Uskoin ennen paremmin ja varmemmin. Tapasin uskovaisen miehen ja menimme naimisiin. En ole koskaa tullut uskoon, olen uskonut vain. Sitten sairastuin masennukseen. Uskoni heikkeni, koska kokemus oli rankka ja sitä kesti kauan. Paranin siitä joten kuten, meni vuosia ja tulin raskaaksi. Sairastuin yhä voimakkaampaan masennukseen, kun pelkäsin niin äidiksi tuloa ja sitä pystyisinkö olemaan tarpeeksi hyvä äiti. Kävin terapiassa lähes koko raskauden ajan ja senkin jälkeen vielä yli vuoden. Selvisin terapian avulla ja opin olemaan armollisempi itselleni.
Mutta samalla, kun minusta on tullut vahvempi ihmisenä, olen etääntynyt liikaa Jumalasta ja Jeesuksesta. En missään nimessä halua enää masennusta tai sairautta takaisin, mutta toivoisin jälleen voivani uskoa, kuten ennen. Tämä maailman tilanne myös pelottaa, onko meillä enää tulevaisuutta, vai onko Jumala pian saanut tarpeeksi ihmisten synneistä ja pistää pian pisteen kaikelle tälle. Osittain uskoni heikkeneminen saattaa johtua siitä, pelosta kaiken loppumisesta, kun on juuri saanut oman perheen ja löytänyt ihan hyvän tasapainon elämään.
Kysymys kuuluu: Miten uskoa jälleen? Ja silti pysyä vahvana?
Mutta samalla, kun minusta on tullut vahvempi ihmisenä, olen etääntynyt liikaa Jumalasta ja Jeesuksesta. En missään nimessä halua enää masennusta tai sairautta takaisin, mutta toivoisin jälleen voivani uskoa, kuten ennen. Tämä maailman tilanne myös pelottaa, onko meillä enää tulevaisuutta, vai onko Jumala pian saanut tarpeeksi ihmisten synneistä ja pistää pian pisteen kaikelle tälle. Osittain uskoni heikkeneminen saattaa johtua siitä, pelosta kaiken loppumisesta, kun on juuri saanut oman perheen ja löytänyt ihan hyvän tasapainon elämään.
Kysymys kuuluu: Miten uskoa jälleen? Ja silti pysyä vahvana?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun me heikkoina Herralle huokaamme vaan,
Pyhä Henkensä auttaa jo meitä.
Uni meitä kun pyrkivi ahdistamaan,
meitä Herra ei nukkumaan heitä.
Kun me uuvumme niin,
ettei rukouksiin
eikä valvomiseen ole voimaa,
hän on puolustaja,
esirukoilija
eikä heikkoja, huonoja soimaa.
(Virsi 310)
https://www.youtube.com/watch?v=VUsA4v-UBD4
-------------------------------
" Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu." (Room. 11:29)
Mua jostain syystä ottaa päähän raskaaksi paneskellut naiset.
Kun ei usko hölynpölyihin ja vanhoihin satuihin eikä jatkuvasti pelkää helvettiin joutumista elämästä tulee paljon helpompaa.
Raskaita asioita on elämääsi mahtunut. Kerrot niistä rohkeasti.
Heikko uskokin riittää siirtämään vuoria.
Kun sinulla on halu päästä lähemmäs Jeesusta, voisi miettiä niitä keinoja, joilla sitä läheisempää yhteyttä on mahdollista löytää.
Mutta ihan ensimmäisenä tulee mieleen se, että suitsevaa kuntilän sydäntä Hän ei suitse ja että saa tulla hyväksytyksi myös vähällä uskolla.
Tuossa kertomuksessasi kuvaat masennusta ja sitä, että tialnne siltä osin on nyt hyvin. Se on jo kiitoksen paikka, masennus on tosi rankka kokemus.
Kun sanot, että sinusta on tullut vahvempi ihminen, mitä sillä tarkoitat? Onko uskosi pienuus ja vahvempi minäsi suhteessa toisiinsa, onko vahventuminen ihmisenä heikentänyt uskoasi?
Kirjoitit pelosta, että kaikki loppuu juuri kun olet saanut kaiken tasapainoon ja itsekin toteat, että uskosi on saattanut heiketä siksi.
Se on varmasti yksi syy ja ehkä sinun kannattaa pohtia sitä enemmän. Mikä se pelko oikeastaan on ja poistaako se pelko sen totuuden, että emme tiedä päiviemme lukua?
Tulevaisuuden pelko ja elämän loppumisen pelko ovat asioita, jotka kahlitsevat ja vievät kykyä nauttia tästä hetkestä. Myös koettu masennus, kuvaat , että se on ollut aika syvää, aiheuttaa pelkoa siitä, että se uusiutuu, että putoaa uudelleen sinne mustuuteen ja sekin voi olla yhtenä syynä siihen, että uskosi on heikentynyt tai että kokemuksesi on se, että se on heikentynyt.
Mitä ajattelet sellaisesta näkökulmasta, että uskosi olisikin hautautunut näiden pelkojen ja elatuksen murheiden alle? Että tässä hetkessä sinulla on näitä huolia ja pelkoja, jotka estävät sinua näkemästä , että uskosi on edelleen olemassa siellä kaiken alla?
Meillähän on lupa luottaa Jumalan sanaan. Meillä on lupa luottaa siihen, uttä usko ei ole meidän tekomme, vaan se on Jumala lahja. Meillä on lupa luottaa siihen, että uskomme ei katoa ja että sovitus on voimassa kaikkina elämän päivinä, myös niinä päivinä, kuukausina, vuosina, kun tuntuu , ettei uskoa enää ole tai että se on liian heikko tai että rukoukset eivät nouse kattoa korkeammalle.
Minulle tulee mieleen, että voisitko puhella Jumalalle näitä asioita, ellet jo tee niin. Olisiko siitä apua, että lukisit sanan kohtia, jotka kertovat siitä, ettei Jumala kutsumistaan kadu? Olisko siitä apua, jos hyväksyt asian ja etsit levosta käsin yhteyttä Jeesukseen. Hyvä sielunhoitaja voisi olla myös sellainen , joka antaisi sinulle mahdollisuuden ääneen pohtia asiaa ja katsella sitä joka kantilta ja yhdessä sitä sitten voisi tuoda Herran eteen rukouksessa.
Raamatussa on kaunis kertomus siitä, kuinka Elia masentui ja toivotti itselleen kuolemaa ja Jumala lähetti enkelinsä palvelemaan Eliaa. Kertomus löytyy 1Kun.19
Epäilykset ja erämaataipaleet kuuluvat ihmisen elämään. Ne pistävät miettimään uskon perusteita ja minusta silloin on hyvä pysähtyäkin miettimään kuten oletkin tehnyt.
Uskon , että löydät vastauksen kysymyksiisi, anna itsellesi aikaa ja anna Jumalan tehdä työtään sinussa, puhu ääneen epäilyksiäsi ja epäuskostasi ja luota Jumalaan, vaikka helpommin se on sanottu kuin tehty :)
Neuvominen ei koskaa ole oikein hyvä juttu ja siksi toivonkin, että suhtaudut neuvoihini niin, että otat sen hyvän mikä niissä on, jos on mitään, ja hylkäät lopun. Olet rohkeasti jakanut ajatuksiasi ja se vie jo pitkälle löytämisen tiellä.
Taivaan Isän runsasta sinunausta sinulle :)