Ollaan niin Jumalan omia ja syntiä karsastavia, että oikein pahaa tekee. Ollaan tekevinään hyvää ja maailmaa paremmaksi. Toiset alentaa itsensä, toiset ylentää. Niin tai näin. Saatanan tekosia molemmat lähestymistavat. Jumalan omia lienee ainoastaan neutraalit, jotka ei tuomitse toisia ja osaavat antaa toisten pahat teot anteeksi.
Vastaukset 3
- kohti.iäisyyttä
Onko sinulla taipumusta erityisherkkyyteen?
Mutta sitten aiheeseen: Mooseskin alensi itsensä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus kulkea maallisten kuninkaallisten seassa, mutta valitsi maan päällä osan kulkea uskovaisten seassa, joita maailman ylenkatsoi.
Matteuksen evankeliumi:
23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
On tietenkin aika vaikeaa ihmiselle koko ajan yrittää olla nöyrä. Siinä kuitenkin pyritään kohtuullisuuteen kaikessa. Rikkaille tulee helposti röyhkeän ominaisuus, kun on kerskattavaa tavarassa. Kenties oma pärjääminenkin tuntuu olevan rahasta kiinni. Kavereita riittää, kun on esiteltävää ja tavaraa, voi jopa valita keitten kanssa liikkuu, aivan niin kuin rikkaat kuninkaalliset. Paitsi kyllähän uskovaisetkin valitsevat uskovaiset seurakseen.
Ajallisesti rikas ei mieti rahan puolesta, mitä söisi. Itseltään saattaa kysellä, mitähän minä seuraavaksi haluaisin. Kenties Jumala piankin antaa tulla sen viimeisen päivän tälle maailmalle, eikä enää kenenkään tarvitse kysellä, miten huomisen kanssa. Viimeisen tuomion jälkeen, mikä oikea on, ei ole enää aikaa parannuksen teolle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 981274
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1031029- 61877
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k38850Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi54842Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.127794- 3788
- 61628
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant46569Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33536