Pahana

on siis vaalea Jumala joka kerran tuli taivaasta tapaamaan Hopi intiaanien esi-isiä.
Esi-isät olivat tulleet tuubeissa ison veden ylitse joskus kauan sitten. Matkassa oli kaksi poikaa jotka alkoivat metsästää. He eivät kuunnelleet isänsä neuvoja. Heistä tuli sotaisa kansa.
Tämä Pahana valitsi 12 opetuslasta ja Hopit (siis poppamiehet ja päälliköt) muistavat heidät vieläkin nimeltä. He tiesivät myös että kolme heistä jäi omasta pyynnöstään maapallolle sitä kiertämään. Kysymyksiinn miten he luulevat että se on mahdollista, ja luulevatko he että näiden kolmen ruumiit jotenkin muutuivat jotta he voisivat olla täällä niin pitkään? Intiaanit vastasivat salamyhkäisesti myhäillen: Eiköhä siinä jonkin näköinen muutos tapahtunut. Sitten he katsoivat toisiaan nauraen.
Hopit odottavat edelleen tämän valkoisen miehen takaisin tuloa. Mutta sitä ennen tulee tapahtumaan paljon:

1 Valkoisen miehen saapuminen, miehen kuin Pahana, mutta joka ei elä kuin Pahana... mutta joka ottaa maan joka ei ole hänen omansa ja joka lyö vastustajiaan ukkosen jylinällä. (siis valkoihoisten aneerriikkaann muutto ja pyssyt)
2 Maamme tulevat näkemään kevään joka on täynnä ääniä ja pyörivien pyörien ääntä.(siis vankkurt)
3 Kummallinen eläin, kuin buffalo valtaa maan. (karjaa)
4 Maan ylittää rautaiset käärmeet. (Rautatie verkosto)
5 Maaan peittää valtava hämähäkin verkko. (Sähköjohdot)
6 Ja maan peittää ristiin rastiin menevät kivijoet jotka heijastavat aurinkoa. (autotiet)
7 Voit kuulla meren muutuvan mustaksi ja usea eliö kuolee.(Öljy)
8 Tulette näkemään monen nuoren jolla on pitkä tukka niinkuin meillä tulevan heimojemme pariin oppiakseen tapojamme ja viisauttamma. (Hipit)
9, viimeinen merkki: Tulet kuulemaan olinpaikasta taivaissa, maan yläpuolella, joka kaatuu kauhealla ryminällä. Se ilmestyy sinisenä tähtenä. Kohta tämän jälkeen loppuvat Hopien seremoniat.
Nämä ovat suuren tuhon Merkit: Maa heiluu edestakaisin. Valkoiset taistelevat toisten kanssa muissa maissa - niitä vastaan joilla oli ensimmäinen valon viisaus. Tulee olemaan paljon savua ja tulta samoin kuin valkonen mies on tehnyt lähistöllä olevassa laaksossa. Ne jotka asuvat Hopien alueella ovat suojassa. Sitten rakennetaan paljon uudelleen.
Ja sen jälkeen, hyvin pian tulee Pahana takaisin. Hän tuo mukanaan viidennen maailman aamun. Hän istuttaa viisauden sydämiimme. Jopa nytkin sen siemeniä istutetaan. Nämä tulevat helpottamaan Viidennen Maailmans saapumista.
On myös seuraava profetia:
Puut kuolevat (happosateet, sademetsien tuho)
Ihminen rakentaa talon taivaalle (Avaruusasema Mir, tai joku suunnitteella oleva)
Kylmistä maista tulee lämpöisiä ja lämpimistä kylmiä eli globali ilmaston nuutos.
Maita hautautuu veden alle ja uusia nousee esiin.
Sininen tähti Kochina ilmestyy!
10329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minulla meni aikaa kun etsiskelin tietoa tuosta asiasta. Mormonit yrittivät tehdä lähetystyötä hopi-intiaanien keskuudessa 1800-luvulla, mutta hopit pääsääntöisesti hylkäsivät mormonien opetukset. Mormonit kuitenkin sitkeästi uskoivat hopien olevan laamanilaisia ja holhosivat heitä kuin pikkuveljiään ja sisariaan. Yrittivätpä muuttaa heitä valkoihoisiksi käännyttämällä mormonismiin.
Googlesta löytyy tietoa hakusanoilla "hopi" ja "mormon"

Äänestä
  • Miten kommentoit noita yhtäläisyyksiä MK:jan ja Hopien perimätiedon välillä? Siitähän tuo aloitus alunperin oli eikä siis mistään lähetystyöstä.

