Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerinä toimiva Esa Ylikoski on kertonut olevansa Vasemmistoliiton perustajajäsen. Perustaminen tapahtui 27 vuotta sitten, huhtikuussa 1992.
Toisin kuin antivaparin valheviestin otsikossa väitetään, Suomessa toimivien kommunististen puolueiden jäsen hän ei ole. Sinänsä missään laillisessa puolueessa toimiminen ei ole kiellettyä vapaa-ajattelijoissa, ja yhdistyksissä voi toimia niin kommunisteja, kokoomuslaisia, demareita, piraatteja ja liberaaleja kuin puoloueisiin kuulumattomia ja niihin väliä pitäviä.
Vapaa-ajattelijain näkökulmasta on hyvä, että va-yhdistysten jäseninä ja aktiiveina on myös puolueissa jäseninä ja aktiiveina toimivia.. Mitä usemmassa puolueessa, sen parempi. Ja mitä useampi puolue kannattaa kirkon ja valtion eroa, sitä parempi.
2017: VA-liitolla vasemmistolainen pääsihteeri
22
209
Vastaukset
- ÄläLuotaVapariin
Ja ennen vasemmistoliiton perustamista Ylikoski kuului... Niinpä niin. Vasureihin kuuluu paljon vanhan liiton kommunisteja. Mikä se on, ettei tosiasioita saa sanoa ääneen? Mikä se on, että tästäkin asiasta piti tehdä toinen aloitus? Miksi et välitä palstan säännöistä?
Koko henkilökysymys on irrelevantti.
NÄKYYKÖ va-liiton toiminnassa jokin poliittinen kanta? Onko jätetty lausuntoja, joista heti voi sanoa "Tämähän on suoraan RKP:n puoluetoimistolta!"? Onko VA-lehdessä selkeä trendi tuoda vaalien alla esille nimenomaan Perussuomalaisten ehdokkaita? Muuta, mitä?jori.mantysalo kirjoitti:
Koko henkilökysymys on irrelevantti.
NÄKYYKÖ va-liiton toiminnassa jokin poliittinen kanta? Onko jätetty lausuntoja, joista heti voi sanoa "Tämähän on suoraan RKP:n puoluetoimistolta!"? Onko VA-lehdessä selkeä trendi tuoda vaalien alla esille nimenomaan Perussuomalaisten ehdokkaita? Muuta, mitä?Tähän kysymykseen ei tullut vastausta, eikä ole aiemminkaan tullut.
jori.mantysalo kirjoitti:
Tähän kysymykseen ei tullut vastausta, eikä ole aiemminkaan tullut.
Ei näy vieläkään vastausta. Helpompi näköjään räksyttää kuin keskustella.
- NoSiks
Antivapari haluaa nostella omaa virheellistä otsikkoaan.
- Pakkooo
Muutama päivä, muutama kerta.
- Pakkooo
Pakkooo kirjoitti:
Muutama päivä, muutama kerta.
Nostelua nimimerkillä "ateismi.tappaa"
- Antivaparista
Kiusantekoa.
- Poliittist
Vapaa-ajattelijoilla on kai oikeistolainen puheenjohtaja.
- Lukija.huom
Vapaa-ajattelijain liiton johtohenkilöiden puoluekannasta tai sen puuttumisesta on tällä foorumilla ollut epäselvyyttä. Sen vuoksi lienee paikallaan tuoda esiin, että liiton puheenjohtaja Kaj Torrkulla on oikeistolaiseksi luonnehditun Liberaalipuolueen https://liberaalipuolue.fi/ puoluehallituksen jäsen.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jape Lovén on puolestaan Sosialidemokraattisen puolueen aktiivijäsen. Liiton halllituksessa on myös Vihreiden kuntavaltuutettu. Samoin liittohallituksessa ja -valtuustossa on puoluepoliittisesti sitoutumattomia. - Luk.lis
Lukija.huom kirjoitti:
Vapaa-ajattelijain liiton johtohenkilöiden puoluekannasta tai sen puuttumisesta on tällä foorumilla ollut epäselvyyttä. Sen vuoksi lienee paikallaan tuoda esiin, että liiton puheenjohtaja Kaj Torrkulla on oikeistolaiseksi luonnehditun Liberaalipuolueen https://liberaalipuolue.fi/ puoluehallituksen jäsen.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jape Lovén on puolestaan Sosialidemokraattisen puolueen aktiivijäsen. Liiton halllituksessa on myös Vihreiden kuntavaltuutettu. Samoin liittohallituksessa ja -valtuustossa on puoluepoliittisesti sitoutumattomia.Hyvä lisäys.
- Sanonp
Luk.lis kirjoitti:
Hyvä lisäys.
Totuus esiin.
- Kannatt
Sanonp kirjoitti:
Totuus esiin.
Esille.
- Antivapari
Kannatt kirjoitti:
Esille.
Alas!
- Antivapari
Antivapari kirjoitti:
Alas!
Omat ketjut esiin!
- sanonp
Antivapari kirjoitti:
Omat ketjut esiin!
Tämä avaus ärsyttää antivaparia, joka nostelee valheellisia ketjujaan.
- Kiittäen
Aktiivinen toiminta liitossa tärkeää.
- Sanonp
Tämä on pääasia.
- Lukija.huom
Vapaaehtoistoiminta keskeisellä sijalla.
- Lukija.kommentt
Antivapari tarkoitus on vahingoittaa Vapaa-ajattelijain toimintaa. Hän laulaa saada koko toiminnan lopetettua.
- FaktaHomma
No niinhän tapahtuu. Miksi muuten nostit tämän ketjun? Tuolla on uudempikin Ylikoski-ketju, jossa kerrotaan Ylikosken taistolaisuudesta.
- Lukija.kommentt
Hän haluaa... ja laulaa sen mukaisa virttään... vuodesta toiseen.-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 873418
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442837Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742356- 612308
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512251Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1162226Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212123Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202057- 621954
- 1141926