS
Muuta en tiiä, kuin että puhelut menee Heseltä eteenpäin rummuttamalla.nythän väkiluku aluueella nousee tavoitteiden mukaiseksi, kun vuokrakasarmeihin asettuu asukkaat ja vanhukset säädään tungettua sinne väestösuojaan pois silmistä.
- Virhe_arvio
Alueelta, jolla ei vielä ikää, eikä kokoa on suhteettoman paljon taloja myynnissä. Jotkut ei edes vuoden vanhoja ja jotkut taas yli vuoden myynnissä olleita. etuovi. com valaisee tilannetta 24/7. Montako messutaloa tältä muka niin halutulta asuinalueelta on myyty ja montako on myynnissä?
Niinpä ei siellä kukaan arvonsa tunteva halua asua. Tietysti ymmärrän alueen puolustelijoitakin, sillä ei se talo sieltä mene kaupaksi, kuin asioiden kaunistelulla. - oikari
Kehittyvää aluetta ja Hyvinkää kasvaa etelän suuntaan eli juuri sinne päin. Nyt palveluja heikosti, mutta 5 - 10 vuotta kun mennään eteenpäin niin tilanne varmasti toinen.
- Läyhä
Just, kaupunki yrittää kehittää väkisin, eikä myy muualta tontteja. Mutta vuokratontteja keskustan tuntumasta tulee kaupan, kun vuokrasopimukset menee umpeen.
- Olkaaatarkkana
Keskustasta, tai edes sen läheisyydestä en hankkisi mitään ok - talo tonttia, sillä niissä on aina pelko prseessä, että aluetta aletaan vallata kerrostaloille. Jokainen, joka vähänkin miettii, pitäisi hälytyskellot soida jos keskustasta tarjotaan ok-tonttia, sillä niitä ei ole minkään kaupungin keskustassa ja jäljellä oleviakin on purettu jo vuosikymmenet.
Hyvinkäällä tämmöisiä alueita ovat ainakin Rääkkiksen alue ja Viertolassa Suokadun ja Jokelankadun lähistö. Myös Kaupunkisillan länsipuoli Tehtaan alueen läheisyydessä on arveluttava, mutta ei niin himottu purkupaikka. Sinnepäin vaan ne kerrostalot leviää. Rääkkiksestä en missään nimessä hankkisi mitään. Se on vaaravyöhykkeellä ydinkeskustassa.
Sitten on tämä julkaisematon Nummenmäki. Suunniteltu ok. - alue lentoaseman, vilkkaan maantien ja moottoriurheilukeskuksen keskellä. Sinne suunnitellaan vielä ohitietä VT 25:ltä E 12:lle, että semmoinen hiljaisuuden kehto. Tuskin koskaan toteutuu. Muutenkin tonttien myynti on ollut parisen vuotta surkeaa. Omakotialueita jo pilvinpimein. - Tekijätoteuttaa
Ei siihen keskustan läheisyyteen mitään kerrostaloja tule, kun Hyvinkää on matalantakentamisen mekka. Kun pääkadulle varteen rakennetaan lautaomakotitaloa , niin ei täällä mitään näkymää ole minkälainen kaupungin pitäisi olla. Keskustan alueen maa ei lisäänny ja siksikin pitäisi rakentaa ylöspäin ainakin viisi-kuusi kerroksisia taloja ja liiketilaa alakerrokseen siitä kaupunki muodostuu. Yksi Willa ei tee kaupunkia, varsinkaan sen tyhjennettyä pääkatua myymälöistä. Ei kovinkaan hyvää mainosta Hyvinkäälle, että niin monessa pääkadun liikehuoneiston ikkunassa on teksti myydään tai vuokrataan.
- Anonyymi
Ei mitään kehitystä yli 5 vuodessa.
- Anonyymi
Aloituksesta jo kohta kolmisen vuotta - lähikauppaa ei näy, mutta muutama kerrostalo, kymmeniä ok -taloja ja koulu valmistunut. Kehitystä on, mutta melkoisen hidasta pysyäkseen tavoitteen mukaisessa 6000 asukasta vuonna 2030 polulla. Tonttejakaan -etenkään liiketoimintaan tarkoitettuja - ei varsinaisesti revitä käsistä.
Kunnolliset rampit Metsäkaltevaan saattaisivat edesauttaa investointeja. Liikennemäärät ovat kuitenkin kasvaneet jatkuvasti 25 -tiellä ja liiketoiminnalle kaavoitetut alueet ovat eittämättä tätä silmällä pitäen kaavoitettukin tien välittömään läheisyyteen. Tämänkaltaisia hankkeita pohditaan kuitenkin vähintään se 15 vuotta..
https://vayla.fi/documents/20473/535963/Kehittämisselvitys.pdf/aae3bdbf-022a-44d8-9c86-ae7f8c768575
Potentiaalia Metsäkaltevassa kyllä on. Itse pidän sitä oivallisena paikkana kasvattaa muksut. Mitä ajatuksia muilla?- Anonyymi
2021 mennään ja kauppaa ei kuulu tai näy. Kannattaisiko kaupungin oikeasti nyt hoitaa se ramppi 25 tieltä niin saisi siihen Hangonväylän varteen marketin pystyyn. Ja kyllä,voitte lobata Elyä ja väylävirastoo.