    Äänestä

  • cos1 kirjoitti:

    Miten kommentoit noita yhtäläisyyksiä MK:jan ja Hopien perimätiedon välillä? Siitähän tuo aloitus alunperin oli eikä siis mistään lähetystyöstä.

    Mormonien opetuksen, koska eivät nähneet siinä tarpeeksi yhtäläisyyksiä omaan uskomusmaailmaansa nähden. Tajusitko pointin nyt?

    Edelleenkin olisi hyvä tietää troverdigin lähde ennenkuin alkaa kommentoimaan tarkemmin. Troverdigin kirjoitus nimittäin saattaa sisältää virheitä.

    Vastaa itse quetzalcoatl-aloitukseeni, sillä se tuntuu olevan paljon enemmän kiinnostusta herättänyt aihe apostolienne keskuudessa kuin hopi-intiaanit.

    Äänestä

  • UPDATE_6850874 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät miksi suurin osa hopeista hylkäsi evankeliumin. Se että he eivät liittyneet kirkkoomme ei todista mitään.

    Olet oikeassa että olisi kyllä kiva tietää lähde tähän. Sen verran MK:jan mukainen kertomus tuo on.

    Quetzalcoatl aiheesta en tiedä yhtään mitään, mitä nyt nopeasti lukaisin tuon linkin minkä postitit. Ja kuten halusit esittää ei quetzalcoatl nähtävästi todista mitään. Mitä väliä sillä että jokin apostoli ja moni muukin piti tuota Kristuksena, sinänsä ihan ymmärrettävää. Koko ajan kuitenkin apologeetikot tutkivat asioita lisää, ja sitä kautta asiat vähitellen selkiytyvät. Näin tieteen kannalta siis.

    Hopit asuvat Pohjois-Amerikassa. FARMS pitää MK:n tapahtumia Väli-Amerikan paikallisena asiana. Sitäpaitsi Hopit ovat DNA:ltaan Aasialaista alkuperää. Tämä juttu ei siis sovi MK:n raameihin. Tuleekin tunne että mormonit tarttuvat kiinni mistä tahansa saavat, miettimättä sen kummemmin asian todenperäisyyttä.

    Sitäpaitsi kai nämä intiaanilegendat olivat tuttuja Joseph Smithillekin, koska jo espanjalaiset satoja vuosia aiemmin olivat niitä hyväksikäyttäneet valloituspuuhissaan. Intiaanien alkuperä ja historia kiinnosti amerikkalaisia 1800-luvulla. Legendaa ja arvailuja sekoitettiin ja monenlaisia teorioita esitettiin. Tarinat valkoisesta parrakkaasta jumalasta olivat tunnettuja niin Väli-Amerikassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Hopien Pahanalla ja Quetzalcoatlilla on siis sama alkuperä ainakin osittain.

    Mutta jos tutustutte näihin legendoihin tarkemmin, niin on huomattu että käsitys "valkoisesta ja parrakkaasta" ei ole aivan niin yksinkertainen. Aktiivimormoni Brandt Gardnerin tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että valkoinen tarkoittaa ilmansuuntaa josta jumala tulee ja parta oli linnun sulista rakennettu naamio. Vasta espanjalaisten kirjaamissa tiedoissa jumalasta on tehty valkoinen ja parrakas mies joka tietysti sopi valloittajille kuin nyrkki silmään.

    Sinänsä hopien profetiat ovat mielenkiintoisia ja hienoja kansallisaarteita kuten meidän oma Kalevalamme.

    Äänestä

  • UPDATE_6850874 kirjoitti:

    Mormonien opetuksen, koska eivät nähneet siinä tarpeeksi yhtäläisyyksiä omaan uskomusmaailmaansa nähden. Tajusitko pointin nyt?

