Juha Sipilälle (kesk.) määrättiin uusi erityisavustaja sen jälkeen, kun hän oli jälleen kerran uhannut erota.
Kenttäväki sai tarpeekseen kiukuttelijasta. Pappiskoulutuksen saaneesta Timo Laanisesta tulee Sipilän omaishoitaja, kun nykyinen pääavustaja Riina Nevanmäki kyllästyi olemaan pääministerin päivähoitaja.
Kesärannan vuodot kertovat, että Sipilän hallintotapa ei poikkea Donald Trumpin itsekeskeisestä johtajuudesta.
Laaninen on toiminut kolmen keskustalaisen pääministerin erityisavustajana. Monivuotisena puoluesihteerinä hän johti keskustan puoluetoimiston likaisten temppujen osastoa, jolla mustamaalattiin vastustajia ja kahmittiin valtaa. -HU

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sipilä on patologinen matuttava kusipää eikä muuksi muutu vaikka voissa paistaisi. Sipilä tullaan muistamaan Suomen tuhoajana. Sipilän suvun oikea paikka olisi natsien keksitysleirillä.
Laaninen on Vanhasen presidenttikampanjan päällikkö ja näin läskinaama siirsi kampanjoinnin kustannukset suoraan veronmaksajien piikkiin. Harvinaisen törkeää, mutta tosin tyypillistä, kepun toimintaa!
1918 asiat osattiin hoitaa.
ai tuollon torpparikapinan aikoihin?
"Kesärannan vuodot kertovat, että Sipilän hallintotapa ei poikkea Donald Trumpin itsekeskeisestä johtajuudesta."
monella lahkolaisella on juuri tälläinen kääntöpuoli; julkisuudessa sovitteleva mutta yksityisesti ihan erilainen