Minkähän takia muilla pohjoismailla ei ole Topi™talkoita, vaan he joutuvat kärvistelemään ilman orastavan talouskasvun tai muiden pysyvien, jatkuvien ja kestävien talouskasvujen tuomaa onnellisuutta ja vaurautta?
Ja muilla pohjoismailla saatetaan myös teettää mm. gällypit jopa useammalla firmalla.
Heillä on lisäksi jopa useampia puolueita, joista valita.
Meillä ne gällypit onneksi teetetään aina vain samalla.
Ja muilla pohjoismailla saatetaan myös teettää mm. gällypit jopa useammalla firmalla.
Heillä on lisäksi jopa useampia puolueita, joista valita.
Meillä ne gällypit onneksi teetetään aina vain samalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Naapurimaissa taidetaan olla kateellisia meille, sillä kaikissa maissa ei ole ihq ja fants Topi™talkoita.
Näyttäkäämme niille kateellisille punaista nenää.
Muilla pohjoismailla ei olekkaan vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevää Lestakyrpää pääministerinään, siintä se johtuu...
toisista pohjoismaista teetetä galluppeja puolueiden kannatuksesta jonkun puolueen edustajan omistamalla firmalla kuten Suomessa.
Kyllä naapurimaissa varmaan katsellaan kateellisina meitä nyt.
On ihq ja fants olla Topi™talkoissa ja töissä.
Ja kohta syntyy maallemme uusi ylpeyden aihe: Pahvivauva den AIW.
Veikkaisin, että on kruunu päässään jo pahviäitinsä jättäessään. Siinäpä kuninkaallinen meille.
Jenniä itkettä ja tuntua toivottomalta kun Saulin kaltainen vanha ryppynen ukko ryömii päälle suorittamaan aviollisia velvoitteitaan, pääseeköhän Sauli itse pukille vai tarviikohan veronmaksajien rahoittamia avustajia?
Veronmaksajat ovat aisankannattajia.
"Orhi sauli kun reikää haluaa, siinä taviskuolevaiset jo luita kaluaa"
heheheh :)