    Edelleenkin olisi hyvä tietää troverdigin lähde ennenkuin alkaa kommentoimaan tarkemmin. Troverdigin kirjoitus nimittäin saattaa sisältää virheitä.

    Vastaa itse quetzalcoatl-aloitukseeni, sillä se tuntuu olevan paljon enemmän kiinnostusta herättänyt aihe apostolienne keskuudessa kuin hopi-intiaanit.

    Vastahan sinne nyt on evankeljumia alettu viedä. Mitä jos se viimeinen ennustus käy toteen? Ehkäpä se että hopit eivät enää suorita rituaalejaan johtuu siitä , että hopit kääntyvät LDS kirkon jäsenyyteen. Silloinhan he eivät enään suorittaisi rituaalejaan kun ovat MAP kirkossa sillä nekin on sitten täytetty ja he saavat evankeljumin täyteyden.

    Äänestä

  • UPDATE_6850874 kirjoitti:

    Hopit asuvat Pohjois-Amerikassa. FARMS pitää MK:n tapahtumia Väli-Amerikan paikallisena asiana. Sitäpaitsi Hopit ovat DNA:ltaan Aasialaista alkuperää. Tämä juttu ei siis sovi MK:n raameihin. Tuleekin tunne että mormonit tarttuvat kiinni mistä tahansa saavat, miettimättä sen kummemmin asian todenperäisyyttä.

    Sitäpaitsi kai nämä intiaanilegendat olivat tuttuja Joseph Smithillekin, koska jo espanjalaiset satoja vuosia aiemmin olivat niitä hyväksikäyttäneet valloituspuuhissaan. Intiaanien alkuperä ja historia kiinnosti amerikkalaisia 1800-luvulla. Legendaa ja arvailuja sekoitettiin ja monenlaisia teorioita esitettiin. Tarinat valkoisesta parrakkaasta jumalasta olivat tunnettuja niin Väli-Amerikassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Hopien Pahanalla ja Quetzalcoatlilla on siis sama alkuperä ainakin osittain.

    Mutta jos tutustutte näihin legendoihin tarkemmin, niin on huomattu että käsitys "valkoisesta ja parrakkaasta" ei ole aivan niin yksinkertainen. Aktiivimormoni Brandt Gardnerin tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että valkoinen tarkoittaa ilmansuuntaa josta jumala tulee ja parta oli linnun sulista rakennettu naamio. Vasta espanjalaisten kirjaamissa tiedoissa jumalasta on tehty valkoinen ja parrakas mies joka tietysti sopi valloittajille kuin nyrkki silmään.

    Sinänsä hopien profetiat ovat mielenkiintoisia ja hienoja kansallisaarteita kuten meidän oma Kalevalamme.

    kun löydät suvustani jotakin hienoa.

    Kyllä ne ihmiset kerkesivät muuttaa vähän joka puolelle ja tulla amerikkaankin vähän joka puolelta, mutta perimätieto säilyy eikä välttämättä nefiläisten jäännöksellä. Sitäpaitsi Jumalahan hävitti nefiläiset vimeiseen mieheen. Siis USKON mukaan jaetun ryhmän jota kutsuttiin nefiläiseiksi.

    Äänestä

  • on lisäksi henkilökohtaisia X-filejä tästä asiasta. Mutta koska he eivät itsekkään halua pahemmin asiasta valkoihiosille puhua halua kunnioitta heidän toiveitään. He ovat huomanneet että valkoihoiset eivät ymmärrä heidän kansansa historiaa eivätkä sen tähden halua puhua siitä kun harvoille ja valituille. Mutta olivatpa hämmästyneen näköisiä kun saivat kuulla että valkoihoiset.. ainakin nämä ystävälliset valkoihoiset jotka tulivat kylään, tiesivät heidän slaisuuksiaan.

