Edelleenkin täällä sekoitetaan henk.koht. usko ja uskonnot keskenään. Onko joidenkin koulutus jäänyt tuottamatta tuloksia ihmisyyden polulla kokonaan?
Uskonnot ovat yleensä ns. virallisia oppeja ja erilaisia uskonnollisia käyttäytymismalleja ja valmiiksi suunniteltuja roolikuvioita sekä yhdessä hyväksyttyjä tapoja täynnä, ne eivät siis osoita kenenkään uskoa millään tasolla eikä millään mitta-asteikolla, eivätkä tule sitä tekemäänkään. Suomessakin on edelleen voimassa ns. länsimainen uskonnonvapauslaki joka toimii kaksisuuntaisesti niin kuin melkein kaikki lait ja yleiset säännöt tässä meidänkin "ihmisyhteisössä".
Oman henk. koht uskon harjoittaminen on lailla suojattua ja säädeltyä toimintaa, johonka puuttuminen tai sekaantuminen on ala-arvoista touhua ja ilkikurista puuhastelua ja samalla se tietenkin osoittaa näiden sekaantujien omaa ihmisyyden tasoa tai sen puuttumista täysin.
Luoja on luonut ihmisen vapaaksi toteuttamaan ja ilmentämään itseään sekä antanut ihmiselämämme elettäväksi oman parhaan ymmärryksemme mukaan.
Eli, eläköön myös elämä. :)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sitten meillä on tällaisia hyväkkäitä kuin nimimerkit Trubaduuri, ekivaari ja muutama hell-und-die lahkolainen jotka ottavat elementtejä useasta uskonnosta ja eri lahkojen toiminnasta sotkien ne keskenään mieleisekseen mössöksi johon uskoa.
"Oman henk. koht uskon harjoittaminen on lailla suojattua ja säädeltyä toimintaa, johonka puuttuminen tai sekaantuminen on ala-arvoista touhua ja ilkikurista puuhastelua ja samalla se tietenkin osoittaa näiden sekaantujien omaa ihmisyyden tasoa tai sen puuttumista täysin."
Julkaisemalla höpötyksiäsi keskustelupalstalla alistat ne samalla kritiikin kohteeksi.
Sinähän et uskosta yhtään mitään tiedä, joten seli seli ja seli vielä päälle. Et vissiin ymmärrä mitä tarkoittaa tämä uskomisen vapaus. Etsi jostakin kirjasta hyvä vastaus, siis se vastaus, joka vain sinua itseäsi miellyttää, eikä mietitytä.
Ja mitä minun uskooni tulee, se on oikeata uskoa
eikä siitä ole epäilystäkään. Mutta kaiken onneksi sinunkaltaisesi suulaat ja tökeröt umpimieliset ihmiset eivät sitä päätä, onko se vai eikö se ole.
Ja.
Jos samaistut meihin kristinuskoviin ihmisiin, jotka olemme selvästi myös hyvin älykkäitä, jopa sinuunkin varrattuna, niin on se sinun onnesi tai murheesi kokonaan, joten pidä sekin tykönäsi ja hyvänäsi. Äläkä selitä niin paljon.
Nappaa vähemmän Geetä .. :D
Jospa selittäisit meille, mitä Gee tarkoittaa?
Oletko ollut sen kanssa tekemisissä, kun noin hyvin tiedät?
Turvaudu sinäkin ajoissa Jumalaan, niin saat elämällesi tarkoituksen.
Ateismi tuhoaa ihmisen ajattelukyvyn ja uskon kokonaan.
Ateismi tekee ihmisestä ahdasmielisen ja sulkeutuneen.
Avaa sydämesi näkemään se, minkä todeksi tiedät!
Avaa sydämesi uskomaan, että maailmankaikkeus on ääretön ja iätön.
Kun sen teet, niin ymmärrät, että elämää on paljon sinun rajoitteisen ymmärryskyvyn ulkopuolella.
Asetu vaikka lapsen asteelle, niin pystyt löytämään mielestäsi oikean taajuuden nähdä ja ymmärtää.
Genoma on hyvin tärkeä ihmiselle, mutta mutta?
kun kirjoitat:
"Asetu vaikka lapsen asteelle, niin pystyt löytämään mielestäsi oikean taajuuden nähdä ja ymmärtää."
Nimittäin kolme-neljävuotiaalta lapselta saattaisikin odottaa moisiä väittämiä, ei enää sitä vanhemmilta.
Se missä osoita lahjakkuutta, on epälooginen päättely. Kaikki esittämäsi väittämät ja oletukset olivat epäloogisia, siihen harva pystyy. Jopa veljelläni Truballa yleensä lipsahtaa joku looginen väittämäkin mukaan.
Pepsity!
otappa ohjeesta vaari ja yritäppä löytää yhteys.
Jos osaa katsoa maailmaa niinkuin lapsi, niin huomaa sen kauneuden!
Lapsi on olemukseltansa oma itsensä, ja myös rentokin oma itsensä ja myös kiukkuinen ja vihainen.
Voisi olla viisastakin jos osaisi asettua sillätavalla lapsen tasolle, että osaisi olla enemmän sellainen kuin on. Oma itsensä vikoineen ja virheineen! Myös taiteellisuus ja kaikki muutkin luovuutta vaativat asiat saattaisivat toimia paremmin.
Joskus syynä voi olla huolimattomasti ajateltu ja kirjoitettu, olet oikeassa näiden kahden asian eroista.
Ja aina se kannattaa!