Arabiemiraatissa järjestettiin judokisat ja Israel osallistui myös niihin. Israel ei saanut käyttää omaa logoa rinnassa vaan piti käyttää kansainvälisen judoliiton tunnusta. Ja kun Israelilainen voitti ei nostettu Israelin lippua ylös, vaan kansainvälisen judoliiton lippu. Eikä soitettu Hatikvaa, vaan jodoliiton tunnus musiikkia. Eikä kukaan kätellyt Israelilaisia judokoita.
Vastaukset 6
- kyukyu
Judo on pimeydestä se on budhalaisuuden yksi muoto.
Tässä palkintojen jako tilaisuudesta. Omituiseksi on Israelin kansallislaulu muuttunut
https://goo.gl/qPQTvAJudo on tyylikkäimpiä urheilulajeja. Parhaillaan ovat MM-kisat käynnissä, olen katsonut kaikki finaalisessiot judon youtubekanavalta.
PS. Israel on kovan luokan judomaa, napsii usein arvokisamitaleja.
- valittukansa
Montako miljardia Usa säästäs , jos ei pitäisi Israelia pystyssä? Sinänhän se on mukavaa et ne turvapaikan sai toisen maailman sodan jälkeen . Englanti toddas vaan Ameriikka pelasti. Ny ne on sotilasvaltio viimeisen päälle
Ei lainkaan, sillä USA saa enemmän taloudellista hyötyä suhteesta, esimerkiksi suuri osa jenkkien teknologiafirmoja omaa kehityslaitokset Israelissa. :)
Mutta hyvä että kysyit että saadaan väärinymmärrykset korjattua
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371303- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67835PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648- 60641
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30523
- 39507
- 63503
- 16487