    Äänestä

  • troverdig kirjoitti:

    on lisäksi henkilökohtaisia X-filejä tästä asiasta. Mutta koska he eivät itsekkään halua pahemmin asiasta valkoihiosille puhua halua kunnioitta heidän toiveitään. He ovat huomanneet että valkoihoiset eivät ymmärrä heidän kansansa historiaa eivätkä sen tähden halua puhua siitä kun harvoille ja valituille. Mutta olivatpa hämmästyneen näköisiä kun saivat kuulla että valkoihoiset.. ainakin nämä ystävälliset valkoihoiset jotka tulivat kylään, tiesivät heidän slaisuuksiaan.

    Oikea salaisen tiedon vartija...jännittävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

troverdig kirjoitti:

on siis vaalea Jumala joka kerran tuli taivaasta tapaamaan Hopi intiaanien esi-isiä.
Esi-isät olivat tulleet tuubeissa ison veden ylitse joskus kauan sitten. Matkassa oli kaksi poikaa jotka alkoivat metsästää. He eivät kuunnelleet isänsä neuvoja. Heistä tuli sotaisa kansa.
Tämä Pahana valitsi 12 opetuslasta ja Hopit (siis poppamiehet ja päälliköt) muistavat heidät vieläkin nimeltä. He tiesivät myös että kolme heistä jäi omasta pyynnöstään maapallolle sitä kiertämään. Kysymyksiinn miten he luulevat että se on mahdollista, ja luulevatko he että näiden kolmen ruumiit jotenkin muutuivat jotta he voisivat olla täällä niin pitkään? Intiaanit vastasivat salamyhkäisesti myhäillen: Eiköhä siinä jonkin näköinen muutos tapahtunut. Sitten he katsoivat toisiaan nauraen.
Hopit odottavat edelleen tämän valkoisen miehen takaisin tuloa. Mutta sitä ennen tulee tapahtumaan paljon:

1 Valkoisen miehen saapuminen, miehen kuin Pahana, mutta joka ei elä kuin Pahana... mutta joka ottaa maan joka ei ole hänen omansa ja joka lyö vastustajiaan ukkosen jylinällä. (siis valkoihoisten aneerriikkaann muutto ja pyssyt)
2 Maamme tulevat näkemään kevään joka on täynnä ääniä ja pyörivien pyörien ääntä.(siis vankkurt)
3 Kummallinen eläin, kuin buffalo valtaa maan. (karjaa)
4 Maan ylittää rautaiset käärmeet. (Rautatie verkosto)
5 Maaan peittää valtava hämähäkin verkko. (Sähköjohdot)
6 Ja maan peittää ristiin rastiin menevät kivijoet jotka heijastavat aurinkoa. (autotiet)
7 Voit kuulla meren muutuvan mustaksi ja usea eliö kuolee.(Öljy)
8 Tulette näkemään monen nuoren jolla on pitkä tukka niinkuin meillä tulevan heimojemme pariin oppiakseen tapojamme ja viisauttamma. (Hipit)
9, viimeinen merkki: Tulet kuulemaan olinpaikasta taivaissa, maan yläpuolella, joka kaatuu kauhealla ryminällä. Se ilmestyy sinisenä tähtenä. Kohta tämän jälkeen loppuvat Hopien seremoniat.
Nämä ovat suuren tuhon Merkit: Maa heiluu edestakaisin. Valkoiset taistelevat toisten kanssa muissa maissa - niitä vastaan joilla oli ensimmäinen valon viisaus. Tulee olemaan paljon savua ja tulta samoin kuin valkonen mies on tehnyt lähistöllä olevassa laaksossa. Ne jotka asuvat Hopien alueella ovat suojassa. Sitten rakennetaan paljon uudelleen.
Ja sen jälkeen, hyvin pian tulee Pahana takaisin. Hän tuo mukanaan viidennen maailman aamun. Hän istuttaa viisauden sydämiimme. Jopa nytkin sen siemeniä istutetaan. Nämä tulevat helpottamaan Viidennen Maailmans saapumista.
On myös seuraava profetia:
Puut kuolevat (happosateet, sademetsien tuho)
Ihminen rakentaa talon taivaalle (Avaruusasema Mir, tai joku suunnitteella oleva)
Kylmistä maista tulee lämpöisiä ja lämpimistä kylmiä eli globali ilmaston nuutos.
Maita hautautuu veden alle ja uusia nousee esiin.
Sininen tähti Kochina ilmestyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu