Liitettiin kiinteistömme kaupungin vesihuoltoon ja sopimus allekirjoitettiin alkukesästä. Liittymä tehtiin muutaman viikon päästä. Liittymämaksu maksettiin sopimuksen mukaisena eli summa, jonka kaupunki oli sopimukseen kirjoittanut. Viime viikolla kaupunki kuitenkin ilmoitti, että ovat vahingossa laskuttaneet liian vähän ja haluavat meidän allekirjoittavan uuden sopimuksen ja maksavan lisää.
Mitä luulette, onko pakko maksaa vai olisiko edellytyksiä olla maksamatta vedoten jo tehtyyn sopimukseen ?
Kaupungin vesiliittymä
Loolluu
0
267
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432508
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1112406- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821169