Usein illalla väsymys iskee mutta olempa kokeillut annoksen jakamista niin että tänäänkin otin puolet päivällä.
Nyt ostin lisäksi olutta ja melko pirteä olo on ollut koko päivän.Mitään oireita ei ole.
Onko kokemuksia alkoholista ja tyroksiinin yhteisvaikutuksesta?Itellä voi mennä ylikierroksille tänä iltana.
Nyt ostin lisäksi olutta ja melko pirteä olo on ollut koko päivän.Mitään oireita ei ole.
Onko kokemuksia alkoholista ja tyroksiinin yhteisvaikutuksesta?Itellä voi mennä ylikierroksille tänä iltana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Omalla kohdalla en ole havainnut mainitsemaasi vaikutusta enkä ole aiemmin kuullutkaan. Voiskohan olla niin, että piristyminen johtuukin puhtaasti alkoholista esim. stressin vähentymisen kautta. Pitää muistaa, että vajiksen kaltaiset oireet voi liittyä moneen muuhunkin. Pelkkä väsymys tuskin johtuu hypotyreoosista.
Todennäköisesti näin on.Piristyminen johtuu oluesta.Väsymys on jäänyt vaille huomiota vaikka sen takia olen yhteiskunnan elätti.
Näin analysoin elämääni ja oletan että vastaavasta vaivasta on monella sama stoori ellei toisenlaista kertomusta tule.
Onko tuo väsymys ainoa oire? Ei muita sairauksia?
Nykyään on ainoa oire.Olen kokenu ilmeisesti kaikki muut oireet mutta kaulan alueen sädehoidon jälkeisten vuosikymmenien aikana oireet on jääneet enimmäkseen pois.Ainoa lääke on Tyroksiini!jaOLut!
Ei taida olla mikään vajis. Oireita on ThyroidUK:n luettelossa yli kolmesataa.
Mielenkiintoista että monet ova yleisiä mutta eivät "todistusvoimaisia"
Oireiden perusteella diagnosointiin on tehty erilaisia indeksejä. Billewicz'illä oli plussia ja miinuksia sekä painotus-pistelukuja:
https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVcHFwZnpVUk0zV2M
Tutkija Zulewski otti tarkasteluun neljätoista mutta niistäkin jätti kaksi pois:
https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVMXczT2pQcVhINm8
Zulewskilla pistelaskenta vain lukumääräsummaus. Huom: pyrki solutason vaikutuksen selvittämiseen eli relevantimpi kuin veressä pyörivän T3:n mittailu
_ _ _
"Hidasliikkeisyys" tarkoittaa hitautta esim. paidan napitustehtävässä
"Akillesrefleksi" voisi olla ystäväpiirissä kokeilemisen arvoinen: tutkittavat yksi kerrallaan selälleen jollekin laverille jalat sopivasti reunan yli. Jännettä kopauttaen havainnoidaan refleksin nopeutta.