Kun sillä oli aamu tv,ssä aiheena lihavuus. Ja toimittaja sanoi sen juuri tuolla sanalla "käsittelemme nyt lihavuutta" Loukkaannuin syvästi tuollaisesta leimaamisesta koska minulla on pömppövatsa. Kuinka ne kehtaavat?
Ei ketään saisi kutsua lihavaksi eikä edes ylipainoiseksi vaan ihmiseksi pelkästään. Olen todella loukkaantunut ja voisi sanoa hyvin pitkälti jopa pöyristynyt.
Ei ketään saisi kutsua lihavaksi eikä edes ylipainoiseksi vaan ihmiseksi pelkästään. Olen todella loukkaantunut ja voisi sanoa hyvin pitkälti jopa pöyristynyt.
Vastaukset 15
Vanhimmat
yli-indeksöitynyt henkilö?
Luulis niitä kiinnostavan enemmän aliravitut alipainoiset syömishäiriöiset muotikuluttajat ja trendit. Pulskat naiset eivät käsittääkseni kuole nuorempina kuin taas nämä nälkiintyneet syömishäiriöiset tekee. Eli muoti on kaukana terveysihanteista. Pulskat naiset kunniaan! =)
Lihavuus on aivan normisana, myös lääketieteelliseltä kannalta.
Ei sanoja pidä kieltää.
Eikös tuo "pömppövatsa" ole aika epämääräinen termi?
Mitä se tarkoittaa?
Käytetään lääketieteellistä sanaa, obeesi tai vaan kansankielellä sanottuna horisonttaalisesti laajentunut
Wancken hammaslääkäri unohti kiristää tekarit. Salaisista solista ja ruumiiden piilotetuista vaoista puhuu Arstila kolmosella. Mutta Pirkko onkin tyylikäs nainen.
Näinä ankeina aikoina, kun sodan pelko väijyy selän takana, pieni pulleus voi olla tarpeen vararavintona, se saattaa olla henkiinjäämisen kannalta oleellinen juttu. Laiheliinit eivät pärjää tosipaikan tullen.
Tulihan sieltä ennen aamuteeveetä pätkä jossa sanottiin luonnossa liikkuminen ja luonnon mikrobien vaikutuksesta ihmiset ovat terveempiä.Toivottavasti vatipää fatima katsoi tai jos joku sille idiootille selitti ,että luonnossa liikkuminen parantaa terveyttä.Tosin vihervatipäille ei mitkään faktat mene jakeluun mutta vinkkinä vihervatipäille luonnossa on hyviä sieniä.
Ei sinua Ylen toimittaja ole sanonut lihavaksi. Ei hän edes tunne sinua. Lihava on hyvä sana. Samoin kuin laihakin. Tv toimittaja jonka Tvstä näemme on vain bittien muodostama kuva. Jos hän olisi ollut sinun luonasi kahvilla ja leivoksia syömässä niin sitten voi olla eri juttu. Lihava on ihan neutraali ja terve sana. Ajattelapa jos hän olisi sanonut asian suoraan kiertelemättä että "Lä..ki". Totuus kirpaisee aina syvältä.
Minä otin niin itseeni kun hän syyllistää sanoillaan kaikki yli satakiloiset LIHAVA sanalla.
Eihän ne ole kuin ihmisiä jotka painaa yli 100 kg -
Sanoiko ylen toimittaja tai vieraansa noin? Päässäsi kehitit mielikuvitustarinan.
Tässä uusintana. Kuuntelehan nyt tarkkaan. https://areena.yle.fi/1-4287213?autoplay=true
https://yle.fi/uutiset/3-9923481
No, siinähän toimittaja heti sanoi sanan lihava.
Tällä pelillä Suomen kielen sanastoon ei jää montaa sanaa. Vähitellen kaikki sanat neutralisoidaan ja hävitetään sopimattomina ja ihmistä loukkaavina. No niin taas mokasin kun mainitsin sana "ihminen". Loukkasin pahasti toisia eläviä organismeja. Anteeksi.
Kohta täällä ollaan niin säikkyjä ettei sanaa saa suustaan ja hiljaista kuin hautuumaalla.
Hyvä!
Juuri näin pitää toimia. Pöyristy, koe itsesi nöyryytetyksi, loukkaannu äläkä unohda uhriutumista. Olet Ylen julistaman kehonegatiivisuuden surkea uhri, jonka edellytykset olla koskaan enää onnellinen, on julmasti viety!
Miten ne kehtaa?!?
Itse käytän mielummin "tuhti tyttö", esim. Hei juuri sinä tuhti tyttö siellä, kipases mulle kuppi kahvia.