Paratiisisijoittajat suomessa ja maailmalla

yrittäjyydestä

Jos et keksi muuta tekemistä syksyn pimeinä sateisina iltoina niin miksi et ottaisi selvää suomalaisesta "yrittäjyydestä"? Nyt siihen on erinomaisia työvälineitä ja samalla saat ikkunan myös kansainväliseen yrittäjyyteen. Miksi rikkaat vain rikastuu samalla kun köyhät pureskelee ainoastaan omia kynsiään? Ja duunarit maksaa kaikki verot!

Suomeksi kirjoitettua infoa löytyy enimmäkseen YLEn web-sivuilta koska YLE on lienee ainoa ICIJ:n jäsenyhteisö suomessa. "Noin 400 toimittajaa eri puolilla maailmaa on hankkeessa mukana. Ylen MOT on järjestössä ainoana suomalaisena mediana. Järjestön sisällä on sovittu, millä aikataululla juttuja julkaistaan. Yle kunnioittaa päätöksiä." Vaikka toimittajia sitoo erilaiset säännöt ja sopimukset (Sipilän ja muiden salailuun sotkeutuneiden painostus) niin sinä itse voit selvitellä asioiden taustoja ao. ICIJ:n web-linkin kautta. Miksiköhän Sipilän hallituksella on tosi suuri tarve säätää verorikoksien armahduslaki? Sitä on yritetty hivuttaa hyväksyttyväksi yhä uudestaan vaikka useimmat toimittajat sitä ei kertoneetkaan.

Tietovuodossa satoja suomalaisnimiä – miksi kaikkia ei julkaista?
Seitsemän vastausta Paratiisin papereista
https://yle.fi/uutiset/3-9917561

Varsinainen aineisto on englannin kielellä. Sinulla on mahdollisuus halutessasi ladata vaikka lähes koko aineiston kopio jos niin haluat mutta pidä huoli että sinulla on linjat kunnossa koska aineistoa VALTAVASTI. Pelkästään Panama-paperien dataa 2.6 Teratavua ja myöhemmin tulee saataville tämä viimeinen "Paratiisin-paperit" data (1,4 TB). Nämä ovat monessakin mielessä sitä "big-dataa" mistä isot pojat ja tytöt kahvipöydässä kertovat. Sitä lataillessasi on kohtuullisillakin yhteyksillä mahdollista pistää polvilleen pienen kylän nettiyhteydet! Helpointa ko. dataa on hakea icij.org -porukan hakupalvelulla jolloin saa nimilistan lisäksi asiaa selventäviä kuvia yhteyksistä. Suomalaisista (firmoista) saa lisätietoa ilmaiseksi esim. yhden "Paratiisin-paperit" tietovuodon kohteena olevan yhtiön tuotteella eli google-hakupalvelulla.

Offshore Leaks Database
Find out who’s behind almost 500,000 offshore companies, foundations and trusts from the Panama Papers, the Offshore Leaks and the Bahamas Leaks investigations, and explore the offshore financial data from some politicians featured in the Paradise Papers investigation.
https://offshoreleaks.icij.org/

OpenCorporates
OpenCorporates is the largest open database of companies and company data in the world, with in excess of 100 million companies in a similarly large number of jurisdictions. Our primary goal is to make information on companies more usable and more widely available for the public benefit, particularly to tackle the use of companies for criminal or anti-social purposes, for example corruption, money laundering and organised crime.
https://opencorporates.com/

Muistakaa kertoa sitten muillekin maukkaimmat herkut.

7

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odottakaa...minä-kanssa

      Tänään ma 6.11.2017 YLEn MOT-ohjelmassa kerrotaan aiheesta lisää:
      Lainkiertäjät paratiisissa.
      "Veroparatiisien kautta toimivat suuryritykset, eliitti ja huijarit pystyvät kiertämään oman maansa lakeja. Miten pörssirikos tai petos tehdään veroparatiisien avulla? "

      Eli tämähän on nähtävä, on koulutusmateriaalia jokaiselle itseään kunnioittavalle limanuljaskalle! Kuten kaikenlaiset pörssirikos-neuvokset ovat osoittaneet portugalin rannoilla tarpoessaan.

      https://areena.yle.fi/1-3849181

    • odottakaa...minä-kanssa

      Jaa, eipä ollut vielä paljonkaan suomalaisista rötöstelijöistä. Ainoastaan Nordea _taas_ tuli esille veroparatiisi-kytköksistä. Milloinkohan nalle paljastuu hämähäkiksi lankojen keskellä? Nallehan on ollut wanna-be-veronkiertäjä henkilökohtaisesti ja myös ainakin Nordean konttorin kanssa. Miksei siis varsinkin Nordean omistaja-firman Sampo-konsernin veronkierto olisi mahdollista?