ONNETONTA edunvalvontaa!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2021 mennään ja kauppaa ei kuulu tai näy. Kannattaisiko kaupungin oikeasti nyt hoitaa se ramppi 25 tieltä niin saisi siihen Hangonväylän varteen marketin pystyyn. Ja kyllä,voitte lobata Elyä ja väylävirastoo.
ONNETONTA edunvalvontaa!!!!Muutin alueelle (kerrostaloon) vuodenvaihteessa 2020-21. Näkymät ovat 5. kerroksesta upeat, pääsee ihailemaan auringonlaskua. Miinuksia ovat lähikaupan ja autopaikan puuttuminen. Autopaikkoja on vain osalle talon asukkaista, vaikka lähimpään kauppaan on matkaa 3 kilometriä (olen tällä hetkellä 10:ntenä jonossa). Idealistista, vihreään ideologiaan perustuvaa yhdyskuntasuunnittelua, jolla ei ole kovin paljon tekemistä elävän elämän kanssa.
- Anonyymi
Siihen kauppojen puuttumiseen tuollakin alueella saattaa vaikuttaa nykyisen Willan hankesuunnitelmien aikaan sovittu jokin estosopimus ettei uusia, kilpailevia kauppoja Hyvinkäälle perusteta jotta asiakkaiden täytyisi käydä Willan kaupoissa. Jo toiminnassa olleita kauppoja ehto ei koskenut. Siksi uusia ruokakauppoja ei juuri ole näkynyt kuin Lidl Teboilin vieressä. Kun asiaa kyselee kaupungin valtuutetuilta niin suoraa vastausta ei tule. Pari henkilöä kylläkin tarkasti ettei kukaan kuulu ja sitten kertoi itsekin kuulleensa aiheesta, mutta "mustaa valkoisella" ei ole nähnyt. Jos sopimus on, niin asia on jo yli 10 vuotta vanha, joten silloiset päättäjät saattavat tietää. Kaupungilla aihe putkahtaa ajoin esille, eli onko savua ilman tulta.
- Anonyymi
Kysymys on Keskon ja S-ryhmän väännöstä. Eli kyseessä on kaupungin toimintaa suuremmista voimista.
- Anonyymi
Silloin 10 vuotta sitten julkisestikin kerrottiin että kaupunki kaavoituksen avulla estää ruokakauppojen tulon Kuumolan alueelle, vaan kaikki keskitetään kauppakeskukseen. Onneksi järki voitti ja naapurikuntien esimerkkiä seurattiin, niin saatiin kolmostien liikenteen väkeä poikkeamaan tännekin. Töpätty on raskaasti vuosien aikana ja muutaman kaupungin henkilöstöön kuuluneen jääräpäisyydellä menetettiin ostovoimaisia ohikulkevia matkustajia muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin 10 vuotta sitten julkisestikin kerrottiin että kaupunki kaavoituksen avulla estää ruokakauppojen tulon Kuumolan alueelle, vaan kaikki keskitetään kauppakeskukseen. Onneksi järki voitti ja naapurikuntien esimerkkiä seurattiin, niin saatiin kolmostien liikenteen väkeä poikkeamaan tännekin. Töpätty on raskaasti vuosien aikana ja muutaman kaupungin henkilöstöön kuuluneen jääräpäisyydellä menetettiin ostovoimaisia ohikulkevia matkustajia muille.
Olisiko mahdollista, että tien 25 ja Metsäkaltevan liittymään rakennettaisiin joskus liikennekeskus jossa on myös supermarketti? No ei, koska pääkaupunkiseudulta töistä kotiinsa Marttiin palaavat tulevat junalla eivätkä autolla kaksvitosta pitkin, joten kukaan heistä ei tekisi ruokaostiksiaan siinä. Eli metsäkaltevalaisille pitää keksiä jokin muu ratkaisu, joka sopii K- ja S-rohmuille.
- Anonyymi
Lapsesi menevät tapaelinnan kouluun tai puoli matkan kouluun! Kouluun pääsee bussilla tai pyörällä
- Anonyymi
Sopimus estää kauppojen saannin tällekin alueelle, mutta nähtävästi Destia rakentaa lähiaikoina eritasoliittymän Kalevankadulta tielle 25 vihdoin.
- Anonyymi
Onneksi Destia, eikä Hyvinkään "liikennesuunnittelu".
- Anonyymi
Kyllä Metsäkalteva on varsinainen Pierunperä, ei ikinä sinne. Ei siellä ole mitään kuin sitä metsää, synkkää aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Metsäkalteva on varsinainen Pierunperä, ei ikinä sinne. Ei siellä ole mitään kuin sitä metsää, synkkää aluetta.
Asuntomessuja aikoinaan markkinoitiin "Metsäkaltevaan palvelut lähelle". Suurin kusetus kautta aikojen paikallisesti. lkujaan tosi kapinen alue ja aina kehuivat että ensi vuonna tule. Kaupungilta kehuttiin kauppakekuksen olevan lähellä. Lähtisivät sieltä johtoportaasta kantamaan kauppakasseja niin näkisivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asuntomessuja aikoinaan markkinoitiin "Metsäkaltevaan palvelut lähelle". Suurin kusetus kautta aikojen paikallisesti. lkujaan tosi kapinen alue ja aina kehuivat että ensi vuonna tule. Kaupungilta kehuttiin kauppakekuksen olevan lähellä. Lähtisivät sieltä johtoportaasta kantamaan kauppakasseja niin näkisivät.
Asuntomessuja aikoinaan markkinoitiin tyyliin, ala-asteen koulu, päiväkoti ja lähikauppa tulevat alueelle. Nyt koulu on täynnä, eikä kauppaa näy. Hyvinkäät päättäjät valehtelivat jälleen. Nähtävästi salainen estosopimus vapaalle kauppatoiminalle ja Willan suosiminen onkin totta, vaikka kaupunginvaltuutetut väittävät julkisuudessa muuta. Täällä jokin ihme porukka keskuudessaan jakaa rahavirtoja keskenään "kassakaappisopimuksin". Ottivat mallia 1980-luvun valtakunnallisesta sopimuksesta.
- Anonyymi
Hieno paikka asua ja kasvattaa lapsia. Lintukoto ja turvalkisen oloinen siistillä koululla ja leikkipuistoilla. Eipä itsellä kauppareissu ole vaikeaa ollut s-marketissa käyden tai prismaan/cittariin mennen.
- Anonyymi
"Epäonnistuiko kaupunki suunnittelussa", kysyi Aamuposti opetuslautakunnan jäseniltä ja varajäseniltä ja pyysi vastaukset. Vain kaksi vastasi, Pekka Laine ja Laura Salminen. 17 muuta ei asia kiinnosta pätkääkään, mutta kokouspalkkiot kylläkin. Tuolle porukalle kuuluu kouluasiat, mutta kenelle kuuluu antaa lupa lähikaupalle? Tässä kaupungissa hoidetaan hyvin vain gryndereiden asiat siltoineen ja halleineen, sekä heille yhteisen omaisuuden myynti heille. Suomessa lisätään puistoja ja viheralueita, mutta täällä tuhotaan viimeisetkin puut, koska puusta oli pudonnut pieni oksa jonku lankatuille kengille. Miksi täällä tehdään kaikki päin ***settä?
- Anonyymi
Aihe jälleen Aapossa esillä "Hyvinkään tonttikauppa takkuaa" otsikolla ja Metsäkaltevan alue esillä. Minkä taakses jätät, sen edestäs löydät, on vanha hyvä sanonta joka sopii kohteen töppäilyjen sarjaan. Kaupan puute on suurin epäkohta lehtijutun mukaan. Yleensä alueelle muuttavat ovat muualta tulevia, joille kiinteistövälittäjät kertovat vain hyvät asiat. Kauppojen tai edes yhden kaupan puuttumista ei kerrota, eikä mistään salaisesta sopimuksesta. Hyvinkään malli todellisuudessa kiinteistösublimisineen on ulkopuolisille vielä vierasta joten syyt kaupan puuttumiseen pysyy pitkään vieraana. Pitempään asuneet asioista ja niiden taustoista tietävät ja kertovat tarvittaessa muillekin. Turha sitä kaupungin taholta tonttikauppojen takkuamisesta on itkeä kun syyt on heilläkin tiedossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aihe jälleen Aapossa esillä "Hyvinkään tonttikauppa takkuaa" otsikolla ja Metsäkaltevan alue esillä. Minkä taakses jätät, sen edestäs löydät, on vanha hyvä sanonta joka sopii kohteen töppäilyjen sarjaan. Kaupan puute on suurin epäkohta lehtijutun mukaan. Yleensä alueelle muuttavat ovat muualta tulevia, joille kiinteistövälittäjät kertovat vain hyvät asiat. Kauppojen tai edes yhden kaupan puuttumista ei kerrota, eikä mistään salaisesta sopimuksesta. Hyvinkään malli todellisuudessa kiinteistösublimisineen on ulkopuolisille vielä vierasta joten syyt kaupan puuttumiseen pysyy pitkään vieraana. Pitempään asuneet asioista ja niiden taustoista tietävät ja kertovat tarvittaessa muillekin. Turha sitä kaupungin taholta tonttikauppojen takkuamisesta on itkeä kun syyt on heilläkin tiedossa.
Tonttikauppa takkuaa kaikkialla. Se että kauppa puuttuu Metsäkaltevasta on vain hyvä asia kun Vehkojan S-.Market on hyvinkin lähellä. Jos tänne tulisi kauppa niin porukka kävisi edelleen muualla tekemässä suurimmat ruokaostokset ja vain unohtuneet ostokset tehtäis "omasta" kaupasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127