Laura Huhtasaari: Muut puolueet haluavat ulkoistaa Suomen kansallisen päätösvallan EU:lle (video)
Huhtasaari kertoo, että muut puolueet ovat yhden asian liikkeitä.
https://mvlehti.net/2017/11/07/laura-huhtasaari-muut-puolueet-haluavat-ulkoistaa-suomen-kansallisen-paatosvallan-eulle-video/
Suomen kansallinen päätösvalta EU:lle !!!!
4
115
Vastaukset
Minä tänä aamuna herätessä ajattelin, että maailma muuttuu koko ajan.
Huomisen nuoret ovat kansainvälisempiä monipuolisemmassa maailmassa.
Nyt ja tulevaisuuden ihmiset tietävät paremmin toisistaan, esim Amerikan ja
Aasian asiat ovat meillekin jo lähes jokapäiväisiä. Internetin ja teknologisen
kehityksen myötä maailma yhdenmukaistuu kovaa vauhtia.
Minun tuli mieleen se Jehovantodistajien kertoma raamatun kertomus siitä
helakanpunaisesta portosta joka ratsasti niillä eri pedoilla ja hänellä ole maljassa
niitä iljettävyyksiä ja inhoittavuuksia jota hän joi. Ne Pedot sitten kuitenkin
lopussa tappoivat sen porton.
Niin ne iljettävyydet on just näitä nationalismeja ja suomalaisia ja Matuja ja mustal**
kaikkea sellaista.
Voisiko tämä mitenkään sopia tähän aloitukseen ?
Unihan on oikeastaan vähän niin kuin herran lahja ?- kauhuvisio
VAIN valkoisten hallitsemat maat "monipuolistuvat"! Eli Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Australaasia. KAIKKI muut maanosat pikemmin yksikulttuuristuvat.
Huomisen nuoret saavat huomata, kuinka valkoinen sivilisaatio on kadonnut, mutta muut kukoistavat. Eunukki on siitä visiosta varmaan hyvin tyytyväinen...
- sokeaeinäe
Yksi maailma, yksi kieli, yksi hallinto, yksi hallitsija.
Hitler unelmoi siitä. (Monikulttuurista)- tyhmäeitajua
Wau! Oikein osasit sen natsi-kortin nostaa esiin? ;-)
Winston Churchill: " Antifasistit ovat tulevaisuuden fasisteja."
Brysselin eliitti on täynnä vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxistista fasisteja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881305
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t250609Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560