      Viikon päästä pitäisi sitten tulla enempi suomalaisia verokikkailija-suuruuksia:
      ma 13.11.2017 - Lainkiertäjät paratiisissa 2
      "Sadat suomalaiset ovat perustaneet yhtiöitä tai sijoittaneet varoja veroparatiiseissa toimiviin yhtiöihin. Usein syynä on verosuunnittelu, mutta joskus taustalla on verokiertoa, rahanpesua tai rikoksia. "
      https://areena.yle.fi/1-3849185

    • kgfk885

      Bernerin suvulla sijoituksia veroparatiiseissa. Alkaa pikku hiljaa paljastua miksi Sipilän hallitus on yrittänyt saada vero-katujille vero-armahdusta?
      https://yle.fi/uutiset/3-9933669

    • gergergrege

      Sinänsä yrittäjistä puhuminen on harhaanjohtavaa. Valtaosa suomalaisista yrittäjistä kun ei yllä edes keskipalkan tasolle. Kyllä, keskivertoduunari tienaa enemmän kuin 90% yrittäjistä. Mutta toki myyttistä valetta yrittäjien suurista tuloista kuitenkin levitetään. Rikkaita yrittäjiä on erittäin vähän, 99,9% yrittäjistä ei rikkaita ole.

      Ja muuten, tuossa puhutaan siis muutamasta sadasta suomalaisesta, mikä on aika pieni määrä siihen nähden, että Suomessa on yli 250 000 yrittäjää. Ja noissakin tiedoissa on paljon sellaisia, jotka eivät koskaan ole ollut yrittäjiä.

      • yrittäjyydestä

        Koska "gergergrege" haluaa tahallaan ymmärtää väärin niin väännetäänpäs tämä vielä "rautalangasta" (Aivan, minullahan ei ole rautalankaa!):

        Sana "yrittäjyydestä" oli tarkoituksella hipsukoissa. Tarkoittaen että tämä yrittäjyys ei ole välttämättä perinteistä kunniallista yrittäjyyttä toimeentulon hankkimiseksi vaan kaikenlainen (vero)ketkuilu henkilöiltä joilla rahaa on jo muutenkin niin paljon että pystyy maksamaan esim. vero-paratiisi-puotien laskuttamiset. Eihän niiden palveluihin ole edes varaa normaali itsensä työllistäjillä, muilla pakkoyrittäjillä ja perus-duunareilla.
        Isojen yritysten johtajisto, jotka periaatteessa ovat duunareita eikä yrittäjiä, ovatkin sitten jo kuitenkin mahdollisia ketkuilu-"yrittäjiä"! Oppi tulee isoille firmoille myönnettyjen vero-etuuksien ja huonosti tehdyn verotuksen lainsäädännön hyödyntämisestä. Ja johtajistolle maksetaan tästä.

        "Yrittäjiksi" lehdistö voi tituleerata myös kaikenlaiseen petos-, väärennös-, ja yms. toimintaan syyllistyneitä tyyppejä kunnes vankilan oven kolahtaessa selän takana kiinni titteli muuttuukin petoksen-tekijäksi tai väärentäjiksi. No, ehkä myös "entisiksi yrittäjiksi"?


    • BernerOy

      Niin Anne Bernerin suvulla ei ole mitään, josta ei ole maksettu veroja. Sen sijaan sillä toisella Bernerin suvulla, joka on koko nostanut esille syyttömyytensä ministeriin on rutkasti piilossa.

    • yrittäjyydestä

      Jossain on kepulimiesten verotus toteutettu hiukan suoraviivaisemmin, ehkä suomessakin pitäisi kopsata tämä malli paratiisisijoittajien ja muiden kähmijöiden verotukseen? :)

      "Vangittu saudiprinssi osti vapautensa takaisin noin miljardilla dollarilla – Loistohotellin vankeja syytettiin korruptiosta, nyt heitä vapautetaan maksua vastaan"
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005468760.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3175
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1234
    3. 66
      1173
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      978
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      866
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      819
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      732
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      721
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe