Minkälaista aluetta on lehdespolku koivukylässä?Olen kuullut että aika rauhallista tarkoitan vvo:n asuntoja onko paljon alkoholisteja tai narkkareita?
koivukylä
mahdollinen muuttaja
2619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä paitsi Lehdespolku ei ole Koivukylässä vaan Havukoskella. Asuin siinä lähellä viime syksyyn asti. Juoppoja siellä ainakin on paljon. Varmaan narkkareitakin, kun aina silloin tällöin löytyi ruiskuja maasta. Se puistikko siinä joen rannalla on juuri narkkareiden ja juoppojen valtaamaa aluetta. Viikonlopun jälkeen se on pullonsiruja ja vaikka mitä roskia täynnä. En suosittele ainakaan perheelliselle! Asuin siellä noin kaksi vuotta, sitten muutin pois, kun en enää uskaltanut liikkua ulkona pimeällä.
asuntoja on myös alkoholisteja ja narkkareita. Olen harmikseni ostanut asunnon vvo:n kolhoosien vierestä ja muutaman vuoden kokemuksella voin sanoa,että kyllä on harvassa aamulla töihin lähtijät k.o. kolhoosista,mutta juhlijoita löytyy sitäkin enemmän.