Millainen on Jumalan valtakunta?

KolmeHyvääEsimerkkiä

Jumalan valtakunta on kuin pieni sinapin siemen, jonka viljelijä sai käsiinsä. Kun se kylvetään peltoon, siitä kasvaa suuri puu.

Jumalan valta kunta on kuin nainen, joka kantaa särkynyttä ruukkua. Ruukun sisältö tihkuu hiljalleen ulos ja ruukku jää tyhjäksi.

Jumalan valtakunta on kuin helmi, jonka kalastaja sai nuottaansa. Kalastaja piti helmen itsellään ja myi koko omaisuutensa.

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokaisen jumalan valtakunta on pelkkä myytti ja tietämättömien ihmisten taikauskoa sekä kansansatuja.

      • TurhaanSinäSuutuit

        Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on jo täällä maan päällä meidän keskuudessamme, mutta me emme voi sitä nähdä eikä se anna tulemisestaan merkkiä. Kuitenkin Jumalan valtakunta on kokoajan murtautumassa läpi, se tihkuu pieninä murusina maailmaan ja kasvaa nopeasti suureksi palapalalta. Se ei ole mikään fiktiivinen paikka tuonpuoleisessa, vaan Jumalan valtakunta valtioiden rajoista riippumaton yhteisö, jossa ihmiset elävät keskinäisessä solidaarisuudessa Jeesuksen opettamalla tavalla. Sinun negaatiosi Jumalan valtakuntaa kohtaan on turha ja ennakkoluulojen värittämä.

      • TurhaanSinäSuutuit kirjoitti:

        Näemmä kirjoitimme yhtä aikaa.

        Sain sen vaikutelman, että ajattelemme melko samaan tapaan tästä asiasta.

        Sanojen valinnat voivat olla joskus erilaisia ja luoda erimielisyyden harhan.

      • KiitoksiaKysymästä
        v.aari kirjoitti:

        Näemmä kirjoitimme yhtä aikaa.

        Sain sen vaikutelman, että ajattelemme melko samaan tapaan tästä asiasta.

        Sanojen valinnat voivat olla joskus erilaisia ja luoda erimielisyyden harhan.

        "Sain sen vaikutelman, että ajattelemme melko samaan tapaan tästä asiasta."

        Näin saattaapi olla. Itse sain saman vaikutelman.

      • TurhaanSinäSuutuit kirjoitti:

        Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on jo täällä maan päällä meidän keskuudessamme, mutta me emme voi sitä nähdä eikä se anna tulemisestaan merkkiä. Kuitenkin Jumalan valtakunta on kokoajan murtautumassa läpi, se tihkuu pieninä murusina maailmaan ja kasvaa nopeasti suureksi palapalalta. Se ei ole mikään fiktiivinen paikka tuonpuoleisessa, vaan Jumalan valtakunta valtioiden rajoista riippumaton yhteisö, jossa ihmiset elävät keskinäisessä solidaarisuudessa Jeesuksen opettamalla tavalla. Sinun negaatiosi Jumalan valtakuntaa kohtaan on turha ja ennakkoluulojen värittämä.

        <<Se ei ole mikään fiktiivinen paikka tuonpuoleisessa, vaan Jumalan valtakunta valtioiden rajoista riippumaton yhteisö, jossa ihmiset elävät keskinäisessä solidaarisuudessa Jeesuksen opettamalla tavalla>>>

        Yksikään uskonto ei tule tarjoamaan sellaista tapaa elää, että voisimme olla kaikki veljiä ja lopettaa vihanpidon eri kansalaisuuksien yms kesken.

        Uskonnot ja jumalat eivät tarjoa rauhaa ja rinnakkaiseloa vaan keinon lajitella ihmiset meihin ja muihin. Se on aina eripuran lähde, ei rauhan lähde.

        Ettehän te pääse yksimielisyyteen edes siitä, että mitä Jeesus opetti, puhumattakaan siitä, että miten tulkita hänen vertauksiaan, niin miten sellainen voisi tuoda keskinäistä solidaarisuutta ja rauhan maan päälle.

        Jeesusta lainatakseni:

        "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Matt.10.34

        Varmemmaksi vakuudeksi:

        Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Luuk.12.51

        Siinä teille rauhan ruhtinas. Yksi sekopäinen kylähullu, sanon minä ja jos takaisin tulee, niin enpä kyllä kumartele.

    • Siinäpä oli vertauskuvia.

      Ehdotan, että myös ilmaisu "Jumalan valtakunta" on itse pelkkä metafora.

      Muussa tapauksessa sille on vaikea löytää todellista merkitystä.

      Jospa olisikin niin, että Jumalan valtakunta on mielentila ja oivallus, joka tuottaa uudenlaisen suhteen itsen ja muiden välille sekä raudanlujan pelottomuuden ja onnellisuuden?

      Sellainen asia on olemassa. Sitä voi ihan hyvin sanoa Jumalan valtakunnaksi. Voi jopa perustellusti väittää, että monissa paikoissa Jumalan valtakunnalla on tarkoitettu nimenomaan sitä.

      En usko, että kuoleman jälkeiseen aikaan haikailevat ostavat tätä ideaa. Mutta ehkä joku. Minusta Matti Nykänen sanoi tämän hyvin: "Elämä on ihmisen parasta aikaa."

      • nyt.ollaan.ytimessä

        Vilja jonka kylväjä kylvää tarkoittaa viisautta, sanaa. Viisaus kylvetään erinlaisiin kuulijoihin, toiset ottavat sen vastaan ja toiset eivät. Kylvettynä viisaus kasvaa itsestää kuin vilja ja juurtuu kasvualustaansa. Viisauden opetus oli keskeistä toisen temppelin ajan juutalaisuudessa, monet varhaiset rabbiiniset opetukset koskevatkin juuri tapoja opettaa ja jakaa opetuksen vastaan ottavat oppilaat aina neljään erillaiseen ryhmään. Ensimmäisellä vuosisadalla kehittyi juutalainen filosofia, se haki runsaasti vaikutteita stoalaisesta koulukunnasta joka oli saavuttanut suuren suosion Lähi-Idässä edellisinä vuosisatoina. Juutalaisen filosofian ydin on kuitenkin logos eli tämä universaali viisaus josta päästääkin takaisin alkuun.

    • Jumalan valtakunta on aluksi uskovaisen aivoissa kasvava sinapinsiemenen kokoinen idioottimaisuus, josta ajan saatossa kasvaa aivojen tilalle puu. Tästä saadaan nimitys "puupää".

      Kun annat jonkun pastorin kylvää aivoihisi sen hulluuden siemenen, niin ajan mittaan olet kuin tahdoton puupökkelö, joka peesaa lahkosi pastoria ja hänen aivopesun keinoin sinulle syöttämiä mantroja.

      • ajatusonkylvetty

        Lopetahan sinäkin kylvämästä eli ole koko loppuelämäsi hiljaa sanaakaan pukahtamatt, niin saatampa silloin olla minäkin. Sitä saa mitää kyvää ja siitä satoa niitetään.

    • Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1224
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe