ROSVOT LIIKKEELLÄ

ULKOMAANREKKARIT

Yli 20 asuntomurtoa viikossa Itä-Uudellamaalla – saaliiksi käteistä ja koruja, mutta taulutelevisiot eivät kelvanneet
Omakotitaloihin on murtauduttu päivittäin. Poliisi lisää näkyvää partiointia kyseisillä alueilla.
Kotimaa
3.11.2017 YLE

Kuvan ovi ei liity tapaukseen.Jari Pelkonen / Yle
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tehty yli kaksikymmentä rikosilmoitusta asuntomurroista viimeisen viikon sisällä.
Ilmoituksia on tullut kaikista Itä-Uudenmaan poliisin toimialueen kunnista eli Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Keravalta, Mäntsälästä, Porvoosta, Nurmijärveltä, Tuusulasta ja Vantaalta.
Murtoja tapahtuu edelleen päivittäin.
Komisario Timo Luodon mukaan epäiltyjä rikoksia on tapahtunut poikkeuksellisen paljon lyhyessä ajassa.
– Kyllä tämä on selkeä piikki tällä rintamalla.
Murrot ovat kohdistuneet erityisesti omakotitaloihin, jotka sijaitsevat syrjäisillä paikoilla. Taloihin on tunkeuduttu päiväsaikaan asukkaiden poissa ollessa. Usein taloista on rikottu ikkuna, terassin oven tai takapihan oven lasi. Asunnoista on viety pientä ja helposti mukaan otettavaa arvotavaraa, kuten koruja, pienelektroniikkaa ja rahaa. Sen sijaan isot esineet, kuten taulutelevisiot on jätetty paikoilleen.
Luodon mukaan varastetun tavaran arvo ei vielä ole selvillä. Poliisi on aloittanut tekniset rikospaikkatutkimukset ja puhuttanut lähiasukkaita, mutta moni asia on vielä selvittämättä.
– Jos huomaa, että talossa on käynyt kutsumattomia vieraita, niin itse ei pidä mennä koskeman mihinkään. Poliisi tekee teknistä tutkintaa ja yrittää saada siitä todistusianeistoa.
Poliisi: Sovi tarkkailusta naapurien kanssa
Luoto ei vielä ota kantaa siihen, onko murtojen taustalla samat tekijät, tai kuinka paljon heitä on.
Poliisi lisää näkyvää partiointia omakotitaloalueilla.
Omakotitalojen asukkaita kehotetaan pitämään talonsa asutun näköisenä ja huolehtimaan siitä, että lukitukset ovat asianmukaisessa kunnossa. Naapurien kanssa on hyvä sopia talon tarkkailusta, kun ei itse ole paikalla. Pihan valaistusta kannattaa tehostaa liiketunnistimilla.
– Jos on henkilö- ja ajoneuvohavaintoja, jotka eivät jostain syystä sovi kuvaan, niin havainnoista voi laitaa meille tietoja, Luoto pyytää.
Havainnoista voi soittaa poliisin vihjepuhelimeen 02954 36442 klo 8–16 välisenä aikana tai ilmoittaa sähköpostilla [email protected].

1

233

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinniottoja

      Puolalaiseksi esittäytynyt taulukauppias kävi, etelä Mäntsälässä ei lupaa myyntilappua esittää !?
      Joillakin sentään töitä, miten eläkkeiden laita !?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe