Minulle on myönnetty yrittäjän vanhuuseläke, jota en ole vielä nostanut. Jatkan edelleen yrittäjän työtäni ja mietinkin, kannattaako minun nyt nostaa kertynyt eläke tai lykätä sen nostamista.
Miten voin arvioida sitä, kumpi vaihtoehto on kohdallani parempi?
Kiitos vastauksesta.
Yrittäjän vanhuuseläkkeen lykkäyskorotus
4
668
Vastaukset
Jos myöhennät eläkkeelle siirtymistä yli alimman vanhuuseläkeikäsi, korotetaan karttunutta eläkettäsi lykkäyskorotuksella. Korotusta lasketaan vanhuuseläkeiän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta eläkkeen alkamiseen saakka. Korotus on 0,4 % lykättyä kuukautta kohti. Näin ollen eläkkeesi on sitä parempi, mitä myöhemmin siirryt eläkkeelle.
Jos olet jo saanut vanhuuseläkepäätöksen, voit perua sen vain siinä tapauksessa, että valitusaika on vielä voimassa. Valitusajan kuluttua umpeen eläkepäätös on lainvoimainen, eikä sitä enää voi perua.- Mulperi1
Tarkennan vielä asiaani. Minulle on myönnetty vanhuuseläke tekemästäni kunnallisesta työstä sekä yrittäjätyöstäni. Tarkoitus on jatkaa työntekoa molemmilla sektoreilla. Eikö päätöksen saatuaan voi jättää yrittäjäeläkettä ns. lepäämään ja keryttää lykkäyskorotusta?
Kiitos Hyvä kun tarkensit eli tämä muuttaakin asiaa. Voit unohtaa tuon selostuksen lykkäyskorotuksesta, koska maksussa oleva eläkkeesi estää sen saamisen. Kunnalliselta sektorilta saaduista työansiostasi karttuu eläkettä, johon sinulla on oikeus kun täytät ikäluokkasi vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan, joka on 68 vuotta v. 1957 ja sitä aiemmin syntyneillä. YEL-vakuuttaminen on vanhuuseläkkeen rinnalla vapaaehtoista. Jos otat vakuutuksen, sinulle karttuu sen perusteella eläkettä.
Eläkettä karttuu eläkkeen aikaisista työansioista ja YEL-vakuutetun yrittäjätoiminnan työtulosta 1,5 % vuodessa.Vielä tarkennusta eli julkisten alojen ja yksityisten alojen vanhuseläkkeet voi hakea alkamaan eri aikoina. Eläkelakikohtaisesti näitä ei kuitenkaan voi erotella eli kaikki yksityisten alojen eläkelakien mukaan kertyneet eläkkeet myönnetään samanaikaisesti. Sama koskee julkisten alojen eläkkeitä. Lykkäyskorotusta ei kuitenkaan saa, jos vanhuuseläke on joiltain sektorilta jo maksussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326791Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114011Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593801TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433299- 1722571
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552132- 552116
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262000Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111680Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281639