Harvoin enää nykyaikana puhutaan kadotuksesta eli Kepulandiasta sellaisena kuin se oikeasti on ja jollaisena Mylliksen muistelmat sen esittää. Kepulandia on kauhujen paikka. Synnin palkka on kuolema eli kepulaisuus. Kepulandiaan joutuva ihminen joutuu samaan paikkaan jossa on jo kärsimässä osa demoneista eli langenneista enkeleistä. Se on täydellinen pimeyden ja kauhujen paikka jossa kärsitään ikuisesti.
Kepulandian kauhut.
11
348
Vastaukset
- Pöyröö296437
Sitte mä heräsin ja kävin kusella.
Tuo niin taivahan tosi. Ite olen sen verran nuori/vanha että muistikuvia vasta 70-luvun kepulandiasta ja sen mädännäisyydestä. Liekö sitten alkanut jo 60-luvulla tämä valtion verorahojen holtiton tuhlaaminen täysin epäterveisiin rakenteisiin ja maatalouden ylimitoitettuihin tukiaisiin. Aka Keskustan teesit.
Santeri-poika kääntyisi haudassaan jos tietäisi millaiseksi irvikuvaksi hänen aikanaan kehittämänsä aatesuunta on keskustan hoteissa ryöpätty. Vain ja ainoastaan vallan maksimoinnin ja betonoinnin takia.
- "Alkiolaisuus on aatesuunta, joka perustuu Santeri Alkion ajatuksiin. Santeri Alkio oli kauppias ja nuorsuomalainen, joka katsoi, ettei kaupungeissa oteta huomioon riittävästi maaseudun asiaa, minkä vuoksi perustettiin maalaisliitto vuonna 1906."- Anonyymi
Totta joka sana!
- Anonyymi
Rainer tietää mistä puhuu!
- Anonyymi
Kyllä Aapiskukko Rainer69 tietää.
- Anonyymi
Kannatus jatkaa laskusuuntaa valtakunnallisesti , nyt 0, 6 %.
- Anonyymi
Kauhu linkkejä. https://tokentube.net/v/1409356444/Vapaamuurari-Sauli-Niinistö--The-Seraphim--Order-of-Chivalry---Landgraviate-of-Hesse-Kassel---by-7grainsofsalt2-7grainsofsalt2
https://tokentube.net/v/2369626505/SELITYS-MAC-OSOITEILMIÖSTÄ--ONKO-ROKOTETTUJA-IHMISIÄ-HAKKEROITU-JA-VALVOTTU- - Anonyymi
Täyttä asiaa!
- Anonyymi
Syntiä on
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574